Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen hankkiminen heti
23.01.2014 |
Olemme 27-vuotias pariskunta ja seurustelleet nyt kuukauden. Päätimme että annamme vauvan tulla heti kun se on tullakseen koska toinen tuntuu siltä oikealta ja olemme lapsirakkaita. Toisemme olemme tunteneet vuoden mutta kavereina. Mielipiteitä/kokemuksia?? :)
Kommentit (34)
No kokemus. Alussa mies vaikutti oikealta unelmalta ja juuri siltä, mitä olin aina etsinyt. Olimme huumaavan rakastuneita ja loppuelämämme piti olla yhtä juhlaa.
Vauva tuli. Jossakin vaiheessa raskautta tajusin, että eihän tuo unelmieni täyttymys niin kummoinen olekaan. Kun tutustuttiin paremmin, tajusin että en edes pidä hänestä ja hänen ajatusmaailmastaan. Alun huumassa siitä ei vain välittänyt tai sitä ei huomannut. Mies alkoi ärsyttää ja olemme nykyään yhdessä vain lapsen takia.
Oikeasti, odottakaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan tapailtu jo 1,5v, ei nähdä päivittäin..asutaan erillään, mutta kummallakaan ei ole muita virityksuä; senverran omistavia ollaan toisistamme. Vauva on saanut tulla alusta lähtien ilman yritystä, 3kk jälkeen tärppäsikin..meni kesken. Tästä on pian vuosi, eikä uutta tärppiä tällä tyylillä kyllä ole enään tullut tähän päivään mennessä, vaikka viimeiset 2kk ollut jo enempi yrityksen makua..ikää 28v. Sanoisin, että ei kannataaikailla lapsen teon kanssa :/
Veljeni tapasi naisen ja olivat niin rakastuneita ja tämähän tulee kestämään ja parempaa ei voisi löytää, 3kk seurustelua niin nainen oli raskaana eikä kuulemma edes ollut vahinko. Kun vauva oli vuoden he erosivat.
Me seurusteltiin 14 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin ja hankittiin lapsi. Eikä se lapsi helpolla tullut, sitä yritettiin vuoden verran, lopulta se sitten tuli ja vielä ihan normaalisti ilman keinohedelmöitystä. Ei kannata tosiaan hasveilla lapsen hankkimista kuukauden seurustelun jälkeen ja totuushan on myös se että ei se nainen heti tule raskaaksi vaikka ilman kumia ja pillereitä seksiä harrastaisi.
Me seurusteltiin 14 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin ja hankittiin lapsi. Eikä se lapsi helpolla tullut, sitä yritettiin vuoden verran, lopulta se sitten tuli ja vielä ihan normaalisti ilman keinohedelmöitystä. Ei kannata tosiaan hasveilla lapsen hankkimista kuukauden seurustelun jälkeen ja totuushan on myös se että ei se nainen heti tule raskaaksi vaikka ilman kumia ja pillereitä seksiä harrastaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä teidän täytyisi pitää noin kovaa kiirettä? Mitä menettäisitte jos katselisitte yhteiseloa ja lujittaisitte parisuhdettanne ihan kahdestaan ensin vaikka vuoden? Lapsen syntymän jälkeen ette tuota mahdollisuutta enää saa takaisin.
Omassa lähipiirissä on sekä hyviä että huonoja esimerkkejä nopeasta toiminnasta. Esim. yksi kaveri tutustui netissä mieheen, menivät kihloihin ja naimisiin nopealla aikataululla ja ekaa lasta alkoivat odottaa n. puolen vuoden seurustelun/tutustumisen jälkeen. Ovat olleet yhdessä nyt ainakin viisi vuotta, lapsia nykyään kaksi, asuntolainat ja muut.
Kuitenkin harvemmin on ollut yhtä ruusuista: kaksi entistä koulukaveriani tapasivat vuosien jälkeen uudestaan ja ihastuivat tulisesti. Menivät naimisiin maistraatissa hirveällä hopulla varmaan kuukausi uudelleenkohtaamisesta. Eroa hakivatkin sitten melkein yhtä nopeasti, kun huuma laantui...
Lapsen kanssa tilanne on kuitenkin ihan erilainen, koska se on peruuttamatonta. Tulee mieleen ainakin kolme tuttua, jotka hankkivat lapsen alle vuoden seurusteltuaan. Yksikään ei ole enää yhdessä lapsen isän kansaa, kaksi erosi jo odotusaikana, yksi ekan vauvavuoden aikana. Kaksi nykyään yh:na, yksi löytänyt uuden miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en uskaltaisi! Tottakai jopa joillakin liitto vielä toimii, mutta ne varmaan ovat aika harvassa. Minun sukulainen myös tapasi ihanan miehen (ei tuntenut tätä entuudestaan), olivat tapailleet pari kuukautta ja alkoivat rakentaa taloa.. Meillä syntyi siitä vähän ajan päästä lapsi ja koska tällä sukulaisellani oli ollut jo hirveä vauvakuume sai vissiin miehensä suostuteltua vauvaan ja raskaaksi tuli kun seurustelua alle vuosi.
