Vauva vuodelle 2021-2022
Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.
Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3
Kommentit (1576)
Toffi, kauanko teillä yritystä takana?
Minä toivon, että kesä ja loma auttais ainakin rentoutumaan🙂 saa muutakin ajateltavaa
Vauvakuumeilija: Viime vuoden helmikuusta eli 15 kk ja yk 18 nyt menossa. Mulla on ollut useampi kemiallinen raskaus, mut menkat tulleet aina ajallaan.
Mä kans toivon, et loma auttais! Toisaalta mun työ on niin hektistä, että siellä en ehdi vauva-asioita ajatella, mut olin loppukevään myös melko stressaantunut töistä, mikä ei varmasti myöskään auta.
Onko sulla Toffi ennestään lapsia? On se kyllä niin jännä, et joillekki raskautuminen on niin vaikeaa.. Sit toiset "vahingossa" raskautuu. Toivotaan, että kesällä tulis plussia❤️
Ensimmäistä yritetään. Mitään selkeää syytä ei ole löytynyt. Siittiöissä ei ole vikaa, mutta mulla on ikäisekseni (30 v) korkea fsh eli munasarjat voisivat toimia paremminkin.
Teilläkin on pidempään yritystä takana! Toivon pikaista plussaa meille molemmille.
Tässä eilen tehty haamuviivallinen testi. Kuvassa näkyy vähän heikommin kuin oikeesti.. Huomenna uutta tikkua.
Taustaa: Ensimmäistä yritetään. Pillerit jätetty pois tammikuussa ja 5 viikkoa meni et ekat kuukautiset tuli ja huhtikuussa tärppäsi ekan kerran mut meni viikolla 5 spontaanisti kesken. Jatkettiin suoraa yrittämistä. Oviksen merkkailin 22-23.5.. katsotaan mitä testi huomenna sanoo.
Oireita on ollu lievää pahoinvointia, rinnat tosi arat, nännit kasvanut ja nöpöttää kokoajan 😅 sekä välillä hajut ottaa nenään pahasti.
Noniin, kyllähän se viiva sieltä vahvistu tänä aamuna!
Tässä mietein nyt et millon sitä sitä sit neuvolaan alkaa soittelemaan. Viimeks ehdein sinne soittamaan ja varasivat ajan viikolle 7, jonka sit jouduin perumaan. Pitää ostaa digitesti niin jos selviäis kesto paremmin ja sit lähtisin soittelemaan aikaa verikokeeseen ja neuvolakäyntiin.
Dpo 11 ja oli pakko testata, negatiivinen. Nyt taas harmittaa koska en usko että tuosta muuttuu. Menkat pitäisi alkaa parin päivän päästä.
Täällä päätettiin miehen kanssa viime viikolla että toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen. Elämäntilanne tällä hetkellä melko epävarma, työtilanne yms mutta tullut vaan semmoinen olo että tuskin koskaan on täydellinen aika saada lapsia. Esikoinen syntynyt 3/19. Mulla stressin vuoksi epäsäännöllinen kierto, monesti menkat myöhässä jopa viikon. En aio tikuttaa ovista vaan rennosti mennään. Silti toki toivon että tärppäisi pian. Myös ferritiini ollut talvella vaan 10 ja nyt sitä tässä nostellut. On tämä taas niin jännää 🥰
Kiva tänne päivitellä lisää, perjantaina tein digitestin joka näytti 2-3 viikkoa. Eli 4-5 viikoilla sit varmaan ollaan. Soittelin perjantaina myös tutulle neuvolatädille ja sain kaks verikoe lähetettä. Tänään kävin ja torstaina uudelleen. Katsotaan mille viikoille tässä sit asetutaan.
Tissit on edelleen arat ja turvonneet. Nyt on alkanut tuntuu myös painetta alavatsassa parin päivän ajan. Jänniä aikoja eletään 🥰
Mitenkäs muilla etenee? :)
Heippa kaikille,
Itekki alan pikkuhiljaa päästä yli omasta turhautumisesta 😄
Sain jopa kuukautiset takaisin yllättävän avun turvin. Aloin lukemaan siveydenpuu-kapseleista ja muiden kokemuksista niistä pcosn hoidossa 😄 vähän epäröiden päätin kokeilla ja liekkö sattumaa mutta kuukautiset alko kaks päivää myöhemmin.
Flown mukaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa eilen mutta omasta mielestäni vasta huomenna. Sunnuntaina oli hetken jomotusta alavatsalla. Eilisestä lähtien on alavatsa ollut arka, sellainen kuin olisi maha ollut tosi kipeä kauan ja sitten helpottaa mutta vatsa jää araksi. Samoin eilen kyykkyyn mennessä tuntui kipua alavatsalla. Tälläistä ei ole ennen menkkojen alkua ennen ollut. Tänään myös rinnat vähän kipeät mutta niin käy aina ennen menkkojen.
