Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vauva vuodelle 2021-2022

21.10.2020 |

Moikka!
Onkos täällä muita, joilla hirmuisen kova vauvakuume ja vauvahaaveet menevät 2021 vuoden loppupuolelle tai 2022 vuodelle? :)
Itselläni ollut vauvakuume jo toukokuusta saakka, kun Mirena otettiin pois ja sain sosionomi-tutkinnon valmiiksi. Mies ei kuitenkaan vielä ole ollut valmis, vaikka itse tunnen että nyt olisi se hetki. Molemmilla tällä hetkellä työpaikat, miehellä vakituinen ja itselläni vuoden 2021 loppuun saakka tällä hetkellä työsopimus. Asumme omassa omakotitalossa 9 kuukautisen koiran kanssa ja arki on rutinoitunut.

Nyt itse asiaan, vauvakuume on siis hirmuinen ja mies alkanut nyt myös lämmetä ajatukselle ja ollaan pohdittu yhdessä että ensi keväänä voitaisiin jättää ehkäisy(kondomi) pois. Kierto ollut itsellä nyt suht.säännöllinen 28 +-1. Noh nyt ollaan tässä edellisen ovulaationkin aikana harrastettu keskeytettyä yhdyntää, joten saa hieman jännittää taas kierron lopussa. Nyt kp 20/28. Pienen pienen pieni toivonkipinä että mitäs jos sittenkin, vaikka hyvin pieni mahdollisuus onkin. En meinaa millään malttaa odottaa että vihdoin jätettäisiin ehkäisy pois kokonaan. Löytyykö haaveilutovereita? <3

Kommentit (1576)

281/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elfrida kirjoitti:

Heippa, täällä jälleen uusi palstalainen!

Haaveissa esikoinen, täytän pian 27, mies on vuoden vanhempi. Minulla muutama vuosi sitten diagnosoitu PCOS, kierto ollut aina hyvin epäsäännöllinen, käytännössä mitä tahansa n. 30-60 päivän välillä. Ehkäisykapseli ollut käytössä 4,5 vuotta, nyt jo toinen, näiden aikana menkkoja ollut max pari kertaa vuodessa. Tarkoitus oli antaa olla tämän kapselin vuoden 2022 loppuun, mutta nyt vauvakuumeilun myötä poistoaika on varattu maaliskuun vikalle päivälle, jännää! Aiomme ruveta heti yrittämään joka toinen päivä.

Mies on aina tiennyt haluavansa lapsia, mutta itse olin pitkään sitä mieltä, etten välttämättä halua lapsia koskaan. Mies kuitenkin ennusti, että kunhan saan opiskelut loppuun ja siirryn työelämään, muutan mieleni. Ja niinhän siinä kävi: nyt olen ollut vajaan vuoden vakityössä, asumme omakotitalossa lähellä "isovanhempia", ja ajatus lapsesta tuntuu ihanalta. Mies on ollut aivan onnessaan, kun vihdoinkin olen näyttänyt vihreää valoa.

PCOS:n lisäksi raskautumista voi vaikeuttaa minun ylipaino. Nyt olen karsinut ruokavaliosta herkut minimiin ja muutenkin katsonut tarkemmin, mitä tulee syötyä. Mikäpä sen parempi motivaattori, kuin toive lapsesta? Aloitin myös foolihappolisän syömisen. Olemme valmistautuneet siihen, ettei heti tärppää, mutta kuitenkin luottavaisin mielin, että ennen pitkää onnistuu. Saa nähdä, miten meidän käy! 🤞🏻

Tsemppiä kaikille! ❤

Kiva kun liityit mukaan Elfrida 😊 koin vähän samaistumista tekstiisi, ainoa ero on että olen odottanut mieheltä vihreää valoa kunhan saa työkuvioitaan vakaammaksi, joka nyt alkaa pikkuhiljaa näyttää hyvältä 😄

