"Vauvaa ei saa totuttaa syliin, ettei vaadi sinne aina"

Ennemmin sanoisin että ongelma tulee siinä vaiheessa kun sylissä olemaan tottunut aloittaa hoidon vanhempainvapaan jälkeen. Puhun nyt siis yli vuoden ikäisistä. Heitä ei hoidossa ehdi istuttaa sylissä ja itkevät sitten sitä. Jotkut äidit myös ovat kotona huomanneet että ruoanlaitosta ei tahdo tulla mitään kun taapero huutaa vieressä syliin.

Lapselle tulee luonnollisesti antaa syliä hellyyttä ja rakkautta, mutta esimerkiksi vuoden ikäisen on hyvä oppia odottamaan syliin pääsyä, tietty tilanteen mukaan (väsynyt/itsensä satuttanut ei odota).

Näin lapsikin oppii päivähoitoon nopeammin kun ei tarvitse vieroittua sekä äidistä että sylissä olemisesta. Leikkimään pitäisi malttaa mennä sylittelyltä.

Kyllä vauvan paikka on muuallakin kuin sylissä. 6 viikkoinen on meillä ainakin myös leikkimatolla, sitterissä, vieressä, odottamassa unen tuloa joko vaunuissa tai sängyssään. Olisi jäljetöntä kanniskella koko ajan tyytyväistä vauvaa.

Viihtyy aika hyvin myös yksin, omaa aikaa on ihanasti :). Suosittelen. En myöskään ponkaise paikalle ensimmäisestä inahduksesta. Jaksan tosin hyvin, ei mitään ongelmia vauva-aikana.

Kyllä vauvan paikka on muuallakin kuin sylissä. 6 viikkoinen on meillä ainakin myös leikkimatolla, sitterissä, vieressä, odottamassa unen tuloa joko vaunuissa tai sängyssään. Olisi jäljetöntä kanniskella koko ajan tyytyväistä vauvaa.

Viihtyy aika hyvin myös yksin, omaa aikaa on ihanasti :). Suosittelen. En myöskään ponkaise paikalle ensimmäisestä inahduksesta. Jaksan tosin hyvin, ei mitään ongelmia vauva-aikana.

Halikaa ja sylitelkää vauvojanne. Ei ne enää teininä syliin tuu.

Olen vm 86 ja minua ja sisaruksiani on sylitelty paljon. Uskallan väittää että sen näkee meistä nyt aikuisena. Halaamme sisarustemme kanssa usein kun näemme, samoin vanhempiemme ja isovanhempiemme kanssa.

Tykkäämme olla sukulaistemme kanssa lähekkäin ja varsinkin isovanhempia tulee paljon halailtua ja kosketeltua (vaikka silitettyä selkää).

Minulla ja yhdella sisaruksistani on omia lapsia ja heitä pidetään paljon sylissä. Myös sukuloidessa on monta halijaa ja sylittelijää paikalla. Mielestäni on ihanaa kun tuntee olevansa rakastettu!

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 07:40"]Kyllä vauvan paikka on muuallakin kuin sylissä. 6 viikkoinen on meillä ainakin myös leikkimatolla, sitterissä, vieressä, odottamassa unen tuloa joko vaunuissa tai sängyssään. Olisi jäljetöntä kanniskella koko ajan tyytyväistä vauvaa.

Viihtyy aika hyvin myös yksin, omaa aikaa on ihanasti :). Suosittelen. En myöskään ponkaise paikalle ensimmäisestä inahduksesta. Jaksan tosin hyvin, ei mitään ongelmia vauva-aikana.

[/quote]

Meillä on kaksiviikkoisesta viihdytty vain sylissä. Poika nyt 4kk ja viihtyy leikkimatolla max 10min yksin. En todellakaan ole opettanut syliin, mutta huudattaakaan ei voi. Kiva jos muilla on helppoa, mutta ei kannata vetää johtopäätöksiä toisten vanhemmuudesta sen perusteella. Vauvaa ei voi hemmotella pilalle, vaan sille annetaan sen verran kuin kukin vauva yksilöllisesti tarvitsee. Meillä nyt vain on vähän suuremmat tarpeet ja isompi temperamentti.

