Mihin perustui Gunnareiden suosio?

Gunnar on ihan hyvä perusnimi. Vähän kuin vaikka Kalle suomenkielisten parissa.

Yliarvostettu bändi.

Vierailija kirjoitti:

Adler + McKagan kombon svengaava soitto erotti ne jo lähtökohtaisesti muista hard rock -pumpuista.

Nojaa, noi oli siis rumpali ja basisti jossain välissä. Tähdet oli kuitenkin slash omalla omintakeisella soittotyylillään ja axl jolla on ääni ja pianistin kykyjäkin. Muut jäsenet on vaihtuneet enemmänkin ja välillä ihmettelee että juomataitojenko vuoksi jotkut kakkoskitaristit on sinne palkattu kun livesoitto menee miten sattuu. Eipä näillä tähdilläkään aina putkeen mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Axlin agressiiviseen karismaan ja melodisiin mutta rosoisiin biiseihin.

Se kun se paisui joksikin stadion sinfonia-spektaakkeliksi, oli lopun alku. Ei siinä ollut enää mitään aitoa.. meni liian Hollywoodimaiseksi narsistiseksi näytelmäksi koko hoito. Axlilla ja muullakin nousi kusi päähän.

Mutta siis sillon alussa oli tosi hyvä.

Oli ne muihin bändeihin verrattuna vielä tosi hyviä lopussakin. Sävellystyö toki kärsi ja bändi loppui siihen... :(

Juu ja oli ne videotkin aika näyttäviä minielokuvia lopussa.

Niistä kyllä paistoi Axlin mt-ongelmat ja se oman navan ympärillä vellominen, kaikissa videoissa puidaan Axlin huolia ja visioita elämästään, ja muiden pitäisi säälien palvoa sankariuhria niissä..Millon on milläkin lailla elämän murjoma, naiset palvoo, kuolee ja syntyy uudelleen, hyppää mereen ja plääplää.

Halusi varmaan kuolla 27v muodikkaasti, mutta ei saanut kuin angstailtua.

Axlin mt-ongelmat oli se siunaus ja kirous bändille. Toisaalta se angsti sähköisti koko bändin mukanaan ja loi ihan aidon vaarantunteen (Axl saattoi hypätä yleisöön tappelemaan mitä kyllä moni ei tehnyt, mellakoita ja kaaosta, hyviä lyriikoita, aitoa tunnetta), mutta sitten se kuvailemasi toinen puoli itsesääleineen, megalomanioineen ynnä muine kusipäisyyksineen näivetti bändin. Siihen kun lisätään muiden heroiini + alko-ongelma, niin se oli siinä. Käytännössä kuolinisku oli Izzyn lähtö vuonna 91, juuri em syistä.

Gunnareilla ja rap-porukka N.W.A:lla oli suunnitelmissa vetää yhteiskiertue jossakin vaiheessa. Se olisi ollut jotakin se!

Ymmärrän kannattajia mutta itsestä yksi paskimpia bändejä.

Nuorisomusiikkia. Ei jaksa enää kuunnella yli 50 vuotiaana. Slash ihen ok kitaristi kyllä parhaimmillaan ja biiseissä sellaista tietynlaista romanttista synkkyyttä ja villiä energiaa yhtäaikaa vaikka oli ihan rokkibändi eikä metallibändi.

Nykyään kuuntelen kuitenkin ennemmin klassista tai jazzia. Mutta olin parikymppinen kun nuo oli pinnalla ja silloin kyllä diggailin heitä. (Tai lähinnä sitä Appetite for Destruction -levyä)

Sweet Child O' Mine on erinomaisesti tehty biisi, mutta tuon tasoisia heillä ei ole oikeastaan yhtään toista.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti niin paljon paremmat sävellykset

Mmmmm ja sanat! Siihen aikaan muiden rockbändien sanoitukset olivat täynnä pelkkää höttöä vailla mitään sanomaa.

