Lue keskustelun säännöt.
Miten voitte hyväksyä itsenne, te hiljaiset ja arat ihmiset?
03.01.2014 |
Minäkin olen sellainen, enkä pysty hyväksymään itseäni. On erittäin vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin ja rakentaa ystävyyttä tai edes kaveruutta, kun jo valmiiksi olettaa, että se toinen pitää minua tylsänä ja tyhmänä :/ Joskus ampuu ihan yli ja höpötän sitten mitä höpötän ja puhun vahingossa toisten puheitten päälle jne kun en kestä sitä kiusallista hiljaisuutta ym ja joskus käyttäydyn vaan jotenkin (omasta mielestäni ainakin) typerästi kun jännitän jne. Eikä edes ikä tuo helpotusta tähän vaivaan! :(
Kommentit (41)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 09:21"]
Se, että rupattelee niitä näitä on ihan samanlainen taito kuin luistelu ja pyörällä ajo, joka tulee harjaantumisen kautta, eikä sellaista kevyttä jutustelua tehdä mitenkään syvällisesti omalla persoonalla vaan niihin on ihan omat kikkansa ja sääntönsä. Minä ainakin koen, että juuri sellainen läpänheitto on kaikkein helpoin sosiaalisuuden muoto, luodaan vaan yhdessä hyvää fiilistä, muistetaan vähän mitä kivoja pinnallisia asioita muut ovat itsestään kertoneet ja jutellaan niistä. Halutessaan voi viettää tuntikausia yhteistä aikaa kertomatta mitään itsestään tai laittamatta itseään alttiiksi tai vaatimatta sitä muiltakaan.
[/quote]
Minulta ei ainakaan juuri tuollainen rupattelu onnistu sitten millään, vaikka olen aikanani yrittänyt ihan kauheasti harjoitella. En vaan keksi mitään sanottavaa, jos ei ole oikeasti tärkeää asiaa. Enkä edes pohjimmiltani ainakaan nykyisin enää edes halua puhua jos ei ole asiaa. Olen siis hyväksynyt lopultakin, lähes nelikymppisenä, itseni ihmisenä jota ei kiinnosta smalltalk, ja se on täysin ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mina tykkaan introverteista. ovat yleensa ajattelevaisempia kuin muut.
Mina tykkaan introverteista. ovat yleensa ajattelevaisempia kuin muut.
Mina tykkaan introverteista. ovat yleensa ajattelevaisempia kuin muut.
Kannattaa muistaa, että on monia muita samanlaisia. Jos ei satu olemaan sellainen, joka aina kaipaa seuraa on ihan turha etsiä seuraa. Tehkää vain sellaisia juttuja jotka tekevät teidät onnelliseksi ja lopettakaa yritys elää teille tuputettujen ihanteiden mukaan. Meillä eletään pitkälti nykyään amerikkalaisten ihanteiden kulttuurissa. Esim. Kiinassa kuitenkin arvostetaan juuri harkitsevaisuutta, hiljaisuutta, kuuntelemista, pohdiskelua. Siellä pidetään ulospäinsuuntautuneita lähes keskittymishäiriöisinä moukkina. Ihanteet ovat kulttuurisidonnaisia, kannattaako niiden orjina elää ollenkaan?
Minuakin aikaisemmin häiritsi se, etten ole ulospäinsuuntautunut. Yritin joskus lapsena/nuorena välillä väkisin olla sellainen. Hiljaisia pidettiin arkoina tai nössöinä, en halunnut olla sellainen. Myöhemmin tajusin, ettei hijaisuuteni ja omissa oloissa viihtyminen ole mitään arkuutta, olen vain erilainen.
Nykyään en ole edes ujo, vaikka vähän erakko olenkin. Olen vähemmän ujo ja arka kuin useimmat ulospäinsuuntautuneet. Olen huomannut, etteivät ulospäinsuuntautuneet ole usein edes kovin mielenkiintoista seuraa, vaikka ovatkin seurallisia. Heidän mielenkiintonsa kohteet ovat usein pinnallisia, enkä jaksa sellaisesta innostua enää kuten nuorempana.
Susan Cainin teos kannattaa lukea. Siinä selitetään kuinka erot johtuvat ärsykeherkkyydestä. Ulospäinsuuntautuneet reagoivat laimeammin ärsykkeisiin, joten he hakevat voimakkaampia ärsykkeitä sosialisoimalla, puhumalla kovempaa, kuuntelemalla musiikkia kovempaa, hakemalla jännitystä mistä tahansa. He ovat ärsykenarkkareita, aina pitää olla jotain tekemässä etteivät tylsistyisi.
