Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita "vähävaraisia" jotka ei pidä itseään onnettomana?
21.10.2020 |
Tilastojen valossa meidän perhe on vähävarainen. Minä ja mies molemmat ollaan suht matalapalkkaisella alalla, meillä on 2 lasta. Asutaan kerrostalo kolmiossa, vuokralla tietenkin! Oikein klassinen tapaus siis, meistä voisi hyvin olla juttua iltalehdessä ja "parempi väki" voisi sääliä meitä ja ajatella, että onneksi meillä asiat paremmin täällä rivarineliössä isolla pihallamme.
Mutta. Itseni mielestä meillä on asiat todella hyvin. Harvoin, jos ollenkaan joudutaan katsomaan minkä hintaista ruokaa syödään.
Viihdytään paremmin kun hyvin tässä kerrostalo kolmiossa; lapsilla on nyt vielä yhteinen huone mutta kohta kun kasvavat niin varmaan saavat omat ja me kehitellään olohuoneeseen jonkinnäköinen pesä, ollaan ihan fine tämän kanssa. Naapurit on mukavia ja alue rauhallinen.
Autona meillä on ihan perus farmari, ja joo, se on ainut asia mikä meillä on osamaksulla.
Saadaan järjestettyä esim. kunnollinen joulu lapsille notkuvineen pöytineen ja tarpeeksi lahjoja.
Lapsille on kunnollisia ja ehjiä vaatteita, ei siis kulje ruoantähteisissä paidoissa ja polvista rikki olevissa housuissa.
Säästöjäkin löytyy, huimat 10k puskuri. Ei tarvitse siis ihan pelko persiissä olla jos pesukone hajoaa. :D
Silti sukulaiset esim. monesti tuntuvat säälivän ja tarjoavan jopa ruoka-apua meille koska "meillä on niin tiukkaa". Ei ole. Olen siis ammatiltani lähihoitaja ja monesti juuri uutisissa joku kollega avautuu kuinka rahat ei riitä mihinkään ja itse katson huuli pyöreänä. Tyydytäänkö me siis vähään vai onko teillä muilla kanssasisarilla ja veljillä minkälainen kokemus?
Kommentit (48)
Olen myös matalapalkka töissä. Nettona käteen tulee tehdyistä tunneista riippuen 1600-1800€. Rahat riittää loistavasti. Rivari kolmioon 85m2 jossa yksin asun menee kaikkinensa sellainen 850€ joka sisältää asuntolainan ja aivan kaikki vakuutuksista lähtien ja siihen päälle noin 450€ ruokiin yms. Aina jää se +300€ shoppailuun kuukaudessa. En omista autoa vaan vedän aina pyörällä kaikkialle ja ihmiset säälivät vaikka vihaan autoilua enkä luultavasti ikinä sellaista osta. En varsinaisesti keksi muuta valittamista kuin työn jossa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen yliopisto-opiskelija, mies työtön ja onnellinen olen. Rahat ei ole kertaakaan loppuneet kesken, käydään ulkona syömässä usein ja on varaa harrastaa. Säästetään tällä hetkellä koiraan. Mies hakee töitä, mutta ihan vain sen vuoksi että saisi sisältöä ja sosiaalisia suhteita elämään. Rahallisesti pärjättäisiin näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä veikkaan, että te tyydytte vähään. Itsekin olen samanlainen. Kun opiskelijakaverit itkee rahan vähyyttä, ihmettelen oikeasti, koska itse koen eläväni oikein mukavaa elämää, säästöönkin jää rahaa. En edes käy töissä. En todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi haluta enemmän - on vaatteita, asunto, rahaa bussiin ja hyvää ruokaa. En vaan ymmärrä.
Kyllä! Ainakin näin perheellisenä tuntuu, että moni olettaa meidän haluavan asuvan omakotitalossa. Toki välillä olisi mukavaa kun voisi vaan viskata kakarat ulos ilman mitään hissirumbaa mutta muuten en kyllä näe tässä kerrostaloelämässä mitään pahaa. Seinistä kantautuvat naapureiden äänetkin saavat vain olon tuntumaan turvalliselta :)
Meillä nettotulot yhteensä 2000e. 4 hengen perhe. Ei olla köyhiä, on oma talo, 2 autoa, hevosia jne.
Ikinä ei ole tili nollilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä veikkaan, että te tyydytte vähään. Itsekin olen samanlainen. Kun opiskelijakaverit itkee rahan vähyyttä, ihmettelen oikeasti, koska itse koen eläväni oikein mukavaa elämää, säästöönkin jää rahaa. En edes käy töissä. En todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi haluta enemmän - on vaatteita, asunto, rahaa bussiin ja hyvää ruokaa. En vaan ymmärrä.
