Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mielenterveyskuntoutuja ei pääse mukaan yhteiskuntaan
09.01.2014 |
Tuntuu kurjalta, että tähän yhteiskuntaan ei kelpaa mukaan jossei ole aina oikeita valintoja tehnyt, 100% terve menestyjä. :( Minä olen kärsinyt mielenterveysongelmista, jotka aiheutti lapsuuden kamalat kokemukset, mutta olen ollut aktiivinen hoitoni suhteen ja ollut mm. ryhmäterapiassa. Samaan aikaan olen käynyt työharjottelussa ja tyhjänpäiväisillä kursseilla, joita täällä aina parjataan. Nyt, kun vointini alkaa olemaan sellainen että voisi ajatella työntekoa ja veronmaksajan osaa, arvatkaas mitä? KUKAAN EI PALKKAA MINUA!
Kyllä minä ymmärrän että nykypäivänä on syntistä olla nollakokemuksella haastattelussa, mutta eikö se jo merkitse jotain että minulla oli rohkeutta hakea sitä paikkaa ja tulin asiallisen siistinä haastatteluun ajallaan? Kerran haastattelija alkoi kiusaamaan minua kesken kaiken, mm. huomautteli kengistäni (aivan tavalliset kengät) asiakkaiden kuullen ja vähätteli henkilökuntansa tarvetta. Tuhlasin puoli tuntia tähän tylytykseen ja pysyin silti asiallisen ystävällisenä. Kotona sitten itkin silmät päästäni ja aloin miettimään, onko tässä mitään järkeä...työharjottelussa olin nuorempana (nykyään niitä ei työkkärin puolesta enää ole) ja puoli vuotta tein kaikkeni firman eteen, sain pelkkää kiitosta niin työkavereilta kuin asiakkailtakin. Mutta työpaikkaa en saanut, seuraava harjoittelija vaan sisään...hain tämänkin jälkeen sitkeästi töitä, melkein mitä vaan, mutta aina kun haastattelija huomasi että olin ollut HARJOITTELIJA (tein palkatta 99% samoja hommia kuin työkaverinikin), kiinnostus palkkatöiden tarjoamiseen katosi siihen ja alettiin kyselemään työkkärin etuuksien perään. Vaikka kuinka tein selväksi että tulin hakemaan sitä PALKKATYÖTÄ, josta ilmoituksessa puhuttiin, ei auttanut. Työkkäri oli sitä mieltä puolestaan, että en ole oikeutettu mihinkään, joten se siitä.
Tässä sitä istutaan kotona päivästä toiseen, selataan työpaikkoja ja ahdistutaan elämän tyhjyydestä. Kävin juuri läpi vajaa 80 työpaikkaa eri sivuilta lähikunnista, ja tulos on se, että en voi edes hakea yhteenkään! "Harjoittelija" tarkoittaa nykyään viittä vaille valmistunutta amk-tasoista opiskelijaa. "Joustavuus" tarkoittaa ajokorttia + autoa ja/tai kykyä tehdä neljää työtä samaan aikaan mutta pärjäämistä yhden työnimikkeen palkalla. Jokaisen on puhuttava suomen ja englannin lisäksi sujuvaa ruotsia, oltava valmis heittäytymään junan alle työpaikkansa vuoksi ja...no joo, kyllä te ymmärrätte vähemmästäkin.
Menisin mielelläni esim. kassaksi, ja näistä hommista minulla onkin kokemusta nuoruudesta. Koska minulla ei ole loppuunvietyä koulutusta, kassanpaikat menevät opiskelijoille tai kouluttautuneille. Siivous olisi ihan ok myös, mutta en kykene siihen työtahtiin (sama ongelma mm. pakkaamispuolella suurkeittiöillä) vaikka mitä tekisin. Tuntuu, että en sovi osaksi tätä yhteiskuntaa sitten millään!
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 21:23"]
Minä en ole "hullu", en puhu itsekseni tai käy muiden kimppuun. Minulla on mielenterveysongelmia jotka tulivat jo lapsuudessa äitini käytöksen vuoksi (hän oli ihan oikea sekopää, mm. käytti huumeita ja näki harhoja, oli väkivaltainen jne.). Hoitaja minulle kerran sanoikin, että kokemani perusteella kuka tahansa olisi sairastunut. Olen pysynyt irti päihteistä yms., eli mielestäni olen ihan tervejärkinen siinä suhteessa.
