Tuoreet äidit: OK ohjata keskustelu pois lapsiaiheista?

Minusta oli mukavaa, jos ystäväni aloittivat keskusteluja muista aiheista kuin vauvat. Itse oli ehkä vaikea keksiä sellaisia aloituksia, koska oma elämä oli 24/7 vauvaa. Toisaalta oletan myös, että jos kerron jotain lapsestani niin siihen vastataan, ja kysellään tarkentavia kysymyksiä, kuten mistä tahansa aiheesta. Minusta keskustelua ei siis saa ohjata pois vauvoista silloin kuin se on kesken, mutta heti yhden keskustelupätkän päätyttyä voi aloittaa uuden, jostain aivan toisesta täysin vauvoihin liittymättömästä aheesta.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:24"]

Minä olen aina antanut tuoreen äidin puhua lapsestaan niin paljon kuin sielu sietää. Siis vaikka se tuntuukin tuskastuttavan yksipuoliselta. Se on kuitenkin aidosti tärkeää, se tukee sitä äitiyttä ja kaverin onnellisuutta. Ja kestää vain hetken. Jos aikoo olla esmes 20 vuotta ystäviä, kestää kyllä kuunnella muutaman kuukauden pelkistä vauvan hassuista kasvonilmeistä. 

Lapsen saaminen on elämässä mullistus, joita kaikki käsittelevät eri tavalla. Osa ei muusta puhukaan kuin vauvasta, osa haluaa puhua kaikesta muusta. Mutta missään nimessä ei kannata antaa ymmärtää, ettei se kaverin äitiys ja lapsi kiinnosta, koska se on sen kaverin elämässä aivan ykkösasia. Sellaista vaatimusta vaan ei voi esittää, että mikään ei saisi kaveruudessa muuttua vaikka toisen osapuolen elämässä kenties kaikki on muuttunut. Oikea ystävyys ainakin yrittää ymmärtää että elämäntilanteet muuttuvat.

[/quote]

Ihan totta, mutta tuo toimii myös toiseen suuntaan. Oikea ystävä myös ymmärtää, että lapsettomia ystäviä ei välttämättä kiinnosta kuunnella jatkuvaa jauhantaa vauvan kuulumisista. Toki siinä alkuhuumassa muutama kuukausi on ihan ymmärrettävää, mutta sitten pitää sen tuoreen onnellisen äidinkin alkaa tajuamaan, että maailmassa on muutakin kuin se oma vauva.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:24"]

Minä olen aina antanut tuoreen äidin puhua lapsestaan niin paljon kuin sielu sietää. Siis vaikka se tuntuukin tuskastuttavan yksipuoliselta. Se on kuitenkin aidosti tärkeää, se tukee sitä äitiyttä ja kaverin onnellisuutta. Ja kestää vain hetken. Jos aikoo olla esmes 20 vuotta ystäviä, kestää kyllä kuunnella muutaman kuukauden pelkistä vauvan hassuista kasvonilmeistä. 

Lapsen saaminen on elämässä mullistus, joita kaikki käsittelevät eri tavalla. Osa ei muusta puhukaan kuin vauvasta, osa haluaa puhua kaikesta muusta. Mutta missään nimessä ei kannata antaa ymmärtää, ettei se kaverin äitiys ja lapsi kiinnosta, koska se on sen kaverin elämässä aivan ykkösasia. Sellaista vaatimusta vaan ei voi esittää, että mikään ei saisi kaveruudessa muuttua vaikka toisen osapuolen elämässä kenties kaikki on muuttunut. Oikea ystävyys ainakin yrittää ymmärtää että elämäntilanteet muuttuvat.

[/quote]

Ihan totta, mutta tuo toimii myös toiseen suuntaan. Oikea ystävä myös ymmärtää, että lapsettomia ystäviä ei välttämättä kiinnosta kuunnella jatkuvaa jauhantaa vauvan kuulumisista. Toki siinä alkuhuumassa muutama kuukausi on ihan ymmärrettävää, mutta sitten pitää sen tuoreen onnellisen äidinkin alkaa tajuamaan, että maailmassa on muutakin kuin se oma vauva.

[/quote]

Niin, totta kai. Aivan samalla kuin kaikissa elämän mullistuksissa sen alun tunnekuohun pitää tasoittua ja mielenkiinnon suuntautua muuhunkin. Käsitin että aloituksessa puhutaan tuoreesta äidistä, eli aivan pikkuvauvan äidistä. Kyllä hänen pitää saada siitä lapsestaan puhua, varsinkin jos hän ei vielä ole ehtinyt luoda itselleen kaveripiiriä muista äideistä.  

Mitkään läheiset ihmissuhteet eivät voi aina ja joka tilanteessa olla millilleen tasapuolisia mulle-sulle- periaatteella, niin että puhutaan aina tismalleen saman verran omista asioista ja sitten toisen asioista. Joskus sen toisen täytyy saada puhua enemmän, ja joskus toisen. Näin minä ainakin ajattelen ystävyyssuhteen. Minä olen kuunnellut tuntikausia kavereideni parisuhdekriiseistä, vauvoista, koiranpennuista ja uudesta työstä ja työkavereista, eikä ole tullut mieleenkään keskeyttää sen vuoksi että periaatteessa olisi jo minun vuoroni. Senkin aika on aina tullut, että kriisit menevät ohi, tai minulla vastaavasti on mielessäni vain ne yhdet ja samat ilot ja murheet.

8

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 10:24"]

Minä olen aina antanut tuoreen äidin puhua lapsestaan niin paljon kuin sielu sietää. Siis vaikka se tuntuukin tuskastuttavan yksipuoliselta. Se on kuitenkin aidosti tärkeää, se tukee sitä äitiyttä ja kaverin onnellisuutta. Ja kestää vain hetken. Jos aikoo olla esmes 20 vuotta ystäviä, kestää kyllä kuunnella muutaman kuukauden pelkistä vauvan hassuista kasvonilmeistä. 

Lapsen saaminen on elämässä mullistus, joita kaikki käsittelevät eri tavalla. Osa ei muusta puhukaan kuin vauvasta, osa haluaa puhua kaikesta muusta. Mutta missään nimessä ei kannata antaa ymmärtää, ettei se kaverin äitiys ja lapsi kiinnosta, koska se on sen kaverin elämässä aivan ykkösasia. Sellaista vaatimusta vaan ei voi esittää, että mikään ei saisi kaveruudessa muuttua vaikka toisen osapuolen elämässä kenties kaikki on muuttunut. Oikea ystävyys ainakin yrittää ymmärtää että elämäntilanteet muuttuvat.

[/quote]

Ihan totta, mutta tuo toimii myös toiseen suuntaan. Oikea ystävä myös ymmärtää, että lapsettomia ystäviä ei välttämättä kiinnosta kuunnella jatkuvaa jauhantaa vauvan kuulumisista. Toki siinä alkuhuumassa muutama kuukausi on ihan ymmärrettävää, mutta sitten pitää sen tuoreen onnellisen äidinkin alkaa tajuamaan, että maailmassa on muutakin kuin se oma vauva.

[/quote]

Mäki luulin et kaikki äitiyslomalaiset on tollasia. Sitte oikasti läheinen ystäväni sai lapsen ja kohta toinenkin  .Ymmärsin että olin vain itse yrittänyt liian kauan olla vieraana vieraassa tilanteessa ja höpissyt vauvajuttuja vaikkei ne oikeasti kiinnosta.