Minulla on helpompaa. Pystyn olemaan omassa rauhassa tylsistymättä. Ei ole mitään tarvetta laumalle ystäviä ja jatkuvaan heilumiseen. Pääsee välillä syventymään ajatuksiinsakin siinä missä ulospäinsuuntautuneet eivät osaa pysähtyä ajattelemaan mitään kunnolla, koska heti iskee tylsyys pelkästä ajattelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mina tykkaan introverteista. Ovat yleensa ajattelevaisempia kuin muut. Mun mielesta joku duudsoneitten rakanauru se vasta onki epavarman ihmisen kayttaytymista. Introverti,joka on hyvaksynyt oman hiljaisuutensa on paljon itsevarmemman oloinen.
Mina tykkaan introverteista. Ovat yleensa ajattelevaisempia kuin muut. Mun mielesta joku duudsoneitten rakanauru se vasta onki epavarman ihmisen kayttaytymista. Introverti,joka on hyvaksynyt oman hiljaisuutensa on paljon itsevarmemman oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 09:44"]
Susan Cainin teos kannattaa lukea. Siinä selitetään kuinka erot johtuvat ärsykeherkkyydestä. Ulospäinsuuntautuneet reagoivat laimeammin ärsykkeisiin, joten he hakevat voimakkaampia ärsykkeitä sosialisoimalla, puhumalla kovempaa, kuuntelemalla musiikkia kovempaa, hakemalla jännitystä mistä tahansa. He ovat ärsykenarkkareita, aina pitää olla jotain tekemässä etteivät tylsistyisi.
Minulla on helpompaa. Pystyn olemaan omassa rauhassa tylsistymättä. Ei ole mitään tarvetta laumalle ystäviä ja jatkuvaan heilumiseen. Pääsee välillä syventymään ajatuksiinsakin siinä missä ulospäinsuuntautuneet eivät osaa pysähtyä ajattelemaan mitään kunnolla, koska heti iskee tylsyys pelkästä ajattelusta.
[/quote]
Minä luin tuon kirjan ja ihmettelin tuota. Olen nimittäin aina ollut ääri-introvertti, mutta olen aina myös olltu hyvin herkkä pitkästymään, enkä ollenkaan ärsykeherkkä. Olen jännityksenetsijä, kovalla äänellä ja päällepuhuja, todellinen ärsykenarkkari (nuorempana hain ärsykkeitä päihteistäkin). Mutta minä vaan haluan sen jännitykseni yksinäisistä lajeista ja tekemisistä, en välitä juurikaan seurasta.
Meitä tosiaan on myös minunlaisiani, jotka ovat introvertteja, mutta ei pätkääkään ujoja tai arkoja. Minä olen hyvinkin rohkea ja äänekäs ihmsiten seurassa, mutta en vaan halua useinkaan ihmisten seuraa.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 09:21"]
Minusta tässä nyt on monta eri asiaa. Oma persoona vaan täytyy hyväksyä, koska sellaiseksi sitä on sattunut syntymään. Mutta sosiaaliset, taidot, ne ovat opittavia asioita. Niitä opitaan vaan harjoittelemalla, ja niille voi tehtä paljonkin. Eikä se tarkoita, että pitää ihmisenä muuttua toisenlaiseksi, koska sosiaaliset taidot ovat nimenomaan taitoja. Se, että rupattelee niitä näitä on ihan samanlainen taito kuin luistelu ja pyörällä ajo, joka tulee harjaantumisen kautta, eikä sellaista kevyttä jutustelua tehdä mitenkään syvällisesti omalla persoonalla vaan niihin on ihan omat kikkansa ja sääntönsä. Minä ainakin koen, että juuri sellainen läpänheitto on kaikkein helpoin sosiaalisuuden muoto, luodaan vaan yhdessä hyvää fiilistä, muistetaan vähän mitä kivoja pinnallisia asioita muut ovat itsestään kertoneet ja jutellaan niistä. Halutessaan voi viettää tuntikausia yhteistä aikaa kertomatta mitään itsestään tai laittamatta itseään alttiiksi tai vaatimatta sitä muiltakaan.
[/quote]
Tottakai sosiaalisia taitoja voi opetella, muttei introvertteys tarkoita sitä, että olisi jotenkin automaattisesti sosiaalisesti kömpelö. Tunnen useita ulospäin suuntautuneita, joiden kannattaisi yrittää niitä sosiaalisia taitoja (hienotunteisuutta, tilanne- ja tunnetajua) opetella ja kehittää. Introvertit eivät vain luonnostaan ole rupattelijoita, eikä heistä sen paremmin sellaisia jokapaikassa rupattelijoita tulekaan vaikka opettelisikin. Toki joku voi onnistua muuttamaan omaa temperamenttiaan täysin, mutta harva siihen pystyy.