Itsekin välillä epäilin pcota, mutta ei ole tutkittu (varmaan viimeistään sitten kun yritys alotetaan) - aikaisemmin on kyllä ollut kierto ihan säännöllinen mutta viime vuotena on menkat vaan jäänyt pois ja on tainnut tulla mullakin vuoden sisällä vain kaksi kertaa ja olen epäillyt painon olevan syy koska muu ei ole muuttunut opiskeluaikoina 😊

Mukava olisi kuitenkin lukea miten teillä lähtee yrittäminen etenemään 🥰

282/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täältä mukaan piinailemaan 🙋🏻‍♀️

+35v pari toista lasta kovin toivoen.♥️ Covidin alku pisti epävarmuuden ja muiden syiden takia tauon toiveille, loppuvuodesta 2020 uskallettu taas yrittää ja toivoa, olisko nyt yk6.🤞

Edellisessä kierrossa vahva plussa joka valitettavasti päätyi kp39 alkaneeseen kivuliaaseen vuotoon. Onneksi kaikki hyvin muuten, lekurissa käyty eikä estettä jatkolle.

Nyt dpo 11. Ja niin tuskallista tämä odottelu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
283/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa uusille, tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin, sekä plussaa toivotaan jokaiselle tasapuolisesti👍❤💕💕💕

Hikoulu-vilutus jatkuu...yöllä nukuin ilman paitaa, sillä hikinen olo herätti🤪 ja esim. päivällä ulkosalla on hikisen hankala käyttää toppatakkia, vaikka ulkona on pientä pakkasta🤪

Kuumotus/hikinen olo tuntuu eniten jossain otsalla, sekä toki koko kropassa, mutta ei niinkään kainaloissa, kuten yleensä hikoillessa.

Päivällä tunsin "jännää" pistomaista tunnetta alavatsalla, navasta vähän alaspäin. Mikälie ollut, mutta kiinnittyminen ois kai ihan mahdollista jo dpo 4 ....🙄

Olisi tietysti kiva ajatella, että nämä oireet ovat raskausoireita, mutta liekö kuiitenkaan....mutta mielenkiintoista, että ns. oireita on silti olemassa😋

Mielikuvitus tosin ihmisellä on kyllä voimakas, että voi tuntea ihan fyysisiäkin oireita, kun jotain kovasti toivoo.

Tähtitaivas☆

284/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arwenna, pahoittelut, että vuoto alkoi ja raskaus keskeytyi, mutta kuullostaa lupaavalta siinä mielessä, että saatat olla kohta uudelleen raskaana👍🙏🙏🙏🙏

Koska aiot testata, sinulla on jo dpo 11? Ei tosiaan tarvitse kiirehtiä, mutta on jo aika hyvä mahdollisuus, että plussa näkyy tässä vaiheessa😊 (mulla näkyi dpo9 ja oli jo vahvahko plussa 25mIU testillä, joka ei ole ihan niitä herkimpiä. Lapsonen on 4v.)

Jospa siellä ois nyt uusi plussa, tsemppiä ja jännää👍🙏🙏🙏

Tähtitaivas☆

285/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arwenna, minkä ikäinen teidän lapsi on? Meillä 9kk ikäinen ja kovasti jo toista haluttaisiin 😁😍 toivottavasti kaikki sujuu hyvin, piinapäivät on pahoja! Odottavan aika on pitkä vai miten sitä sanotaankaan.. 😊

286/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa uusille!