Viimeksi kun nähtiin niin oli vähän epäröivän oloinen, että mies elää miten ennenkin jne. Minä vähän pelkään että tämä sukulaiseni nyt toteuttaa omaa unelmaansa ja mies ei ehkä ole täysillä siinä mukana. Mutta se on hänen asiansa.
Minusta se suhteen alkuhuuma on kumminkin aina sellainen ihana asia, todellakin käyttäisin sen toiseen tutustumiseen ja siihen että voisi olla huoletta toisen kanssa. Ei tulisi mieleen alkaa perhettä perustamaan jen.
Mielipiteeni on, että tuosta tyhmemmäksi ja itsekkäämmäksi ei lapsen suunnittelut muutu. Kokemuksen mukaan (lähipiiristä), tulette eroamaan pikkulapsiaikanana, jompikumpi teistä osoittautuu sekopääksi jolle ei pitäisi jättää edes koiranpentua hoitoon (se onkin yksi tärkein syy. miksi seurustellaan ensin muutama vuosi, katsotaan myös onko toisesta vanhemmaksi), tai sitten kaikki menee hyvin. Se on kuin arpaa heittäisi! Minä en arvosta tuollaista toimintaa lainkaan, vaan pidän oikeastaan sitä jo merkkinä siitä ettette ole valmiita vanhemmiksi, kun olette valmiita lisääntymään ihmisen kanssa tieten tahtoen ihmisen kanssa jota ei vielä edes tunne. Se on merkki kypsymättömyydestä ja vastuuttomuudesta. Jos olisitte lähipiiriäni, niin sanoisin tuon ihan päin naamaakin. Joten jos sinulla on täyspäisiä ystäviä ja perheenjäseniä, niin kerro ihmeessä heille suunnitelmistasi, jos osaisivat takoa järkeä päähäsi.Jos mies ehdoittaisi mulle lasta kuukauden seurustelun jälkeen, niin juoksisin karkuun. Toivon todellakin, että tämä on provo. Aivan liikaa syntyy nykyään lapsia epävarmoihin ja riitaisiin parisuhteisiin muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata kiirehtiä! Siinä voi enemmän tutustuessaan huomata, että ei se mies olekaan se unelmien mies ja nainekin muuttuu raskauden ja synnytyksen vuoksi hyvin erilaiseksi, seksielämään vaikutusta, univelat, vauva-arki - alkuhuumassa kaikki voi tuntua romanttiselta, mutta minusta vähän vastuutonta alkaa lapsentekoon liki tuntemattoman kanssa, kun ei se tutustumisenkaan jälkeen ole stressitön paikka...
Itse tulin raskaaksi kun olimme mieheni kanssa seurustelleet pari kuukautta ja olimme juuri avioitumassa. Nyt olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Ei meillä ole mielestäni ollut mitään erityisen negatiivista tai vaikeaa elämässämme tämän ratkaisun vuoksi. (tosin kolmas lapsi olisi toiveissa jos on siihen varaa eikä ikä tule vastaan raskautumisessa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on sellainen pieni juttu, että lasta ei saisi pistää maksamaan vanhempiensa kypsymättömyydestä. Ja on kypsymättömyyttä puhua toisesta pienestä ihmisestä joka hankitaan, vähän kuin joku tavara,uusi sohva tai uusi auto, koska molemmat sellaiset haluavat.
Lapsella on oikeus kasvaa rauhassa, ja hänellä on oikeus molempiin vanhempiin, ilman että häntä riepotellaan kodista toiseen ja riidasta toiseen. Yhdelläkään kaverillani, joka on tehnyt lapsen tuntematta kenen kanssa sen oikeastaan on tehnyt, eivät nämä oikeudet ole toteutuneet. Yksikään heistä ei ole enää yhdessä.
Oottakee vaikka puol vuotta ja jos vielä tuntuu samalta ni anti mennä vaan. Kai kuitenkin asutte samassa osoitteessa/arki on hiljalleen alkanut suhteessanne? Jos vain juhlitaan yhdessä, niin ei se paljoa kerro miten yhteiselämä muuten sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13 jatkaa vielä että meillä on luullakseni auttanut samanlaiset arvot, elämäntavat ja perhetausta. Mitään juoppoa, narkkia, tai rikkonaisesta perheestä tullutta en olisi ottanut enkä olisi ottanut jos miehen perhe ei olisi minusta pitänyt.
Meille yhteinen viiden vuoden parisuhdehistoria antoi valtavasti voimia rankkaan vauva- ja pikkulapsivaiheeseen kaksosten kanssa. Saatoimme muistella kaikkia niitä mukavia kokemuksia, joita meillä oli, ja kuinka ollakaan välittäminen ja rakkaus syrjäytti ärsytyksen tunteet toista kohtaan. En ole ollenkaan varma, että olisimme kestäneet rankkaa kokemusta ilman. Se on niin totta kuin olla ja voi, että lapset eivät yhdistä puolisoita vaan repivät heitä erilleen ja tarvitaan vahva parisuhde kestämään se vaikutus.
