Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
12v sanoo, että tuntuu kuin en välittäisi hänestä yhtään.
18.10.2020 |
Se sattuu: minulle ei mikään ole niin merkityksellistä kuin lapset, ja teen kaikkeni heidän eteen.
Ollaan erottu 3v sitten ja lapsi suree yhä. Yritän löytää keinoja, kuuntelen ja sanon että ymmärrän mutta sitten tuon esille tätä hetkeä, hyviä asioita elämässä jne. Hän ikävöi isää ja kun puhun että voisivat olla enemmän niin ehkä siitäkin kokee niin.
Miten minun tulisi toimia ja miten näytän välittämisen? Mistä itsetuntoa ja luottamusta? On puhuttu koulukuraattorin ja perheneuvolassa. Hän on jumissa eroon ja entiseen ja ikävöi. Siitä sitten kokee, etten välitä ja se sattuu ja suruttaa. Miten olen niin kädetön että lapsi kokee noin? Mitä voin tehdä?
Kommentit (31)
Lapset sanovat monesti juttuja , jotka särkevät vanhempien sydämen. Syy voi olla todellinen , mutta joskus on kuultu juttu kaverilta ja toistetaan se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surettaa, että lapsi kokee noin vaikka olen puhunut, kuunnellut, halannut. Sattuu, että hän on noin surullinen ja samalla ymmärrän ja poden jopa huonoa omaatuntoa. Mietin olisiko pitänyt pysyä liitossa lapsen takia. Olo oli vaan niin ahdistunut ettei keinoja enää ollut. Sattuu, että hän kokee etten välitä. Mitä jos aina tulee kokemaan niin? Katkaisee vielä välit isona, miten minun tulisi toimia että kokisi minun välittävän? Kuuntelen ja halaan mutta kerron, että elämä jatkuu ja meillä on paljon hyvää. Siksi ehkä hän kokee etten välitä.
Hän sanoo sen surullisena, ei kiusaamalla tai uhmaamalla. Ap
En tiedä, avaudun nyt itse.
Minulla oli lapsena se tunne, vanhemmat istuivat sohvalla kun itkin keittiössä. En saanut emotionaalista tukea. Kyynisyyttä ja rasittuneena huokailua. Silloin olin 9v. Kaksi vuotta siitä vanhemmat erosivat eli kun olin 11v. Minulle luvattiin etteivät eroa kun joskus kysyin. No, eipä sellaista voi tietenkään luvata. Veikkaan että äidilläni tuo hetki oli saada isästä tukea ja tuntea yhteenkuuluvuutta olemalla välinpitämätön emotionaalisista tarpeistani, sellainen on aina ärsyttänyt isää ja tavallaan vapautus hänellekin välittämästä. Silloin kun lintuinfluenssa oli ja muistan kun pelkäsin sitä, kysyin isältä entä jos me kuolemme. Hän napautti "sitten kuollaan". Nyt kun on korona, kukaan muu ei pelkää niin paljon kuin hän.
Vast 5 miten neuvoisit minua toimimaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mikään expertti, mutta eikö toisaalta ole hyvä, että hän uskaltaa avoimesti kertoa miltä hänestä tuntuu. Luottaa sinuun siis.
Mitä jos suunnittelisitte jotain kivaa tekemistä vain kahdestaan? No nyt on tämä tyhmä korona-aika, mutta voisihan sitä silti suunnitella vaikka jotakin matkaakin, jonka voisi tehdä, sitten kun se on mahdollista. Minäkin olen eroperheestä, ja valitettavasti välit äitiini eivät ole näin aikuisenakaan hyvät. Ehkä olisin toivonut äidiltä juuri sitä, että olisi jollain tapaa ollut enemmän läsnä ja kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vast 5 miten neuvoisit minua toimimaan?
No kuuntele häntä miksi hänellä on sellainen olo.
Eikö lapsi ole tekemisissä isänsä kanssa vai mistä tuo ikävä tulee? Eikö tapaamisia voi lisätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen lapsen kanssa kahden ja paljon jutellaan. Olen joka päivä kiinnostunut hänen asioistaan.
Isällä joka toinen viikonloppu, soittelevat ja joustavasti voi nähdä. Mutta lapsi ei koe luontevana olla isän luona ja ikävöi sitten kotiin. Haluaisi isän olevan kotona (täällä).
Kokee ikävää muttei halua olla pois omasta kodista.
Ap
Osaako 12v jo ajatella muka ja puhua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokee etten välitä kun en ymmärrä eikä minusta tunnu kooko elämä menneen pilalle kuten hänestä. Kun en palauta asioita entiselleen.
Siksi kuulemma kokee etten välitä.
Ap
Meillä ollut tuohon syynä se, että lapsi ei erota itseään vanhemmistaan. Eli kun minä jätin lasten isän niin keskimmäinen tulkitsi rakkaudettomuuden eksääni kohtaan( vaikka hyvin toimeen tullaankin) että en rakasta sitten häntäkään. Ja ainoa keino palauttaa rakkautemme häneen olisi meidän vanhempien yhteen paluu. Vuosikausia aiheesta väännetty ja yritetty selittää. Nyt aikuisena jo hieman ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla kasvamassa persoonallisuushäiriöinen lapsi kun nauttii selvästi sinun satuttamisestasi.
