Lue keskustelun säännöt.
Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?
Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?
En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.
Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?
Kommentit (698)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
No vähän realismia, jos jo peruskoulussa tarvitsee tehostettua opetusta, niin ei silloin ihan ikäryhmänsä parhaimmistoon kuulu. Ja lääkikseen taitaa tarvita sen puhtaan kymppirivistön - normaliopetuksesta.
Lapsesta voisi tulla eläintenhoitaja. Niitäkin on eri tasoisia, on ikään kuin sairaanhoitajaa vastaavaa ja sitten kai jotain muutakin. Ja eläinten kanssa voi harrastaa ja toimia vapaaehtoistöissä. Lääkäri ei ole ainoa työ eläinten hoitamisen parissa. Tossa iässä voi vielä haaveilla lääkäristä. Haaveilin mäkin filmitähteydestä, mut iha traumoitta sisäistin siinä kasvaessani, ettei musta sitä tuu enkä edes haluunukkaan enää.
Se, jonka lukihäiriöinen lapsi haluaa eläinlääkäriksi, tässä on yksi vastaava ammatti: klinikkaeläinhoitaja, joka toimii eläinlääkärin oikeana kätenä. Se on ammattitutkinto ja näin ollen edellyttää ensin eläintenhoitajan perustutkinnon. Työssä avustetaan eläinlääkäriä, tehdään laboratoriotyötä ja otetaan röntgenkuvia, vastataan välinehuollosta ja asiakaspalvelista. Lähipiirissä eräs oppimishäiriöinen pääsi tällä tavalla lähelle unelmaansa (olisi halunnut myös eläinlääkäriksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. Eikä ehkä naamastakaan muutenkaan sen näköinen että mallinhommia olisi. Olen tarkka siitä, etten naura hänen haaveilleen, kuten oma äitini teki aikaan mun "epärealistisille" haaveille (joista tuli totta), mutta en rohkaisekaan. Kuuntelen, ja kyselen. Joskus olen vähän yrittänyt vedota työn sellaisiin puoliin, jotka ei hänen luonteelleen ehkä olisi sopivia, kuten itsensä kauppaaminen casting-tilaisuuksissa. Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.
Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.
Jos keskiarvo on 6 ja lukioonkaan ei sillä taida päästä, niin miten voisi mitenkään päästä lääkikseen? Ei se minun mielipiteistäni ole kiinni.
Voi käydä aikuislukion vaikka sitten ja sitä kautta.
Jos ei ole oppimisessa muuta ongelmaa kuin lukihäiriö niin siihen oppii kyllä strategioita ajan kanssa.
Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kutosen keskiarvolta eteenpäin ponnistanut.
Realismia voit aina antaa muistuttamalla, että lääkikseen tarvitaan erityisesti luonnontieteissä ja pitkässä matematiikassa hyvät taidot.
Ja puheterapeutilta voi vaikka ostaa lukikuntoutusta. Nykyään koulussa ei siihen erkoilla ole aikaa, antavat vain niitä helpotettuja kirjoja, koska eivät muuta ehdi. Lukivaikeutta voi kuntouttaa.
Antaa lasten haaveilla ja elää käsityksessä että kaikki on mahdollista kun vain tekee töitä lujasti. Miksi lasten pitäisi tietää että he saattavat olla koulunkäynnin jälkeen Kelan asiakkaita lopun ikäänsä.
Kannattaa sanoa, että unelmat on tosi jees eikä ole mitään pahaa siinä, että unelmoi isosti.
