Lue keskustelun säännöt.
Mistä asioista olet katkera omille vanhemmillesi?
16.01.2014 |
Itse olen katkera näistä:
- todella uskonnollinen kasvatus
- epäterveellinen ruokavalio lapsuudessa
- en saanut tuoda kavereita kylään
Lapsuuttani kuvaa melko hyvin se, että oman lapseni kohdalla paras kasvatuksellinen ohjenuora on toimia lähes kaikessa toisin kuin omat vanhempani toimivat.
Mistä te olette katkeria vanhemmillenne?
Kommentit (39)
En mä nyt ole varsinaisesti katkera. Asioiden kanssa on opittava elämään, mutta se muo vähän harmittaa, että vanhemmat eivät olleet tiukkoja hampaiden hoidossa.
Monestakin asiasta olisi voinut katkeroitua, mutta se on mun mielestä ihan turhaa. Mä oon "märehtinyt" lapsuuden traumat aikoinaan kavereiden/veljen/miehen kanssa enkä halua jatkuvasti palata niitä mietiskelemään. Yritän itse toimia toisin kuin omat vanhempani ja tiedostan, että moni asia käytöksessäni johtaa juurensa sinne lapsuuteen. On kuitenkin mahdollista kääntää kelkan suuntaa ja päästä irti lapsuuden jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa, että mikään pakko ei ole katkeroitua, eikä se missään tapauksessa "kuulu asiaan", vaan on siinä määrin valinta kuin vanhempiennekin vääryyden teitä kohtaan. Niinkun moni kirjoittaa, "tästä (esim. alistavista kasvatusmetodeista) olen katkera koska se johti tähän (huono itsetunto)". Teidän vanhemmillanne voi hyvinkin olla, ja mitä pahemmat synnit, sitä todennäköisemmin onkin juuri samanlaisia tai vastaavia kokemuksia omasta lapsuudestaan - eivät he huvikseen tai laiskuuttaan ole olleet epätäydellisiä vanhempia.
Siispä jos teistä tuntuu, että teillä on oikeus olla rikkinäisiä (= katkeroituneita), teidän tulisi hyväksyä että vanhemmillannekin on oikeus olla rikkinäisiä (= epätäydellisiä vanhempia). Kun sen ymmärrätte, ei katkeruus voi enää viedä tilaa teissä. Vieläpä suurin osa palstalaisista lienee sitä ikäluokkaa, että meidän vanhempiemme nuoruudessa ilman muuta lisäännyttiin, eikä vapaaehtoinen lapsettomuus ollut läheskään aina todella varteenotettava vaihtoehto.
No ku eivät pistäneet mua väkisin balettiin. Siks oon nyt pulska ja laiska vaik oisin voinu olla vaikka mikä sorjasäärinen hoikka prima ballerina. Äiteen vika.
huonojen ruokailutottumusten opettamisesta eli ei säännöllistä ruokarytmiä, paljon herkkuja ja "huonoa ruokaa". ylipaino on ollut riesanani lapsuudesta saakka eikä uusien tottumusten oppiminen aikuisiällä tahdo onnistua, sillä huonot tavat ovat juurtuneet syvälle. itsehän olen vastuussa itsestäni nyt aikuisiällä, mutta omille lapsilleni en halua samaa.
Seksuaalisesta häpeästä, jonka sain turhan ylisuojelevan ja seksuaalisesti rajoittuneen äidin avustuksella. 18-vuotiaanakaan ei olisi ollut ok seurustella (= harrastaa seksiä). Äitini myös käytti täälläkin kuoliaaksi ilkuttua etupylly-sanaa. En uskaltanut kertoa hänelle kuukautisistani enkä saanut mitään tukea naiseksi kasvamisessa, paitsi että kaikki siihen liittyvä piti vain piilottaa ja hävetä olemattomaksi. Koen olevani hyvin seksuaalinen ihminen, mutta seksuaalisuuteni on jotenkin koteloitunutta. Vaikka kuinka haluaisin seksiä ja haaveilen siitä mitä teemme kun mies tulee kotiin, kaikki muuttuu sillä hetkellä kun ulko-ovi käy. En uskalla tehdä yhtään mitään viestiäkseni halua miehelle, enkä myöskään uskalla kiihottua hänen kosketuksestaan. Nyt elettyäni kymmenen vuotta yhdessä erittäin kärsivällisen miehen kanssa, alan hiljalleen avautua. Mutta parhaat vuoteni naisena menivät kyllä aivan hukkaan.
En voi väittää ettenkö olisi yhtään katkera tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 22:30"]
Seksuaalisesta häpeästä, jonka sain turhan ylisuojelevan ja seksuaalisesti rajoittuneen äidin avustuksella. 18-vuotiaanakaan ei olisi ollut ok seurustella (= harrastaa seksiä). Äitini myös käytti täälläkin kuoliaaksi ilkuttua etupylly-sanaa. En uskaltanut kertoa hänelle kuukautisistani enkä saanut mitään tukea naiseksi kasvamisessa, paitsi että kaikki siihen liittyvä piti vain piilottaa ja hävetä olemattomaksi. Koen olevani hyvin seksuaalinen ihminen, mutta seksuaalisuuteni on jotenkin koteloitunutta. Vaikka kuinka haluaisin seksiä ja haaveilen siitä mitä teemme kun mies tulee kotiin, kaikki muuttuu sillä hetkellä kun ulko-ovi käy. En uskalla tehdä yhtään mitään viestiäkseni halua miehelle, enkä myöskään uskalla kiihottua hänen kosketuksestaan. Nyt elettyäni kymmenen vuotta yhdessä erittäin kärsivällisen miehen kanssa, alan hiljalleen avautua. Mutta parhaat vuoteni naisena menivät kyllä aivan hukkaan.
