Hei sinä kaunis nainen! Miltä tuntuu olla kaunis?

Tässä iässä (28v) alkaa huomata että ulkonäöllä on koko ajan vähemmän ja vähemmän merkitystä. En kylläkään ole ikinä nauttinut kehuista tai huomiosta, eikä minussa ole sellaista flirttiä tai ystävällisyyttä joka kannustaisi ihmisiä lähestymään. Sujahdan aika mutkattomasti kauneusihanteisiin, minkä lisäksi ulkonäössäni on myös persoonallisuutta ja kasvoni jäävät ilmeisen helposti ihmisten mieleen. Nuorempana sekä identiteetti että sosiaaliset suhteetkin rakentuivat pitkälti ulkoisten seikkojen perusteella, nykyään olisi tärkeää löytyä jo jotain muitakin näyttöjä jotta olet uusien tuttavuuksien silmissä millään tasolla vakavasti otettava tai mielenkiintoinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo totta että muut naiset ovat ilkeitä?

On mutta lähes poikkeuksetta ovat aina rumia.

Vierailija kirjoitti:

Kauniina naisena saa paljon huomiota, ei toivittuakin ja se on jopa ärsyttävää kun haluaisi vain sulautua massaan eikä tuijotuksia tai isku-yrityksiä. Osaan myös nauttia kauneudestani mutta olen melko epävarma ja silloin koen halua jäädä neljän seinän sisälle. Naiset myös kadehtii ja on ilkeitä. Se on kauniin naisen risti.

Olisin voinut kirjoittaa saman. Lisäksi monet lähestyy ilmeisesti uteliaisuuttaan, että voivat jutella "kauniin" kanssa ja sinkkunaisena joskus tuottaa päänvaivaa kuka oikeasti tosissaan ja kenen miehen pää kestää sen että tahtomattani saan huomiota esim. baarissa. Yksi exä veti mua turpaan, kun vastasin taksikuskille, mutta hän oli kai muutenkin epävakaa eikä asia liittynyt suoraan ulkonäköön, mutta sait varmasti kiinni ideasta.

Minulla on muuten kokemusta kahdesta eri työssäoppimispaikasta siitä, että hieman (paljon) epäviehättävän puoleinen naikkonen ei katso minuun päin eikä noteeraa, ei moikkaa eikä mitään. Eikä ole MITÄÄN aiempaa kanssakäymistä taustalla eikä töissä ole mitään ihmeellisiä juttuja tapahtunut, minkä takia käytös olisi muuttunut.

Olin kaunis nuorempana, mutta nyt vaihdevuodet tuo vanhuuden ja onhan se surullista luopua ulkonäöstä. Kukaan ei enää katso. Nuorempana kyllä inhosin sitä tuijottelua, mutta kehitin myös hyvän suojan "sokeuduin" katseille, en kiinnittänyt niihin huomiota. Sitten joskus 30-vuotiaana aloin nauttia naisena olosta ja omasta kropasta ja kauniista kasvoista. Mutta mistä tietää että on kaunis, sitä pohdin minäkin aikoinaan. 

Sen ehkä huomaa vasta sitten kun se on mennyt? Että todella paljon olen kuullut kehuja, paljon on ollut miehiä tarjolla, mutta harvoin mitään oikeasti kiinnostavaa.

Minusta kaikki ihmiset ovat kauniita, jos ei heti näy, pitää katsoa tarkemmin. Kaunis iho, söpö nenä tai kaunis silmien väri? Jokaiselta löytyy jotain. 

Ja itse en ole kokenut muitten naisten kateutta, ehkä olin sokeutunut sillekin?

Sana on iskuyritys, ei isku-yritys. ISKU-yritys on se huonekaluliike.

Vierailija kirjoitti:

Usko pois Ap, et ole ollenkaan niin ruma kuin luulet. Jokainen näkee itsensä jotenkin oudon kriittisessä valossa. Uskon että olet myös takuulla jonkun mielestä aivan ihana ja joku näkee myös sinussa sen kauneuden.

Miten määrittelet itse kauniin ulkomuodon? Se ei välttämättä ole ainoa totuus.