Voi ei, tuli tosi paha mieli tästä. Lapsi raukka! Siinä tuleva mielenterveyspalveluiden käyttjä.

Yritä saada se äiti ymmärtämään, että lapsi tarvitsee sylittelyä. Osta sille vaikka kirja aiheesta.

[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 23:54"]

Minun kaksi sylissäkasvanutta lasta ovat nyt teini-iässä ja ihana huomata, että se vauva-aikana aloitettu läheinen suhde jatkuu edelleen. Eivät toki enää syliin halua, mutta kertovat asioistaan aika avoimesti, tulevat viereen istumaan sohvalle leffailtoina jne. Minusta on turha myöhemmin valittaa etäisistä lapsista, jos ei luo sitä läheistä suhdetta heti alusta. 

[/quote]

Tässähän se kaikki olennainen tulikin.

Nämä sylikieltäjät sitten ihmettelee kun lapset on kymmenen vuotiaina jo aivan etäisiä eikä niihin saa enää minkäänlaista kontaktia. Murrosiässä lapset on aivan kaiken kurin ja tolkun ulkopuolella ja vanhemmat ihmettelee miten niistä on tollasia tullut. Sit tarvitaan poliisia tai mielenterveyspalveluja kun toiset tulee agressiivisiksi ja toiset masentuu, ei lasta saa ilman läheisyyttä kasvattaa, hyvänen aika sentään.

Onko ihme että Suomessa on 500 000 mielenterveyslääkkeitä säännöllisesti syövää ihmisrauniota? Aivan järkyttävää.

Mennään ääripäästä toiseen. Totta kai lasta pidetään sylissä ja lohdutetaan, mutta jatkuvasti kylki kyljessä nyhjäämisessä ei ole mitään järkeä. Tuttavani on 2-vuotiaan lapsen äiti eikä pääse edelleenkään vessaan ilman, että lapsi tulee oven taakse parkumaan. Äiti vielä itse lietsoo lapsen pahaa mieltä tullessaan takaisin, parhaimmillaan työntää lohtutissiä suuhun. Pienestäkin kompuroinnista tehdään numero ja taas hössötetään lapsen ympärillä. En tiedä mitä tälle äidille pitäisi sanoa, kun tämä harmittelee, kun ei ikinä pääse mihinkään ilman lasta.

Niin, juu, tämä oli myös anopin "vinkki", kyseessä tosin oli kuukauden (!) ikäinen vauva! "Jos pitää joka itkusta sylissä, saa kannella aina". Ilmankos on hänellä vähän emotionaalisesti köyhät välit hänellä omiin lapsiinsa.

Mullakin on 2v, joka seuraa mua vessaan, käy samalla potalla kuin minä pöntöllä (on muuten ollut tosi helpp0o keino opettaa kolme lasta vaipasta potalle), pyytelee syliin ja hermostuu, jos ei heti pääse. Kenenkään muun kuin äidin ja isin syliin ei halua. Minä kannan häntä toisinaan edelleen kantoliinassa, kun hän on sylin kaipuinen, ja hellin ja sylitteelen aina tilaisuuden tullen. Samalla kaavalla olen hoitanut kaksi muutakin lasta, joista vanhempi on 8v ja nuorempi 5v. 8v soitteli eilen illalla, kun olin menossa enkä kotona, että häntä harmittaa kun ei saa antaa mulle iltahalausta ennen nukkumaan menoa, ja sovittiin että halaillaan aamulla sitten tuplasti. 5v kiipeää useimpina öinä mun viereen nukkumaan ja tykkää nyhjätä kyljessä. 

