Eikö ole aika absurdia, että vain muutama vuosikymmen sitten Suomessakin oli tavanomaista, että lapsia lyötiin vyöllä takapuolelle?
En vaan käsitä, miten vanhemmat ovat voineet tehdä noin!
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Absurdia on lähinnä se, että nykyiset nuoret vanhemmat eivät ymmärrä, että se oli silloin laillisesti sallittua ja normaali kasvatuskeino. Jos lasta on piiskattu 60-luvulla, ei se jälkikäteen muutu rikokseksi.
Muutama vuosi sitten supernannyn mukaisesti monet pistivät lapsiaan jäähylle. Katsotaan 50-vuoden kuluttua, mitä mieltä nykyiset jäähdytetyt ovat kyseisestä metodista. Kasvatustyylit vaihtelevat ja nykyistä voidaan pitää täysin vääränä tulevaisuudessa.Jos olisi edelleen laillista, pystyisitkö muka kurittamaan omaa lastasi vyöllä? Itse en varmasti pystyisi, vaikka kuinka olisi tottelematon ollut.
Pystyisin ja antaisinkin, jos tarvetta olisi
Vika on vanhemmassa jollei saa lapsiaan kuriin muuten kuin väkivallalla. Toki kulttuuri on ollut eri, mutta hiljaiseksi pelotellut lapset ole mikään hieno esimerkki mistään muusta kuin vanhemman kyvyttömyydestä. Väkivalta lisää aina väkivaltaa.
Olen itse 30-vuotias ja vanhempani ovat sitä sukupolvea että ovat saaneet selkäänsä. Kiitos siis vanhempieni sukupolvelle, joka laittoi sille perinteelle (suurimmaksi osaksi) pisteen.
Selkään antamisella uhkailtiin joskus kiukustuneena, mutta tekoihin se ei koskaan yltynyt. Monia traumoja sota-ajan kokeneilta isovanhemmilta on siirtynyt meidänkin sukupolveen. Ehkä meidän sukupolvi taas katkaisee puhumattomuuden perinteen.
Muistan kun tein jotain tuhmaa ja sanottiin että isä kun tulee töistä niin tuo vitsan mukanaan ja antaa selkään. Sitä pelon sekaisin tuntein katsoi ikkunasta ulos ja pelkäsi koska isä tulee. Ei siitä mitään fyysisiä tai henkisiä vammoja jäänyt silti.
Tuli saatua remmillä selkäänsä lapsena, eli 70-luvulla. Syiden ei tarvinnut olla kummoisiakaan, en todellakaan ollut mikään häirikkötytär, pikemminkin kaikkea muuta. Mikään ei meinannut vaan kelvata, ja pienimmästäkin ajattelemattomuudesta rangaistiin. Omaa tytärtäni ei ole tullut mieleenkään lyödä, koskaan, joten olen ottanut opikseni ja katkaissut ainakin yhden kierteen...
Vierailija kirjoitti:
Lspsia lyötiin ennen joka paikassa kuten koulu, koti jne
No eikä lyöty. Minua ei ole koskaan lyöty, ei kotona tai koulussa, enkä ole mikään harvinainen poikkeus.
Olen 60-luvun lapsi, jolle on joskus huomautettu Koivuniemen herrasta, mutta koskaan ei ole sellaista edes haettu paikalle. Selkäsaunoja en ole saanut, käyttäytymistä ohjaavan pienen tukistuksenpoikasen joskus. Minulle ei ole koskaan edes korotettu ääntä kuritus- tms. tarkoituksissa. Kansakoulussa oli yksi miesopettaja, joka otti joskus kuritonta oppilasta korvasta kiinni, ja siitä oltiin kaikka kakarat kyllä kaikki vähän järkyttyneitä. Kurittomia, opettajille haistattelevia tai edes vastaan sanovia oppilaita oli muuten tosi harvassa noihin aikoihin, mistäpä moinen voisi johtua?
Ruumiillinen kuritus oli sallittua, mutta ei lapsia sentään hakattu tai pahoinpidelty. "Remmillä takapuolelle" ei tarkoita mitään ruoskintaa, vaan kyllä vyöllä annettu pieni räpsäys tekee tehtävänsä - rangaistuksessa oli tarkoituksena häpeä ennemmin kuin kipu. Väkivaltaviihteen kyllästämä nykynuoriso vain luulee, että kyllä oli ennen vanhaan kauheeta ja veri tirskui.
Todella väkivaltaisia ihmisiä, vanhempiakin, on ollut aina. Ne ovat pääsääntöisesti poikkeuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Niitä ei pidä yleistää jonkinlaiseksi ajan malliksi.
Koulussa tuli myös karttakepistä kämmeniin, saippualla pestiin suuta, nurkkaan joutui häpeämään....kerran jopa opettaja leikkasi muka liian pitkänä pitämänsä etutukkaani isoilla vähän ruosteisilla saksilla. Muutaman sentin nappasi. En mukamas nähnyt lukea.
Eli kyllä koulussakin oltiin aikasen tiukkoja.
Kotona tuli joskus vitsaa....vyötäkin, mutta ei sentään solkipäällä 🤪.
Voimankäyttö niin lasten kasvatuksessa kuin kansainvälisessä diplomatiassa on se pelote siellä taustalla, viimeinen keino jos kaikki muut keinot epäonnistuvat.
Itse 80-luvulla kasvaneena ja muutaman kerran täysin ansaitusti selkään saaneena koen että tulipahan nuo rajat opittua ja hyvä että silloin eikä myöhemmin jolloin rankaiseminen olisi jäänyt yhteiskunnan vastuulle.
Fyysinen rangaistus on myös nopeasti ohi ja kuumottavat pakarat muistuttavat kyllä ennen kuin tulee uudelleen perseiltyä. Nuo pitkät istumisrangaistukset tai kännykän takavarikoinnit päiviksi/viikoiksi vain pitkittävät asian hyväksymistä ja luovat katkeruutta ja vihaa auktoriteettia kohtaan.
Lasten ruumiillinen kuritus on nytkin sallittua lähes kaikissa Euroopankin maissa. Suomi kielsi lasten ruumiillisen kurituksen toisena maailmassa heti Ruotsin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tulisi mieleenkään mennä kiskomaan kenenkään housuja alas ja alkaa lyödä. .
No mutta hyvänen aika itsehän ne housut piti ottaa alas "pylly paljaaksi niinkuin olisi jo"
Minä ja veljeni olemme syntyneet 60-luvulla. Meitä ei koskaan kuritettu ruumiillisesti. Aivan kelpo kansalaisea meistä tuli. Hulluja sadistivanhempia on ollut ehkä (ja on kai vieläkin, laeista piittaamatta), mutta ei pidä yleistää.