Mitä ateisti kertoo lapselle kuolemasta?

Minultahan ei kysytä, koska syvällä sisimmässäni uskon jumalaan. (Sitä ei päälle päin minusta, kodistani tai perheestäni kuitekaan näe.)

Haluaisin kuitenkin tuoda tähän keskusteluun näkökulmani. Esikoiseni oli 10-vuotias pikkuveljensä, nuoremman lapseni, kuollessa sairauteen. Hänelle toivo jälleennäkemisestä veljensä kanssa oli surua  ja ikävää helpottava asia, kuten myös meille vanhemmille. 

Älkää siis tuomitko satuiluksi ihmisten uskoa, toivoa. Se on eteenpäin vievä ja kantava voima. Lapseni kuolemasta on vajaa kolme vuotta. Ikävän iskiessä yhteisten aikojen muistelu ja usko jälleennäkemiseen taivaassa tuovat lohdun samantein.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 11:35"]

Minultahan ei kysytä, koska syvällä sisimmässäni uskon jumalaan. (Sitä ei päälle päin minusta, kodistani tai perheestäni kuitekaan näe.)

Haluaisin kuitenkin tuoda tähän keskusteluun näkökulmani. Esikoiseni oli 10-vuotias pikkuveljensä, nuoremman lapseni, kuollessa sairauteen. Hänelle toivo jälleennäkemisestä veljensä kanssa oli surua  ja ikävää helpottava asia, kuten myös meille vanhemmille. 

Älkää siis tuomitko satuiluksi ihmisten uskoa, toivoa. Se on eteenpäin vievä ja kantava voima. Lapseni kuolemasta on vajaa kolme vuotta. Ikävän iskiessä yhteisten aikojen muistelu ja usko jälleennäkemiseen taivaassa tuovat lohdun samantein.

[/quote]

Kyllä nyt sormet syyhyää ilmoittaa asiaton sisältö!

37, tuossa on aikamoinen ajattelutapojen välinen ero sinun ja minun välillä. Minä en usko, että ahdistavia asioita kannattaa lievittää sillä, että huijaa lasta. Jos ei usko, että kuoleman jälkeen on elämää, sitä tuskin kannattaa väittää lapselle. Väitän, että tällä on myöhemmin omat seurauksensa, sillä lapsi oppii että vaikeista asioista puhuttaessa ei tarvitse olla rehellinen.

Kyllä ateistin lapsi kestää kuulla totuuden vanhemman ajatuksista. Meillä ainakin lohduttaa se, että kuollut ei sure eikä hänen ole paha olla.

En lapselleni olekaan väittänyt mummon taivaspuheita "saduiksi". Usko on ilman muuta jokaisen oma asia. Ja voin vain vanhempana kertoa omasta uskostani tai valinnastani olla uskomatta, kuten omassa tapauksessani. Itse lapsi saa päättää mihin uskoo tai olla uskomatta. Kunnioitan ehdottomasti sinun uskoasi, kunnioita sinäkin minun uskomattomuuttani. :)

10, 19 ja 27

Etkö todellakaan puhu?! :-o

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 11:45"]En lapselleni olekaan väittänyt mummon taivaspuheita "saduiksi". Usko on ilman muuta jokaisen oma asia. Ja voin vain vanhempana kertoa omasta uskostani tai valinnastani olla uskomatta, kuten omassa tapauksessani. Itse lapsi saa päättää mihin uskoo tai olla uskomatta. Kunnioitan ehdottomasti sinun uskoasi, kunnioita sinäkin minun uskomattomuuttani. :)

10, 19 ja 27

[/quote]

Niin tuo oli siis tarkoitettu nro 41:lle, lainaaminen ei jostain syystä onnistunut.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:24"]

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:18"]Mutta minäpä USKON siihen, että Jeesukselle elämänsä antaneet pääsevät taivaaseen=) uskoon olen tullut vasta aikuisiällä, mutta se on ollut koko tähänastisen elämäni paras ratkaisu, suosittelen! Minulla on ollut ennen uskoon tuloakin hyvä elämä, en ole siis kokenut mitään suuria suruja tai tragedioita, mutta nyt tiedän mitä on elää täyttä elämää, johon toki edelleen kuuluu koko elämän kirjo hyvine ja huonoinen päivineen.  Jeesus kutsuu meitä kaikkia, osa vastaa kutsuun ja osa ei. Elämme muutenkin varsin mielenkiintoisia aikoja..lopunajan profetiat ovat kiinnostavaa luettavaa. Meidän lapsille kerrotaan ikävaiheiden mukaan taivaasta ja helvetistä, sekä rakastavasta Jumalasta. Sillä Hän on tie, totuus ja elämä...

Joh. 3:16

[/quote]

Tässä ketjussa ei taidettu kysyä, mitä uskovaiset kertovat lapsilleen kuolemasta. Mutta sinun oli sittenkin pakko tulla jakamaan iloista raamatunsanomaasi...