Minulla ei kyllä ole pokkaa sanoa ystävällisesti CV:n aukkoja tiedustelevalle ihmiselle että "ei kuulu tähän asiaan". En usko että menen läpi ns. rautaisesta ammattilaisesta muutenkaan, joten tuontyylinen asenne ei mielestäni edesauta yhtään mitään...kyllä se on joka kerta työnantajia kiinnostanut, miksi minulla ei ole juurikaan työkokemusta. Voinhan joo sanoa että on lapsia, mutta se ei varmastikaan paranna tilannettani saada työtä: kuka palkkaa naisen, jolla on (muka) kasa lapsia eikä mitään työkokemusta? On tilastojen valossa melko varmaa että tämmöinen nainen joko tahtoo lisää lapsia tulevaisuudessa tai sitten on koko ajan pois töistä hoitamassa sairaita lapsia, eikös?
Nro 17 käyttää omituisesti sanoja. "Mania", vai niin. Ja että ihan "saaga", tiedätkö edes mitä se tarkoittaa..? Minä en ole kehitellyt yhtään mitään, kerroin jo miten tilanne meni. Kyseessä oli yksityinen apteekki, jos se nyt ketään kiinnostaa.
[/quote]
Ikävä kyllä todistat tuossa mainiosti, miksi normaalien on raskasta olla tekemisissä hullujen kanssa.
Ja katso 21.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kouluttamaton ja työkokemusta ei ole kuin teini-ajoilta parin viikon kesätöistä tyyliin mansikan poiminnasta ja puutarhatöistä.
Olen nyt ollut puolitoista vuotta työelämässä mt-ongelmista aiheutuneen vuosien sairasloman/kuntoutuksen jälkeen. Tosin pätkätöitä ja "hanttihommia" kaupan myyjästä varastotyöntekijään ja ravintolatyöntekijään. Mutta olen saanut aina ensimmäisen paikan, johon olen päässyt haastatteluun.
Mitkä ovat vahvuuksiasi muuten elämässä ap?
Itse olen urheilullinen ja olen korostanut tätä puolta. Se tuntuu olevan piirre, joka vetoaa työnantajiin. Oletko harrastuksena mukana jossain järjestötyössä esimerkiksi? Voisit näin korostaa toisten kanssa toimeen tulemisen ja sosiaalista puoltasi, joka taitaa olla myös haluttu ominaisuus työelämässä.
Tai kätevä käsistäsi ja harrastat käsitöitä? Tämä on monissa hanttihommissa eduksi.
En minä ainakaan palkkaisi mt-sairasta. Saunan taakse moiset turhakkeet joutaisivat
Täällä yksi joka on ollut kiipelissä työnhaun kanssa. Huomasin että aika omilleen sitä jää. Itselläni oli käytynä lukio, ammattikoulu ja ammattikorkeakoulu, kaikista valmistunut. Koulujeni ohella tein aina osa-aikaista työtä, joten työkokemusta oli. Valmistuttuani viimeisestä koulusta minulle puhkesi paniikkihäiriö. Räpiköin sen kanssa melko pitkään. Töitä hain jatkuvasti mutta tuntui, että alalla jolle valmistuin ei oikein töitä ollut, varsinkaan hakijamäärään suhteutettuna. Paniikkihäiriö myös rajoitti osittain työnhakuani. Vuosien saatossa alkoi tulla jo kova ahdistus työttömyydestä ja mietin vakavasti että tässä tämä elämä nyt oli. Se olotila, joka tuntui jättäneen koko yhteiskunnan puolelle, muistuu vieläkin joskus mieleen ehkä yhtenä kipeimmistä asioista. Tuntui kun ei olisi kuulunut minnekkään, vai tuuliajolla. Ja kyllä, hain kaikenlaisia töitä siivojan, postittajan ym. Jos tilanne ei olisi ollut niin surullinen olisin halunnut nauraa huvittuneena sille koulutuksen korostamiselle työssä kun työssä. Huvittavimpana työilmoituksena muistan kun haettiin ilmaista harjoittelijaa merkonomin tutkinnolla ruokakaupan kassalle. Minua ei työnhaussa onnistanut. Kouluun olin päättänyt olla vakaasti enää menemättä. Ajattelin että se puoli oli historiaa, tutkintoni pitäisi riittää.
