Onko opiskelu perheellisenä todella niin kamalaa ja mahdotonta?

Opiskelemaan vaan!

Itsekin tässä pohtinut takaisin koulunpenkille menoa pariksi vuodeksi. Lisäkoulutusta, kun muksutkin on kympin paremmalla puolen. :)

Itsellä se pelko lähinnä, että opinko enää mitään. ;) onhan noita juttuja kuullut ja lukenut, että vanhemmiten on hankalampaa muistaa asioita. :D

mut mä oonkin jo 41v

Ihmeessä lähdet opiskelmaan ja näytät niille epäilijöille. Älä välitä niistä. Parempi on saada joku koulutus myöhemmin edes ja sitä kautta parempi duuni eli palkka. Muutamia vuosia sitten työelämässä ja sitten yliopistoon tms. :)

Taloudellisesti voi kirpasta, mutta se on hetkellistä. Kaikki on kotiinpäin. :)

Voi toki opiskella lasten kanssakin. Toisaalta saattaa toisinaan vaatia enemmän kuin työ ( esimerkiksi, jos lapset sairastavat, ne työt on silti tehtävä jollain ajalla,eivät häviä minnekään,  jos joutuu valvomaan paljon niin ajattelua vaativat hommat voivat tökkiä pahasti välillä, itselläni erityisesti kirjoitushommat, tenttiin voi lukea väsyneenäkin). Lasten kanssa ei voi niin paljon opiskella iltaisin kuin ilman lapsia, vaan hommat pitää hoitaa päiväaikaan. Mutta ei välttämättä huono asia :)

Toisaalta joskus lasten kanssa opiskelu voi joustaa työtä enemmän, kun omia aikatauluja voi jonkin verran laatia. Ja sitten, toisaalta, joskus vähemmän. Läsnäolopakollisia kursseja on, mutta kyllä niistäkin selviää. Usein jos hyvästä ja ei-vältettävästä syystä joutuu olemaan ylimääräisen kerran poissa, voi opettajan kanssa sopia korvaavasta työstä. Minä opiskelen alalla jossa useimmilla kursseilla tiukat läsnäolovaatimukset, ja yksikään kurssi ei ole vielä jäänyt poissaolojen takia suorittamatta. Tosin se on vaatinut usein melkoista sumplimista, ja sitten kun itse sairastaa täytyy olla tosi kipeä että jää kotiin.

Kannattaa hakea opiskelemaan, kannattaa tosin miettiä ala tarkkaan ( oikeasti kiinnostaa, oikeasti koet että pärjäisit, miten työllistyy). Et ole vielä liian vanha. Pitkään ehdit olla vielä töissäkin. Ja kolmekymppisiä, perheellisiä opiskelijoita on aika paljon nykyään.

Oletko kiinnittänyt huomiota minkälaisilta ihmisiltä olet saanut negatiivisia kommentteja? Monesti ihmiset haluaa lytätä toista ihan vaan sen takia että oma elämä ei tuntuisi niin kurjalta. Ja kateus. Ei haluta että toinen menestyy koska silloin pitäisi ehkä itsekin tehdä jotain muuta kuin selitellä miksi ei pysty ja miksi ei onnistu. Yksi tapaamani neljän lapsen äiti oli reilusti ylipainoinen ja selitti sitä sillä että on neljän lapsen äiti. Vastasin (ystävällisesti) että niin minäkin, mutta laihdutin silti 20 kiloa jotta pääsin entisiin mittoihin. On niin helppoa keksiä syitä miksi asioita ei voi muuttaa, mutta ota motivaatio siitä että näytät lähipiirillesi että sinä pystyt kyllä :)

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 13:05"]

15 lisää, että tuota tuttua on minä (ja moni muukin) kyllä aikanaa ns. tukenut ja ollut aidosti innoissaan, mutta ajan mittaan ei enää jaksa kun on huomattu "ettei siitä mitään tule". Jos olisi edes jonkun jutun hoitanut "kunnialla loppuun" sitä jaksaisi enemmän tsempata.

[/quote]

Minulla on koko ajan ollut ne "omat juttuni" eli lukeminen, valokuvaus ja omaan tahtiin liikkuminen. En ole hehkuttaja-tyyppiä, enemmänkin varovainen minkään suhteen. Heh, zumbaa kävin kokeilemassa muutaman kerran, mutta salikortti pelkän sen takia olisi tullut liian kalliiksi siinä paikassa, joten toistaiseksi se on jäänyt. 