Lapsilla ei ole isäänsä, mummoonsa tai kehenkään muuhun aikuiseen samanlaista sylittelyn, halailun ja hellyyden täyttämää suhdetta kuin muhun. Ei heille silti ole mitenkään vakavan vaikeaa ollut jäädä isänsä tai mummonsa hoiviin, kun mä olen mennyt töihin tai muihin menoihin. Myös kerhot ja päivähoidot on sujuneet hyvin ainakin kahdella isommalla, ja vanhimman koulu sujuu erinomaisesti. Nuorin ei ole vielä päivähoidossa ollutkaan, hän on vielä mun "kylkiäinen" ja saa ihan rauhassa ollakin. 

Minä olen sitä mieltä, että lasten hoidossa tärkeintä on antaa lapselle kokemus hyväksyvästä kosketuksesta. On tutkittu, että hellittely tukee mielenterveyttä, ja miten tärkeää sen onkaan antaa kasvaa normaaliksi näille pienille. Mä uskon myös, että tämä kotona hellittely auttaa lapsia myös oppimaan hyvän ja pahan kosketuksen eron ja myös olemaan alistumatta mihinkään epämukaviin lääppimisiin, joita varmasti tulee vastaan jossain vaiheessa elämää vastaan. Uskon, että he oppivat vaalimaan arkipäivän hellyyttä ja läheisyyttä sitten aikuisiän parisuhteissaan ja omien lastensa suhteen, ja uskon, että he pysvät terveempinä, myötätuntoisempina ja positiivisempina läpi elämänsä. 

Miksikö? Ihan vain omien kokemusteni, lapsuuteni ja äitini toiminnan takia. En muista äitini koskaan pitäneen sen enempää minua kuin sisaruksianikaan sylissä. Minusta kasvoi sellainen lapsi, nuori ja aikuinen, joka suorastaan kerjäsi kosketusta keinolla millä hyvänsä, ja hankkiutui ihan kamaliinkin tilanteisiin, jos sitä kautta oli mahdollisuus kosketukseen ja edes kuviteltuun hellyyteen. Outoa, mutta minun on myös vaikea ollut ottaa vastaan ihan aitoa ja todellista hellyyttä (paitsi lapsiltani). Itsetuntoni oli ja on vieläkin huono, olen huomionkipeä, kateellinen ja negatiivinen ns. perusluonteeltani. Maailma ei näyttäydy minulle valoisana paikkana, jossa on paljon hyviä tyyppejä, vaikka niin haluaisin, ja useimmiten koen, että ihmiset, myös ystäväni, pyrkivät vain hyötymään minusta enkä kykene olemaan edes miehelleni täysin avoin ja varaukseton. Kun lapseni syntyivät, koin heitä kohtaan niin suurta rakkautta ja hellimisen tarvetta, että halusin heidän tietävän sen. Minä en ikinä saanut tietää, oliko äitini kokenut sellaista tunnetta minua kohtaan mutta tukahduttanut sen täysin, enkä todellakaan halua, että lapseni joutuisivat kolmekymppisinä pohtimaan sitä samaa kysymystä. 

Siis mistä tässä puhutaan? Tuntuu että menee nyt aiheet pääletysten: osa kirjoittaa että lapsi hylätään kokonaan citteriin, toinen tas puhuu että lasta kuuluu kantaa koska se on osa lapsen hoitoa. Osa kirjoitti miten lapsi kun itkee niin lapsi otetaan tällöin syliin ja siitä ap taisi puhua? Jos lapsi itkee niin voiko itkevän lapsen ottaa syliin?

Minullakin on 4 lasta ja lapset kyllä on paljon olleet lattiallakin (esikoisesta lähtien) tai citterissä. Olen kantanut liinassa ja vaunussa. Sänky on nukkumista varten.

Jos lapsi itkee niin otan syliin. Minun esikoinen joka on koululainen poika, yhä tulee syliin tai vähintään halaillaan päivittäin tai ainakin koitan aamulla päästä herättämään lapsen kosketuksella.

