97,6 kg ja aivan rapakunnossa...
...jatkuvan sairastelun vuoksi. Eilen sain tarpeekseni ja tästä eteenpäin suprterveellisissä ruoissa pysyttäytymistä. Joulu nosti painoa aivan älyttömästi.
Niin, pituutta minulla on 165cm ja täytän tänä vuonna 50. Jo nyt on pieni paniikki kuinka ilkeän pitää juhlat ja kohdata katseet.
Kommentit (462)
Sorruin taas ostamaan nutrikuurin ja olen noudattanut ohjeita pilkulleen muttei paino laske. Tässä alkaa tulla lohduton olo kun vuodet menevät eikä minkään tehoa, ei sitten mikään! Kuvittelin, että olisin saanut edes niitä paljon puhuttuja nesteitä pois viiden päivän nutrikuurilla muttei tapahtunut sitäkään.
Minkälaisia lääkärintutkimuksia minun pitää tarkalleen pyytää jos menen yksityispuolelle? Tämä vuodesta toiseen jatkuva laihduttaminen ilman tulosta alkaa menettää kaiken mielekkyytensä. Periksi en haluaisi antaa koska silloin minulla olisi vielä pahempi olo.
Sama täällä. Olen nainen, 178cm ja painan 94kg. Olen nyt yrittänyt laihduttaa vuoden verran ja aina vaan tulee takapakkia ahmimisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivoin tänään perheelle kakun ja nuolin vahingossa ajatuksissani taikinaa pois vispilänkoukuista. Morkkishan siitä tulee. En ole käyttänyt sokeria missään muodossa puoleentoista vuoteen. Jätin nutrit ja nutripatukat.
Älä nyt viitsi valehdella tosta sokerin käytöstä.
En valehtele mutta olen tiedostanut sen faktan, että makeissa nutripirtelöissä ja -patukoissa on sokeria jossain muodossa. Toki olen saanut sokeria hedelmistä. Perheelle leivottaessa käytän steviasokeria.

Sinä olet sentään siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että tiedät mistä ylipaino johtuu. Olen lukenut liian tiukan ja yksipuolisen dieetin laukaisevan ahmimista. Kyse on kai siitä, että meillä jokaisella on erilainen aivokemia. Eiväthän kaikki rottakokeidenkaan rotat syöneet yhtä paljon paaston jälkeen jossain tutkimuksessa.
Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että minun tämänhetkinen mieliruokani on niin työlästä valmistettavaa. Voisin syödä kasviskaalilaatikkoa ja kasviskääryleitä vaikka kuinka paljon. Olen vaihtanut päälle laitettavan siirapin veden, nestemäisen Hermesetaksen ja Guaremin sekoitukseen. Guarem geeliyttää makean nesteen. Se on myös kätevä apu kun haluaa tehdä sokeritonta ja perunajauhotonta marjakeittoa itse kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leivoin tänään perheelle kakun ja nuolin vahingossa ajatuksissani taikinaa pois vispilänkoukuista. Morkkishan siitä tulee. En ole käyttänyt sokeria missään muodossa puoleentoista vuoteen. Jätin nutrit ja nutripatukat.
Älä nyt viitsi valehdella tosta sokerin käytöstä.
En valehtele mutta olen tiedostanut sen faktan, että makeissa nutripirtelöissä ja -patukoissa on sokeria jossain muodossa. Toki olen saanut sokeria hedelmistä. Perheelle leivottaessa käytän steviasokeria.
Sanoithan, että et ole käyttänyt sokeria missään muodossa. Minusta se on aivan selvästi valehtelua.
Hei!
Unohtakaa kaikki ihmiset kalorienlaskenta. Myöskin tuntuu siltä, että syötte aivan liian vähän. Tästä seuraa että nälkä ja mielihalut patoutuvat ja jossain vaiheessa ahminta iskee. Jättäkää pois KAIKKI prosessoitu (mukaanlukien epämääräiset laihdutusvalmisteet, niiden tuoteselostetta ei edes ymmärrä! Ei kannata syödä mitään minkä tuoteseloste on hepreaa), lisäaineet, SOKERI, valkoinen vehnä. Herkutella saa, raakaherkuilla kuten raakasuklaa, raakakakut (eikä niitä muuten voi vetää napaansa isoa määrää, kuten esim. fazerin sinistä). Unohtakaa liikunta kunnes paino on hieman laskenut. Kävelyillä voi ja kannattaa käydä, raitis ilma virkistää mieltäkin. Mutta muu liikunta kannattaa jättää tuonnemmaksi.
Jos epäterveellistä höttöruokaa tuntuu olevan mahdoton poistaa ruokavaliosta, ota käyttöön lisäystaktiikka: lisää päivittäin ruokavalioosi erilaisia superfoodeja. Parasta, mitä voi itselleen tehdä (oli sitten minkä kokoinen hyvänsä tai terveys mikä hyvänsä), on aloittaa mehustus. Eli tuorepuristetut mehut, etenkin vehnänoras.

Kai ihminen voi leipoa muille perheensä jäsenille ja olla itse syömättä sokeria? Eikö tässä viitata sokerin äyttämättömydellä siihen ettei sitä syö itse? Stevia ei ole sokeria. Stevia itse asiassa laskee verensokeria eli suositeltava tuote kaikille, joilla on korkea verensokeri.
Olet keksinyt jotain maailmaa mullistavaa jos et laihdu miinuskaloreilla ollessa,. Jokapäivä pari vuotta miinuksella siis. Mitä jos rehellisesti kertoisit syömiset . se karkki silloin tällöin yms.
kaloriina kirjoitti:

Kaikki eivät syö karkkia. Esim. meidän lapset eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita karkista. Pizzaa söisivät vaikka joka päivä jos annettaisiin.

