Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitäisi tehdä, että tuntisi todella elävänsä?
17.10.2020 |
Elämä tuntuu enimmäkseen todella tylsältä. Saatan olla hiukan masentunut, mutta joka tapauksessa tuntuu kuitenkin siltä, että mikään ei oikein kiinnosta. Silti haluaisin että voisin vanhana muistella upeaa elettyä elämää enkä sitä että istuin vain kotona katsomassa telkkaria ja selaamassa nettiä!
Toivoisin ettei ketju täyttyisi sellaisista "helppoa arkea arvostaa sitten kun sairastuu!" -tyyppisistä kommenteista. On ollut vastoinkäymisiäkin ja on edelleen, ja kyllähän tuo korona koskettaa minuakin. Jäin työttömäksi, asun Helsingissä enkä hirveästi uskalla liikkua ihmisten ilmoilla jne...
Nyt olisi hyvin aikaa miettiä uutta suuntaa elämälle, tehdä vaikka lista asioista joita voisi vielä kokeilla, aloittaa tekeminen niistä joita voi nyt tehdä (eli matkustaminen ym. toistaiseksi pois suljettu). Mutta en keksi mitään kun olen niin jumissa!
Ikää 30 ja parisuhde on, lapsia emme puolison kanssa halua.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Aika merkityksetöntä elämä on pitkänpäälle ilman lapsia, teki mitä vaan.
Tämä. Lasten kanssa tulee aiemmin niin tylsästä arjestakin survival-kokemus, jossa mennään joskus viikkokausia olemattomilla yöunilla, epäsäännöllisillä aterioilla ja rankalla fyysisellä rasituksella aivan äärirajoille, vaikka ohjelmassa olisi esim. niinkin kesyjä tapahtumia kuin sukulaisvierailu, huvipuistokäynti, harrastusleiri ja pahimpana kaikki tilaisuudet, joissa pitää olla suht hiljaa.
Lisäksi saa taloudelliset ja terveyshuolet, ja huolen lasten pärjäämisestä. Eli jos tämän option valitsee, ei todellakaan ehdi eikä jaksa mitään skydivingiä tai muita kevyitä avantouinteja edes suunnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aliarvioit mielestäni televisiota ja nettiä aivan syyttä. Itse olen sitä tyyppiä, että kaahaan välillä kahta sataa moottoritiellä ihan vaan tarkistaakseni olenko hereillä. Olen myös ajellut kännissä, harrastanut irtoseksiä tuntemattomien kanssa, vetänyt pääni sekaisin eri tavoin, tehnyt töitä, joihin minulla ei ole mitään pätevyyttä tai tunnustettua osaamista, nainut sekopään ulkomaalaisen, jättäytynyt työelämästä melkein tyhjän päälle, tehnyt lapsia ilman minkäänlaista työsuhdevarmuutta, jne jne. Silti yleensä katson televisiota ja nautin siitä nykyisin enemmän kuin useimmista asioista.
Ap:n kannattaa kuitenkin pitää järki päässä, koska suurin osa näistä ehdotuksista on itserakkaan kusipään ehdotuksia. Jos ajat joskus kännissä tai ylinopeudessa kolarin, niin toivon, että tapat vain itsesi ja omat rakkaasi.
Mistä sait ajatuksen, että suosittelin näitä. Kunhan vaan totesin, että esim. itselläni on usein ollut sellainen olo, että tunnen eläväni, sen jälkeen kun on tehnyt jotain hetkellisesti hiukan riskaabelia. Voihan sitä tosiaan hypätä vaikka kuumailmapallosta ilman laskuvarjoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika merkityksetöntä elämä on pitkänpäälle ilman lapsia, teki mitä vaan.
Tämä. Lasten kanssa tulee aiemmin niin tylsästä arjestakin survival-kokemus, jossa mennään joskus viikkokausia olemattomilla yöunilla, epäsäännöllisillä aterioilla ja rankalla fyysisellä rasituksella aivan äärirajoille, vaikka ohjelmassa olisi esim. niinkin kesyjä tapahtumia kuin sukulaisvierailu, huvipuistokäynti, harrastusleiri ja pahimpana kaikki tilaisuudet, joissa pitää olla suht hiljaa.