[/quote]

Kappas ateisti ottaa jälleen herneet nenään. Ateistit varsinaisia rasitteita vasta ovatkin, aina itkemässä "tuputtamisesta". Järjenvähyys. Oikeassa toki olet ettei tässä kysytty edes tuota.

"Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman", näinhän pappi siunaa vainajan, mutta jatkaa: "Jeesus Kristus on herättävä sinut  viimeisenä päivänä." Tätä loppuahan ateisti ei tietenkään hyväksy.

Olisi itse asiassa mielenkiintoista osallistua uskonnottomiin hautajaisiin, siunaustilaisuudestahan ei voitane puhua. Oletan, että ne ovat melko samanlaisen kuin uskonnollisetkin sillä erotuksella, että mitään uskonnollisia symboleja, puheita eikä rukouksia ole.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:39"]

Kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta. Ruumis maatuu. Mummo on syöttänyt lapsille taivashöpinöitä, ja katkaistiin löpinät heti, että JOTKUT uskovat taivaaseen, me emme isän kanssa usko. Sinä saat itse päättää mihin uskot, kunhan kasvat. End of story.

[/quote]

Voi ei :(((( Heti iski raukalla paniikki päälle. Äkkiä katkaisemaan höpinät ennenkuin tuputus toimii. Jukka ja Jaana, perusateistit.

Minusta on tärkeää antaa lapselle mahdollisuus itse päättää, mihin uskoo. Siksi en halua tyrkyttää heille mitään uskontoakaan. Kuolemasta olen kertonut, ettei kukaan voi tietää mitä sen jälkeen tapahtuu, ja kerron että jossain uskonnossa uskotaan näin ja jossain taas näin. Ja että minä uskon että elämä loppuu, mutta ihminen elää aina meidän muistoissamme. Tähän ovat olleet tyytyväisiä.

Aivopesuun en usko.

Minä olen osallistunut pääasiassa uskonnottomiin hautajaisiin, kun sukuni on vanhuksia myöten aika pakanallista väkeä. Ei ole ollut siunausta, vaan puhe, jonka jälkeen omaiset ovat laskeneet kukat arkulle ja lausuneet jäähyväisensä. Muistotilaisuudessa on pidetty puheita ja muistettu vainajaa, viimeksi esitettiin myös kuvakooste vainajan elämästä.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:41"]

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:37"]

Kuoleman jälkeen ihminen on kuollut, eikä silloin tunne kipua tai mitään muutakaan. En todellakaan puhu enkeleistä tai taivaasta. Joskus 4-vuotiaana lapsi kyseli paljon kuolemasta, mutta koskaan aihe ei ole ollut mitenkään ahdistava. Olemme käyneet myös hautausmaalla, mikä on myös kiinnostanut lasta.

[/quote]

Tämä voisi olla hyvä keino totuttaa lapsi ajatukseen elämän rajallisuudesta, vielä kun sen voi "markkinoida" luonnollisena osana elämää, eikä lapselle ole vielä pelkotiloja vanhemman menettämisestä tai hänellä ei ole vielä omakohtaista kokemusta läheisen kuolemasta.

[/quote]

Voin sanoa, että minulla on ainakin ollut varhaislapsuudesta lähtien pelkotiloja rakkaiden ihmisten (ja lemmikkien) kuolemasta. En tiedä, mikä on paras tapa kertoa lapselle näistä asioista ja mikä ei, mutta se nyt ainakin on täysin väärä käsitys, ettei pieni lapsi lähtökohtaisesti tajua vielä pelätä läheisten kuolemaa.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 11:55"]Kuolemasta olen kertonut, ettei kukaan voi tietää mitä sen jälkeen tapahtuu,

[/quote]

Tarkoitatko siis ihan molekyyli- ja atomitasolla hajoamisprosessia? Eiköhän tuota kyetä jo jossakin määrin esimerkiksi tietokoneilla simuloimaan. Oletko ylipäätään nähnyt kuollutta ihmistä vai mistä tämä noin totaalinen tietämättömyys johtuu?

Elämä loppuu, ruumis haudataan ja muistot säilyy.

Aina joskus arjessa on tilanteita jolloin sanon että mummo olisi tehnyt näin tai sanonut noin.

Eiköhän kuolemassa ole kyseessä paluu sinne, missä oli ennen hedelmöittymistään. Tuttu paikka, ei pelättävää.

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 10:35"]

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:44"][quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 09:36"]

Kuoleman jälkeen tapahtuu ihmiselle se sama, mikä muullekin elolliselle luonnossa. Muuttuu takaisin maaksi. Siihen loppuu tämä elämä tässä ihmismuodossa maan päällä.