Vaikka itseeni aikoinaan kolahtikin koviten Appetite for Destruction, niin JOS kuuntelen G n R:ää nykyisin, niin kuuntelen Use your Illusioneita, etenkin II:ta. Lemppareita ovat Coma, Bad Apples, Coma, Breakdown, Estranged, Pretty tied up, Get in the Ring, Yesterdays, Bad Obsession, Locomotive ja So fine.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Axlin agressiiviseen karismaan ja melodisiin mutta rosoisiin biiseihin.

Se kun se paisui joksikin stadion sinfonia-spektaakkeliksi, oli lopun alku. Ei siinä ollut enää mitään aitoa.. meni liian Hollywoodimaiseksi narsistiseksi näytelmäksi koko hoito. Axlilla ja muullakin nousi kusi päähän.

Mutta siis sillon alussa oli tosi hyvä.

Oli ne muihin bändeihin verrattuna vielä tosi hyviä lopussakin. Sävellystyö toki kärsi ja bändi loppui siihen... :(

Juu ja oli ne videotkin aika näyttäviä minielokuvia lopussa.

Niistä kyllä paistoi Axlin mt-ongelmat ja se oman navan ympärillä vellominen, kaikissa videoissa puidaan Axlin huolia ja visioita elämästään, ja muiden pitäisi säälien palvoa sankariuhria niissä..Millon on milläkin lailla elämän murjoma, naiset palvoo, kuolee ja syntyy uudelleen, hyppää mereen ja plääplää.

Halusi varmaan kuolla 27v muodikkaasti, mutta ei saanut kuin angstailtua.

Axlin mt-ongelmat oli se siunaus ja kirous bändille. Toisaalta se angsti sähköisti koko bändin mukanaan ja loi ihan aidon vaarantunteen (Axl saattoi hypätä yleisöön tappelemaan mitä kyllä moni ei tehnyt, mellakoita ja kaaosta, hyviä lyriikoita, aitoa tunnetta), mutta sitten se kuvailemasi toinen puoli itsesääleineen, megalomanioineen ynnä muine kusipäisyyksineen näivetti bändin. Siihen kun lisätään muiden heroiini + alko-ongelma, niin se oli siinä. Käytännössä kuolinisku oli Izzyn lähtö vuonna 91, juuri em syistä.

Rockbändien ikuisuusongelma on pidemmän päälle se, että nuoruuden energia ja tietynlainen angsti (+ samaan aikaan herkkyys) tekee usein bändeistä aidosti kiinnostavia ja luo aitoa jännitettä, mutta jos ura jatkuu pitkään, niin tuota on käytännössä täysin mahdoton ylläpitää.

Vanhemmiten siitä tulee pakosti enemmän nostalgiajuttu ja osa pelkkää viihdebisnestä, vaikka menestys jatkuisikin. Ja vaikka bändi olisikin ihan ok vielä myöhemminkin.

Hyviä esimerkkejä tästä vaikka kuinka paljon: Rollarit (40-vuotiaiksi asti vetivät kyllä tosi hyvin ja myöhemminkin ihan pro-asenne) ja U2.

Nirvana ja erityisesti Kurt otti Axlin hampaisiinsa ja keljuili tälle joka käänteessä. Milloin bändin musasta, milloin ties mistä oletetusta Axlin razi.smista tai gayfobiasta ym. Muistaakseni Kurt jopa sylkäisi pianolle, jota Axlin oli tarkoitus käyttää jossakin musagaalassa. Axl oli Nirvanan fani, mutta pettyi näihin hyökkäyksiin ja konfliktihan siitä tuli. Kurt ja Courtney narkkasivat tuohon aikaan itse ihan kunnolla, vaikka odottivat lastaan. Axl sanoi julkisesti, että jos se lapsi syntyy vammaisena sen narkkauksen takia, hän pätkii molemmat vanhemmat sairaalakuntoon. Tähän ei Kurt enää keksinyt mitään viisasteltavaa ja asiaahan Axl puhui.