Ja vastauksena kysymykseesi, olen itse saanut koko aikuisikäni kuulla olevani kaunis. Jotenkin ilmeisen klassisella tavalla, koska vielä näin 39-vuotiaana huomaan ihmisten jotenkin ”terästäytyvän” kun tulen huoneeseen. Saan helposti katseita ja huomiota, hymyilemällä monesti moni asia sujuu paljon helpommin. Yrittäjänä toimiessa moni asiakas tykästyy minuun tapaamisella ja saan työn hoitaakseni.

Kuten tuossa edelläoleva kirjoitti, naisten kesken, varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa joudun todistelemaan että olen hyvä tyyppi. Jollain lailla saan heti sellaisen oudon leiman otsaani, minua kohti ei välttämättä haluta katsoa tai minut yritetään jotenkin sivuuttaa asioista, koska olen luonteeltani kuitenkin reipas ja ystävällinen ne muurit jossain vaiheessa murtuvat. Silti kateutta on ilmassa, jos laittaudun viimeisen päälle juhlakuntoon saan kommentteja ”meinasi lähteä jalat alta”, ”oletko koskaan harkinnut mallin töitä”, ”näytät ihan joltakin missiltä”. Vielä nyt, kahden lapsen äitinä, 39-vuotiaana.

Saan kiittää hyviä geenejä, ryppyjä ei ole tullut yhtään ja liikunta pitää kropan sutjakkaana! Olen tosi onnekas tästä kokemuksestani tämännäköisenä tässä elämässä, tosin en sitä enää nyt aikuisiällä enää paljon mieti, vaikka lähes jokaviikkoista se edelleen on että joku spontaanisti kommentoi ulkonäköäni kivasti. En kuitenkaan itse kuvittele itsestäni liikoja ja tämänikäisenä ei ole tarvetta olla hyvännäköinen enää miehiä varten, vaan ihan täysin omaksi ilokseen.

Mutta siis suhtaudutko itse kauniisiin naisiin kateellisesti tai ikävästi?

Miehet nopeasti ja turhankin helposti tarjoavat apua kaikenlaisessa.

Aina on joku mies tarjoamassa kyytiä, kanto- ja rakennusapua, viettämään aikaani kanssa.

Olen huomannut itse, etta ihmiset jotka alussa eivat ole viehattavia muuttuvat viehattaviksi kun heita katsoo tarpeeksi pitkaan tutustuu luonteeseen ja persoonaan. Sitten ei nae enaan epaviehattavaa kokonaisuutta vaan viehattavia yksityiskohtia.

Ehka olen ainut. Mutta oikeasti minulle on vai tosi Harva tyyppi epaviehattava loppuviimeksi.

Se on turhauttavaa. Älykkyyteni on kyseenalaistettu sen takia. Toisaalta moni ovi on auennutkin. Saan paljon huomiota, mutta se on vääränlaista. Minut kohdataan usein fantasiana, ei tuntevana ihmisenä. Moni on myös sanonut, että olen pelottavan kaunis eikä minua uskalla siksi lähestyä. Niinpä tapailen itseriittoisia malleja ja superhyvännäköisiä miehiä sen sijaan, että joku kiva ja ihana lähestyisi minua. Toisaalta tavalliset miehet ovat minulle usein tylyjä. Kuulostipa surkealta valitukselta:D

Yksi kaunis nainen vastaa . Olen joutunut kärsimään kauneusestani,teininä huoriteltiin,tyttöporukka pahoinpiteli, keksi perättömiä juoruja. Olen joutunut raiskatuksi ja kourituksi. Hyvänä puolena kuitenkin se,että olen saanut sen miehen kenet olen halunnut,perheen ja onneksi pari ystävääkin.

Ulkonäkö on kyllä taakka suurimmaksi osaksi. Helpompaa ehkä olisi tämä omakin elämä ollut vähemmän viehättävänä

Vierailija kirjoitti:

Miehet nopeasti ja turhankin helposti tarjoavat apua kaikenlaisessa.

Aina on joku mies tarjoamassa kyytiä, kanto- ja rakennusapua, viettämään aikaani kanssa.

Tämä.

Paljon ystävällisiä miehiä pörrää ympärillä!

Up

Hyvältä, mutta olen silti yksinäinen. Välillä on alkanut tuntua että olen pelkkä kuori josta ei välitetä sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut itse, etta ihmiset jotka alussa eivat ole viehattavia muuttuvat viehattaviksi kun heita katsoo tarpeeksi pitkaan tutustuu luonteeseen ja persoonaan. Sitten ei nae enaan epaviehattavaa kokonaisuutta vaan viehattavia yksityiskohtia.

