Ismo Leikola maalaa aika karmean kuvan Usa:sta Iltasanomissa
Tai ainakin Los Angelesista. Terveydenhuolto on ihan karmeaa, ihmiset jonottaa kaduilla shekkien kanssa pankkeihin ja kukaan ei luota kehenkään. Suomi kuulemma ihan lintukoto tuohon paikkaan verrattuna.
Kommentit (93)
Suomessa pääsee oikein hyvin hoitoon aina kun lukee omakannassa "urheiluharrastus näkyy ruumiin rakenteessa ja sukurasitteesta huolimatta veriarvot hyvät " Ei ole koskaan tarttenu pyytää tai kinuta aikaa, aina päässyt lekurille kun tarvis, ja ilman viikkojen jonotusta.
Ja käyn julkisella jos tarvii.
Varmaan vähän toista hypokondrikoilla ja joka naarmusta valittajilla.Ja ne kyllä näkee sen kirjauksista .
alfa 46v
USA on kaiken kaikkiaan mielettömän kallis maa. Verotkaan ei tosiaan palkansaajalle erityisen alhaiset. (Pääomatuloja nauttivilla tilanne voi olla eri, jos on siis siinä asemassa että voi hyödyntää jotain ammattimaista verosuunnittelua)
USA:ssa on halpoja lähinnä autot, polttoaine ja kulutustavarat. Muut asiat tosi kalliita. Oikeastaan kaikki tärkeimmät asiat on tosi kalliita. Myös terveellinen ruoka on siellä kallista, ainakin suurkaupungeissa.
Ainakin Teksasissa oli parempien sairaaloiden tontin rajoilla puomit ja ensimmäinen kysymys oli aina onko vakuutus. Eivät päästä edes sairaala-alueelle ilman vakuutusta. Siellä kun on velvollisuus hoitaa kiireelliset tapaukset, jos on päässyt sisälle, vaikka ei olisi vakuutusta eikä rahaa maksaa.
Eli kyllä tuo Ismon kuvaus on ihan realismia.
Mister Lipponen (ei Pekka, vaan Paavo, ei siis prinssieversti) sanoi muutama vuosi sitte Ylen Mölsän puistohaastattelussa, että meidän pitäisi ottaa mallia Yhdysvalloista (jossa joka toinen on vankilassa) ja Ruotsista (jossa joka toinen on joutuva vankilaan), koska ne ovat Suomea avoimempia yhteiskuntia. "Suomea vaivaa jonkinasteinen henkinen taantuma."
Äärioikeisto jyllää ja sillee.
Paavo on valtio-opin maisteri.
Heh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen unelma. Se se on!
Siksi he eivät halua sosialismia.
Kaliforniassa nimenomaan haluavat. Vassareiden hallussa.
Demokraatit eivät ole vasemmistolainen puolue. Ajavat huomattavasti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Suomessa esimerkiksi Kokoomus. Se että puoluetta äänestävät vähemmistöt ja abortinkannattajat, ei vielä tee puolueesta vasemmistolaista.
Hassua, että jotkut vieläkin jakavat vasemmistoon ja oikeistoon. Herätys, maailma on muuttunut, kuten Brexit ja Trumpin valinta, vain nämä suurinta mainitakseni, on osoittanut.
Maailma on jakautunut globalisteihin, jotka pitävät rajat auki ja myyvät isänmaansa. Ja isänmaallisiin, jotka arvostavat vanhoja arvoja, tapoja ja uskontoja. Valitse puolesi.
Minulla esim. ei ole mammonaa, mutta turvapaikkaturisteista on niin ikäviä kokemuksia, että olen jo valinnut. Muutenkin olen enemmän rauhaa rakastava kuin anargistinen tai sotaisia uskontoja ymmärtävä.
Teot ovat painavampia kuin sanat. Ismon koti on... USA:ssa. Minulle se kertoo eniten.
Vierailija kirjoitti:
Silti haluaa kovasti kansalaisuuden.
Ensiksi tyyppi haukkuu koko maan ja kehuu suomea. Lopuksi haluaa jenkkien kansalaisuuden ja päästä suomesta pois?
Tyypillä ei ole kaikki muumit laaksossa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Trumpille tästäkin
Trumppihan on ollut politiikassa vasta reilut 3 vuotta, joten ei, hae syypäätä esim tästä:
1973: Biden enters politics
1974:
1975:
1976:
1977:
1978:
1979:
1980:
1981:
1982:
1983:
1984:
1985:
1986:
1987:
1988:
1989:
1990: HANG ON... ALMOST THERE
1991:
1992:
1993:
1994:
1995:
1996:
1997:
1998:
1999:
2000:
2001:
2002:
2003:
2004:
2005:
2006:
2007:
2008:
2009:
2010:
2011:
2012:
2013:
2014:
2015:
2016:
2017:
2018:
2019:
2020: NOW HE'S READY TO FIX THE COUNTRYJoe Bidenin poliittinen ura on siis kestänyt 47 vuotta eli 19% USA:n 244 vuoden olemassaolon historiasta.
Ollut politiikassa 1/5 koko valtion olemassaolon ajasta.
Jos sinä olisit palkannut kotiisi remontoijia ja he eivät olisi vielä 47 vuoden päästä saaneet hommaa valmiiksi, niin palkkaisitko heidät vielä 4 vuoden lisäajaksi?
Joten sanotaanko ennemmin, että kiitos Bidenille tuosta minkälainen USA nyt on. Urapolitikot pitäisi kieltää.
TÄMÄ!

Politiikka ei ole yksilölaji
Se on juuri yksilölaji.
Valovoimainen ja menestynyt poliitikko saa jopa koko maan vaihtamaan suuntaa.