Kyllä! Ainakin näin perheellisenä tuntuu, että moni olettaa meidän haluavan asuvan omakotitalossa. Toki välillä olisi mukavaa kun voisi vaan viskata kakarat ulos ilman mitään hissirumbaa mutta muuten en kyllä näe tässä kerrostaloelämässä mitään pahaa. Seinistä kantautuvat naapureiden äänetkin saavat vain olon tuntumaan turvalliselta :)
Tämä siis ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähävarainen, mutta mielestäni taloudellinen tilanteeni on sen verran ok, ettei se vaikuta onnellisuuteeni. Tyydyn aika vähään, enkä todellakaan kaipaa sääliä. Huonomminkin on mennyt, ja silloin olen ollut todella ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös matalapalkka töissä. Nettona käteen tulee tehdyistä tunneista riippuen 1600-1800€. Rahat riittää loistavasti. Rivari kolmioon 85m2 jossa yksin asun menee kaikkinensa sellainen 850€ joka sisältää asuntolainan ja aivan kaikki vakuutuksista lähtien ja siihen päälle noin 450€ ruokiin yms. Aina jää se +300€ shoppailuun kuukaudessa. En omista autoa vaan vedän aina pyörällä kaikkialle ja ihmiset säälivät vaikka vihaan autoilua enkä luultavasti ikinä sellaista osta. En varsinaisesti keksi muuta valittamista kuin työn jossa olen.
Meidän 5 hengen perheen nettotulot ovat alle 3000€ kuukaudessa. Ollaan pienituloisuuden rajamailla, kuitenkin rakennetaan uutta omakotitaloa yli 200 000 se tulee maksamaan, mutta ei ole mitään hätää. Hyvin menee, mutta menkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös onnellinen henkilö 1200 e tuloilla! :) Säästöjä on. Asun vuokralla Pohjois-Suomessa, nautin luonnosta, liikunnasta ja itseni sivistämisestä, nämä eivät vie paljoa rahaa. En tarvitse tavaraa, käytän rahani ruokaan ja hygieniaan ja jos jotain vanhaa on menossa rikki.
Ei tarvii välittää yhtään milloinkaan siitä mitä muut ajattelevat. Miksi pitäisikään? Tämä on Minun elämä. Jos voi tehdä itselleen omanlaisensa elämän, silloin on hyvä. Kun tämän ymmärtää, silloin voi olla onnellinen missä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä nettotulot yhteensä 2000e. 4 hengen perhe. Ei olla köyhiä, on oma talo, 2 autoa, hevosia jne.
Ikinä ei ole tili nollilla.
Meillä muuten sama mutta 3 henkinen perhe eikä eläimiä.
Hienoa! Noin se menee kun osaa hoitaa asiansa ja suhteuttaa elämänsä käytettävissä oleviin resursseihin. Ongelmia syntyy siitä kun eletään yli varojen. Jotkut ei käsitä, että pienipalkkainen ei voi saada samoja asioita kuin hyvätuloinen. Luulisi olevan itsestään selvää mutta ei vaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon muuten tyytyväinen, tai olisin jos jäisi 2h/talous enemmän kuin vajaa 430e/kk.
Tämä mun ja miehen tulot ja sen pitäisi riittää kuukaudeksi.
Onneksi on ruokajonot, välillä saa muutakin kun hk-blötä.
Eli kahteen pekkaan 430e.
jee
T. Asunnoton
Kai perheen kokoon suhteutettuna olemme vähävaraisia.
5 lasta, yrityksen kannattavuus heikentynyt kovasti siitä, mitä se on ollut. Nettotulot yrityksestä n. 30 000/v. Perheessä sairautta ja muuta vastoinkäymistä.
Yleensäottaen olemme aika onnellisia, vaikka ajoittain olenkin masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä nettotulot yhteensä 2000e. 4 hengen perhe. Ei olla köyhiä, on oma talo, 2 autoa, hevosia jne.
Ikinä ei ole tili nollilla.
Mullakaan ei ole aikuisiällä koskaan ollut tili nollilla. Mulla on semmoinen tapa, että jos tilillä on alle 300e niin lopetan siltä kuulta kaiken turhan kulutuksen, eli pyrin siihen, että tilin "pohjakassa" on vähintään se 250-300e.
ap
Ollaan molemmat työttömiä, kaksi lasta, auto, koira, rauhallisella alueella kerrostalo kolmio. Ei haikailla omakotitaloa, rivitaloa, uutta autoa tms.
Osamaksuja on esim. elektroniikasta mutta ne ovat hallinnassa.
Eikä meitä kukaan edes sääli mitenkään niin ehkä meistä huokuu se onnellisuus sitten uloskin päin.