Kannattaa myös samalla painottaa sitä, että kaikki meidän unelmamme eivät kuitenkaan toteudu ja [unelmaa X] tavoittelee miljoonia muitakin joista vain muutamalla se toteutuu. Samalla hengenvedolla, jos kannatat muuten haaveen harrastamista: minä olen ykkösfanisi niin kauan kun harrastat, mutta toivon, että panostat myös muihin asioihin ja kouluun, jotta sinulla on olemassa varasuunnitelma mikäli haaveesi ei toteudukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. Eikä ehkä naamastakaan muutenkaan sen näköinen että mallinhommia olisi. Olen tarkka siitä, etten naura hänen haaveilleen, kuten oma äitini teki aikaan mun "epärealistisille" haaveille (joista tuli totta), mutta en rohkaisekaan. Kuuntelen, ja kyselen. Joskus olen vähän yrittänyt vedota työn sellaisiin puoliin, jotka ei hänen luonteelleen ehkä olisi sopivia, kuten itsensä kauppaaminen casting-tilaisuuksissa. Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Realismia, joka ei liity kokoon eikä ulkonäköön: kielitaito? Suomessa ei elätä itseään mallin töillä, on lähdettävä Eurooppaa. Englannilla ei pärjää Ranskassa eikä Italiassa, ei kunnolla edes Espanjassa. Lisäksi noissa piireissä kaikenlainen hyväksikäyttö on jokapäiväistä, venäjän osaaninen on huima etu.
Miten hän pärjää seks.ahdistelutilanteissa? Sehän on myös jokapäivöistä.
Kauneudella ei juurikaan ole mitään tekemistä perusmallin työssä, vaan simppelit kasvot ovat hyvä lähtökohta, jota voi muokata (meikeillä siis) loputtomiin. Siihen on turha vedota.
Onpa pitkä ketju. Varmaan tämä on sanottu jo moneen kertaan, mutta kaikkihan on kiinni lapsen iästä ja persoonasta.
Mikäli lapsi on oikeasti valmis tekemään töitä haaveensa eteen, ei hänelle tarvitse hieroa naamaan sitä, miten vaikeaa sen toteutuminen on. Hän itse kasvaa siihen tietoisuuteen.
Meidänkin futari oli ekaluokkalaisena varma, että pelaa isona Mestarien liigassa, mutta kun siirtyi pelaamaan kovemman tason joukkueeseen itseään vanhempien kanssa, mieli muuttui.
En ole siis huolissani, ettei Suomessa riittävästi kerrottaisi lapsille realiteetteja, enemmänkin näkisin, että vanhempien kannattaisi aidosti iloita jokaisesta pikku suorituksesta. Ei kukaan vie seitsenvuotiaalta pois niitä hänen Messi-hetkiään, kun hän onnistuu omalla tasollaan. Ja vanhempien tulisi ymmärtää, että kaikki ne lapsen hyvät hetket ja oppimiskokemukset ovat ilon aiheita itsessään. Menestys ei velvoita, jos pallointo häviää, voi ihan hyvin vaihtaa toiseen lajiin. Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan.
Ja tietysti koulu on se tärkein ilon ja panostuksen aihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. ---- Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Onhan tuo realistisempi unelma kuin vaikka lentoemännäksi haluaminen. Siinä liian lyhyt on turvallisuusriski.
Kannusta, hyvähän se on jos treenaa. Mutta ehtona pitää olla se, että hoitaa myös koulun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. ---- Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Onhan tuo realistisempi unelma kuin vaikka lentoemännäksi haluaminen. Siinä liian lyhyt on turvallisuusriski.
Lentoemännäksi haluava voi mennä vaikka lentoyhtiölle töihin, saa pukeutua univormuun ja pörrätä kentällä ja varmaan lentääkin edullisesti. Lisäksi syöpäriski on pienempi ja jetlag ei lyhennä elämää.
Mutta huippumallina olemista on aika vaikea korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. ---- Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Onhan tuo realistisempi unelma kuin vaikka lentoemännäksi haluaminen. Siinä liian lyhyt on turvallisuusriski.
Lentoemännäksi haluava voi mennä vaikka lentoyhtiölle töihin, saa pukeutua univormuun ja pörrätä kentällä ja varmaan lentääkin edullisesti. Lisäksi syöpäriski on pienempi ja jetlag ei lyhennä elämää.
Mutta huippumallina olemista on aika vaikea korvata.
Kaikille ei riitä se, että menee kentälle pörräämään univormussa, jos oikeasti haluaa olla lentoemäntä. Ihan samanlainen pettymys se voi olla kuin se, ettei pääse huippumalliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannusta, äläkä vähättele. Sä tottakai voit kertoa, et nää haaveet vaatii paljon työtä.
