Lue keskustelun säännöt.
Paha sosiaalinen fobia
04.01.2014 |
Olen kärsinyt siitä jo iät ja ajat, ja viime aikoina jännittäminen on pahentunut entisestään. En voi mennä edes kauppaan ilman ahdistusta. En halua kohdata tuttuja, koska he kyselevät kuulumisiani. Mitä minä heille voisin kertoa? Että minulla ei ole mitään kerrottavaa? Että elämäni on surkeaa ja haluan kuolla?
En pärjää missään töissä, koska en osaa olla ihmisten kanssa enkä varsinkaan ihmisten huomion kohteena. Kun joudun sellaiseen tilanteeseen, alan vapista enkä saa sanaa suustani. Pelkään ihmisten huomaavan, että jännitän. Tunnen olevani niin ruma ja vastenmielinen, etten halua kohdata ketään. Punastuminen on pahinta, se tekee minusta niin ruman. En haluaisi muiden näkevän rumuuttani. Mutta se tulee aina ilmi, ja joka kerta kokemus on yhtä nöyryyttävä. Ihmiset huomauttelevat ja kysyvät: mikä sulle tuli? Miks sää oot niin punanen? En minä tiedä! Älkää huomautelko siitä!
Olen pudonnut työelämän kelkasta pois. Kaikkialla toitotetaan, että syrjäytyminen on omaa syytä. No niinhän se varmaan onkin. Mutta en minä pyytänyt tätä ominaisuutta itselleni.
Kommentit (76)
mulla auttanut masennuslääkkeet. Eikä sivuvaikutuksia ole. Normaali arki sujuu ongelmitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 18:14"]
Itselläni ongelmana on "vain" punastuminen. Eikä se niinkään liity ns. nolostumiseen vaan ihan mikä tahansa, niin positiivinen kuin negatiivinen, tunnekuohu saa minut ihan punaiseksi ja näin vanhemminten menen myös ihan punaläikälliseksi, kaulasta ja rinnasta. Ihan kuin punastumisessa ei olisi tarpeeksi. Nyt näytän kuin olisi joku rokko. Ja siihen onkin todella helpottavaa, kun joku toteaa että sä oot ihan punainen. No aijaa, kappas kun en itse ole tietoinen asiasta!
[/quote]
Täällä toinen punastelija, mutta beetasalpaaja (mm. propral) auttaa tähän tosi hyvin. Sitä voi ottaa vaikka päivittäin ilman että jää koukkuun.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 18:14"]
Itselläni ongelmana on "vain" punastuminen. Eikä se niinkään liity ns. nolostumiseen vaan ihan mikä tahansa, niin positiivinen kuin negatiivinen, tunnekuohu saa minut ihan punaiseksi ja näin vanhemminten menen myös ihan punaläikälliseksi, kaulasta ja rinnasta. Ihan kuin punastumisessa ei olisi tarpeeksi. Nyt näytän kuin olisi joku rokko. Ja siihen onkin todella helpottavaa, kun joku toteaa että sä oot ihan punainen. No aijaa, kappas kun en itse ole tietoinen asiasta!
[/quote]
Joo, punastelu on minullekin ongelma. Usein punastun vaikkei olisi mitään syytäkään. Hermostuessani olen aina punehtunut... Se on kiusallista, ja ihmisten huomauttelu ei todellakaan auta asiaa. Minua kiusattiin nuorempana ulkonäön takia, joten mielessäni yhdistän punaisuuden "rumuuteen". Haluaisin olla kalpea.
ap
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 18:19"]
Mulla on yksi tämän kuuloinen mies johon olen ihastunut ja haluaisin tutustua paremmin. Tunnemme vanhastaan (ryhmäterapiasta, yllätys yllätys) mutta emme olleet nähneet pitkään aikaan. Mutta kun näimme, aloin kaivata häntä uudestaan. Olen itse nykyään hyvinvoiva, mutta tunnen silti hengenheimolaisuuttaa tähän mieheen, mutta ongelmani on, etten tajua miten saan keskusteluyhteyden häneen?
