Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ihmettä teen teinieni kanssa, olen epäonnistunut vanhempi (uusi yritys)
11.10.2020 |
Yritin siis jo äsken laittaa tämän tänne, mutta ainakin omalla koneellani aloitukseni katosi, joten yritän nyt uudestaan...
Minulla on siis kaksi teiniä, 16- ja 14- vuotiaat sekä uuden miehen kanssa 4-, 3-, ja 1-vuotiaat. Asumme kaikki saman katon alla ja teinit eivät tapaa isiään.
16-vuotiaalla pojalla tänä syksynä alkanut amis on jäänyt kesken. On kännissä vähintään joka viikonloppu, usein viikollakin. Mopo on otettu pois pojan käytöstä, koska on ajanut sillä kännissä. Polttaa myös tupakkaa ja k*nnabista, en tiedä mistä saa aineensa, koska senttiäkään en ole antanut aikoihin. Menee miten lystää, kaverinsa kuskaavat. En tiedä, onko velkaantunut (luultavasti...).
14-vuotias tyttö on pahasti anorektinen, masentunut ja ahdistunut. On ollut viimeisen vuoden aikana pari kertaa osastolla. On viillellyt kätensä ja jalkansa pilalle ja uhkailee itsemurhalla, jos kieltää lenkille menon tai pakottaa syömään. Koulustakin tulee usein soittoa, että tytöllä on paha paniikkikohtaus, joka on laennut, kun ei ole osannut jotain koulujuttua.
En kestä enää. Molemmat ovat ihan mahdottomia ja haluaisin välillä keskittyä noihin pienempiinkin sen sijaan, että koko arki pyörii oikeasti melkein aikuisten ihmisten ongelmien parissa. Olen epäonnistunut vanhempi ja todella toivon, että olisi jokin paikka mihin nuo teinit voisi lähettää aikuistumaan....
Kommentit (63)
Ehkä jopa molemmat jonnekin missä saa puhua.
Yritä vielä enemmän olla läsnäoleva äiti heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on olennaisinta läsnäolo. Kuten joku tuossa mainitsikin, niin nuoremmat lapset enemmän isän vastuulle ja otat aikaa teinien kanssa olemiseen. Teinityttäreni oireili samaan tapaan. Kävimme perheneuvolassa ja saimme tehtäviä, joilla parantaa yhteyttämme. Se vaati aikaa ja tahtoa, mutta nyt vuosien jälkeen meillä on hyvät välit tyttären kanssa ja syömishäiriöoireilu ja itsetuhoisuus on vähentynyt olennaisesti. Vasta jälkeenpäin sitä tajusi, miten ikävässä tilanteessa tytär oli lapsuuttaan viettänyt. Isä sairastui hänen ollessaan 8-vuotias, olin omaishoitaja ja uuvuin itsekin. Psykologin neuvot siinä tilanteessa tuntuivat lähinnä veetuilulta, mutta jälkikäteen ajatellen ainoilta oikeilta.
Alue: Aihe vapaa
Luulen että aika monella vastaajalla on täällä hyvä pointti, eli ap:n tulisi nyt katsoa myös peiliin ja ottaa opiksi. Nämä kaksi lasta tarvitsevat kuitenkin ehdottomasti ammattiauttajia, eli ap apua hakemaan. Hämmästyttävää jos noin pahaksi menneissä tilanteissa sitä ei ole vielä tehty.