On kuitenkin tosi paljon merkitystä sillä mitä sanot. Sanotko, että nää sun unelmat vaatii paljon työtä vai sanotko, että näistä sun unelmista ei ikinä voi tulla mitään.
Sun lapsi on 12v vielä. Ei ollu minullakaan mitään kovin realistisia suunnitelmia tuohon aikaan ja ne muuttui moneen kertaan. Realismi tulee peliin ihan varmasti itsekseen aikaa myöten.
Sä voit unelmista huolimatta vaatia, et koulu pitää hoitaa niin hyvin kuin pystyy.
Huippumalliksi haaveilevan pitää olla pitkä ja l a i h a ruumiinrakenne. Tämän takia niitä malleja bongataankin kaduilta. Sokeakin näkee jos joku on langanlaiha ja vailla isoa peppua, koska mallit esittelevät vaatteita ja vaatteet "laskeutuvat" laihoilla oikein ja vaatteitahan ne mallit esittelevät, eivät itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. Eikä ehkä naamastakaan muutenkaan sen näköinen että mallinhommia olisi. Olen tarkka siitä, etten naura hänen haaveilleen, kuten oma äitini teki aikaan mun "epärealistisille" haaveille (joista tuli totta), mutta en rohkaisekaan. Kuuntelen, ja kyselen. Joskus olen vähän yrittänyt vedota työn sellaisiin puoliin, jotka ei hänen luonteelleen ehkä olisi sopivia, kuten itsensä kauppaaminen casting-tilaisuuksissa. Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Realismia, joka ei liity kokoon eikä ulkonäköön: kielitaito? Suomessa ei elätä itseään mallin töillä, on lähdettävä Eurooppaa. Englannilla ei pärjää Ranskassa eikä Italiassa, ei kunnolla edes Espanjassa. Lisäksi noissa piireissä kaikenlainen hyväksikäyttö on jokapäiväistä, venäjän osaaninen on huima etu.
Miten hän pärjää seks.ahdistelutilanteissa? Sehän on myös jokapäivöistä.
Kauneudella ei juurikaan ole mitään tekemistä perusmallin työssä, vaan simppelit kasvot ovat hyvä lähtökohta, jota voi muokata (meikeillä siis) loputtomiin. Siihen on turha vedota.
Mallimaailma on oikeasti brutaali. Tulee mieleen se edesmennyt, aidsin komplikaatioihin kasarilla kuollut nuori Gia Carangi. Huumeita levisi mallimaailmassa eikä taida vieläkään asiat olla hyvin, mitä tulee hyväksikäyttöihin.
Lapsena eli siinä huumassa, miten ihanaa olisi olla maailmankuulu laulaja mutta todellisuus kun aikuisena luet K-pop tähtien kurjista, tiukasti valvotuista oloista tai länsimaan viihdeteollisuudesta, jonka lihamyllyyn laitetaan lapsetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tytär haaveilee huippumalliudesta. Harmi vaan, että on 160 cm pitkä, niin kuin äitinsäkin. ---- Mutta tytär uskoo että kyllä se siitä, kun on niin kova into. Ja pituus ei kuulemma ole este, kun on petite-mallejakin.
Onhan tuo realistisempi unelma kuin vaikka lentoemännäksi haluaminen. Siinä liian lyhyt on turvallisuusriski.
Lentoemännäksi haluava voi mennä vaikka lentoyhtiölle töihin, saa pukeutua univormuun ja pörrätä kentällä ja varmaan lentääkin edullisesti. Lisäksi syöpäriski on pienempi ja jetlag ei lyhennä elämää.
Mutta huippumallina olemista on aika vaikea korvata.
Voihan sitä aina ryhtyä of-malliksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kälyn tytär haaveili vielä lukion alussa vakavissaan muotisuunnittelijan urasta, mutta opiskelee nyt OKL:llä opettajaksi. Kyllä useimmat nuoret tajuaa sitten kuitenkin realismin päälle lopulta.