Lisäksi saa taloudelliset ja terveyshuolet, ja huolen lasten pärjäämisestä. Eli jos tämän option valitsee, ei todellakaan ehdi eikä jaksa mitään skydivingiä tai muita kevyitä avantouinteja edes suunnitella.
Tämä on kyllä totta. Toisaalta kun miettii aikaa ennen lapsia, rokkibändin kanssa kiertueita, ilmaista viina yms. En vaihtaisi varakkaan perheenisän arkea enää takaisin siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika merkityksetöntä elämä on pitkänpäälle ilman lapsia, teki mitä vaan.
Tämä. Lasten kanssa tulee aiemmin niin tylsästä arjestakin survival-kokemus, jossa mennään joskus viikkokausia olemattomilla yöunilla, epäsäännöllisillä aterioilla ja rankalla fyysisellä rasituksella aivan äärirajoille, vaikka ohjelmassa olisi esim. niinkin kesyjä tapahtumia kuin sukulaisvierailu, huvipuistokäynti, harrastusleiri ja pahimpana kaikki tilaisuudet, joissa pitää olla suht hiljaa.
Lisäksi saa taloudelliset ja terveyshuolet, ja huolen lasten pärjäämisestä. Eli jos tämän option valitsee, ei todellakaan ehdi eikä jaksa mitään skydivingiä tai muita kevyitä avantouinteja edes suunnitella.
Musta on mielenkiintoista nähdä mitä mulle tapahtuu lastensaannin myötä. Mulla on ADHD ja olen juuri sellainen kokeilija. Muutin ulkomaille opiskelemaan, kokeilen aina uusia ja omituisia lajeja, opettelen uusia taitoja ja olen päässyt useamman kerran yliopistoon opiskelemaan ihan eri asioita. Nyt olen raskaana ja mietin millaista elämäni on lapsen kanssa. Siihen on kuitenkin sidottu ihan eri tavalla, joten onko minulla enää aikaa ja energiaa kokeilla eri asioita.
Odotan kuitenkin myös innokkaasti lasta juuri noiden mainittujen asioiden takia. En ehkä odota olemattomia yöunia, mutta sitä arvaamattomuutta ja jännitystä, mitä lapset tuovat mukanaan.
Vuoden 1989 elokuva Parenthood ehkä tiivistää ajatukseni vanhemmuudesta:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähtiä katsellessa tuntuu joskus huikealta.
MINÄ elän täällä ja katselen läältä galaksin reunalta muita tähtiä.
Jos sieltä joku katsoo takaisin, emme mitenkään voi tietää toisistamme....
Vierailija kirjoitti:
Mä kärsin lievästä masennuksesta ja saan elämisen fiiliksen kattoon rankalla liikunnalla. Suosittelen tätä vaikket pitäisi itseäsi urheilullisena. Sumuverho katoaa loppupäiväksi.
Ehdottomasti paras neuvo! Liikutaa, jossa syke kohoaa kunnolla. Vähintään puoli tuntia kerrallaan. Toinen hyvä on lenkki ulkona, jos et jaksa juosta niin kävele, ja päälle sauna ja venyttelyä. Kehosi kautta saattaisit näin saada sen elämisen tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää vaan alkaa funtsimaan, millainen olen, millainen haluaisin olla, millainen olisi paras versio itsestäni.
Sitten voi alkaa tekemään listaa asioista jotka kokee merkityksellisiksi, ja mitkä asiat tuovat elämään iloa, kiitollisuutta ja energiaa. Kun olet tehnyt listaa, niin mieti miksi et tee listassa olevia asioita. Poista esteet.
Jos et keksi mitään merkityksellistä elämässäsi, niin sitten pitää alkaa kokeilla kaikenlaista jota joku jo ehdottikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuta jonnekin muualle. Vaihda asuinpaikkaa niin saatat aktivoitua eri tavalla.
Tätä olen kokeillut monta kertaa! Joko en ole löytänyt tarpeeksi jännittävää paikkaa tai sitten ei vain ole sopiva keino minulle. Nyt myös asun puolisoni kanssa enkä halua erilleen muuttaa.
Ap
Mun mielestä se elämisen tuntu on enemmän mielentil joka löytyy omasta itsestä. Tietenkin jos asuu itselleen ihan väärässä paikassa, niin se vaikuttaa. Mutta tyytymätön ja „jumissa“ voi olla missä vaan paikassa.
