Miksi joidenkin oppilaiden vanhemmat haluaa vaikeuttaa open työtä?
Meillä oli perjantaina ylimääräinen vanhempainilta. Lapsen alakoulun ope toivoi, että vanhemmat kotona tukisi koulutyötä. Jotkut lapsista kuulemma tunnilla vetoaa siihen, ettei heidän tarvi tehdä sitä tai tätä, koska äiti tai isä sanonut, että se on tyhmää ja turhaa.
Yksi näistä "turhista" asioista on käsin kirjoittaminen.
Opettaja selitti, miten käsin kirjoittamisen harjoittaminen kehittää motoriikkaa, aivoja, hahmotuskykyä, edistää oppimista, jne. Että on ihan tutkittu, miten se on parempi monella tapaa, kuin pelkkä koneella kirjoittaminen.
Pari vanhempaa vaan kiukkuisina ilmoitti, että ope on vanhanaikainen ja heidänlastensa aivoissa ei ole mitään vikaa, käsin kirjoittaminen on lapsista tyhmää ja vanhemmista myös...
Olen tätä aggressiota nyt viikonlopun aikana miettinyt. Miksi jotkut vanhemmat tuntuu tahallaan haluavan laittaa kapuloita open rattaisiin - ja haitata oman lapsensa oppimista? Me olemme olleet kyseiseen opettajaan tyytyväisiä. Hän on energinen ja asialleen omistautunut.
Kommentit (50)
Ne on laiskoja ja vailla kunnianhimoa. Kiukku nousee pintaan, kun pyydetään osallistumaan ja tukemaan lapsen koulunkäyntiä. Mielummin menis sieltä missä aita on matalin ja kaik muu on turhaa
koska OPETTAJAT ovat usein laiskoja ja vailla kunnianhimoa. Kyvyttömiä näkemään, mikä on opetuksen ja oppimisen tarkoitus ja mitkä ovat parhaita kienoja päästä tarkoitukseen. Koska opettajilla nykyään on surkea käsitys paitsi pedagogiikasta, myös didaktiikasta, eikä juuri minkään näköistä kunnianhimoa sen suhteen, että lapset pitäisi saada oppimaan jotain. Intohimoa riittää lähinnä vain siihen, miten kaikki vaikeat asiat voidaan työntää jonkun muun niskoille.
Joo, minula on aika huono kuva nykyopettajista. Huomautan, että vielä silloin kun oma lapseni meni ekalle, näin ei ollut. Oman koulumuistoni perusteella pidin opettajia ihan keskivertoväkenä - minä olinkin aina helppo kympin oppilas. Totuus kuitenkin iski kasvoille aika nopeasti, ja valitettavasti vuodet lasten kouluaikana ovat vain pahentaneet tilannetta. Opettajia, jotka tarttuvat työhön tavoitteellisesti ja sitoutuneesti on todella vähän. Opettajia, jotka jaksavat miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, on vielä vähemmän.
Koulu sälyttää kamalasti asioita nykyään vanhempien vastuulle. Siitä se vastustaminen tulee. Koulutyö on vanhempien vastuulla.
Että tehtävät on tehty, oikeat varusteet mukana, että läksyt on oikein ymmärretty, että oppilaat saa kymppejä kokeesta jne jne.
Ihmekös jos väsyvät ja kypsyvät kotona tuohon. Töissäkin pitäisi käydä, ja useamman lapsen kanssa koulunkäynti tuntuu siltä että vanhempien hommaa on vastata kaikesta. Perheen elättämisen lisäksi myös koulumenestyksestä.
Kaiholla muistelen omia kouluaikoja 1980-luvulla, jolloin lapset kävi koulua, joka pilkkuun ei tartuttu, vanhemmat hoitivat töissäkäynnin.
Kaikki eivät ole kasvattajina yhtä hyviä. Tämän on opettajan työssä kiistattomasti huomannut.
Opettaja pyytää, että vanhemmat auttavat lapsiaan kirjoittamisessa. Järkevä pyyntö, koska kaikkea ei ehdi koskaan opetella koulussa.
Palstamamma huutaa olleensa kympin oppilas ja raivoaa opettajien heikkoudesta. Äärettömän kiintoisa logiikka.
Jos - painotan sanaa jos - muinainen kympin oppilas, jonka pitäisi ymmärtää opiskelusta jotain, raivoaa noin, niin miten suhtautuvatkaan ne, joiden elämässä lapsilla on hyvin pieni merkitys? Jos oma elämä tarkoittaa siideripakkauksen kittaamista rentoutukseksi ja tupakan kiskomista puolen tunnin välein parvekkeella, niin monet lapset elävät hyvin vaikeassa maailmassa. Etenkin, kun geeniperimä kotoa on hyvin heikko.