Tärkeintä on, että tiedostaa sen, että jännittää uudessa seurassa ja on hiljainen ja hyväksyy itsensä sellaisena. Suurin osa tuntemistani introverteistä, minä mukaan lukien kyllä ovat hyviä sosiaalisilta taidoiltaan kun ovat tutussa seurassa, mutta jännittävät uudessa seurassa, eivätkä kykene rupattelemaan tuiki tuntemattomille niitä näitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti. Minusta on luonnollinen olotila olla hiljakseen. Enemmänkin ihmettelen noita suulaita päällepäsmäreitä. Onkohan niissä joku vika.
Olen sisäänpäinkääntyneisyydestä huolimatta oppinut miten menen täysin ulospäinsuuntautuneesta. Täytyy vain puhua kaikkea sellaista mitä normaalisti ei sanoisi, koska sillä ei ole mitään merkitystä.
Nämä puhekoneet papattavat kilpaa siitä mitä he tekivät ja miltä jokin tuntui ja mitä sitten tapahtui, niistä jutuista aina sitten löytyy aasinsilta yhtä turhaan eri aiheeseen, kun edelliset on kerrottu. Kun omat kokemukset on kerrottu voidaan kertoa omista kavereistaan ja mitä heille on tapahtunut. Introvertti voi ajatella tätä puhepelinä, jossa on tavoitteena aina luoda aasinsiltoja uusiin juttuihin, eikä siitä tarvitse välittää onko niissä mitään järkeä. Katsokaa joskus BB:tä, siellä on aina joku äänessä, mutta mitään järkevää ei ole kuultu vielä tähän päivään mennessä.
Ei sisäänpäinkääntyneisyys tee kenestäkään älykästä, mutta ovat ainakin yleensä hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hiljaisutta, arkuutta ja introvertiyttä ei pidä ajatella pelkästään negativisina juttuina, niihin piirteisiin liittyy paljon hyviäkin puolia. Kannattaa lukea se Susan Cainin kirja, ja jos englanti taittuu niin katsokaa alkuun tämä video:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kieltämättä tyhmää, että ihmisen tulee mahtua tiettyyn muottiin.
Olen vain hiljainen, en ole arka. Eikä kiinnosta vähääkään tutustua uusiin ihmisiin, tunnen niitä jo ihan riittävästi. Olen melko tyytyväinen itseeni. Jos jotain haluaisin muuttaa itsestäni, niin se ei liity luonteeseen tai käyttäymiseen. Muutamat kilot voisin laihtua (taas).
Hyväksyn itseni mainiosti, ei kaikkien tarvi olla äänekkäitä ja rohkeita.
Minä olen naimisissa ekstrovertin miehen kanssa ja hän kiittelee minun harkitsevaista ja mietteliästä luonnetta tuon tuostakin. Olen hänen silmissään lady ja hyvä niin.
Minusta hiljaiset ja arat ovat usein paljon empaattisempia ja syvällisempiä ihmisiä sekä parempia kuuntelijoita kuin ns. päällepäsmärit. Nykymaailma kyllä antaa ymmärtää, että kaikkien pitäisi olla yltiösosiaalisia introverttejä, mutta ei todellakaan pidä olla. Yritä etsiä itsestäsi hyviä puolia ja vahvuuksia ja niiden kautta etsiä tietä kohti itsesi hyväksymistä. Tsemppiä, olen varma, että olet ihana ihminen! :)
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 22:14"]
Minusta hiljaiset ja arat ovat usein paljon empaattisempia ja syvällisempiä ihmisiä sekä parempia kuuntelijoita kuin ns. päällepäsmärit. Nykymaailma kyllä antaa ymmärtää, että kaikkien pitäisi olla yltiösosiaalisia introverttejä, mutta ei todellakaan pidä olla. Yritä etsiä itsestäsi hyviä puolia ja vahvuuksia ja niiden kautta etsiä tietä kohti itsesi hyväksymistä. Tsemppiä, olen varma, että olet ihana ihminen! :)
[/quote]
Ääh, siis piti kirjoittaa yltiösosiaalisia ekstroverttejä, mutta varmaan tajusitte muutenkin.
Mulle auttoi se, että tajusin, että jotkut pitää mun hiljaisuutta epäystävällisyytenä. Olen alkanut tietoisesti hymyillä enemmän ja katsomaan silmiin. Tekemään sen niin, että vastapuolelle tulee tunne, että on kiva nähdä. En osaa vieläkään sanoa paljoa, en osaa sitä smalltalkia. Mutta myötäilen, teen sitä hymyä. En ole oikeasti epäystävällinen, mutta vaistomainen reaktioni aina on olla vähän varautunut. Yritän kysyä jotain tilanteeseen sopivaa ja parilla lauseella pääsee jo eteenpäin.
Älkää kanssasisaret introvertit luulko itsestänne, että tämä on älykkyyteen liittyvä asia. Häntä ylös! Me ollaan ihan yhtä hyviä kuin kuka tahansa muukin.