Vierailija kirjoitti:

Gunnareilla ja rap-porukka N.W.A:lla oli suunnitelmissa vetää yhteiskiertue jossakin vaiheessa. Se olisi ollut jotakin se!

Nuo hardrock/hiphop yhteistyöt olikin aika jänniä noihin aikoihin! Toteutuneita oli ainakin Anthrax & Public Enemy sekä Aerosmith ja Run DMC.

Gunnarit oli alussa sellainen tinkimätön katujätkien porukka, jolla sattui olemaan lahjoja ja asennetta siihen hommaan. Izzy oli käytännössä se bändin sydän ja tiukka yksikkö Axlin kanssa (lapsuuden ystäviä, keskeiset sanoittajat). Slash oli sitten siihen yhtälöön täydellinen lisä, Duff myös ja Steven kulki mukana. Parhaat vuodet oli 86-89, sitten alkoi lähteä lapasesta. Aineet otti vallan, Axlin nuppi ei pysynyt kasassa ja bändi lähti laukalle. Toisaalta 91 julkaistut Illusion-levyt ovat todella kovia lättyjä, vaikkakin tuotettu hieman liikaa ja turvotettu muutamilla turhilla biiseillä. Jos tupla-albumi olisi puristettu yhteen albumiin, valittu parhaat biisit ja tuotettu Appetite-tyyliin, olisi se ollut yhtä kova kuin debyytti.

Vierailija kirjoitti:

Gunnarit oli alussa sellainen tinkimätön katujätkien porukka, jolla sattui olemaan lahjoja ja asennetta siihen hommaan. Izzy oli käytännössä se bändin sydän ja tiukka yksikkö Axlin kanssa (lapsuuden ystäviä, keskeiset sanoittajat). Slash oli sitten siihen yhtälöön täydellinen lisä, Duff myös ja Steven kulki mukana. Parhaat vuodet oli 86-89, sitten alkoi lähteä lapasesta. Aineet otti vallan, Axlin nuppi ei pysynyt kasassa ja bändi lähti laukalle. Toisaalta 91 julkaistut Illusion-levyt ovat todella kovia lättyjä, vaikkakin tuotettu hieman liikaa ja turvotettu muutamilla turhilla biiseillä. Jos tupla-albumi olisi puristettu yhteen albumiin, valittu parhaat biisit ja tuotettu Appetite-tyyliin, olisi se ollut yhtä kova kuin debyytti.

Aika moni Illusioneiden biiseistähän oli suurelta osin sävelletty jo Appetiten aikana ja ennen sitä. Luova kausi oli kova mutta lyhyt.

En ole kuullutkaan Matin ja Gunnar pässin esityksestä, kiitos tämän esille tuomisesta!

Jos muistan oikein amerikkalaisbändin laulajalla oli ääni kuin pässillä? On näistä aikaa...

Suomalaisten musiikkimakuun on aina pätenyt Topi Kärjen lausahdus että sitä ei voi aliarvioida. Mitä näitä hirvityksiä nytkin on Arttu Viskari, Apulanta, Ceekki-räppäri, Klamydia, Yö jne jne

Appetite on ehkä aidoin rock-levy koskaan. Jätkät onnistuivat kuulostamaan siltä että soittavat omasta elämästään. Sanoitukset voivat olla kliseisiä mutta tulevat sydämestä.

Komeita ja jännittäviä.

Vierailija kirjoitti:

Mmmmm ja sanat! Siihen aikaan muiden rockbändien sanoitukset olivat täynnä pelkkää höttöä vailla mitään sanomaa.

Onhan tämä sarkasmia?

Musiikkiin ja ulkonäköön

Hyvät biisit ja hyvä imago- glamrock. Hanoi Rocks kopio,jenkkiversio.