En voi väittää ettenkö olisi yhtään katkera tästä.
[/quote]
Ai niin, ja myös siitä että äitini salakuunteli puheluitani toisessa luurissa.
Passiivisesta tupakoinnista ja ruumiillisesta kurituksesta. Myös siitä että veljeni on korotettuna ja minä sisareni kanssa emme ole mitään. Vieläkin. Kiltin tytön syndroomasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katkera mistään, mutta joskus olen toivonut, että painooni ja syömiseeni olisi suhtauduttu jotenkin eri tavalla. Lapsena olin pullea ja hurjan perso makealle, söin kaapeista kaikkia mahdollisia herkkuja luvan kanssa ja ilman lupaa. Kuulin joskus, kuinka syömistäni herkuista puhuttiin ihmettelevään/moittivaan sävyyn, mutta minulle ei koskaan kasvotusten puhuttu herkkujen rajoittamisesta. Huono omatunto ja syyllinen olo kyllä jäi, ei nyt siis pelkästään yhdestä ihmettelevästä kommentista, mutta ylipäätään.
Paino-ongelmien kanssa olen paininut koko ikäni, enkä tiedä olisiko vanhempien toiminnalla ollut paljoakaan vaikutusta suuntaan tai toiseen. Jos itse saisin makealle person lapsen, yrittäisin varmaan vältellä herkkujen tuomista kotiin ja valvoa muutenkin syömistä, jos se meinaa riistäytyä käsistä. Helpommin sanottu kuin tehty, toki..
En ole katkera koska ei ne olis pystyneet parempaan. Mutta surullinen olen siitä että en ole kyennyt juuri mihinkään niistä asioista jotka kuuluvat ns. normaalien ihmisten elämään. Olen syrjäytynyt työelämästä täysin, en pysty seksiin, rakkauteen, luottamaan ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. No siitä, kun ne eivät suojelleet minua pedarilta, vaan ovat vieläkin sen miehen kanssa (20 v myöhemmin) parhaita ystäviä. Oli siitäkin harmia, että minut syötettiin läskiksi ja opin vasta reilusti yli parikymppisenä syömään oikein. Minuakin kiusattiin tupakanhajuisista vaatteista ja tietty siitä ylipainosta. Ei tässä mitään, persoonallisuushäiriö on mukava elämänkumppani ja jatkuvasti epäonnistuvat parisuhteet kivaa vaihtelua harmaaseen arkeen.
[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 15:44"]
Itse olen katkera näistä:
- todella uskonnollinen kasvatus
- epäterveellinen ruokavalio lapsuudessa
- en saanut tuoda kavereita kylään
Lapsuuttani kuvaa melko hyvin se, että oman lapseni kohdalla paras kasvatuksellinen ohjenuora on toimia lähes kaikessa toisin kuin omat vanhempani toimivat.
Mistä te olette katkeria vanhemmillenne?
[/quote]
en mistään. ihan turhaa, äitini teki parhaansa tai enemmän, ruoka oli terveellistä ja sitä oli riittävästi, uskonnollista kasvatusta ei tyrkyttänyt, ihan itse kävelin pyhäkouluun ja mummo vei ompeluseuroihin kun siellä kävin, kavereita ei kielletty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä että olin kolmas, kun äitini olisi halunnut vain kaksi lasta. Siitä etten ole poika. Poikalapset huomattiin ja tyttö ei ollut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää mistään. Katkeruudentunteet käsittelin terapiassa, jossa kävin masennuksen takia. Aikoinaan olin katkera siitä, että koin vanhempieni hylänneen minut henkisellä tasolla. Terapian myötä ja varsinkin nyt itse äitinä olen ymmärtänyt, että vanhemmilta vain loppui jaksaminen ja osaaminen todella haastavan teinin ja muiden iman elämän ongelmien kanssa.
Huonosta itsetunnosta. Mun yli voi kävellä miten päin vain ja muutenkin punastelen ja änkytän vielä melkein nelikymppisenä.
Mut kasvatettiin alistamalla ja kehumalla kuinka kaikki muut osaavat tehdä asiat paremmin kuin mä. Ei tosin suoraan, mutta niin, että tyhmempikin ymmärsi.
Niin ja pojat oli aina parempia kuin tytöt.
Siitä että he polttivat (molemmat väh aski mallua per pv) ja joivat kaikki juhlapyhät kuin olisivat ostaneet meille neljälle lapselle kunnon vaatteet. Me siis kuljimme rikkinäisissä ja tupakalta haisevissa vaatteissa, koska ei ollut varaa ostaa edes markettivaatteita. Tosin tupakanhaju nyt olisi ollut vaikka merkkivaatteissa. Mukavahan se oli olla kiusattavana ala astewn kun ei ollut ehjää vaatetta ja haisi pahalta :(
En mistään. En ole ollut enkä ole nyt. Lämmöllä muistelen heitä.
mistähän mä en olis?
äitini on teiniäiti ja kehittyvä alkoholisti
isäni oli rapajuoppo, kuoli siihen
kasvatti-isä kauhea natsi, josta seuraksena syömishäiriöni ja aristelen aikuisia miehiä.. yms.
YMS
Olen katkera päiväkirjani luvatta lukemisesta. -kyllä nyt sen verran voisi toisen yksityisyyttä kunnioittaa ettei lue päiväirjaa! Tosin se tapahtui 4 vuotta sitten kun olin 14, että pääen siitä varmaan yli joskus.