Kun uusperheistä puhutaan julkisuudessa, niin kaksi väitettä korostuu: a) että yhteen muutetaan tosi nopeasti ja b) että uusperheessä on hirveän vaikeaa
Itse en tunnista uusperhettämme kummastakaan väitteestä. Seurustelimme useita vuosia ennen kuin edes mietimme yhteen muuttoa. Ja sen jälkeen on yhteen on muutettu (tästäkin vuosia), olemme eläneet ihan tavallista ja pääosin sopuisaa elämää. Molemmilla on lapsia, jotka ovat jo aika isoja. Emme yritä väkisin olla toistemme äiti-, isä-, lapsi-, sisko- tai velipuolia. Olemme yhdessä asuva joukko ihmisiä, jotka välittävät toisistaan ja kunnioittavat toistensa tilaa ja tarpeita. Oikeudet ja velvollisuudet jaetaan perheessä tasapuolisesti ja molemmat vanhemmat vastaavat omien lastensa asioista.
Tämä siis rohkaisuksi niille, jotka kenties uusperheen perustamista miettivät ja joita ahdistaa julkisuudessa vellovat kauhukuvat. Uusperhe voi vallan mainiosti onnistua ja olla turvallinen, miellyttävä koti niin lapsille kuin aikuisille.
Kommentit (2)
Sama.
Olimme seurustelleet vuoden kun aloimme rakentamaan yhteistä taloa. Minun lapseni olivat tuolloin 7-16v, miehellä ei ollut lapsia. Anoppi auttoi kotona välillä, appiukko muutaman päivän kuukaudessa raksalla apuna. Rakentamiseen meni vuosi ja se oli käytännössä meidän kuherruskuukausi koska lapset olivat isällään päivän pari kuukaudessa.
Esikoispojalla oli vaikeuksia alussa koska hän luuli että pitää olla omalle isälle lojaali. Mieheni oli äärettömän kärsivällinen hänen kanssaan ja se kannatti. Tyttäret rakastivat isäpuoltaan ensitapaamisesta lähtien.
Yhteinen kuopus syntyi vasta 6v yhdessäolon jälkern ja on rakas pikkusisko näille isommille.
Me olemme tasapuolisesti kantaneet vastuun perheestä ja olleet aina koko porukka samalla puolella. Mieheni on ollut enemmän isä näille kuin ex ikinä. Rakastava, arvostava, kannustava
Mihin Miehesi kuoli?