Kokeilet vaan normiarjessa kaikkea uutta ja erilaista. Ostat ruokaa mitä et ole koskaan ostanut, menet itsellesi uusiin paikkoihin, maistelet omaa paskaasi, kokeilet maalata taulun.. Hyvin äkkiä sinulla on rikas ja monipuolinen elämä joka herättää sinussa paljon ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallinen arkikin on ihan kivaa, puoliso, jonka kanssa on jo katsellut maailmaa kohta 30 vuotta. Lapset.
Siinä arjessa sitten toteuttaa mielenkiinnonkohteitaan ja yeittää tartuttaa kipinää lapsiinkin.
Aika surkeita töitä on läpi elämän tehnyt, mutta kiva niitäkin on muistella, merkityksensä on kaikenmoisilla paskaduuneillakin.
Kesän lemppasin lautaa ja lankkua erään varsin originellin kenttäsirkkeliukon sahalla.
Mies on kuollut, sirkkelin vanha lansssi metsittyy, mutta on vielä näkyvissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kulunut sanonta "poistua omalta mukavuusalueelta" pätee edelleen.
Ei päde kaikilla. Miksi elämässä pitää tehdä asioita mitkä vain lisää ahdistusta ja masennusta. Pitäisi enempi olla sitä mukavaa tekemistä se motivoi eikä se että mennään tekemään jotain mitä vihataan ylikaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika merkityksetöntä elämä on pitkänpäälle ilman lapsia, teki mitä vaan.
Tämä. Lasten kanssa tulee aiemmin niin tylsästä arjestakin survival-kokemus, jossa mennään joskus viikkokausia olemattomilla yöunilla, epäsäännöllisillä aterioilla ja rankalla fyysisellä rasituksella aivan äärirajoille, vaikka ohjelmassa olisi esim. niinkin kesyjä tapahtumia kuin sukulaisvierailu, huvipuistokäynti, harrastusleiri ja pahimpana kaikki tilaisuudet, joissa pitää olla suht hiljaa.
Lisäksi saa taloudelliset ja terveyshuolet, ja huolen lasten pärjäämisestä. Eli jos tämän option valitsee, ei todellakaan ehdi eikä jaksa mitään skydivingiä tai muita kevyitä avantouinteja edes suunnitella.
Musta on mielenkiintoista nähdä mitä mulle tapahtuu lastensaannin myötä. Mulla on ADHD ja olen juuri sellainen kokeilija. Muutin ulkomaille opiskelemaan, kokeilen aina uusia ja omituisia lajeja, opettelen uusia taitoja ja olen päässyt useamman kerran yliopistoon opiskelemaan ihan eri asioita. Nyt olen raskaana ja mietin millaista elämäni on lapsen kanssa. Siihen on kuitenkin sidottu ihan eri tavalla, joten onko minulla enää aikaa ja energiaa kokeilla eri asioita.
Odotan kuitenkin myös innokkaasti lasta juuri noiden mainittujen asioiden takia. En ehkä odota olemattomia yöunia, mutta sitä arvaamattomuutta ja jännitystä, mitä lapset tuovat mukanaan.
Vuoden 1989 elokuva Parenthood ehkä tiivistää ajatukseni vanhemmuudesta:
Lasten kasvatuksen aiheuttamat huolet ja jännitykset ovat juuri sitä arvaamattomuutta, jossa näennäisesti pienet asiat aiheuttavat suhteessa paljon voimakkaamman stressin kuin lapsettomalla. Itsellänikin on joku keskittymishäiriö, vaikka ei diagnoosia, ja lapset ikävä kyllä perineet samoja oireita. Eli olen onnistunut mm. hukkaamaan toisen lapseni monta kertaa (koska myös hän on impulsiivinen eikä ole ikinä omannut ns. normaalia itsesuojeluvaistoa) niin koti- kuin ulkomailla, samoin ihkuja haasteita on aiheutunut päivähoito- ja koulumaailmassa lasten vilkkauden takia, vaikka onneksi ovat aina olleet muuten koulussa hyviä. Samoin urheiluharrastuksissa olen saanut joskus huutaa ja itkeä aidosta huolesta kun lapsi on ottanut isoja riskejä ja esim. kumauttanut päänsä betoniin yms.