Mutta törmään melko usein siihen että miten minulta riittää lapsille syli, aivan kuten kaikki lapset vyöryää samaan aikaan syliini? On aikaa sylille, aina on! Lämmin halaus kestää sellaisenaan jo puoliminuuttia. Pieni  lapsi saattaa istua sylissä tovin muttei lasen varmaan tarvitse jäädä tunniksi syliin? Ehkä tässä siis on näkemyseroja mikä on halausta ja syliä? Ja kauanko sylissä pitää sen jälkeen  kun lapseen sattuu? Omat lapset istuu sylissä kömmähtämisen jälkeen ehkä minuutin ja jatkaa. Jos sinä pidät lasta todella kauan, ja voimistat lapsen riippumista sinussa niin se on erona.

Itse puhallan pipiin ja saatetaan tehdä nopea hali tai lapsi istuu syliin hetkeksi ja lapsi itkee siinä ehkä hetken mutta se itku loppuu melko pian ja lapsi taas menee jatkamaan juttujaan. Näin minusta tehdään. Ei siis varsinaisesti jäädä syliin roikkumaan.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 07:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 07:40"]Kyllä vauvan paikka on muuallakin kuin sylissä. 6 viikkoinen on meillä ainakin myös leikkimatolla, sitterissä, vieressä, odottamassa unen tuloa joko vaunuissa tai sängyssään. Olisi jäljetöntä kanniskella koko ajan tyytyväistä vauvaa.

Viihtyy aika hyvin myös yksin, omaa aikaa on ihanasti :). Suosittelen. En myöskään ponkaise paikalle ensimmäisestä inahduksesta. Jaksan tosin hyvin, ei mitään ongelmia vauva-aikana.

[/quote]

Meillä on kaksiviikkoisesta viihdytty vain sylissä. Poika nyt 4kk ja viihtyy leikkimatolla max 10min yksin. En todellakaan ole opettanut syliin, mutta huudattaakaan ei voi. Kiva jos muilla on helppoa, mutta ei kannata vetää johtopäätöksiä toisten vanhemmuudesta sen perusteella. Vauvaa ei voi hemmotella pilalle, vaan sille annetaan sen verran kuin kukin vauva yksilöllisesti tarvitsee. Meillä nyt vain on vähän suuremmat tarpeet ja isompi temperamentti.

[/quote]

Olen maannut paljon lapsen vieressä. Ja sitten siinä ollaan leikitty yhdessä jos lapsi ei tahdo olla yksin. Ja ohjaan pientäkin lasta sitten ottamaan jonkun uuden leikin jos vanha ei enää kiinnosta.

Ja kukkuu -leikillä lapsen saa taas vähitellen oppimaan että lapsi viihtyy yksin ja äiti on lähellä kun lapsi selvästi oppii huomaamaan että on yksin. Näin sitä yksin olemista kehitetään viihtymiseen; ensin ihan lapsen vieressä peität kasvojasi ja vähitellen ajan kanssa siirryt sohvan taakse, oven taakse -ja lapsi viihtyy!

33

Meillä vauva ei viihtynyt muualla kuin sylissä, kunnes oppi liikkumaan. Itki sitterissä, lattialla, kehdossa.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 08:18"]

[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 23:54"]

Minun kaksi sylissäkasvanutta lasta ovat nyt teini-iässä ja ihana huomata, että se vauva-aikana aloitettu läheinen suhde jatkuu edelleen. Eivät toki enää syliin halua, mutta kertovat asioistaan aika avoimesti, tulevat viereen istumaan sohvalle leffailtoina jne. Minusta on turha myöhemmin valittaa etäisistä lapsista, jos ei luo sitä läheistä suhdetta heti alusta. 

[/quote]

Tässähän se kaikki olennainen tulikin.