Koska en keksinyt muutakaan tekemistä sain jollain ilveellä sitten käytyä muutamia kursseja avoimessa ammattikorkeakoulussa, alalta joka oli jo aiemmin mietityttänyt ja kiinnostanut. Innostuin vain lisää ja hain pariin kouluun. Toiseen pääsiin. Nyt olen viimeistä vuotta koulussa. Huvittavinta oli se, että vuoden koulussa oltuani, minua pyydettiin työhaastatteluun, työhön joka vastasi täysin edellistä ammattiani. Oli hakenut töitä 6-7 vuotta ennen kuin tärppäsi mutta vasta sitten kun olin jo luopunut toivosta. Tähänkin työpaikkaan olin lähettänyt avoimen hakemuksen reilu vuosi ennen haastattelukutsua. Sain työn ja pystyin tekemään sitä opintojeni ohella koska olen aikuisopiskelija ja opinnot painottuvat to-la välille.
Tämä on siis mitä nyt teen. Olen työssä ja koulussa ja itseasiassa parhaillaan opintovapaalla työstä suorittamassa koulun vaatimaa työharjoittelua. Harjoittelu tuntui ajatuksena pahalta näin 35 vuotiaana mutta työ kiinnostaa niin antaa mennä vaan, vaikka sitten ylpeyttä nieleskellen.
Tarkoitukseni ei ole tässä kertoa hyviä vinkkejä työnhakuun. Tiedän omasta kokemuksesta että joskus menee vaikean kautta, tekee mitä vain. Omasta kokemuksestani haluaisin kylläkin sanoa, että kannatta tehdä jotain. Pidä huolta itsestäsi ja arvosta jokaista kokemusta jonka saat (vaikka myös kauheita haastatteluja, niille voit nauraa sitten joku päivä, kun tilanteesi ei ole enää epätoivoinen)! Jos sinua kiinnostaa joku toinen tutkinto, tartu siihen tai yritä ainakin löytää väylä jota kautta voit yrittää tarttua siihen. Joskus tavoitteet ja suunnitelmat muuttuvat mutta sitä ei kannata pelätä, että tekee asioita turhaan. Luulen, että jokaisella on oma polkunsa elämässä ja sen seuraaminen on ehdottoman tärkeää, sillä se näkyy sinussa aitoutena ja aitous on kuin magneetti muille ihmisille (ja sitä kautta arvokasta työnhaussa). Itse luulen, että oma työnhakuni takkusi osittain sen vuoksi, että en ollut täysin vakuuttunut haluanko tehdä kyseistä työtä, sekä siksi että paniikkihäiriöni takia minulla oli jo muutenkin epävarma olo. Se että sain kiinni jossain mistä itse pidin, toi hyvät puoleni esiin ja sitä kautta takaisin menetetyn itsevarmuuteni.
Mikään tuhkimotarina tämä ei ole, sillä olen myös työstänyt paljon asioitani terapiassa, johon pääsin onnen kantamoisella myös samaan aikaan kuin uusi koulutukseni alkoi. Terapiaankin olin halunnut jo n. 4 vuotta mutta en päässyt sinne kun katsottiin että olin seviytyjän lailla liian terveen oloinen. Sisältä olin kuitenkin palasina.
Kyllä ne ovet vielä aukeavat, usko pois. Anna itsellesi aikaa, hae kouluun jos tunnut tarvitsevan koulutusta tai jos se vähänkin kiinnostaa. On hyvä harkita asioita monilta puolilta mutta joskus kannattaa myös ottaa niitä askelia. Raha-asiat huolettavat monia, mutta monesti asiat myös ruukaavat järjestyä omalla painollaan. Turha pelko pois. Opintolaina ei ole mikään mahdottomuus maksaa pois. Itselläni oli reilu 9 000 euroa, alle puolet vielä maksamatta mutta koskaan ei ole ollut sellaista tilannetta, että olisi tuntunut mahdottomalta maksaa tuo 300 euron lyhennys kaksi kertaa vuodessa (ja en ole edes kokopäiväisessä töissä ja työttömänäkin maksoin sitä). Ajatus kouluun lähtemisestä voi tuntua aluksi raskaalta mutta se on kivaa kun sinne pääsee. Älä pakota elämää. Kun yksi ovi ei aukea, kokeile muita.