Mut eikös tämä ope nyt ole miettinyt, mitä pitäisi tehdä?
Kyse ei nyt ollut pelkästään tästä käsin kirjoittamisesta vaan monesta muusta asiasta myös. Mutta tuo käsin kirjoittaminen tuntui herättävän eniten kiukkua parissa vanhemmassa.
Ope selitti, miten käsin kirjoittamiseen keskittymisen aina välillä pitäisi myös edistää esim. adhd-lasten keskittymiskykyä, jne. Hänellä oli tähän erilaisia harjoituksia.
Ja hän selitti myös, miten esim. tarinoiden kertominen/kuuleminen aktivoi aivoissa laajempia alueita kuin vaikka powerpoint-esitelmän seuraaminen ja siten edistää oppimista. Kun joku vanhempi kritisoi myös sitä, että tunneilla on liikaa tarinoita ja liian vähän tiukkaa faktaa. Ope ihan esimerkillä osoitti, miten tarinoiden kautta johdattelee siihen faktaan. Silti joku ei ollut tyytyväinen.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:36"]
Koulu sälyttää kamalasti asioita nykyään vanhempien vastuulle. Siitä se vastustaminen tulee. Koulutyö on vanhempien vastuulla.
Että tehtävät on tehty, oikeat varusteet mukana, että läksyt on oikein ymmärretty, että oppilaat saa kymppejä kokeesta jne jne.
Ihmekös jos väsyvät ja kypsyvät kotona tuohon. Töissäkin pitäisi käydä, ja useamman lapsen kanssa koulunkäynti tuntuu siltä että vanhempien hommaa on vastata kaikesta. Perheen elättämisen lisäksi myös koulumenestyksestä.
Kaiholla muistelen omia kouluaikoja 1980-luvulla, jolloin lapset kävi koulua, joka pilkkuun ei tartuttu, vanhemmat hoitivat töissäkäynnin.
[/quote]
80-luvulla ne lapset oli kasvatettu pienestä pitäen itse myös kantamaan vastuuta.
Nyt vanhemmat kohtelee lapsia kuin vauvoja siihen asti, kun he menevät kouluun. Vielä 5-vuotiaiden kanssa äiti seuraa leikkipuistoon, yms. mukana, näin ei ollut 80-luvulla.
Sitten, kun lapsi menee kouluun, hänen yhtäkkiä pitäisikin osata kaikki hoitaa its. Ja vastuu siirtyykin vanhemmilta koululle. Niinkö?
Eikö sitten olisi parempi, että näin ajattelevien vanhempien lapsille perustettaisiin koulukoteja. Yhteiskunta huolehtisi lasten kasvatuksen täysin, vanhempien ei tarvitsisi olla kuin lisääntymiskoneita?
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:36"]
Koulu sälyttää kamalasti asioita nykyään vanhempien vastuulle. Siitä se vastustaminen tulee. Koulutyö on vanhempien vastuulla.
Että tehtävät on tehty, oikeat varusteet mukana, että läksyt on oikein ymmärretty, että oppilaat saa kymppejä kokeesta jne jne.
Ihmekös jos väsyvät ja kypsyvät kotona tuohon. Töissäkin pitäisi käydä, ja useamman lapsen kanssa koulunkäynti tuntuu siltä että vanhempien hommaa on vastata kaikesta. Perheen elättämisen lisäksi myös koulumenestyksestä.
Kaiholla muistelen omia kouluaikoja 1980-luvulla, jolloin lapset kävi koulua, joka pilkkuun ei tartuttu, vanhemmat hoitivat töissäkäynnin.
[/quote]
Olikohan tää sarkasmia...
Kuka niistä tehtävien tekemisestä ja varusteiden mukana olemisesta vastaa ellei vanhemmat? Elleivät siis vanhemmat ole opettaneet lastaan huolehtimaan niistä. Ja tehtävillä tarkoitan kotiläksyjä. Koulussa tehtävistä tehtävistä opettaja varmasti huolehtiikin. Opettajanko pitäisi tulla joka kotiin katsomaan, että oppilas ottaa esim. oikeanlaiset liikuntavarusteet mukaan kouluun tai että oppilas tekee annetut kotitehtävät?