Nämä sylikieltäjät sitten ihmettelee kun lapset on kymmenen vuotiaina jo aivan etäisiä eikä niihin saa enää minkäänlaista kontaktia. Murrosiässä lapset on aivan kaiken kurin ja tolkun ulkopuolella ja vanhemmat ihmettelee miten niistä on tollasia tullut. Sit tarvitaan poliisia tai mielenterveyspalveluja kun toiset tulee agressiivisiksi ja toiset masentuu, ei lasta saa ilman läheisyyttä kasvattaa, hyvänen aika sentään.

Onko ihme että Suomessa on 500 000 mielenterveyslääkkeitä säännöllisesti syövää ihmisrauniota? Aivan järkyttävää.

[/quote]

Niin, mikä on sylinkieltämistä? Huomaan että vstasit ennen minua mutta siinä on eroa jos roikottaa lasta 247 kuin ottaa syliin ja riittää läsnäolo ja ollaan sylikkäin vähempiä aikoja. Koska ihan läheltä olen vastikään katsellut yhtäkin perhettä jossa lapsi alkaa itkemään ja sillä vooooooooooi-vooooooooooooi, tule tänne syliin ja hellitään ja valitellaan ja pidetään vaan sylissä ja oikein nauretaan sille kun lapsi nyt on tuollainen niin vahvistetaan sitä käytöstä. Onhan se tarpeen että lapsi tulee syliin ja lasta halitaan mutta sitten myös tuki siihen ettei tuossa ollutkaan mitään. Koska jossain vaiheessa lapsesta kasvaa sitten se riippa joka ei sitten pääse yli tuntemuksistaan vaan halilla ja lapsi on vaan pakko pitää sylissä kun sen siihen opettaa. On pidettävä sitten lasta sylissä kaaaaauan jos tuolle polulle lähtee.

On siis tavallaan eri tapoja kai sylitellä? Niitä jotka kestää ja kestää, äiti ei voi nousta tai tehdä mitään koska lapsi on siinä tai sitä sylittelyä että saadaan harmi katoamaan ja tuetaan lasta oppimaan uutta.

33

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 07:50"]

Olen vm 86 ja minua ja sisaruksiani on sylitelty paljon. Uskallan väittää että sen näkee meistä nyt aikuisena. Halaamme sisarustemme kanssa usein kun näemme, samoin vanhempiemme ja isovanhempiemme kanssa.

[/quote]

Mun mielestä sun kuvauksesta ei näe mitään muuta kuin sen, että tykkäätte halia. Ei sillä, ettenkö pitäisi vauvojen/lasten halaamista tärkeänä, mutta et osannut kertoa mistään (positiivisista?) lisävaikutuksista, mitä halaaminen on teidän perheeseen tuonut.

Voisin ihan samalla logiikalla sanoa näin: "Meidän perheessä on aina harrastettu piirtämistä. Uskallan väittää, että sen näkee meistä nyt aikuisena. Piirrämme sisarusteni kanssa aina yhdessä. Myös isovanhempien kanssa tykkäämme piirtää."

Vauvalla, silloin 2-3 kk, oli ruuansulatusongelmia, ja ainoa mikä helpotti oli sylissä olo vatsallaan. Meinasin huitaista anoppia kun se tokaisi: "Te ootte pitänyt sitä liikaa sylissä. Se on pilalle hemmoteltu. Sen takia se itkee koko ajan jos ei pääse syliin." Silloin mieskin tajusi että mummon on nyt paras lähteä omaan kotiinsa, takas seitkytluvulle.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 09:18"]

Meillä vauva ei viihtynyt muualla kuin sylissä, kunnes oppi liikkumaan. Itki sitterissä, lattialla, kehdossa.

[/quote]

Meilläkin itkisi jos sinne yksin jättäisi vaan. Siksi asioihin pitää olla kunnolliset siirtymäajat.

Ihan varmasti lapsi itkee ja pelkää ja itkee entistä enempi jos kukaan ei tule kuin jos lapsen kanssa ollaan siellä lattialla.