Pikkulapsiajalta muistan mm. kuinka tunsin olevani elossa sen jälkeen kun olin ihmeen kaupalla saanut kaavittua särkyneen juomalasin palaset kirkuvan taaperon kurkusta ja lapsen selvittyä hengissä porraskaatumisesta, jossa kaatui suoraan päälleen ja meni hetkeksi tajuttomaksi. Eli juu, kyllä perheellisyyteen liittyy voimakkaat elossaolemisen tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina "tuntenut eläväni" ja se johtuu siitä, että vaikka olen tehnyt aika tavallisia asioita, olen aina heittäytynyt niiden tekemiseen ja ollut niistä innoissani. Jopa monien mielestä tylsistä asioista olen pyrkinyt etsimään jotain, mistä olla innoissani.
Tämä ei siis tosiaan tarkoita, että olisin tehnyt jotenkin poikkeuksellisen hienoja juttuja. Päinvastoin. Mutta näen vaivaa innostuakseni, löytääkseni joka jutusta jotain mielenkiinstoista. Joskus innostuminen vaatii huomattavaa vaivannäköä, mutta se palkitsee.
Minä myös sitoudun niihin asioihin. En jätä kesken, joten pääsen myös näkemään sen hetken kun vaivannäköni kantaa hedelmää. Minusta tuntuu, että monet elämää tylsänä pitävät luovuttavat liian nopeasti.
Mutta Aapeen tekstissä oli yksi kohta, joka minulle pisti pahasti silmään. Hän haluaa "voisin vanhana muistella upeaa elettyä elämää". Minä en halua tuommoista. haluan vanhanakin elää upeaa elämää, enkä vain muistella sitä. Toivon että onnistun löytämään elämästä silloinkin jotain upeaa.
No se oli kieltämättä huonosti muotoiltu. Ajattelin enemmän että haluaisin pystyä kertomaan jännittäviä tositarinoita eletystä elämästä. Tietysti haluaisin vielä vanhanakin elää! Mutta väkisinkin on asioita joita ei voi enää huonokuntoisena vanhuksena tehdä ja joita siksi "pitäisi" kokea nyt.
Itse olen perusluonteeltani pessimisti. Se on kurjaa itsellenikin, mutta en tiedä miten saisin itseni jostain innostumaan...
Ap
Ei pessimismi vaikuta asiaan. Pessimisti voi kyllä myös kiinnostua mistä vaan ja siitä tässä puhutaan. Ei niinkään mistään ulkoisesta onnistumisesta tai menestymisestä, joita pessimisti ei usko saavuttavansa. Kiinnostua voi siitäkin mikä on tuomittu menemään pieleen (meni se sitten oikeasti tai ei).
Vaikuttaa se minulla, koska ajattelen että "tuskinpa tästäkään innostun" :D
Ap
Ei tuo ole pessimismiä, se on vaan älyllistä laiskuutta.
Pessimismi = negatiivinen suhtautuminen asioihin
Kaikki ihmiset ei opi elämään ikinä. Itse en enää edes yritä ihan sama mitä on kokeillut kaikkeen kyllästyy ja mikään ei kanna määräänsä pidemmälle. Se nyt on yks hailee mitä sitä mummona muistelee jos yleensä mitään enää edes muistaa.
Tekee jotain mistä joutuu vankilaan pitkäksi aikaa ja joutuu lööppeihin. Taitaa tuntua melkoiselta, en tiä kun ei kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset ei opi elämään ikinä. Itse en enää edes yritä ihan sama mitä on kokeillut kaikkeen kyllästyy ja mikään ei kanna määräänsä pidemmälle. Se nyt on yks hailee mitä sitä mummona muistelee jos yleensä mitään enää edes muistaa.
Tuokin on oma elämänfilosofiansa. Mieheni aina sanoo, että hän on kuin korkki kohtalon merillä. Hän ei hirveästi harrasta mitään tai kokeile mitään uutta, mutta välillä hän aina innostuu sattumalta jostain jutuista.
Alue: Aihe vapaa
Ap:n kannattaa kuitenkin pitää järki päässä, koska suurin osa näistä ehdotuksista on itserakkaan kusipään ehdotuksia. Jos ajat joskus kännissä tai ylinopeudessa kolarin, niin toivon, että tapat vain itsesi ja omat rakkaasi.