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:27"]
koska OPETTAJAT ovat usein laiskoja ja vailla kunnianhimoa. Kyvyttömiä näkemään, mikä on opetuksen ja oppimisen tarkoitus ja mitkä ovat parhaita kienoja päästä tarkoitukseen. Koska opettajilla nykyään on surkea käsitys paitsi pedagogiikasta, myös didaktiikasta, eikä juuri minkään näköistä kunnianhimoa sen suhteen, että lapset pitäisi saada oppimaan jotain. Intohimoa riittää lähinnä vain siihen, miten kaikki vaikeat asiat voidaan työntää jonkun muun niskoille.
Joo, minula on aika huono kuva nykyopettajista. Huomautan, että vielä silloin kun oma lapseni meni ekalle, näin ei ollut. Oman koulumuistoni perusteella pidin opettajia ihan keskivertoväkenä - minä olinkin aina helppo kympin oppilas. Totuus kuitenkin iski kasvoille aika nopeasti, ja valitettavasti vuodet lasten kouluaikana ovat vain pahentaneet tilannetta. Opettajia, jotka tarttuvat työhön tavoitteellisesti ja sitoutuneesti on todella vähän. Opettajia, jotka jaksavat miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, on vielä vähemmän.
[/quote]
Kyllä se on tärkeää, että ala-asteella opitaan ihan tällaisia perusasioita, kuten käsin kirjoittamista. Kyllä sitä tietoa alkaa tulemaan ylemmillä asteilla.
Lisäksi, ehkä lapsesi oli vain tyhmä tynnyrissä kasvatettu puoli-apina, ja siksi opettajat olivat avuttomia hänen kanssaan. Itse kun kerran olit kympin oppilas, ja otat siitä tuollaista ylpettä, niin oletat varmasti lapsesikin olevan täydellinen ja jos hän ei pärjääkään, niin vika on muissa.
"tehtävät on tehty, oikeat varusteet mukana, että läksyt on oikein ymmärretty, että oppilaat saa kymppejä kokeesta jne jne"
Jos tehtävillä tarkoitetaan tässä kotitehtäviä, niin se on siis opettajan velvollisuus tulla jokaisen kotiin ja katsoa, että kotitehtävät tehdään? Samoin varusteiden laita? Opettaja pakkaa Jani-Matin ja Adalmiinan kassit?
Kolmosen ei taarvitse ymmärtää opiskelusta mitään vain sen takia, että hän itse oli kympin oppilas. Huomautan myös, että hän ei huutanut lainkaan, eikä puhunut mitään rentoutumisesta siiderin avulla. Sen sijaan - tosin senkin hän jätti sanomatta - hän on opiskellut ja tutkinut pedagogiikkaa ja didaktiikkaa ja erityispedagogiikkaa ihan itse. Seillä perusteella hän kyllä tietää, mitä opettajien pitäisi tehdä. Omien lastensa koulu-uran perusteella hän myös tietää, että opettajat eivät tiedä, eivätkä välitä.
Ja minkään tutkimuksen nojalla ei adhd-lasten keskittymistä paranneta kirjoittamisen avulla. Myös lukivaikeuksisten oppimiselle on lähinnä haittaa yrityksestä kirjoittaa ja oppia tai ajatella yhtä aikaa. Erilaisia harjoituksia voi jokainen luoda vaikka päästään, mutta olisi hyvä tarkistaa, onko niistä kenellekään mitään hyötyä.
Tarinat ovat hyviä oppimisen keinoja monille oppilaille, mutta eiväthän ne tietenkään ainoita keinoja voi olla! Miksi tarinoita ei visuaalisteta tai yhdistetä liikkeeseen? Miksi lapsia on pakko istuttaa paikallaan? Miksi faktat ja tarinat halutaan pitää erillään ja vain toistensa johdantoina?
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:48"]

Ihan ulkopuolisena voin kertoa, että lapsia on luokassa pakko istuttaa paikoillaan. Ensin haluttiin pienentää ryhmäkokoja. Vanhoja isoja luokkia jaettiin koulussamme väliseinillä jopa kolmeksi pienemmäksi luokaksi, n. 18 oppilaan luokille.
No, nyt on päätetty taas kasvattaa luokkakokoja. Yhtäkkiä siihen luokkaan pitäisi mahtua 25 lasta istumaan. Kun kaikille ei pieneen, ahtaaseen tilaan, josta happikin loppuu, saa kunnolla edes istumapaikkaa, niin ei siinä paljon voi alkaa luokkaa kesken tunnin liikuttaa.