Olemme koittaneet sopia tapaamista, mutta en tiedä, onko se liian iso kynnys hänelle. Mutta minusta tuntuisi nöyryyttävältä sanoa, että "onko tää sulle liikaa, voitaisko me ensin pitää jotenkin muuten yhteyttä" kun en edes tiedä, kiinnostaako häntä. Sen verran kiinnostaa, että on vähän pitänyt yhteyttä, mutta nyt odotan vastausta, jota ei kuulu (pitäisi sopia se päivä, milloin tavataan).
[/quote]
Kukaan omaa kommenttia tähän asiaan?
jospa mies ei kykene vielä kannattelemaan edes itseään saati ajatusta suhteesta. Aika näyttää jos siitä jotain kehittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia teille kommenteista. Suoraan sanottuna olen yllättynyt ystävällisistä kommenteista ja myötäelämisestä!
ap
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 18:54"]
jospa mies ei kykene vielä kannattelemaan edes itseään saati ajatusta suhteesta. Aika näyttää jos siitä jotain kehittyy.
[/quote]
Kauhean vaikeaa, kun ei ole edes tunnetta, että asiaa voisi ottaa mitenkään puheeksi. Tuntuu olevan miehelle arka asia ja paikka. Itse vaan niin toivoisin että asiasta voisi puhua, koska nyt se tilanne, että en ole aivan varma, onko kyse torjunnasta vai sosiaalisesta fobiasta. Jos olen sitten sitkeä ja toinen onkin torjuva ilman fobiaa, niin tooosi noloa. Etenkin kun olen jo kerran aiemmin tehnyt selväksi että tykkään hänestä : /
Mutta joo, vain aika näyttää. Voi merde. Kärsivällisyys ei ole aivan lempimoodejani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:48"]
Hei ap! Tsemppiä sinulle kovasti, et ole yksin. Minulla on samanlaista, mutta jonkin verran lievempänä. Minä olen välillä käyttänyt punastumisen apuna peittävää meikkivoidetta, koen että en silloin niin helota punaisena. Olen myös yrittänyt ajatella sen punaisuuden ikäänkuin persoonallisuuteni osana, että punastuminen ilmentää innostumistani, esim jos esiinnyn.
Olen ollut työelämän puolesta todella "kovissa paikoissa", isoissa kansainvälisissä konferensseissa jne. Ja kyllä siellä monenlaista puhujaa löytyy, monet hikoilevat kuin pienet possut, kerran yksi pyörtyikin kesken esityksen ja jonkinlaisia paniikkikohtauksia olen todistanut myös. Eli voisin sanoa että on erittäin inhimillistä ja ei kukaan järkevä ihminen tuollaista pahalla katso.
Itsellä propralista on ollut iso apu. Ja isompiin esityksiin otan myös rauhoittavia, enkä häpeä yhtään. Olen voimakkaasti tunteva ihminen ja minusta se on täysin ok asia.
[/quote]
Kiitos sinulle tästä, sain toivoa ja uutta näkökulmaa asiaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikoinaan lääkityksen sai helpommin 1800-luvulla lääkitys oli oopium tai hasish. Nyt saat paskaa.
Osta lääkkeesi kadulta niin pärjäät paremmin tai ala alkoholistiksi. Muuta tietä ei ole. Vain pieni osa saa avun psykiatrisen puolen lääkkeistä. Ovat nimittäin niin turhaa ja hidasta lääkitystä. Moni myös panttaa vahvimpia lääkkeitä, koska ovat aivopeseytyneet 60-luvun päihdepolitiikan. Unilääkkeitäkin on helvetin vaikea saada.
Nykyihmisiä pidetään piinassa tässä absolutistien kirotussa kultuurissa...