Minulla on masennusta ja paniikkihäiriöitä, joista olen muutamalle harvalle kertonut. Muille en puhu itsestäni juuri mitään. Enkä muuten todellakaan maalaile isoja kuvia, vai voiko tosiaan siitä saada sellaisen kuvan, jos suunnittelen kokki/tarjoilija-linjaa ja mahdollisesti lukion käymistä siinä samalla, ja sitten joskus ehkä jotain yliopistossa?

Olen kyllä todella järjestelmällinen täällä kotona, mutta usko itseen puuttuu siinä mielessä, että en ole tosiaan kenenkään silmissä yhtään mitään, tämän ikäisenä ja kouluttamattomana. Siksi se kannustus olisi tuntunut paremmalta kuin "ei siitä enää mitään tuossa iässä tule".

ap

Omista kavereistani ovat nopeammin valmistuneet ne jotka ovat saaneet lapsen kesken opiskelujen, yliopisto- ja amk-opinnoissa. Eräskin kaverini sanoi että jotenkin se lapsi sai aikaan sen että aikataulutti elämänsä tarkemmin ja tekemällä teki aikaa opiskelulle. 

17:lle koulutus ei aina takaa parempaa palkkaa. Nykyään moni akateeminen on työttömänä tai pätkä- tai silpputöissä. Kannustan ehdottomasti AP:ta opiskelemaan, mutta kannattaa tarkkaan miettiä mikä se ala on, eli työllistyykö sille vai ei. Jos on sairaanhoitaja tai lääkäri niin töitä riittää, mutta jos toimii kulttuurialalla niin töitä on todella vaikea saada, varsinkaan vakipaikkaa.

Ohis, kannattaa miettiä ravintola-alan työaikoja. Moni vaihtaa alaa siinä vaiheessa kun saa lapsia, koska työajat ovat sellaiset ettei lapsia juuri ehdi näkemään, itse on töissä kun lapset kotona, ja kun on vapalla lapset koulussa.

No eihän se mahdotonta ole mutta vaatii kunnon pohjustuksen ja tukea puolisolta ja suunnitelma B:n sen varalle että lapset sairastelevat paljon. Selvitä ensimmäisenä talous: saatko opiskella esimerkiksi työmarkkinatuella, ja miten rahoitat loppuopintosi, jos miehen palkka ei riitä elättämään teitä kaikkia. Opintotuella kun ei vaan perhettä oikein elätetä.

Joissakin työehtosopimuksissa työntekijällä ei ole oikeutta jäädä hoitamaan sairaita lapsia, jos puoliso on opiskelija. Meillä on tällainen tilanne, eikä selvittäisi ilman vanhempieni antamaa hoitoapua. Mies ei voi olla palkattomalla vapaalla, koska se pudottaisi kuukausipalkkaa reilusti, kun olet viikonkin pois töistä, ja minä taas en voi olla pois harjoitteluista ja pakollisilta kursseilta.

Jos talous ja käytännön lastenhoitoasiat ovat varmalla pohjalla, on sitten vielä se tärkein; mikä motivoi sinua opiskeluun. Se vaatii, minusta ainakin, paljon enemmän kuin työnteko, koska opiskelusta on vastuussa vain itselleen. Kun tulee hetkiä ettei huvita, on vaan jaksettava. Jos olet ihmisenä sellainen, että aloitat asioita helposti mutta et vie niitä päätökseen, tai olet helposti ahdistuva ja masentuva, tai impulsiivinen ja kärsimätön, niin on iso riski siihen että sulla on ensinnäkin niihin omiin lähtökohtiin verrattuna epärealistiset suunnitelmat, tai sitten et jaksa opintoja ja ne jäävät roikkumaan. Ja jos sulle tulee sellainen tilanne, että olet opiskelija joka vaan vähän haahuilee siellä koulun käytävillä lievästi ahdistuneena ja ongelmia paeten eikä saa mitään aikaan, niin olet isossa kusessa (anteeksi ilmaisu ;). Et saa mistään rahaa, sulta peritään entisetkin tuet takaisin, opiskeluoikeus kuluu koko ajan, ja mitä pahemmin on tippunut muun ryhmän opiskelutahdista, sen vaikeampaa siihen on päästä mukaan. Siitä ei meinaa selvitä moni perheetönkään.