[/quote]

Minä ajattelen myös näin. Lapselle sen sijaan aion kertoa lohdullisemman version kuolemasta, en vain tiedä mitä se tarkalleen ottaen voisi olla... Ihmisen ruumis mätänemässä maan alla voi olla surevalle (pienelle) lapselle kovin brutaali mielikuva. 

[/quote]

Tätä juuri hain takaa. Ihminen lakkaa olemasta, mutta eikö sen sanominen pienelle lapselle, joka vaikka suree edesmennyttä isovanhempaa, ole aika raadollista? Miten asiaa voi pehmentää, jos ei halua höpistä taivaasta tai enkeleistä?

[/quote]

Lapselle on hyvä kertoa kuolemasta ennen kuin hän sitä kohtaa! Ottakaa myös huomioon, etteivät lapset välttämättä sure samoin kuin aikuiset. Miksi surra jotain, josta ei ymmärrä juuri mitään? Tällaisissa tilanteissa lasten ahdistus kumpuaa lähinnä aikuisten reaktioista

[/quote]

No ehkä joillakin kumpuaa, joillakin ei. Minä tosiaan osasin pelätä läheisteni menettämistä jo hyvin nuorena, ilman että kukaan läheinen oli vielä kuollut ja ilman että kuolemasta lähipiirissä kohistiin. Minä pelkäsin nimenomaan menetystä. Sitä, että joku minulle rakas katoaa ikuisesti enkä näe häntä enää.

Noita pelkoja lievitti se ajatus, että rakkaat ovat jossain epämääräisessä "taivaassa" - jota en tietysti oikein osannut kuvitella, mutta tiesin kuitenkin, että joskus näen rakkaani uudelleen, enkä siis menettäisi ketään lopullisesti. Ihan sama, mitä nyt uskon aikuisena: lapsena usko taivaaseen oli minulle todella tärkeä.

Ateistit saisivat hoitaa hautauksen ja "seremoniansa" itse, mielestäni eivät kuulu kirkollisten palvelujen piiriin, sillä tuskin teistä kukaan edes kuuluu kirkkoon, ja miten te edes haluatte ylipäätään niitä käyttää, kun teillä on niin vahva näkemys ja mielipide asiasta. Eli maalla asuvat voivat sukulaisvoimin kaivaa kolon vaikka puutarhaansa tms. ja sepittää ihan omat tarinansa arkun äärellä, ja jälleennäkemisen toivostahan te ette voi puhua mitään..no kaupungissa sitten onkin "pikku" onkelma, että mihin se ruumis pökätään..oisko sitten kivi jalkaan ja lähimpään vesistöön mätänemään..en tiiä siinäpä teille tuumailtavaa, äkkiä hus pois kirkoista, nehän on ihan kamalia paikkoja!

Ystäväni on pappi ja hän on kertonut lapselleen taivaasta. Hänellä jos kellä luulisi koulutuksen puolesta olevan hyvät valmiudet keskustella aiheesta las ten kanssa. Kuinka ollakaan, hänen lapsensa pelkää kuolemaa. Lapsi kyselee, eikö sitä voisi kuolla samaan aikaan vanhempien kanssa ja selvästi taivaaseen meno tuntuu pelottavalta, vaikka kuinka on selitetty, että taivaassa on ihanaa ja rakkaita ihmisiä.

Meillä vastaavaa pelkoa ei ole ollut, vaikka kuolema on askarruttanut ja kysymyksiä on tullut.

Ihan taitaa olla lapsesta kiinni, miten paljon elämän rajallisuus järkyttää. Itse pelkäsin kuolemaa jossain vaiheessa lapsuutta, mutta mitään suurta kammoa en muista, vaikka taivasjuttuja meillä ei tainnut olla.

Kuoleman jälkeen elämä loppuu, ihmistä ei enää ole, paitsi muistoissa. Nuorten ja lasten kuolema on surullista, mutta vanhat ovat jo eläneet hyvän, pitkän elämän ja eivätkä jaksa elää.

Ollaan myös keskusteltu hautajaisiin ja hautaamiseen liittyvistä asioista. Lapset tietävät minun haluavan tulla kuoleman jälkeen poltetuksi ja että minut ripotellaan mereen. Lasten kanssa onllaankin sovittu, että uiskentelen tiettyyn paikkaan uimarannan lähellä ja he voivat käydä minua siellä moikkaamassa. Se on lasten mielestä lohdullinen ajatus. Ja kun en halua hautaa ja hautakiveä, niin merenranta on oikein hyvä paikka muistella minua sitten joskus. 

Meiltä kuoli läheinen mummi ja sanoin lapselle että en tiedä mitä tapahtuu ja kerroin että mummi uskoi enkeleihin ja taivaankotiin ja toiset taas uskoo että syntyy uudelleen.. 

Lapsi sanoi että hän tietää mummin olevan enkeli joten sanoin että jos sinulla on silloin hyvä olla niin hyvä niin. Juttelee iltaisin mummille omia asioitaan, kertoo koulusta jne.