Olen kauheasti yrittänyt keksiä kaikkea muuta ajateltavaa. Nämä piinapäivät kun ovat todella piinallisia ja aika menee käsittämättömän hitaasti. Tänään ollut täysin oireeton päivä. Tai en ole ainakaan laittanut merkille mitään tuntemuksia tai muita oireita. Pari päivää sitten olin vähän huonolla fiiliksellä, kun tuntui että menkat tekee tuloaan, mutta nyt ei ole siitäkään mitään viitteitä. Mielenkiinnolla odotan pääsenkö testaamiseen asti ensi perjantaina vai alkaako menkat ennen sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
287/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti☆ kirjoitti:

Arwenna, pahoittelut, että vuoto alkoi ja raskaus keskeytyi, mutta kuullostaa lupaavalta siinä mielessä, että saatat olla kohta uudelleen raskaana👍🙏🙏🙏🙏

Koska aiot testata, sinulla on jo dpo 11? Ei tosiaan tarvitse kiirehtiä, mutta on jo aika hyvä mahdollisuus, että plussa näkyy tässä vaiheessa😊 (mulla näkyi dpo9 ja oli jo vahvahko plussa 25mIU testillä, joka ei ole ihan niitä herkimpiä. Lapsonen on 4v.)

Jospa siellä ois nyt uusi plussa, tsemppiä ja jännää👍🙏🙏🙏

Kiitos Tähti!🧡 Noh, tänään testasin negan, jossa oli ihan tosi tosi vaaleanpunaisilla testilaseilla viivanpaikka.🙈 Yritän malttaa tiistaille, mutta kova halu olis tietää, kävi niin tai näin.

288/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totoro ❤ kirjoitti:

Arwenna, minkä ikäinen teidän lapsi on? Meillä 9kk ikäinen ja kovasti jo toista haluttaisiin 😁😍 toivottavasti kaikki sujuu hyvin, piinapäivät on pahoja! Odottavan aika on pitkä vai miten sitä sanotaankaan.. 😊

Heips Totoro🧡 oi ihanaa pieni 9kk 😍 Meillä on pian 5v täyttävä energinen tyyppi, joka on jo vauvakuumeillut 2 vuotta elämästään. Hän ei kertakaikkisesti voi ymmärtää, että miksei meille jo muuta vauva!? Joten kyllä, odottavan aika on pitkä. 😅 Eikä mitään paineita...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
289/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arwenna, täälläkin 5v. täyttävä vauvakuumeinen😘

Selitellä saa, että miksei vauva jo tule meille ovesta sisään, hah-huhh ja hihhei!🤣😅

Ei olla siis puhuttu nyt tässä kierrossa alkaneesta vauvan yrityksestä mitään, mutta tuo maailman ihanin lapsonen on taikonut vauvan äidin mahaan kuluneen vuoden aikana jo monesti😅

Ei kestäis...,mutta jospa taika toimiiiii❤

Nyt plussaa sinne!❤👍💕💕💕

Tähtitaivas☆

290/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, ihan pakko tämä kirjoittaa, koska alavatsaa kipristelee menkkamaisesti....

On siis vasta dpo4, eli kp 21/29.

Menkkajomot tuntuu yleensä siellä loppukierrosta, päivää ennen menkkoja, kp 27-29/29....

Onkohan tässä nyt jotain🙄.....vaiko mielikuvituksen piikkiin.

Tähtitaivas☆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
291/1576 |
20.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti, kun mä marraskuussa raskauduin olin merkannut flo:hon vatsan nippailuja dpo 4 ja dpo 5! Virallisesti alkion kiinnittyminen tapahtuu kai noin viikko hedelmöittymisestä, että tiedä nyt sitten mitä tuo merkkaa ja mistä johtuu, mutta ei ainakaan ole omiin kokemuksiini peilaten huono merkki. 

Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.

Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.

292/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moikka kaikille kuumeilijoille! Minäkin liityn tänne mukaanne, hetken olenkin jo tätä ketjua seuraillut.

Täällä on juuri jätetty e-pillerit pois (toissapäivänä otin vikan) ja aloitetaan esikoisen yritys, jännittäviä aikoja siis elellään! Olen syönyt e-pillereitä yli 10 vuotta, joten vähän jännittää mitä muutoksia kehossa tapahtuu, kun nyt jätän ne pois. Olen 28-vuotias ja mieheni on 32 -vuotias.

