Mistä asioista olet katkera omille vanhemmillesi?

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 15:46"]

Siitä että olin kolmas, kun äitini olisi halunnut vain kaksi lasta. Siitä etten ole poika. Poikalapset huomattiin ja tyttö ei ollut mitään.

[/quote]

Olet sukupuolestasi katkera vanhemmillesi. No justiinsa.

Siitä, kun minut pakotettiin lopettamaan koulu 16-vuotiaana ja menemään töihin, jotta voisin osallistua perheen kuluihin ja siksi koska olin tyttö. Pikkuveljeni sai opiskella vanhempien piikkiin vuosikaudet.

En saanut harrastaa.

Silloin oli ajat erilaiset, ja vanhempien elämä aika raskasta, joten en kanna kaunaa. Parhaansa yrittivät. Hampaiden hoitoa lapsuudessa olis voineet hiukan ajatella, mutta muuten ei kaikerra mikään.

Tottakai pojat ovat ovat aina parhaita.

Olen katkera äidilleni, koska hän valitsi mieluumin juopon miehen kuin omat lapsensa. Ei vienyt meitä pois juovan isän luota. Oli vissiin omakotitalo ja faijan palkka tärkeämmät kuin lasten hyvinvointi, ja selitti itselleen että "lasten takia" ei lähde. Ei faija väkivaltainen ollut, mutta jatkuva juominen oli silti ahdistavaa ja teki koko lapsuudesta sellaisen etten halua sitä muistella.

Isä on jo kuollut, ja äitiin on hyvin viileät välit. Tavataan ehkä kerran vuodessa, enkä soita sille koskaan. Itsepähän valitsi.

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti, äitini alkoholisti. Häpesin ja pelkäsin kotiani, perhettäni, turvattomuutta. Isä oli myös mielisairaalassa juoppohulluutensa takia. Äiti otti lopulta eron löydettyään uuden miehen, joka oli aivan samanlainen ja törsäsi (ryyppäsi) vielä kaiken äitini omaisuuden, joka oli pääosin saatu avioerossa.

Ikävää tuossa oli myös se, että katselin nuorempana liikaa päihdeongelmaisia äijiä, kun en osannut nähdä kuinka epänormaalia ja säälittävää jatkuva dokaaminen ja yleinen elämänhallinnan puute on. Onneksi ehdin päälle 3-kymppisenä löytää vielä hyvän miehen ja perustaa perheen.

Aiheuttivat lapsuudenaikaisen ylipainoni ja siitä johtuvan huonon itsetunnon.

Paljon jäi kokematta ja hirveän taistelun takana oli nykyinen hyvä henkinen ja fyysinen tilani.

En ole katkera. Ainahan sitä syitä löytäisi. Esim. isäni on hylännyt minut. Onneksi olen säästynyt katkeroitumiselta. 

En mistään! Kenen vanhemmat ovat täydellisiä vanhempia?

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 15:57"]

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti, äitini alkoholisti. Häpesin ja pelkäsin kotiani, perhettäni, turvattomuutta. Isä oli myös mielisairaalassa juoppohulluutensa takia. Äiti otti lopulta eron löydettyään uuden miehen, joka oli aivan samanlainen ja törsäsi (ryyppäsi) vielä kaiken äitini omaisuuden, joka oli pääosin saatu avioerossa.

Ikävää tuossa oli myös se, että katselin nuorempana liikaa päihdeongelmaisia äijiä, kun en osannut nähdä kuinka epänormaalia ja säälittävää jatkuva dokaaminen ja yleinen elämänhallinnan puute on. Onneksi ehdin päälle 3-kymppisenä löytää vielä hyvän miehen ja perustaa perheen.

[/quote]

Hampaiden hoitamattomuus, yleinen hygienian puute, rumat vaatteet (äidin vanhoja mun tapauksessa), huono ravinto yms. kuuluivat tietysti myös asiaan, kun joku muukin niistä mainitsi.

No hyi kauhea millaisia vanhempia teillä on ollut! Itse en ole katkera mistään, minulla on ollut ihana lapsuus ja todella hienot vanhemmat. Justiin puhuttiin tästä sisareni ja veljeni kanssa yksi päivä että vaikutamme olevan tuttavapiirimme ainoat ihmiset joilla on ollut normaalit tasapainoiset vanhemmat, jotka ovat kasvattaneet lapsistaankin samanlaisia ja antaneet heille lämpimän ja arvokkaan lapsuuden.

Siitä, että alkoivat liian nuorina leikkimään kotia. Siitä etteivät välittäneet meistä tarpeeksi. Siitä ettemme saaneet kunnon eväitä maailmaan. Siitä, että mutsi joi.

Siitä, että faija löi. Ja varsinkin siitä, etteivät välitä lapsenlapsistaan.

Fyysisestä kurittamisesta, joka on tehnyt minusta epävakaan ja vaikuttanut myös seksuaalisuuteni.

Huono ruokavalio (isä saattoi lähteä vanhempiensa luo kuukausiksi jättämättä ruokarahaa äidille, eikä äiti voinut mennä töihin), huonot vaatteet, hampaat jätettiin hoitamatta, rokotukset antamatta kun mutsi riitaantui neuvolan väen kanssa, äiti pelotteli meitä "tarhaan" siis päiväkotiin joutumisella ja sitten ihmetteli kun esikoulukerhossa itkin pari ekaa päivää tauotta, äiti kaatoi kaikki huolensa meidän lasten niskaan, ei leikkinyt kanssamme koskaan vaan sulki oven jotta voi siivota ym., tartuttamansa yletön kriittisyys ja ihmisten ja asioiden arvostelu jonka vasta aikuisena tajusin jotenkin epänormaaliksi. Kaiken huippuna vanhemmat riitelivät niin että tekaisin lapsen teininä ainoastaan päästäkseni kotoa, seurauksena sairastuin vakavasti ja vanhemmat pesivät kätensä ja selvästi vahingoniloisina kieltäytyivät auttamasta.