No, ei tässä onnellisiakaan olla. Ehkä apaattinen tai tilanteen hyväksynyt olisi parempi ilmaisu sille miten tunnen itsestäni sisällä pääni. Yli 40-vuotiaana pienessä vuokra-asunnossa, ilman tuloja, ilman autoa, ilman mitään on kuitenkin sellainen elämä, jota en itselleni pahimmissakaan kuvitelmissani voinut edes ajatella. Voin mä tätä elää ja olen jo pitkään näin tehnytkin, mutta kun oletetaan se edes keskiarvoisen keski-ikäisen elämä niin kaukana siitä ollaan. Ja turhaahan se on väittää ettei rahalla olisi mitään tekemistä sen kanssa voiko unelmiaan toteuttaa tai edes elää sitä normaalia elämää. Tämä on se ikä, kun nautitaan työuran saavutuksista edes jollain tasolla, matkaillaan, tehdään kotia. Tämä ei ole enää se ikä, kun ostetaan kaupan punalapullisia tuotteita, kun vuoden suurin ostos on uusi satasen takki, matkat tehdään bussilla tai pyörällä ja ainut kerta kun käydään ulkona syömässä on se lähipitserian nurkkapöytä krapulaisten ja teinien vieressä.
Onnellinen en siis ole. Onneton olin ehkä joskus, mutta nyt en enää jaksa olla sitäkään.
Olen eläkkeellä jo ja eläkkeeni on tosi pieni. Silti en haluaisi vaihtaa tätä vapauttani rahaan. Työni oli henkisesti järjettömän kuormittavaa enkä vaihtaisi rahaan sitä, että saan elää oman aikatauluni mukaan, vaikka en kauheasti pysty tekemään juttuja, jotka maksavat. Mutta minä keksin kyllä mukavaa, itseäni miellyttävä tekemistä ilman, että tarvitsee maksaa senttiäkään. Minulla (iästäni huolimatta) on lukemattomia kirjoja lukematta, satoja metsiä samoamatta, kauniita auringon nousuja ja laskuja, miljoonittain musiikkia, ystäviä, joiden ei enää tarvitse kuunnella ahdistunutta valitustani työstä. Ja öitä, jolloin voin nukkua kuin lapsi eikä yksikään työstä tuleva ahdistus sitä häiritse.
Olen ollut ja elellyt koko ikäni pienellä rahalla, mutta en koe, että olisin juurikaan jäänyt paljosta paitsi. Harrastukseni ovat sellaisia, että niihin ei tarvitse juurikaan rahaa. Kuuntelen musiikkia, soitan kitaraa ja lueskelen kirjoja, katson dokkareita ja selailen nettiä.
Pääsin myös opiskelemaan erittäin mielekkäälle alalle, luovaan ammattiin. Koen olevani onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
No, ei tässä onnellisiakaan olla. Ehkä apaattinen tai tilanteen hyväksynyt olisi parempi ilmaisu sille miten tunnen itsestäni sisällä pääni. Yli 40-vuotiaana pienessä vuokra-asunnossa, ilman tuloja, ilman autoa, ilman mitään on kuitenkin sellainen elämä, jota en itselleni pahimmissakaan kuvitelmissani voinut edes ajatella. Voin mä tätä elää ja olen jo pitkään näin tehnytkin, mutta kun oletetaan se edes keskiarvoisen keski-ikäisen elämä niin kaukana siitä ollaan. Ja turhaahan se on väittää ettei rahalla olisi mitään tekemistä sen kanssa voiko unelmiaan toteuttaa tai edes elää sitä normaalia elämää. Tämä on se ikä, kun nautitaan työuran saavutuksista edes jollain tasolla, matkaillaan, tehdään kotia. Tämä ei ole enää se ikä, kun ostetaan kaupan punalapullisia tuotteita, kun vuoden suurin ostos on uusi satasen takki, matkat tehdään bussilla tai pyörällä ja ainut kerta kun käydään ulkona syömässä on se lähipitserian nurkkapöytä krapulaisten ja teinien vieressä.
Onnellinen en siis ole. Onneton olin ehkä joskus, mutta nyt en enää jaksa olla sitäkään.
Oisko kuitenkin yhteiskunnan oletuksella ja painostuksella osaa tuohon sun ahdistukseen? Kun nyt nelikymppisen kuuluu vain elää näin, omistusasunnot ja pihajuhlat ystäville, teneriffalle! Ja heti kun ei mene siihen muottiin, tulee epäonnistunut olo ja miettii että missä meni mönkään.
Haistata vtut muiden mielipiteille ja odotuksille ja pistä ylpeänä se vuoden ainoa satasen takki päälle. Sun elämä eikä kenenkään muuuuuuuun.
Mä veikkaan, että te tyydytte vähään. Itsekin olen samanlainen. Kun opiskelijakaverit itkee rahan vähyyttä, ihmettelen oikeasti, koska itse koen eläväni oikein mukavaa elämää, säästöönkin jää rahaa. En edes käy töissä. En todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi haluta enemmän - on vaatteita, asunto, rahaa bussiin ja hyvää ruokaa. En vaan ymmärrä.