Omalla kohdallani tuo vaikea aika on ohi ja katson tulevaisuuteen nyt rauhallisin mielin. Helppoa tämä aika ei ole ollut kun olen tehnyt töitä ja koulua samaan aikaan mutta jotenkin olen ollut myös hyvällä ja kovin positiivisella mielellä. Olen tehnyt mukavia asioita. Niitä työttömyysaikojakin muistelen joskus lämmöllä, hyvinä hetkinä sai olla todella läsnä elämässä kun ei tarvinnut hötkyillä koskaan ja lähes mikään ei ollut ajasta kiinni. Elämää sekin oli.
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 20:48"]
Työmarkkinoilla on nyt sellainen tilanne, että työnhakijoissa on paljon sellaisia, joilla on sekä koulutus että työkokemusta. Työnantaja valitsee itselleen parhaiten sopivan. Kun koulutetut ja kokeneet jäävät ilman työpaikkoja, on aivan selvää, ettei työpaikkoja riitä kouluttamattomille.
Ikävää ettei työmarkkinoilla ole enää ns. avustavia töitä vajaakuntoisille. On kuitenkin työnantajan ja työyhteisönkin kannalta selvä juttu, ettei täydellä palkalla palkata vajaakuntoista työntekijää.
[/quote]
Vajaatyökykyinen ei tarkoita vajaaälyistä, joka ei osaisi tehdä muuta kuin jotain pikku puuhastelua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 20:05"]
Mulla on nyt vähän samankaltainen tilanne, eli olen suurin piirtein kymmenen vuotta kärsinyt erilaisista mt-ongelmista ja nyt alan olemaan terve. Tässä samalla olen kyllä saanut yliopistotutkinnon viittä vaille valmiiksi, mutta kaikki työkokemus mitä mulla on, on jotain silloin yli 10 vuotta sitten hankittua siivous yms. kesätyötä. Luulin olevani ihan ulkona työmarkkinoilta, mutta ihmeekseni olen saanut haastattelukutsuja ihan oman alan töihin joita hakee sata muutakin ja vain muutamia haastatellaan. Vielä ei ole tärpännyt, mutta antaa kyllä uskoa, että töitä vielä löytyy :) Tsemppiä ap:lle, mä uskon kanssa että koulutus voisi sunkin kohdalla auttaa.
[/quote]
Mitä olet laittanut CV:hen työkokemuksen kohdalle? Oletko laittanut ne 10 vuoden takaiset kesätyöt vai jättänyt tyhjäksi?
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 22:38"]
En minä ainakaan palkkaisi mt-sairasta. Saunan taakse moiset turhakkeet joutaisivat
[/quote]
Suosittelen sinulle ensisijassa psykiatrin vastaanotolla käyntiä, vaikutat psyykkisesti tasapainottomalta vähintään, mutta voi olla vakavampaakin. Terve et ole. T. terveydenhoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiivistettynä tästä ketjusta: sun työttömyydelle on olemassa kolme erinäistä syytä, jotka kaikki varmasti vaikuttavat: 1. Koulutuksen puute 2. Se, että kerrot työhaastatteluissa mt-ongelmistasi 3. Nykyinen työmarkkinatilanne.
Iloinen uutinen on se, että kahteen ensimmäiseen voit vaikuttaa! Kolmas vaikuttaa meihin kaikkiin yhtälailla, ja muista että on paljon myös korkeasti koulutettuja, terveitä ja työkokemusta omaavia työttöminä. Työttömyys ei vie ihmisarvoasia millään lailla.
