Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oppositio räksyttää taas turhasta - hallitus on tehnyt kaiken oikein

Vierailija
13.10.2020 |

Orpo ja oppositio haukkuvat asiasta, jota ei voi muuttaa. Epidemian alkuaikoina kenelläkään maailmassa ei ollut käsitystä maskien käytön hyödyistä ja haitoista. Hallitus toimi silloisen parhaan tiedon mukaan.
Se seurasi ohjeissaan asiantuntijaviranomaisen ohjeita ja neuvoja, ja asiantuntijaviranomainen, THL, ei suositellut maskeja. Tervahauta oli poikkeus. Muistaakseni hän kertoi sanovansa oman mielipiteensä, ei THL:n virallista kantaa.
Eikä hallitus voi lähteä toimimaan yksittäisen mielipiteen mukaan.

En ylimalkaan ymmärrä, miksi maskeista ja erityisesti niiden alkuaikojen käyttösuosituksista on tullut iso juttu.
Eikö oppositiolla ole oikeaa asiaa, jolla hallitusta suomisi?

Missään vaiheessa ei mikään taho ole kieltänyt maskien käyttöä! Jos aikuiset ihmiset eivät osaa itse harkita, käyttävätkö maskia vai eivät, niin sille ei hallituskaan mahda mitään.

Väärin käytetty maski on edelleen enemmän viruslinko kuin suoja. Maskeja on vaihdettava usein, jotta ne suojaisivat muita ja vähän itseäkin tartunnoilta.

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Talous kyntää suossa.

Työttömyys on ennätyslukemissa.

Vienti sakkaa.

Toinen aalto on lähdössä käyntiin voimalla, vaikka hallituksella oli puoli vuotta aikaa varmistaa ettei niin käy.

Miten meni omasta mielestä?

Vierailija
2/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai Sannakin käy nykyään Vauvassa! Tervetuloa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toveri tekee vain työtään...

Vierailija
4/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmoitettu

Vierailija
5/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

IS:n maskeja koskeva uutispommi sai STM:n paniikkiin – ministeriö yrittää pelastautua Työterveyslaitoksen selän taakse

https://www.suomenuutiset.fi/isn-maskeja-koskeva-uutispommi-sai-stmn-pa…

Vierailija
6/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

STM ja demarit paniikissa kirjoitti:

IS:n maskeja koskeva uutispommi sai STM:n paniikkiin – ministeriö yrittää pelastautua Työterveyslaitoksen selän taakse

https://www.suomenuutiset.fi/isn-maskeja-koskeva-uutispommi-sai-stmn-pa…

Tunnetaankin hyvin luotettavana "uutissivustona"!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kansanuutisista voit lukea oman agendasi mukaista uutisointia.

Vierailija
8/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitettu

Eikö. Teitä. HÄVETÄ - Kommenttini POISTATTAJA-SUURUUS.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opposition tehtävä on aina räksyttää, riippumatta ketkä ovat hallituksessa tai oppositiossa.

Huono oppositio silloin jos eivät löydä mitään parannettavaa.

Vierailija
10/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

On valitettavasti totta että Rinteen vappusataspopulismin takia suomessa on mahdollisimman kyvytön hallitus tilanteessa jossa tarvittaisiin tolkun hallitusta. Suomi ei nouse suosta tissikuvilla ja jakamalla rahaa italiaan ja flirttailulla ISIS:in kanssa, saatika hallinnon mädättäminen puolueen poliittisilla broilereilla ja opposition haukkumisella. Niin ja valehtelemalla kansalle maskeista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ap ei linkitä?

Vierailija
12/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää päivää myös sinne Sannan porukoille! Tänään uudella tsempillä eteenpäin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

30.3. (IS) Kiinan tartuntautiviraston pääjohtaja varoitti länsimaita yhdestä suuresta virheestä. Pääjohtaja sanoi, että panedemian estämisessä keskeinen torjuntakeino on hengityssuojaimet. Tekstissä puhuttiin nenä-suusuojaimista (kuvassa ffp2- ja ffp3-tason suojaimia).

Varhila vierittää nyt syytä työterveyslaitokselle ja sanoo lähettäneensä ohjeet suojaimen käytöstä sinne jo 3.4. Alkaa näemmä paniikki iskeä Varhilaan, koska työterveyslaitos ei ole se taho, joka tiedottaa kansalaisille, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Tämä oli Varhilalta epätoivoinen yritys pestä omat kasvonsa.

Vierailija
14/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

STM ja demarit paniikissa kirjoitti:

IS:n maskeja koskeva uutispommi sai STM:n paniikkiin – ministeriö yrittää pelastautua Työterveyslaitoksen selän taakse

https://www.suomenuutiset.fi/isn-maskeja-koskeva-uutispommi-sai-stmn-pa…

Tunnetaankin hyvin luotettavana "uutissivustona"!

Ole hyvä ja asiallisesti argumentoiden osoita mikä siinä uutisessa ei pidä paikkaansa. Tosin en pidättele hengitystäni sitä odottaessa. Jos et siihen kykene niin pidä se pääsi kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varhila tilasi maskiselvityksen THL:n entiseltä työntekijältä Marjukka Mäkelältä. Kyseessä jo mahdollisesti jääviysongelmakin.

Mäkelä on lisäksi yleislääketieteen erikoislääkäri, tutkinut poliittista terveysvaikuttamista, hän ei ole infektiolääkäri tai virusopin asiantuntija.