Kun on helpottavia kemikaaleja niin miksi niitä ei anneta käyttöön että koko kapitalistinen systeemi toimisi entistä kiihtyneemmässä tahdissa?
=Paremmin unta ja paremmin töitä nimimerkillä!
Aikoinaan lääkityksen sai helpommin 1800-luvulla lääkitys oli oopium tai hasish. Nyt saat paskaa.
Osta lääkkeesi kadulta niin pärjäät paremmin tai ala alkoholistiksi. Muuta tietä ei ole. Vain pieni osa saa avun psykiatrisen puolen lääkkeistä. Ovat nimittäin niin turhaa ja hidasta lääkitystä. Moni myös panttaa vahvimpia lääkkeitä, koska ovat aivopeseytyneet 60-luvun päihdepolitiikan. Unilääkkeitäkin on helvetin vaikea saada.
Nykyihmisiä pidetään piinassa tässä absolutistien kirotussa kultuurissa...
Kun on helpottavia kemikaaleja niin miksi niitä ei anneta käyttöön että koko kapitalistinen systeemi toimisi entistä kiihtyneemmässä tahdissa?
=Paremmin unta ja paremmin töitä nimimerkillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein sos.tilanteiden pelko voi johtua yliaktiivisesta autonomisesta hermostosta. Siihen saattaa auttaa beta-salpaajat.
Täällä on omien sanojensa mukaan vaikean sosiaalisen fobian omaavia ja siitä huolimatta aina löytyy mies/ja lapset. Ihmettelen syvästi miten se on onnistunut. Luulis että olis mahdotonta tavata muita ja alottaa seurustelu, jos ei pysty edes kasvokkain toisen ihmisen kanssa jutteleen. Itse olen käynyt muutamilla "treffeillä" ja aina olleet äärimmäisen noloja kokemuksia. Netin kautta on niin helppo keskustella ja heittää vitsiä, mutta naamatustun en saa mitään sanotuksi ja tuijotan vain kenkiäni. Yksi tyyppi jonka tapasin, noh, en muista edes miltä hän näytti. En muistaakseni katsonut häneen päin kertaakaan. Hänen kenkänsä kyllä muistan, haha. :(
Nykyään olen noin 30-v enkä ole koskaan seurustellut. Ikää kun tulee niin oireet hieman helpottaa ja olen kehitellyt erilaisia selviytymiskeinoja jonka avulla pystyn käymään esim. kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei!
Jos kärsit sosiaalisesta pelosta ja sijaitset Tampereella, alkusyksystä alkaa vertaistukiryhmä yli 18 vuotiaille. Ryhmä on tietenkin maksuton.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan: http://www.mattilanmiehet.fi/ihmistelijat/
Yhdessä olemme vahvempia! Tervetuloa mukaan!
Mulla on samantyyppinen tilanne kuin ap:lla: pelkään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Käyn kuitenkin töissä, mutta jännitän sielläkin käytännössä kaikkia ihmisiä jatkuvasti, mikä on vaikuttanut hyvin negatiivisesti etenemiseeni. Mieluiten mökkiydyn kotiini aina kuin se vain on mahdollista ja jännitän sukulaisiakin, hieman jopa omia vanhempianikin. En ole hakenut apua, sillä en tiedä, miten asian esittäisin ja pelkään, että merkinnöistä julkisen puolen terveystiedoissa voisi olla minulle jatkossa haittaa. Olen kitkuttanut tällä tyylillä ainakin lapsesta lähtien. Muistan, kuinka tarhassa ja koulussakin jännitin ja mua kiusattiin. Poikkeuksena kiusaamisen osalta ovat olleet eräs eliittilukio, jossa kävin lukioni sekä yliopisto-opinnot: niissä minua ei ole koskaan kiusattu, mutta siltikin jännittäminen hankaloitti toimintaani.
venlafaksiini on hyvä lääke. Ehkä ratkaisukeskeinen kognitiivinen terapia sopisi sinulle paremmin?