Tässä ketjussa tuli ihan hyviä neuvoja työhaastattelutilanteisiin ja kouluttautumiseen liittyen, sekä ihan elämänasenteeseenkin liittyen. Lue ne ajatuksella, kun olet vähän paremmalla fiiliksellä. Sen vielä haluan sanoa, että työhaastattelutilanteessa sinun ei täydy valehdella että sinulla on lapsia ymv. Vastaat vain hyvin yleispätevästi jos työkokemuksen puutteestä kysytään, esim toteamalla "Niin se on ikävää, minun on kieltämättä ollut hankala saada työpaikkaa ilman koulutusta". Jos ei kysytä, älä ota puheeksi asiaa.
Tsemppiä ennen kaikkea, ei tämä ole mikään kuolemantuomio! Äläkä välitä tuon yhden mt-ongelma -vihaajan sekoilusta, mutta tiedosta toki se, että osa ihmisistä on noin sivistymättömiä ja kapeakatseisia, suorastaan hulluja.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 21:23"]
Minä en ole "hullu", en puhu itsekseni tai käy muiden kimppuun. Minulla on mielenterveysongelmia jotka tulivat jo lapsuudessa äitini käytöksen vuoksi (hän oli ihan oikea sekopää, mm. käytti huumeita ja näki harhoja, oli väkivaltainen jne.). Hoitaja minulle kerran sanoikin, että kokemani perusteella kuka tahansa olisi sairastunut. Olen pysynyt irti päihteistä yms., eli mielestäni olen ihan tervejärkinen siinä suhteessa.
Minulla ei kyllä ole pokkaa sanoa ystävällisesti CV:n aukkoja tiedustelevalle ihmiselle että "ei kuulu tähän asiaan". En usko että menen läpi ns. rautaisesta ammattilaisesta muutenkaan, joten tuontyylinen asenne ei mielestäni edesauta yhtään mitään...kyllä se on joka kerta työnantajia kiinnostanut, miksi minulla ei ole juurikaan työkokemusta. Voinhan joo sanoa että on lapsia, mutta se ei varmastikaan paranna tilannettani saada työtä: kuka palkkaa naisen, jolla on (muka) kasa lapsia eikä mitään työkokemusta? On tilastojen valossa melko varmaa että tämmöinen nainen joko tahtoo lisää lapsia tulevaisuudessa tai sitten on koko ajan pois töistä hoitamassa sairaita lapsia, eikös?
Nro 17 käyttää omituisesti sanoja. "Mania", vai niin. Ja että ihan "saaga", tiedätkö edes mitä se tarkoittaa..? Minä en ole kehitellyt yhtään mitään, kerroin jo miten tilanne meni. Kyseessä oli yksityinen apteekki, jos se nyt ketään kiinnostaa.
[/quote]
Takuuvarmasti palkkaavat mieluummin kotiäidin kuin mt-kuntoutujan. Enkä nyt tarkoita sitä, että se olisi hyvä juttu, vaan sitä että se on elämän realiteetti. Sun pitää päästä ylitse siitä, että koet olevasi velvollinen kertomaan kuntoutumisesta,, tai koet itsesi jotenkin valehtelijaksi jos et kerro. Kyseessä on sinun todella henkilökohtainen asia, joka ei kuulu missään nimessä millään tavalla sinulle tuntemattomalle ihmiselle. Joitain asioita on ok ja tärkeää pitää vain itsellään, ja tämä on nimenomaan sellainen asia. Mikäli sinun vähäinen työkokemus tulee puheeksi, niin mieluummin kierrät se täysin, vastaamalla jotain aivan ympäripyöreää. Et voi todellakaan myöskään tietää millainen ihminen haastattelija on, ja luottaa täysin hänen vaitioloon. Sun pitää ensisijaisesti ajatella sinun omaa oikeusturvaa, eikä työnantajan näkökulmaa. Eihän raskaana olevankaan tarvotse kertoa raskaudesta työantajalle, tai raskautta yrittävän. Millä ihmeen logiikalla sinä olisit sitten velvollinen kertomaan kuntoutuksesta? Jos haluat jonkun muun mielipiteen, niin varaa vaikka mt-puolelle psykologille aika, ja kysy kannattaako kertoa työhaastattelussa näistä asiosta. Vastaus on tismalleen sama.