Missä tilanteessa olit kymmenen vuotta sitten

Olin työurallani muutoksen keskellä. Sain keväällä puolen vuoden harjoittelupaikan (näitä 9€ päivässä paikkoja) uudelta alalta. Totesin valintani oikeaksi. Syksyllä pääsin sitten rekrykoulutuksen kautta nykyiseen työhöni. Eli kohta 10 v takana "uutta uraa"

Kotona asui varhaisteini, joka oli löytänyt uudelleen sanan EI. Vastusti kaikkea ihan periaatteesta, mutta käpertyi vielä kainaloon kertomaan päivän touhuista.

Puolison kanssa meni silloinkin ihan hyvin ja nyt vielä paremmin. Yhteinen harrastus liikutti koko perhettä, mitä nyt lapsi nurisi, mutta lähti matkaan, kunhan lahjonta toimi 😉. Kesälomalla kävimme Lapissa ja Norjan puolella kääntymässä.

Olin vauvakuumeessa. Kävin poistattamassa kierukan ja odotin elokuuta ja 25 v synttäreitä. Sen jälkeen oltiin päätetty että lapsi saa tulla jos tulee. Tein kolmivuorotyötä ja juhlittiin.

Nyt se vauvakuumeilun tulos on 8 v 8 kk vanha. Ja elämä rauhallista.

Olin 17, kävin lukiota ja elämä oli varsin leppoisaa.

Taisi olla se vuosi, jolloin minut muutaman vuoden jälkeen vakinaistettiin tähän nykyiseen työhöni, josta olin vielä innoissani. Olin 20kg kevyempi ja elämä oli vielä enemmän mielekästä. Puolisoni opiskeli uutta ammattia. Oma innostus, riemu ja olotila oli silloin paljon mukavampaa.

Enpä ole kovin kauas niistä ajoista päässyt. Yliopisto-opinnot olivat puolivälin paremmalla puolella. En tosin menestynyt opinnoissa hyvin enkä uskonut työllistyväni ja ala valinta epäilytti. Asuin vuokralla. Nyt asun edelleen vuokralla samassa asunnossa (ja tämän piti olla väliaikainen koti!) ja valmistuin työttömäksi jokunen vuosi sitten niinkuin pelkäsin. Voin todeta että 10 vuoden aikana on tapahtunut vähän. Nyt olen päässyt uuteen opiskelupaikkaan josko sitä paremmalla menestyksellä toisella kierroksella.

Kaksi vuotta aiemmin eronnut, asuin kivassa kaksiossa, kävin töissä. Tunnepuoli täysin hukassa koska ero oli minulle vaikea. istuin illat yksin tai kun oikein otti koville vedin kaatokännin ja lähdin kylille. tulos: seur. päivänä oli vielä kamalampi olo. Siis surin ja yritin olla itsenäinen tai edes jotakin.

Eroa vielä surin. Kamppailin toimeentulon kanssa. Pidin enemmän housuja. Lapset vielä koulussa. Suunnittelin ulkomaille muuttoa ja uutta ammattia. Ammatin opiskelu sitten toteutui.

Pilvilinnoissa oli vielä silloin. Täydellistä/unelma elämää elin silloisen kumppanin kanssa.. Noh pilvilinnat mureni ja nyt sinnitellään päivästä toiseen.

Olin 48 ja erittäin ahdistavassa ja kaameassa parisuhteessa. Viisikymppisenä sain repäistyä itseni irti. Toipumiseen meni pari vuotta. Nyt on kaikki hyvin ja tajusin juuri että ensimmäistä kertaa elämässäni! Vanheneminen kannattaa!

Työrintamalla, samassa työssä missä nykyisinkin, minua perehdytettiin silloin vaativampiin tehtäviin ja olin siihen tyytyväinen.

Parisuhderintamalla, olin menossa naimisiin heinäkuussa 2013, ja koin siitä melko suurta kriisiä. Olin edellisenä talvena todella ihastunut työkaveriini, tunne oli molemminpuoleinen ja vaikka (fyysistä) pettämistä ei tapahtunut, niin olin ollut aivan solmussa tunteideni kanssa. Tuo ihastus oli keväällä irtisanoutunut ja muuttanut toiselle paikkakunnalle, mutta viestittelimme vielä hääviikolla ja mietin mielessäni että jospa hän nyt käskisi perua kaiken niin voisinko tehdä niin.

No, huonostihan sen liiton kävi ja muutamaa vuotta myöhemmin erottiin. Ja onneksi näin. Nyt on hyvä parisuhde, jossa olen vielä 6 vuotta myöhemminkin rakastunut, ja kaksi lasta.

Odotin esikoista ja olin äitiyslomalla. Olin todella iso ja väsynyt. Kuuma kesä ei auttanut yhtään asiaa. Olihan se silti rentoa verrattuna toisen ja kolmannen odotusaikaan. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset oli 2 ja 3 vuotiaat. Olivat osapäiväisesti hoidossa ja olin osa-aikaisesti töissä. Aika raskasta oli hoitoon kuskaaminen 6.30 8km matka. Käteen ei jäänyt päivähoitomaksujen jälkeen juuri mitään.

Harva lapseton ymmärtää kuinka kallista päivähoito on Suomessa. Lähes 300€/lapsi kuukaudessa (11kk vuodessa).

Saa jokusen tunnin painaa matalapalkka-alalla että saa päivähoitomaksut 580e ensin verojen jälkeen palkasta maksettua.

Minulla oli 3 v ja 6 v lapset, kotiäitinä ja aviomies. Kaunis huolella sisustettu koti. Ikää mulla 35 vuotta.

Nyt on 13 v ja 16 v lapset, olen työtön ja aviomies jätti salarakkaan takia yllättäen. Ikää 45 vuotta.

Olin päässyt vuosi sitten pois tahdonvastaisesta psykiatrisesta hoidosta. Olin onnistunut selviytymään takaisin työelämään. Mutta vain vuosi siitä puolisoni sairastui vakavasti ja oma mielenterveys alkoi jälleen reistata ja sillä tiellä ollaan. Jäin tavallaan yksinhuoltajaksi varoittamatta. Nyt lapset kohta aikuisia.

Olin 22v. Lapset oli 5v ja 2v. Naimisissa, olimme vuokralla, kotiäiti.

Opiskelin yliopistossa, olin terve. Elin varsin onnellista aikaa, nyt jälkeenpäin ajatellen. Olin juuri tavannut miehen, johon ihastuin, mutta en osannut odottaakaan, että vajaan vuoden päästä hän kuolisi.