Ehka olen ainut. Mutta oikeasti minulle on vai tosi Harva tyyppi epaviehattava loppuviimeksi.

Mulla sama juttu, varsinkin seurustelusuhteissa. Mun mielestä ihmiset on kauniita koska jokainen on yksilöllisen näköinen eli mielenkiintoinen. Kiinnostunkin miehissä yleensä esim älykkyyteen ja huumorintajuun eikä ulkonäkö ole se ykkösasia.

Mitä tulee kauneuteen niin en ole koskaan oikein tiennyt olenko kaunis vai en. Olen ajatellut että ehkä en ja ajatellut että näytän muiden mielestä jotenkin hassulta, koska huomaan että ihmiset tuijottaa.

Vasta viime aikoina olen alkanut miettiä että jos se ei olekaan niin. Usein huomaan kaupoissa ym että joku mies (hyvännäköisetkin!) haluais tulla juttelemaan, mut ihan kuin ne ei uskaltais lähestyä.. siis ne yrittää sillee vaihvikaa tulla samalle jogurttihyllylle esim mut ei sano mitään, jotkut tulee jopa seuraavaan hyllyosastoon. Mut mä oon niin ujo että karkaan jonnekin kauas. Esimerkiksi kerran mua kadutti että häippäsin, vasta ulkona kaupasta tajusin että miks lähdin karkuun, se mies oli hyvännäköinen.

Ulkomaalaisilta oon saanu kommentteja "you are very beautiful my friend" mut aattelin ettei se tarkoita mitään, että se on vaan semmosta liibalaabaa.

Nyt sitten äitini kertoi ett joku nainen heidän suvussaan oli jutellut hänen kanssaan puhelimessa ja ohimennen sanonut jostain toisesta tytöstä että "se on kuule niin kaunid tyttö, vain kuin teidän (mun nimi)!".

Nyt olen sitten alkanut pohtia, varsinkin tämän keskustelun jälkeen että entä jos en olekaan hassun näköinen vaan sittenkin kaunis?? Kerran kuulin "oot niin kaunis että sun pitää olla varovainen" kommentin yheltä tutulta mieheltä joka on mua nuorempi. 🤔

En mä tiedä, oonko sitten nätti vai en. Eipä tuolla nyt ole mulle merkitystäkään. Olisin mielummin älykäs kuin kaunis. 😁 Kaikkihan me rupsahdetaan joskus.. mutta totta puhuen tykkään itsestäni enemmän nykyisin 30v kuin nuorena.

Mistä ton voi tietää, onko kaunis?

Hups, kirjoitin väärin. Eli siis se nainen sanoi

"Se on kuule niin kaunis tyttö, ihan kuin teidän (mun nimi)!".

Luulette vain olevanne kauniita. En ole koskaan nähnyt kaunista naista luonnossa. En edes kuvissa. Jotkut klassiset aikansa kaunottaret ovat kauniita.

Uudessa työpaikassa miehet haluavat auttaa, tutustua ja ystävystyäkin kanssani. Naiset ovat pidättyväisempiä ja epäkiinnostuneempia seurastani, jättävät usein minut pois porukasta an. Tämä on toistunut joka ikisessä työpaikassani. Miehet ovat kyllä hyväntahtoisia, mutta en halua itse ystävystyä heidän kanssaan mm. siksi että henkinen etäisyys työpaikan naisiin vai kasvaa siitä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä tuntuu. Moni työpaikka on auennut helpommin, tai ainakin koen niin. Kumppaneista ei ole ollut puutetta ja saan useimmiten itse valita, kenet haluan. Huono puoli on se, että naiset kokee useimmiten kilpailijana ja uhkana, halutaan puhua p*skaa seläntakana ja koitetaan lytätä.

Ennen oli epävarma (kaikesta huolimatta), mutta näin 30v lähestyessä olen oppinut nauttimaan omasta kropastani. Olen kaunis ja upea juuri näin! Ja niin olet sinäkin, ap.

Montako kertaa olet vaihtanut työpaikkaa ja kumppania? 30 v olin jo naimisissa ja 5 vuotta samassa työpaikassa.

Puhdistakaa meikki kasvoilta ja katsokaa päuvänvalossa kasvojanne. Melko harva nainen on silloin enää kaunis. Kauniin naisen kauneus on tehtyä yleensä.