Lapsi tarvitsisi apuasi sen hahmottelemiseen, mitä kaikkea hän ikävöi. Ja sitten lohdutusta, joka ei tähtää pahan olon poistamiseen, vaan jakamiseen. Koska hän on kovin pieni kantamaan tuskaansa yksin. Nyt tulee tiivistä tekstiä, yritä kestää.
Ei hän ikävöi vain isäänsä, vaan perhettä, yhteistä kotia, sitä kaikkea erikseen ja yhdessä. Oma poikani kertoi pari vuotta tuota nuorempana ahdistuneena, miten hän alkaa kadottaa muistikuvat minusta yhteisessä talossa. Katseli miljoonaan kertaan ne ainoat videopätkät, joissa pystyi palamaan siihen aikaan.
Kun palautat lapsesi nykyhetkeen kun hän yrittää kertoa tunteistaan, loukkaat häntä syvästi ja tuplaten, koska sinä olet syy siihen, että hän on menettänyt tuon kaiken, ja nyt estät häntä suremasta asiaa. Tuppaat eteen ja kehotat olemaan reipas, ikään kuin hän olisi kaksivuotias ja katsoisi kaaduttuaan sinuun osaamatta päättää, pärähtäisikö parkumaan vai jatkaisiko juoksua.
Kieltäydyt itse tekemästä surutyötä eron johdosta ja käsittelemään katumuksen aallot, ja sen takia vastuutat lapsen teeskentelemään vähemmän surevaa kuin hän on. Se on paljon vaadittu se.
Itsetunto ja luottamus ovat asioita, joita ei kanneta ämpärillä lapseen teeskentelemällä pirteää ja pakottamalla lapsi osallistumaan iloiseen näytelmään. Ne ovat asioita jotka pääsevät kukoistamaan, kun kukaan ei niiden kehittymistä haittaa. Eli kun opettelet hyväksymään lapsesi surun todelliseksi etkä hajoa sen aiheuttamien syyllisyydentunteiden alle, hän oppii, että hänen tunteensa ovat totta ja oikein, ja niille annetaan tilaa.
Jos et pysty siihen yksin, voit etsiä tukea prosessiin muilta ihmisiltä. Kuuntele mitä lapsesi yrittää sinulle kertoa, hän on iässä, jossa moni jo lukee maailmankirjallisuuden klassikoita ja kiinnostuu politiikasta ja elämän eri ilmiöistä. Et voi enää painaa asioita villaisella sillä tekosyyllä, ettei lapsi kuitenkaan ymmärrä. Älä kuitenkaan kuormita häntä aikuisten asioilla, vaan anna hänen johtaa keskustelujanne äläkä tee hänestä uskottuasi. Sitä varten sinulla pitää olla oikeita aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Kokee etten välitä kun en ymmärrä eikä minusta tunnu kooko elämä menneen pilalle kuten hänestä. Kun en palauta asioita entiselleen.
Siksi kuulemma kokee etten välitä.
Ap
Joo, muistan kyllä itsekin miten teennäisen, vaivaannuttavan oloista ja outoa oli sitten erikseen vierailla isän luona.
5
Et sinä tietenkään voi mitään palauttaa. Kuulostaa, että olet jotenkin liian reppanana kotona ja lapsi saattaa sitten sitä kautta kokea turvattomuutta. On tärkeää, että kuulet lapsen ja teet mitä voit, mutta rajat vedät lopulta sinä. Onko isän luona jotenkin epämiellyttävä olla, kun lapsi haluaa isän kotiin? Säälii isää likaisessa yksiössä laitakaupungilla tms.? Yleensä lapset kyllä sopeutuvat eroon ja suhde molempiin vanhempiin säilyy, kun sitä suhdetta huolletaan.
Sydämellinen kiitos vast 16. Luin moneen kertaan.
Auta minua lisää. Kerron, miten kuuntelen, olen läsnä ja hyväksyn?
Miten rajaan juttelemisen niin, että en kaada aikuisten asioita tai tee uskottua mutta jaan surua?
Miten toimia ku lapsesi alkaa illalla npuhua, surra ja itkeä? Miten kuulla mutta myös rauhoittaa jotta saisi nukutuksi?
Miten vaalia elämänuskoa ja tuoda pilkahdus iloa tukeakseni surusta sillä hetkellä toipumista?
Ap
Isällä on ihan hyvät tilat. Uusi nainen, jota lapsi kylläkin hieman vierastaa. Mutta sanoo, että ei koe luontevana käydä isän luona vaan haluaa olla koko ajan kaikki yhdessä, kotona, "silleen normaalisti". Ap
Alue: Aihe vapaa
:(
Haluaisin auttaa, mutta en osaa. Olen itsekin eroperheestä, mutta meillä asioista ei koskaan edes puhuttu. Eron jälkeen vain jatkettiin melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pidin kaiken vaan sisälläni. Kyllä se varmaan aikaa myöten helpottaa. Paremmin teillä menee jo nyt kun asioista edes puhutaan.