Sinuna hankkisin tietoa siitä, miten pääset haluamaasi työhön eri väyliä pitkin. Aikuisena vaan on, ainakin minusta, sillä lailla päämäärätietoinen, että jos haluaa johonkin tiettyyn pisteeseen, ei halua lukea ensin vuosikausia sivistäviä aineita, vaan suoraan sitä mikä kiinnostaa. Moniin työtehtäviin pääsee vähemmälläkin vaivalla kuin monen vuoden lukio-opinnoilla ja yliopistotutkinnolla.

On mahdollista :) minä opiskelin ammattini loppuun, kun esikoiseni oli ihan pieni, nyt minulla on 3 alle 5 vuotiasta lasta ja olen vaihtanut kokonaan alaa ja alkanut opiskella :)

Miksi kaksoitutkinto? Yliopistoon pääsee ammattitutkinnollakin, joten miksi aina valita se vaikein tie etenkin jos on 16 vuotta siitä, kun viimeksi opiskelit.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 13:24"]

Miksi kaksoitutkinto? Yliopistoon pääsee ammattitutkinnollakin, joten miksi aina valita se vaikein tie etenkin jos on 16 vuotta siitä, kun viimeksi opiskelit.

[/quote]

Siksi, koska maisterin papereita varten vaaditaan lukion päättötodistus. Vai oliko ylioppilastodistus? No kuitenkin, jos kuitenkin joskus haluan yliopistoon, saisin korkeintaan kandin paperit pelkällä ammattikoulupohjalla. Ammattikorkea onkin sitten eri paikka, luulisin.

ap

Ei se todellakaan ole mahdotonta, mutta lasten iät vaikuttaa siihen miten raskasta se on. Jos on kovin pienet lapset, niin opiskeluajan järjestäminen on työlästä, kotitehtäviäkin pitää pystyä tekemään jne. Mutta tuokin on kaikki järjestelykysymyksiä, itse ratkaisin aikanaan niin että tärkeimmät tehtävät tein kirjastossa; lapset olivat isänsä kanssa kotona. Tai kuka sitten lapsenvahtina sattuikaan olemaan.

Ei varmaan kannata kuunnella ihmisiä tippaakaan, niillä kun ei ole koskaan mitään kannustavaa sanottavaa.

Itse opiskelin uuden ammatin kolmekymppisenä perheellisenä, raskastahan se oli mutta todellakin kannatti. Älä kuuntele niitä jotka haluaa latistaa haaveesi, ne on vaan kateellisia eivätkä halua sinun parastasi.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 13:30"]

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 13:24"]

Miksi kaksoitutkinto? Yliopistoon pääsee ammattitutkinnollakin, joten miksi aina valita se vaikein tie etenkin jos on 16 vuotta siitä, kun viimeksi opiskelit.

[/quote]

Siksi, koska maisterin papereita varten vaaditaan lukion päättötodistus. Vai oliko ylioppilastodistus? No kuitenkin, jos kuitenkin joskus haluan yliopistoon, saisin korkeintaan kandin paperit pelkällä ammattikoulupohjalla. Ammattikorkea onkin sitten eri paikka, luulisin.

ap

[/quote]

Ei vaadita.

Älä kuuntele ihmisiä, vaan tee rohkeasti omat valintasi. Muista että norsukin syödään palasina.

Yliopistoon riittää kolmivuotinen ammattikoulutuskin nykyään, ei tarvitse olla ylioppilas.

Mä 38 v olen opintovapaalla ja tunnen että opiskelu on lastenleikkiä työelämään verrattuna! Aikatalut voi suunnitella itse ja yliopistossa (alasta riippuen) on myös kursseja jotka ei vaadi pakollista läsnäoloa. Kotitehtäviä sitten enemmän. 

Mun opintovapaa on antanut koko perheelle enemmän vapaa-aikaa ja lapsille lyhyempiä päiväkotipäiviä, kuin mitä heillä on mun työssä käydessäni. Stressitaso alempi ja elämä parempaa :) Suosittelen lämpimästi! 

Ja valmistun kuitenkin nopealla aikataululla. Elämänkokemus helpottaa myös opiskellessa monella tavalla.