T. yksi ope
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:27"]
koska OPETTAJAT ovat usein laiskoja ja vailla kunnianhimoa. Kyvyttömiä näkemään, mikä on opetuksen ja oppimisen tarkoitus ja mitkä ovat parhaita kienoja päästä tarkoitukseen. Koska opettajilla nykyään on surkea käsitys paitsi pedagogiikasta, myös didaktiikasta, eikä juuri minkään näköistä kunnianhimoa sen suhteen, että lapset pitäisi saada oppimaan jotain. Intohimoa riittää lähinnä vain siihen, miten kaikki vaikeat asiat voidaan työntää jonkun muun niskoille.
Joo, minula on aika huono kuva nykyopettajista. Huomautan, että vielä silloin kun oma lapseni meni ekalle, näin ei ollut. Oman koulumuistoni perusteella pidin opettajia ihan keskivertoväkenä - minä olinkin aina helppo kympin oppilas. Totuus kuitenkin iski kasvoille aika nopeasti, ja valitettavasti vuodet lasten kouluaikana ovat vain pahentaneet tilannetta. Opettajia, jotka tarttuvat työhön tavoitteellisesti ja sitoutuneesti on todella vähän. Opettajia, jotka jaksavat miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä, on vielä vähemmän.
[/quote]
Kyllä se on tärkeää, että ala-asteella opitaan ihan tällaisia perusasioita, kuten käsin kirjoittamista. Kyllä sitä tietoa alkaa tulemaan ylemmillä asteilla.
Lisäksi, ehkä lapsesi oli vain tyhmä tynnyrissä kasvatettu puoli-apina, ja siksi opettajat olivat avuttomia hänen kanssaan. Itse kun kerran olit kympin oppilas, ja otat siitä tuollaista ylpettä, niin oletat varmasti lapsesikin olevan täydellinen ja jos hän ei pärjääkään, niin vika on muissa.
[/quote]
Olet oikeassa siinä, että yhdellä lapsistani on ollut huomattavia vaikeuksia koko koulu-uransa ajan. Hänet on kuitenkin (kahdesti) testattu vähintään normaaliälyiseksi, joten hän ei ole tyhmä. En ole varma, mitä tarkoitat tynnyrissä kasvatetulla puoliapinalla (se kirjoitetaan yhteen), mutta kyllä hän on saanut ihan normaalin osan vastoinkäymisiä, vastuuta ja vaatimuksia, ja selviää niistä kaikkialla muualla kuin koulussa vallan hienosti. Hänellä kuitenkin on lukivaikeus ja opettajien kanssa on todella saanut tapella, että he ymmärtäisivät edes alustavasti, mitä se oppimisen menetelmille tarkoittaa, ja onko koulun tavoitteena oppilaan oppiminen vai opettajan egon pönkitys.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:48"]
Kolmosen ei taarvitse ymmärtää opiskelusta mitään vain sen takia, että hän itse oli kympin oppilas. Huomautan myös, että hän ei huutanut lainkaan, eikä puhunut mitään rentoutumisesta siiderin avulla. Sen sijaan - tosin senkin hän jätti sanomatta - hän on opiskellut ja tutkinut pedagogiikkaa ja didaktiikkaa ja erityispedagogiikkaa ihan itse. Seillä perusteella hän kyllä tietää, mitä opettajien pitäisi tehdä. Omien lastensa koulu-uran perusteella hän myös tietää, että opettajat eivät tiedä, eivätkä välitä.
Ja minkään tutkimuksen nojalla ei adhd-lasten keskittymistä paranneta kirjoittamisen avulla. Myös lukivaikeuksisten oppimiselle on lähinnä haittaa yrityksestä kirjoittaa ja oppia tai ajatella yhtä aikaa. Erilaisia harjoituksia voi jokainen luoda vaikka päästään, mutta olisi hyvä tarkistaa, onko niistä kenellekään mitään hyötyä.
Tarinat ovat hyviä oppimisen keinoja monille oppilaille, mutta eiväthän ne tietenkään ainoita keinoja voi olla! Miksi tarinoita ei visuaalisteta tai yhdistetä liikkeeseen? Miksi lapsia on pakko istuttaa paikallaan? Miksi faktat ja tarinat halutaan pitää erillään ja vain toistensa johdantoina?
[/quote]
Kyllä ihan tutkimukset on osoittaneet, että adhd-lapsen mieltä rauhoittaa, kun hetken vapaasti kirjoittaa mielessä vellovia ajatuksia paperille. Hyvä keskittymisharjoitus ennen vaativamman opiskelutehtävän aloittamista.