No pizzassa ei muuta huonoa ole kuin pohja.
siirry ihan aluksi syömään oikeaa uokaa eli jätät pois kaikki einekset. Syö pihvejä, munaa joka oikeasti ravitsee. Salaatti yms vihannekset ovat pelkkää tyhjää massaa, täysin turhia.
Ja sitten juomaksi pelkkää vettä. Ei mitään sokeroituja limuja tai sokeroituja appelsiini yms omena juomia...
Heitä kaikki valtion ravistemuslautakunnan suositukset roskiin ja toimi lähinnä päinvastaisesti. Voita ei margariinia ja ryps yms moottoriöljyt roskiin.
Liiku päivittäin niin että hiki valuu. Ja jopas on ihme jos ei paino putoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaloriina kirjoitti:
Olet keksinyt jotain maailmaa mullistavaa jos et laihdu miinuskaloreilla ollessa,. Jokapäivä pari vuotta miinuksella siis. Mitä jos rehellisesti kertoisit syömiset . se karkki silloin tällöin yms.
Kaikki eivät syö karkkia. Esim. meidän lapset eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita karkista. Pizzaa söisivät vaikka joka päivä jos annettaisiin.
No pizzassa ei muuta huonoa ole kuin pohja.
Pizzerioiden rasvainen juusto ei ole varsinaisesti mitään terveysruokaa.
Kata-annastiina kirjoitti:
Hei!
Unohtakaa kaikki ihmiset kalorienlaskenta. Myöskin tuntuu siltä, että syötte aivan liian vähän. Tästä seuraa että nälkä ja mielihalut patoutuvat ja jossain vaiheessa ahminta iskee. Jättäkää pois KAIKKI prosessoitu (mukaanlukien epämääräiset laihdutusvalmisteet, niiden tuoteselostetta ei edes ymmärrä! Ei kannata syödä mitään minkä tuoteseloste on hepreaa), lisäaineet, SOKERI, valkoinen vehnä. Herkutella saa, raakaherkuilla kuten raakasuklaa, raakakakut (eikä niitä muuten voi vetää napaansa isoa määrää, kuten esim. fazerin sinistä). Unohtakaa liikunta kunnes paino on hieman laskenut. Kävelyillä voi ja kannattaa käydä, raitis ilma virkistää mieltäkin. Mutta muu liikunta kannattaa jättää tuonnemmaksi.
Jos epäterveellistä höttöruokaa tuntuu olevan mahdoton poistaa ruokavaliosta, ota käyttöön lisäystaktiikka: lisää päivittäin ruokavalioosi erilaisia superfoodeja. Parasta, mitä voi itselleen tehdä (oli sitten minkä kokoinen hyvänsä tai terveys mikä hyvänsä), on aloittaa mehustus. Eli tuorepuristetut mehut, etenkin vehnänoras.
Martat osasivat kertoa jo muutama vuosi sitten ihan suomalaisista metsistä ja pelloilta löytyvistä superfoodeista. Gojimarjat ja vehnänorasmehu ovat silkkaa rahastusta.
Vierailija kirjoitti:
Eilen oli taas kiire eli kirjaan nyt tähän eiliset syömiset. Aamulla suklaanutri, lounaaksi 500g rahkaa ja appelsiini, päivälliseksi kasvislautanen ja iltapalaksi purkki raejuustoa ja litra mehukeittoa.
Noista mehukeitto on eines jos et tee sitä itse kotona. Kotona tehty tulee halvemmaksikin.
Mitäs jos laitettaisiin yhdessä ap:n paino- ja kuntoelämä kuntoon? Tehtaisiin vaikka joukkoälyllä joulukalenteri? Annettaisiin vaikka yksi hyvä ja toimiva ohje joka päivä?
Se ei maksa meiltä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaloriina kirjoitti:
Olet keksinyt jotain maailmaa mullistavaa jos et laihdu miinuskaloreilla ollessa,. Jokapäivä pari vuotta miinuksella siis. Mitä jos rehellisesti kertoisit syömiset . se karkki silloin tällöin yms.
Kaikki eivät syö karkkia. Esim. meidän lapset eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita karkista. Pizzaa söisivät vaikka joka päivä jos annettaisiin.
No pizzassa ei muuta huonoa ole kuin pohja.
Pizzerioiden rasvainen juusto ei ole varsinaisesti mitään terveysruokaa.
Rasvainen juusto on terveysruokaa, ihan varsinaisesti.
Luin tämän ketjun kuin jatkokertomuksena! Mitenköhän aplla menee nykyään? Toivottavasti terveys on parantunut, painon kanssa voi olla ongelmaa kun ei noinkaan tiukalla kuurilla tippunut paino.
Kiinnostavaa joka tapauksessa.
T. 166 ja paino vaan nousee:86,6kg
Mulla on ihan sama paino ja myös rapakunnossa. Just ja just pääsin puolimaratonin alle 2 tunnin. Voimatasot ovat myös romahtaneet. Penkki 120 kg, kyykky 140 kg ja maastaveto 170 kg. Nyt on ryhtiliikkeen paikka selvästi. Ikää on kuitenkin vasta 54 vuotta, joten ennen eläkeikää pitää noita tuloksia parantaa. Pituus on 192 cm, jos sillä on jotain merkitystä.