Vasta kun tämä oma lapseni oli teini, tajusin miten huonosti äitini minua silloin kohteli. Jos oma 17-vuotias lapseni olisi kontannut väsymyksestä pitkin lattioita tai istunut vessassa 3 tuntia putkeen, olisin kyllä vienyt hänet lääkärille saamaan kunnollista hoitoa!

Isäni viikkokausia jatkuneesta juomisesta ja väkivaltaisuudesta, jonka vuoksi sai aina olla varpaillaan, jakuvasta vanhempieni riitelystä, joka aiheutti turvattomuutta, lannistavasta kasvatuksesta, jonka vuoksi koen edelleen jatkuvaa  häpeää ja huonommuutta muihin ihmisiin verrattuna vielä nelikymppisenäkin. Itselleni olisi tietysti parempi, jos pääsisin jo yli tapahtuneesta ja katkeruudesta, mutta en tiedä, miten se onnistuisi. Tulen todellakin tekemään kaikkeni, ettei oma lapseni joudu ikinä kokemaan mitään vastaavaa.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 15:44"]

Itse olen katkera näistä:

- todella uskonnollinen kasvatus

- epäterveellinen ruokavalio lapsuudessa

- en saanut tuoda kavereita kylään

Lapsuuttani kuvaa melko hyvin se, että oman lapseni kohdalla paras kasvatuksellinen ohjenuora on toimia lähes kaikessa toisin kuin omat vanhempani toimivat.

Mistä te olette katkeria vanhemmillenne?

[/quote]

olitteko jehovan todistajia? kuulostaa nimittäin minun lapsuudelta ja me olimme.

Muuten vanhempani olivat hyviä vanhempia esim. kumpikaan ei juonut, oli siisti koti, kavereita sai tuoda kylään (istuttiinkin sit aina meillä turisemassa kavereitten , mun sisarusten ja äitini kanssa, kun kavereitten kotiin ei huolittu meitä nuoria nurkkiin pyörimään). Eli muuten hyvä koti. Äiti mitä paras äiti , mut mun isälle oon kyllä katkera. Isä oli temperamentiltaan aika tulinen ja saattoi saada raivokohtauksia milloin mistäkin. Opin jo lapsena pelkäämään isääni, niin kuin muutkin sisarukseni. Isän silmille ei hypitty. Isää piti aina totella ja tehdä miten isä sanoo, ettei vaan suutu ja raivoa. Huusi vaikka mitä karmeuksia suusta ulos mutta sitten jälkeenpäin ei muistanut niin sanonneensa. Opin pelkäämään isää. Koskaan ei tosin satuttanut meitä lapsia, mutta siinä pelossa eläminen ja niiden kamalien asioiden kuuntelu oli hirveää. Se oli henkistä väkivaltaa. Sitten kerran ollessani 18-vuotias en totellutkaan isääni ja isä suuttui. Nappasi minusta kiinni olkapäistä, niin että niihin jäi mustelmat ja ravisteli. Päästettyään irti horjahdin taaksepäin ja iskin pääni pöydän kulmaan. Ikinä hän ei ole pyytänyt anteeksi tapahtunutta, ei edes muista koko tapausta, mutta minä tulen muistamaan sen aina. Lapsuuden pelkoni kävi tuolloin toteen.

Teki harvoin meidän lasten kanssa yhtään mitään. Äidin kanssa sitten puuhasteltiin kaikkea kivaa, josta isä valitti aina ,että menee rahaa harrastuksiin yms. menoihin.

Nyt kolmekymppisenä sitten tajusin, että olen tästä isäni käytöksestä hänelle katkera , koska tajusin kärsiväni kiltintytönsyndroomasta. Mulla oli jäänyt yks tärkeä juttu oppimatta elämässä selviytymisen kannalta ja se oli itsensä puolustaminen. En osannut puolustaa itseäni vaan annoin itseäni kohdella huonosti. Sen minkä siis olin kotona oppinut isältä.

Tämä johti mm. siihen ,että olin yläasteella koulukiusattu, minulla oli kaksi poikaystävää, jotka molemmat kohtelivat minua huonosti ja kaiken lisäksi muutama vuosi sitten jouduin vielä työpaikkakiusatuksikin. Kaikki tämä sen takia ,että en osaa puolustaa itseäni. Olen niin saamarin kiltti.

Nyt käyn terapiassa ja eräs tavoitteni onkin opetella itsekkäämmäksi ja opetella pitämään puoleni. Hvuittavaa , että sitä  joutuu vielä kolmekymppisenä opettelemaan tällaisia elämäntaitoja.

Isään on aina ollut jotenkin viileät välit.

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 16:05"]

No hyi kauhea millaisia vanhempia teillä on ollut! Itse en ole katkera mistään, minulla on ollut ihana lapsuus ja todella hienot vanhemmat. Justiin puhuttiin tästä sisareni ja veljeni kanssa yksi päivä että vaikutamme olevan tuttavapiirimme ainoat ihmiset joilla on ollut normaalit tasapainoiset vanhemmat, jotka ovat

kasvattaneet lapsistaankin samanlaisia ja antaneet heille lämpimän ja arvokkaan lapsuuden.

[/quote]

Tätähän tässä kysyttiin.