Varhilta pitääkin kysyä juristien välityksellä, mitkä olivat hänen perustelunsa ylipäätään teetättää tämä tutkimus? Maskeja puoltavia tutkimuksia tehty Oxfordia myöten..

Ja toiseksi, miksi hän valitsi juuri tämän nimenomaisen professorin? On kyllä saanut tunnustusta työstään, mutta virustaudit eivät ole hänen spesiaalialuettaan.

Ja kolmanneksk, mikä mahtaa olla tutkijan puolue?

Vierailija
16/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

30.3. (IS) Kiinan tartuntautiviraston pääjohtaja varoitti länsimaita yhdestä suuresta virheestä. Pääjohtaja sanoi, että panedemian estämisessä keskeinen torjuntakeino on hengityssuojaimet. Tekstissä puhuttiin nenä-suusuojaimista (kuvassa ffp2- ja ffp3-tason suojaimia).

Varhila vierittää nyt syytä työterveyslaitokselle ja sanoo lähettäneensä ohjeet suojaimen käytöstä sinne jo 3.4. Alkaa näemmä paniikki iskeä Varhilaan, koska työterveyslaitos ei ole se taho, joka tiedottaa kansalaisille, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Tämä oli Varhilalta epätoivoinen yritys pestä omat kasvonsa.

Täällä joku alapeukuttaa:). Lähde oli verkkouutiset. Eli faktat on tarkastettu ennenkuin uutisoitiin.

Pekonen on häipynyt, ja on ikäänkuin asia ei kuuluisi hänelle ollenkaan. Pistää raasu päänsä pensaaseen, ettei kukaan huomaisi häntä.

Vierailija
17/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sannan verovaroin rahoitetut trollit taas meuhkaa.

Vierailija
18/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On valitettavasti totta että Rinteen vappusataspopulismin takia suomessa on mahdollisimman kyvytön hallitus tilanteessa jossa tarvittaisiin tolkun hallitusta. Suomi ei nouse suosta tissikuvilla ja jakamalla rahaa italiaan ja flirttailulla ISIS:in kanssa, saatika hallinnon mädättäminen puolueen poliittisilla broilereilla ja opposition haukkumisella. Niin ja valehtelemalla kansalle maskeista.

Googlatkaa Posti-gate, Kittilä-gate (Levin hiihtohissit), asunto-osakeyhtiön rahat -gate. Aletaan päästä jäljille Antti Rinteen toimista, jotka ei päivänvaloa kestä. Vappasatanen sitten päälle.

Tämä mies toimii tällä hetkellä eduskunnan puhemiehenä. Eli vpi vaikuttaa keskustelun kulkuun. Persuille jakoi viimeksi puheenvuoron ennenkuin tv-lähetys alkoi. Siitä olisi pitänyt tehfä huomautus.

Katsokaa tarkkaan, miten jakaa puheenvuoroja eduskunnassa.

P.s. Nyt havittelee työministerin pallia.

Vierailija
19/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ai Sannakin käy nykyään Vauvassa! Tervetuloa!

Se on vaan Sannan avustaja, siksi niitä tarvittiin niin monta. Voivat päivystää vaikka yöt läpi.

Vierailija
20/28 |
13.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sannan verovaroin rahoitetut trollit taas meuhkaa.

Eli ME maksetaan niille, että ne v*dduilee meille. On eri asia, jos kansalaisille eli meille, heidän palkkansa maksaville, kerrottaisiin asiallisesti, missä mennään.

Itse rinnastaisin näiden hallitusra kannattavien käyttäytymisen häiriintyneisiin tarkkailuluokan kiusaajiin. Ajattelee vaikka kuinka paljon tietyt poliitikot *Mäkynen ja Kärnä) ovat poliittisen asemansa turvin hyökänneet erityisesti persuja kohtaan.

IS:ien jakkutakkitukikampanja (se ensimmäinen) oli oikein valaiseva. Kertoi siitä, millaiset ryhmät ja henkilöt kuuluvat esimerkiksi silakoihin, ja siihen Marinin WhatsApp-ryhmään, ihan omalla nimellään siellä kirjoittelivat. Kunkin henkilön kohdalla twittertiliä klikkaamalla paljastuu yksittäisiä ihmisiä, jotka kannattavat ä nä kisti liikkeitä, sieltä löytyy miesvihaa kannattavien ja persuja mustamaalaavien ihmisten nimiä.

Paljon opettajia, viestinnän parissa työskenteleviä, taiteilijoita, sateen kaari väkeä ja ne toimittajat, joita epäilty vasemmiston puolesta puhujiksi, paljastuivat sieltä linkkien takaa. Jopa muutama SK:n toimittaja, jota olen tähän asti pitänyt pitänyt puolueettomana.

Hyvin rädi läälejä mielipiteitä on näillä Sanna Marinin puolustelijoilla, monet tuskin tajusivat tämän IS:n takia paljastuvansa niille, jotka hoksaavat kurkata niiden omilla kasvoillaan esiintulevien ihmisten twittertilejä. Sieltä löytyy Suomen aari vasemmistolaiset ja kommunistiset mielipiteet. Vois olla monelle vanhemmalle yllätys, mitä heidän opettajansa puuhaa vapaa-ajallaan.

Elokampanja kampanjoi kouluilla lasten parissa, kyselkää tarkkaan lapsiltanne, mitä siellä koulussa touhutaan. Koulujen rehtorit ilmeisesti hyväksyvät tällaisen lasten manipuloinnin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi seitsemän