Paljonko ajattelit miehen perintötekijöitä valitessasi hänet lastesi isäksi?
Minusta tärkeintä on että lapset saavat parhaat mahdolliset geenit eikä siinä muutamassa vuodessa ohi menevällä rakkauden huumalla ole merkitystä. Säälittää ne jotka romanttinen rakkaus on sokaissut ja joiden tulevat lapset kärsii vaikka tyhmyydestään johon ovat itse osattomia.
Kommentit (23)
Kyllä ajattelin geenejä ja petinnöllisyyttä.
Olin kiinnostunut eräästä miehestä, jolla vaikutti olevan mielenterveysongelmia. Myös hänen äidillään oli mielenterveysongelmia -jopa niin vakavia, että teki abortin, koska pää ei kestänyt raskautta.
En edes ajatellut lisääntymistä tämän miehen kanssa. Tosin iso tekijä oli se, että hän kohteli mua kuin katukoiraa.
Kun suhde loppui, tunsin helpotusta. En ole kaivannut miestä enkä niitä ongelmia, joita yhteiselämä olisi tuonut.
Kun tapasin tulevan aviomieheni, alitajuisesti ajattelin saman tien:" Tuon miehen kanssa saisin kauniita lapsia." Miehessä oli kaikki kohdallaan: älykäs, sympaattinen, huumorintajuinen, kohteli muita kauniisti ja bonuksena vielä hyvä ulkonäkö. Myös perhe ja suku todella mukavaa porukkaa. En nähnyt mitään syytä, miksi en haluaisi lapsia tämän miehen kanssa.
Nyt 3 lasta ja kuten ajattelinkin ensitapaamisella, lapsista tuli kauniita ;) He ovat perineet paljon isältään (mm. taiteellinen lahjakkuus, kielitaito, nopeat hoksottimet, empatia) ja olen siitä iloinen.
Hyvin valitsin ;)
Missä niitä valintatilaisuuksia järjestetään? Minulta on mennyt ihan ohi.
Minä valitsin rehellisen, sympaattisen herrasmiehen, jonka tiesin olevan maailman paras ja huolehtiva isä yhteiselle lapselle. Sitä hän on ollut, ottanut isyysloma lisäksi isävapaata, vuorotteluvapaata, hoitanut lastamme rakastaen. Aviomiehenä hän on myös huomaavaisin ja on varmasti uskollinen. Ulkoisesti hän ei mikään ihmeellinen ole, mutta ennemmin haluan täyspäisen ja tasapainoisen lapsen, kuin hyvät ulkonäkögeenit omaavan.