Vanhempainilta perjantaina? En ihan voi uskoa.
[quote author="Vierailija" time="13.01.2014 klo 11:56"]

Anna ihmeessä linkki tuohon tutkimukseen. Kaikki minun lukemani tutkimukset osoittavat pikemminkin päinvastaista. Sen sijaan rauhoittumisen saisi aikaan esimerkiksi pienellä taukujumpalla (vartalon keskiviivan ylittäviä käsiliikkeitä) tai ihan vaikka käsien ravistelulla ja purukumin syönnillä. Adhd on aivojen välittäjäaineiden puutosta ja niitä voi lisätä nivelten liikuttamisella ja noilla keskiviivan ylittävillä harjoituksilla noin seuraavaksi varttitunniksi. Kirjoittamisella ei ole niihin mitään vaikutusta. Adhd-lapsi ylipäätään ei luontevasti "kirjoita ajatuksiaan", mutta aikuisille adhd-ihmisille erilaiset to-do- ja done-listat toki auttavat toiminnanohjeuksessa. Adhd-lapsi sen sijaan tarvitsee visuaalisen (kuvallisen) johteen.
Kuinkahan laaja otanta tuolla kolmosella, kympin oppilaalla, on opettajista, kun katsoo oikeudekseen lytätä koko ammattikunnan. Hänhän voisi pyrkiä muutamaksi viikoksi kouluun sijaiseksi, että saisi ihan autenttista materiaalia nykykoulusta. Ja soveltaa omia oppimisteorioitaan työhön, mikäli hänellä sellaisia on. Yleensä näillä nimettömillä puskista huutelijoilla ei ole mitään ehdotusta, miten asiat hoidettaisiin paremmin, vaikka nykytila ei tyydytäkään.
Ne vanhemmat, jotka vastustavat mm. kertomuksia alakoulussa, vastustavat samalla ymmärtämättään myös lastensa henkistä kehitystä. Ei kylmät faktat riitä täällä maailmassa, vaikka monet tekniikkaniilot niin kuvittelevatkin. Jo täytyy elämän olla köyhää, ellei ole mitään muuta kuin kylmiä faktoja. Sama koskee niitä, jotka eivät ymmärrä käsillä tekemisen tärkeyttä. Miksi ei saisi kirjoittaa käsin? Koneella on toki ihan kiva kirjoitella, mutta entäs kun kone tilttaa. Turha väittää, ettei tilttaa. Nyt jo on nähtävissä, että käsiala on huonontunut, kun käsin kirjoittaminen on vähentynyt. Tätä menoa syntyy pian sukupolvi, joka ei edes osaa lukea käsinkirjoitettua tekstiä puhumattakaan, että osaisivat itse kirjoittaa käsin kuin häthätää pölkkykirjaimilla. Kaikenlainen motorinen toiminta kehittää aivoja monipuolisesti ja lopulta saattaa jopa ehkäistä muistisairauksien syntyä.
Kyllä käsin kirjoittaminen on ehdottomasti lapsen luovuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista! Miten sitä antaa lapsen "runosuonen kukkia" jos ei ole antaa ekaluokkalaiselle iPadia käteen eikä lapsi osaa käyttää kynää ollenkaan! Meilläkin on aina Marika vihko kädessä kirjoittamassa tarinoitaan ja juttujaan ylös. Minusta on ihan välttämätöntä, että koulu tukee lapsen oikeutta ilmaista itseään vapaasti ja puoli-ilmaiseksi ilman älylaitteita, vaikka jotkut laiskat hifistelijävanhemmat sitä vastustaisivatkin!
Mielestäni OPPILAAN tehtävä on huolehtia läksyt. Miksi se sai palstamammoissa kapinan aikaan. Aletaan huutamaan että pitäskö opettajan tulla teille tarkastamaan läksyjä. EI. Oppilas on vastuussa läksyistään - tai pitäisi olla - mutta nykyään se vastuullinen onkin äiti. Mikäli nykyopettajia on uskominen.
t. se joka muisteli 80-lukua kaiholla
Kaunoa harvemmin enää vaaditaan (siihen lähinnä tutustutaan), lukukelpoista tekstausta kylläkin. Lapsen aivot kehittyvät konkreettisen motoriikan kautta alkuvuosina. koulussa kirjoitetaaan myös paljon koneella. Molemmat taidot ovat tärkeitä lapsen oppia.