Saas nähdä, en uskalla toivoa mitään ja ajattelen että kyllä ne kohta alkaa kuitenkin...
Pidetään Seepras vielä peukkuja!
Mä en ole saanut tässä kierrossa ovulaatioplussaa 🧐 Mutta jotenkin asia ei edes stressaa kun odotan niin kovasti kesälomaa. Sovellus ennustaa kuukautisten alkavan juhannusaattona niin sitten voisi ainakin juhlia kunnolla 😁
25v. Esikoisen yritys aloitettu 4/21.
Oviksesta muuten. Nyt kun taas 3 vuoden jälkeen alkanut miettimään raskautumista niin tuli mieleen ovislimat.Mulla ollu jo 5 päivää limaista vuotoa vessareissun yhteydessä niin mistä sitä tietää milloin on ovislimat 🤨
Täällä mennään kohti ovista. Viikonloppuna kai pitäis olla. En oo vielä päättäny, et testaanko vaiko en. Jotenki nyt just ei jaksa stressata, mut ehkä sit oviksen jälkeen taas..
Kiitos Toffi tsempeistä, samoin sinne! ☺️ Onhan se joka kuukausi raskaampaa, kun menkat alkaa. Omalla kohdalla tunnen myös syyllisyyttä siitä, että koen tämän yrittämisen niin raskaana. Tunnen, että pitäs olla vaan enemmän kiitollinen jo näistä kahdesta ihanasta, jotka meillä on eikä pitäs itkeä ”puuttuvan” perään...
Vauvahaaveilija, kyllähän se välillä tuntuu epäreilulta, että toiset saa lapsia, vaikkei yrittäisi - lähinnä päinvastoin 🙈 Meidän esikoinen oli, erittäin rakas, huolimattomuuden tulos, ja siksi tuntuu vielä raskaammalta, ettei tää kolmas oikeen ota tullakseen. En ymmärrä sitä, miksei hänkin voisi olla yhtä ”helppo”. Ehkä hänen aika ei vaan oo vielä ❤️
Seepras, mikä tilanne? Kyllä vielä on toivoa! 😍
Täällä on ollu sellaset itkupotkuraivarit parina päivänä, että varmaan menkat alkaa parin päivän sisällä 😭😭😭
Eivät ole vielä alkaneet.. Ei ole ollut sunnubtain jälkeen edes sellainen olo.. Ajattelin odotella vielä pari päivää ennen kuin haen testin kun viimeksikin olivat viikon myöhässä jostain syystä.
Seepras, toivotaan parasta!!! 😍
Alisaa, limat voisi tutkia kohdunnapukalta napatusta limasta. Se mitä tulee pikkareihin ei kerro aina kaikkea. Toki runsastumisen usein huomaa, mutta koostumusta ei.
Täällä odotetusti menkat alkoi kp 39 eli kierto oli 38 päivää. Nyt taas ovista kohti johon on vielä reilusti yli kaksi viikkoa aikaa.
En ole ostanut tähän kiertoon raskaus- tai ovistestejä. En erityisesti toivo raskautta tässä kierrossa, sillä meillä olisi vähän muita suunnitelmia. Tosin tunnen itseni niin hyvin että aion kuitenkin testata ennen kuin menkat alkaa ja tulen taas pettymään siihen yhteen viivaan ja toisaalta taas riemuitsemaan plussasta. Helpointa olisi jos vaan käyttäisi ehkäisyä niin ei tarvitsisi elätellä toiveita..
Onnea kaikille plussanneille!
Itsellä on melko toiveikas olo tästä yrityskierrosta.. Tänään on maha ollut niin turvonnut että kaikki housut kiristää, siihen lisättynä parantunut hajuaisti ja eilen tuli autossa suoralla tiellä huono olo. Aiemmassa raskaudessa oli myös oireena tämä huono olo autossa. Siitä en tosin muista että koska alkoi kun koko raskaus tuli ilmi vasta viikolla 7 kun pahoinvointi päivisin alkoi ja tein testin kun silloin koko kiertoni oli tosi epäsäännöllinen enkä ollut kiinnittänyt yhtään huomiota että menkat olivat jääneet pois.
Viikon päästä pitäis flown mukaan alkaa menkat mutta toivon todella että pysyisivät poissa! 8kk yritystä takana ja menkat alkaa olla kerta kerralla suurempi pettymys.