Ajattelin myös alkaa käyttää tuota Flo -sovellusta ja merkkailla sinne ylös kiertoa ja oireita, ostin myös valmiiksi ovulaatiotestejä. Onko tuo keskustelun alussa mainittu whatsapp-ryhmä kuinka aktiivinen? Pohdin liittyisinkö sinnekin..

N28, esikoisen yritys 3/2021 alkaen, plussattu 18.5.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
293/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea N29!

Mulla dpo7 kai menossa. Ei juuri mitään tuntemuksia oo ollut. Ehkä hieman alamahaa nippaillut, hieman rinnoissa tuntemuksia. Mut nii, niitä ollu kyllä melkein joka kierrossa 😅

Toivottavasti ens viikko menee nopeaa. Ehkä viikonloppuna vois jotain aikaista testiä tehdä.

294/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiiko kirjoitti:

Tähti, kun mä marraskuussa raskauduin olin merkannut flo:hon vatsan nippailuja dpo 4 ja dpo 5! Virallisesti alkion kiinnittyminen tapahtuu kai noin viikko hedelmöittymisestä, että tiedä nyt sitten mitä tuo merkkaa ja mistä johtuu, mutta ei ainakaan ole omiin kokemuksiini peilaten huono merkki. 

Kiiko, alavatsaa juilii ja puristelee edelleen hieman menkkamaisesti, tänään on dpo5.

En muista vastaavaa kiertoa, tai sitten olen unohtanut tuntemukset, kun vuoteen ei olla yritetty.

Hämmästyin tänään sellaista, että kaupassa otti kaikki hajut/tuoksut voimakkaasti nenään, varsinkin siinä shampoo hyllyn lähellä ja pesuaineet jo kaukaa.

Maskin läpi en ole huomannut haistavani niitä näin voimakkaana😅🤪

Ekassa raskaudessa olin alussa (jo ennen plussaa) tosi hajuherkkä ja huomasin hajut juuri kaupassa pesuainehyllyn lähellä metrien päähän😅

Miten sinulla, oliko hajuherkkyyttä?

Tähtitaivas☆

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on kyllä hassua, miten mieli keksii kaikenlaisia tuntemuksia, kun jotain oikein odottaa ja toivoo. Itsekin kaikenmaailman vihlaisuja ja nipistelyjä muka tunnen, vaikka normaalisti en varmaan vain kiinnittäisi niihin huomiota.

Nyt on kyllä taas ihan selvästi ovulaatio, kun tekisi mieli syödä kaikki mahdollinen. Se on kyllä jotain, mitä olen laittanut merkille ennen raskauden yrittämistäkin. 😅

Tässä kierrossa on nyt ainakin ollut yritystä runsaasti, nyt taas pitäisi pari viikkoa malttaa mielensä. Mietin, että jos sattuisi tärppäämään niin voisi kokeilla tehdä jonkun vihjailevan äitienpäiväkortin mummoille ja testata heidän hoksottimiaan. 😅

296/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei täällä dpo 8 eikä yhtään minkäänlaisia oireita tai tuntemuksia 🙁 pitää alkaa taas valmistautuun pettymykseen.

Binaari minä mietin tosi usein miten kertoisin raskaudesta perheelle ja kavereille, oikein suunnittelen välillä ja pitää pakottaa ittensä lopettamaan tollasten miettimisen, heikkoina hetkinä myös katon videoita joissa kerrotaan perheelle ja sitte tietenki itkeskelen 🙈 ihan niinku välillä kiduttais itteä

36v ja mies 38v. Ensimmäinen lapsi toiveissa, yritys toden teolla aloitettu 4/20.

297/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähti, mun hajuaisti on aivan olematon ja en muista raskauden alussakaan haistaneeni sen enempää. Varmaan aika yksilöllistä!  