No, paljon opiskeli porukkaa kauniiksi ja rohkeaksi vuosituhannen alussa.
2000- luvun ammatti....
No ei ollut.Tuossa oli juttua lukihäiriöstä ja yliopistosta.
Ehkä lukihäiriö ei yksin ole este, mutta jos vielä 12v helpotetut kirjat ovat käytössä, herää epäilys, riittävätkö rahkeet kovin vaativiin opintoihin.
Polarisoituminen huolettaa....
Ammattikorkea tuntuu olevan vähimmäisvaatimus ihmisarvolle, ammatillista 2. asteen koulutusta pidetään täytenä epäonnistumisena.
Samaan aikaan 2. asteen opetuksen tasoa ja resursseja on laskettu, läpi yritetään pusertaa täysin oppimiskyvyttömiä ja -haluttomia.
Koulutus on nykypäivänä yksi vitsi. Kellonaikoja, yhteen- ja vähennyslaskuja, Suomen itsenäistymisvuotta ja historian tunnettuja henkilöitä edes kuvien kautta jne. ei tunnisteta, vaikkei kyse ole mistään kvanttifysiikasta, vaan perustiedosta ja -taidosta. Suoraan sanoen ihan pellemeininkiä koko koulunkäynti tänä päivänä, ihan peruskoulusta alkaen. Nyt vain pidetään peukkuja, että koulujen puhelinkielto auttaisi edes jotenkin.
Tavoite kouluttaa yli 60 % on yksi fiasko. Iso on ihan keskinkertaisia, ja turhaan ollaan sitten opiskeltu korkeakoulututkinto, jolla ei tee todellisuudessa mitään. Ei Gaussin käyrä minnekään katoa, vaikka onnistuisimme tavoitteessa kouluttaa yli puolet kansasta.
Ennen muinoin iso osa ihmisistä viljeli maata, jossa ei vaadittu suurempia älynlahjoja, vaan fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Kun ihmisiä alkoi muuttamaan maalta kaupunkeihin, löytyi hyvin yksinkertaista, samanlaisena toistuvaa liukuhihnatyötä, joka sopi heikkolahjaisille. Tämäntyyppiset työt ovat lähes tyystin kadonneet automatisaation myötä, ja loput on sitten ulkoistettu halpatyövoimamaihin.
Entinen opisto muutettiin amksi, jotta ihmisistä tulisi korkeakoulutettuja tilastoissa. Halutaan saada omat maisterit ja tohtorit amkeihin, mikä hämärtää eroja amkin ja yliopiston välillä.
Mm. opistotason sh:t hallitsi käytännön työnsä, kun nykyiset amkilaiset koulutukseen hamuavat johtajan paikkoja.
Kannattaa elää mukana. Aikuisuus ja muu elämä opettaa kyllä realiteetit.
Oma lapsi haaveili farmaseutin työstä mutta se lukumäärä, mitä yliopisto edellyttää on lapselleen itselleen raskas lukihäiriön takia. Epäkäytännöllinenkin myös. Looginen päättely vahvaa. Hidas toimissaan mikä ilmeni mäkkiduunissa. Tekniikka helpompi ymmärrettäväksi. Näitä vaihtoehtoja puitiin amiksesta epäkäytännölliselle oppimisvaikeuksien kanssa painivalle nuorelle: merkonomi, media-assari ja datanomi kunnes nuori sai kuulla että apteekeissakin tarvitaan suorittavan tason työtä tekeviä ja oli työkokeilussa apteekissa ja haki sitten opiskelemaan lääkealaa. Tämä ala sopii hänelle. Kannattaa ottaa selvää mitä eri vaihtoehtoja on jos eläinlääkis kiinnostaa mutta pois suljettu lukivaikeuden takia. Eräskin läheinen haaveili poliisin työstä mutta ei olisi ollut kykenevä reuman takia työhön, sen sijaan viestinnästä aukesi paikka mediapuolen koulutuksella. Itse lh koulutukseltani, ei olisi rahkeet riittäneet lääkikseen saakka. Sain oman lukivaikeus diagnoosin vasta aikuisena.