Koko halailun ja sylittelyn tarkoitus on ettei se kestä tuntia, vaan lapsi voisi osata ja uskaltaa tehdä jotain ja PALATA taas halailemaan.

Meillä halaillaan ja sylitellään paljon, mutta tämä siis ei ilmeisesti pädekään koska sen pitää kestää kerralla tunti? Vahvistaa sitä lapsen omaa surkeutta ja roikkua äidissä, tuolla ajattelulla ei ihme että ihmiset ajattelee että miten isommassa perheessä riittää aikaa syliin -koska ei meillä siihen riittäisikään jos noin olisi!

Mutta meidän arjen täyttää lukuiset halit ja sylittelyt, minä siis veikkaan yhä että tässä nyt mietitään sitä sylittelyn määrää, jos lapsi itkee niin miettikää miten käyttäydytte tilanteessa kun otatte lapsen syliin ja voiko siinä samalla vahvistua lapsen käytös vaikkapa vierastamiseen? Ja saa ampua alas. Koska eihän kukaan tahdo myöntää sitä että sylittelyllään saattaa olla negatiivinenkin puoli. Koska jos ajateltaisiin ihan ilman sitä omaa loukkaantumista aiheeseen ja ihan vaan lapsen käytöstä yleensäkin niin tottakai sitä aikuinen saattaa vahvistaa niitä kurjia puolia joita lapsi tuntee kun tulee syliin hakemaan apua: istu siinä nyt tunti ja äiti lässyttelee. Se on tunteen vahvistamista. Ihan samoin kuin lapsi pelkää olla yksin lattialla eikä opetella olemaan siinä. Tietysti lapsi kokee sitten lattian kylmänä paikkana jossa on hylättynä. Lapsen itkuun kuuluu vastata, se on selvää mutta miksi ei sitten oltaisi yhdessä ja tuettaisi sitä että se lattia vaikka olisi mukava paikka?

33

Vauvaa ja isompaakin lasta pitää pitää sylissä PALJON! Niin paljon kun vaan ehtii ja lapsi  haluaa, että siitä kasvaa täyspäinen ihminen joka  kestää myös vaikeuksia.

Niin paljon ei kukaan vanhempi ehdi eikä jaksa sylitellä lasta, että ne siitä pialle menisivät. Pilalle lelliminen on ihan eri asia kuin sylissä pitäminen.

[quote author="Vierailija" time="24.01.2014 klo 09:36"]

Vauvalla, silloin 2-3 kk, oli ruuansulatusongelmia, ja ainoa mikä helpotti oli sylissä olo vatsallaan. Meinasin huitaista anoppia kun se tokaisi: "Te ootte pitänyt sitä liikaa sylissä. Se on pilalle hemmoteltu. Sen takia se itkee koko ajan jos ei pääse syliin." Silloin mieskin tajusi että mummon on nyt paras lähteä omaan kotiinsa, takas seitkytluvulle.

[/quote]

Toi on kyllä kurja tilanne, mutta eitainnut mummo lähinnä ymmärtääettä lapsella vatsa on kipeä. On minunkin äidillä pinttyneet mielipiteensä, saas nähdä millainen sitä itse on aikanaan kun omat lapset saa kenties omia lapsia.. Minusta noita mummeleita pitäisi silti koittaa vähän ymmärtää. Voi alkaa vaikuttaa vaan sinun ja mummelin väliseen suhteeseen? En ainakaan ole itse saanut käännettyä äitini päätä jos hänellä on mielipiteensä, joskus koitin sanoa että teen neuvolan antaman ohjeen mukaan ja äitini siihen että hänen mielipiteensäkin on se ohje jonka hän sai joskus neuvolasta. :)

Kaikki lapset on yksilöitä, ihan niinkuin me aikuiset ollaan ja mikä tuntuu yhdestä kivalta ei ole sitä toisesta.

33