Mutta se on vain meidän kokemus. Te voitte olla erilaisia. Teillä on vielä se, ettette edes tunne toisianne kunnolla. Alkuhuumassa sitä pingottaa (ihan tiedostamattaankin) toisen mieliksi, mutta arkiminä tulee esiin vasta myöhemmin. Sanoisin, että isot riskit tuossa on, ja se voi olla ikävä juttu sille lapselle.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 09:16"]
Miksi ihmeessä teidän täytyisi pitää noin kovaa kiirettä? Mitä menettäisitte jos katselisitte yhteiseloa ja lujittaisitte parisuhdettanne ihan kahdestaan ensin vaikka vuoden? Lapsen syntymän jälkeen ette tuota mahdollisuutta enää saa takaisin.
[/quote]
Ja pidempäänkin saa odottaa. Alkuhuuma hälveää vasta joskus 3 vuoden tienoilla, toki jos esim ikä alkaa tulla vastaan, niin ymmärrän aiemminkin lasten hankinnan, mutta olisi se hyvä että takana olisi pari vuotta seurustelua, ja vähintään vuosi yhdessä asumista. Toki tuo vuosikin on tässä tilanteessa parempi kuin kuukausi...
Jokainen lapsi ansaitsee syntyä pitkän harkinnan tuloksena pitkäikäiseen parisuhteeseen, vanhemmille joilla elämänhallinta on kunnossa. Elämänhallintaa ei selvästikään ole lapsen yrittäminen liian aikaisin. Mutta minkäpä näille seinään juokseville tekee, harmi että lapset toimivat laskunmaksajina.
Kerryttäkää ensin hyviä yhteisiä muistoja! Esim. Matkustellen, yhteisiä harrastuksia, ruoanlaittoa, elokuvailtoja, keskustellen jne. Muistelkaa näitä sitten vauva-arjen huonoina hetkinä, yövalvomisien aikana sekä arjen stressitilanteissa. Hyvälle pohjalle rakennettu suhde kestää varmemmin.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 10:35"]
Oottakee vaikka puol vuotta ja jos vielä tuntuu samalta ni anti mennä vaan. Kai kuitenkin asutte samassa osoitteessa/arki on hiljalleen alkanut suhteessanne? Jos vain juhlitaan yhdessä, niin ei se paljoa kerro miten yhteiselämä muuten sujuu.
[/quote]
No se on kyllä yks ja sama, onko takana yksi kuukausi vai kuusi, yhtä ruusuisten lasien läpi sitä toista vielä katsotaan silloin. Ja ei puolessa vuodessa todellakaan kerry sellaista pohjaa ja historiaa parisuhteelle, että tulee tunne suurissa vastoinkäymisissä, että me selvitään mistä vaan. Se tunne on aika helkkarin tärkeä pikkulapsiaikana.
En enää yhtään ihmettele, miksi nykyään on niin paljon eroperheitä.
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 10:35"]
Oottakee vaikka puol vuotta ja jos vielä tuntuu samalta ni anti mennä vaan. Kai kuitenkin asutte samassa osoitteessa/arki on hiljalleen alkanut suhteessanne? Jos vain juhlitaan yhdessä, niin ei se paljoa kerro miten yhteiselämä muuten sujuu.
[/quote]
No se on kyllä yks ja sama, onko takana yksi kuukausi vai kuusi, yhtä ruusuisten lasien läpi sitä toista vielä katsotaan silloin. Ja ei puolessa vuodessa todellakaan kerry sellaista pohjaa ja historiaa parisuhteelle, että tulee tunne suurissa vastoinkäymisissä, että me selvitään mistä vaan. Se tunne on aika helkkarin tärkeä pikkulapsiaikana.
En enää yhtään ihmettele, miksi nykyään on niin paljon eroperheitä.
Alue: Aihe vapaa
Jokainen tallatkoon tyylillään, mutta itse en toimisi samoin.
Ei tuolla yhteisen elon määrällä tunne vielä kumppaniaan. Ette voi tietää millaista yhteinen arki on, se tulee ilmi vasta kun olette asuneet samassa taloudessa pitempään.
Kurja juttu, jos vauva-arjen haasteet heitetään mausteeksi soppaan ja tajuatte siinä vaiheessa, että puoliso onkin jotain aivan muuta, mitä lyhyellä kokeuksella oli ajatellut. Arki helponkin vauvan kanssa luo parisuhteelle omat paineensa, puhumattakaan jos vauva on vaativa koliikkivauva, allerginen lapsi tai muuten vaativa tapaus. Hyväksikin havaittu parisuhde on silloin lujilla!
Onnea kuitenkin teidän yhteiselle taipaleelle...