Binaari ja Juulia, mä varmaan laittaisin kliseisesti pullan uuniin tai jonkun söpön ultrakuvan tai kuvan jostain ihanista vauvantossuista. Toisaalta mulla on nyt jotenkin iso menettämisen pelko, että jos raskautuisin, niin jotenkin en haluaisi kenenkään tietää kuin vasta rakenneultran ja varmaan vielä tarkemmin viikon 22 jälkeen. Mutta ei valitettavasti taida olla mitenkään mahdollista elää lähes viittä kuukautta piilossa ystäviltä ja sukulaisilta. Toisaalta, eipä tämän miettiminen ole nyt ajankohtaistakaan kun se pulla ei ole vielä uunissa.

Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.

Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.

298/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juulia kirjoitti:

Binaari minä mietin tosi usein miten kertoisin raskaudesta perheelle ja kavereille, oikein suunnittelen välillä ja pitää pakottaa ittensä lopettamaan tollasten miettimisen, heikkoina hetkinä myös katon videoita joissa kerrotaan perheelle ja sitte tietenki itkeskelen 🙈 ihan niinku välillä kiduttais itteä

Me ollaan kanssa jo katsottu noita videoita ja mietitty tapoja kertoja läheisille 😂 Jos/kun sitten joskus tärppää. Tiedän, että äitini ja siskoni olisivat superiloisia, sisko varsinkin kovasti toivoo serkkuja lapsilleen. Olisi niin ihanaa oman onnen lisäksi nähdä, miten meidän vauvauutiset ilahduttais molempien perheitä.

N29
❤️ 1/2022

299/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiiko kirjoitti:

Tähti, mun hajuaisti on Kkaivan olematon ja en muista raskauden alussakaan haistaneeni sen enempää. Varmaan aika yksilöllistä!  

Binaari ja Juulia, mä varmaan laittaisin kliseisesti pullan uuniin tai jonkun söpön ultrakuvan tai kuvan jostain ihanista vauvantossuista. Toisaalta mulla on nyt jotenkin iso menettämisen pelko, että jos raskautuisin, niin jotenkin en haluaisi kenenkään tietää kuin vasta rakenneultran ja varmaan vielä tarkemmin viikon 22 jälkeen. Mutta ei valitettavasti taida olla mitenkään mahdollista elää lähes viittä kuukautta piilossa ystäviltä ja sukulaisilta. Toisaalta, eipä tämän miettiminen ole nyt ajankohtaistakaan kun se pulla ei ole vielä uunissa.

Esikoiseni kohdalla ilmoitin juurikin tuossa rakenneultran tienoilla läheisille, tosin oli talvi ja aina ulkovaatteet päällä kun nähtiin, naapureiden reaktiot oli kyllä parhaita ku yksikin kerta tuli etäs naapuri kysymään että missä ihmeen välissä oon raskaana ollu ku olin kuukauden ikäsen vauvani kanssa ulkoilemassa 😂😂😂 en kyllä kovin isokokoinen ollutkaa raskaana vaikka tuntu ihan loppuraskaudessa ihan valaalta ja oli iso poika syntyessään 😊👍

300/1576 |
21.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa uusille ja wou onpas täällä moni viettämässä piinapäiviä! Sormet ristiin teille, toivottavasti saadaan monta plussaa ryhmään.

Kiiko: Piti ihan hieraista silmiä kun luin ekaa viestiäsi, olisi voinut olla omalta näppikseltä. Itsekin plussasin 11/2020 ja kkm todettu ultrassa 1/2021 rv 11, mutta kehitys oli loppunut jo rv 6. Onneksi 2pv kestänyt tyhjennys lääkkeillä onnistui kuitenkin, eikä kaavintaa tarvittu. Olisinpa mennyt varhaisultraan, ja saanut asian aiemmin hoidettua... Tuntuu että nyt aikaa on kulunut hukkaan melkein puoli vuotta yrityksessä... Kiertokin on vasta nyt normalisoitunut, tai siltä tuntuu.

Täällä tosiaan kp 6/28, ja aika matelee kohti seuraavaa ovulaatiota...

N. 30+ v. pariskunta, 2 v. lapsi ja toinen haaveissa. Yritys aloitettu 6/20, kkm 1/21.