Jos ei 47 vuodessa saa mitään merkittävää aikaiseksi niin ei sitä saa koskaan.
Oikeasti hyvät poliitikot voittavat vaalit toisensa perään ja ovat Presidenttejä jo poliittisen uransa alussa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo edes taloudellisesti järkevää kansantaloudeuden kannalta, jos ihmisten terveysasiat on täysin tuuliajolla? Terveyteen panostaminen ylläpitää ihmisten työkykyä. Samoin ihmettelen miksei valtavalle ylipaino-ongelmalle tehdä mitään? Ei tuo äärimmäisen individualistinen yhteiskunta ole joka suhteessa kovin toumiva.
Suomi on melkein yhtä lihava maa. Ero on se että täällä muut joutuvat maksamaan läskien l+userien lihavuusleikkaukset. Yhdysvalloissa jokainen maksaa ne itse.
Vierailija kirjoitti:
Ismo sanoo KOTINSA kuitenkin olevan USA:ssa, joten ei se NIIN paha paikka voi olla. Mitä olen itse aiheeseen tutustunut, niin VAPAUS, AITO OMAN POTENTIAALINSA esiin tuominen on Jenkkilässä helpompaa kuin täällä. Uskon, että senkin takia Ismo puolisoineen MIELUUMMIN asuu USA:ssa kuin Suomessa.
No ei varmasti, Ismohan on Suomen kansalainen, joten jos käy huonosti ja tulee äitiä ikävä, niin Ismo on aina tervetullut takaisin Suomeen, suomalaisten sosiaalietuuksien ja palveluiden ääreen, niinkuin on kaikki muutkin ulkomaille lähteneet ongenonkijat. Ismo tekee tosin siinä paremmin kuin useimmat, ettei hauku Suomea vaan selvästi osaa arvostaa sitä hyvinvointia, mikä Suomessa on saavutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Trumpille tästäkin
Trumppihan on ollut politiikassa vasta reilut 3 vuotta, joten ei, hae syypäätä esim tästä:
1973: Biden enters politics
1974:
1975:
1976:
1977:
1978:
1979:
1980:
1981:
1982:
1983:
1984:
1985:
1986:
1987:
1988:
1989:
1990: HANG ON... ALMOST THERE
1991:
1992:
1993:
1994:
1995:
1996:
1997:
1998:
1999:
2000:
2001:
2002:
2003:
2004:
2005:
2006:
2007:
2008:
2009:
2010:
2011:
2012:
2013:
2014:
2015:
2016:
2017:
2018:
2019:
2020: NOW HE'S READY TO FIX THE COUNTRYJoe Bidenin poliittinen ura on siis kestänyt 47 vuotta eli 19% USA:n 244 vuoden olemassaolon historiasta.
Ollut politiikassa 1/5 koko valtion olemassaolon ajasta.
Jos sinä olisit palkannut kotiisi remontoijia ja he eivät olisi vielä 47 vuoden päästä saaneet hommaa valmiiksi, niin palkkaisitko heidät vielä 4 vuoden lisäajaksi?
Joten sanotaanko ennemmin, että kiitos Bidenille tuosta minkälainen USA nyt on. Urapolitikot pitäisi kieltää.
Politiikka ei ole yksilölaji
Se on juuri yksilölaji.
Valovoimainen ja menestynyt poliitikko saa jopa koko maan vaihtamaan suuntaa.
Jos ei 47 vuodessa saa mitään merkittävää aikaiseksi niin ei sitä saa koskaan.
Oikeasti hyvät poliitikot voittavat vaalit toisensa perään ja ovat Presidenttejä jo poliittisen uransa alussa.
Tai pääministereitä, niinkuin esim. Sanna Marin :)
Vierailija kirjoitti:
Hirvittävän kallis terveydenhuolto ja koulumaksut kyllä ihmetyttävät USA:ssa. Samoin huonot vanhempainedut. Nämähän ovat kansantaloudelle huonoksi, kun ihmiset eivät voi tehdä enempää lapsia ja veronmaksajia.
Samoin Euroopan monissa maissa säälliset koulut maksavat kymppitonneja vuodessa. Se tuntuu aivan ihmeelliseltä, ihmisten voimavarojen tuhlaukselta.
Yhdysvalloissa ihmiset tekevät enemmän lapsia per nainen kuin Suomessa.
Tajuatko että kyllä ne koulut maksavat Suomessakin yhtä paljon. Mutta kaikki joutuvat maksamaan ne. Jopa ne jotka ei sinne kouluun mene.
Täällä joutuu maksamaan kaikki kaikesta vaikka ei ikinä niitä tarvitsekkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Trumpille tästäkin
Trumppihan on ollut politiikassa vasta reilut 3 vuotta, joten ei, hae syypäätä esim tästä:
1973: Biden enters politics
1974:
1975:
1976:
1977:
1978:
1979:
1980:
1981:
1982:
1983:
1984:
1985:
1986:
1987:
1988:
1989:
1990: HANG ON... ALMOST THERE
1991:
1992:
1993:
1994:
1995:
1996:
1997:
1998:
1999:
2000:
2001:
2002:
2003:
2004:
2005:
2006:
2007:
2008:
2009:
2010:
2011:
2012:
2013:
2014:
2015:
2016:
2017:
2018:
2019:
2020: NOW HE'S READY TO FIX THE COUNTRYJoe Bidenin poliittinen ura on siis kestänyt 47 vuotta eli 19% USA:n 244 vuoden olemassaolon historiasta.
Ollut politiikassa 1/5 koko valtion olemassaolon ajasta.
Jos sinä olisit palkannut kotiisi remontoijia ja he eivät olisi vielä 47 vuoden päästä saaneet hommaa valmiiksi, niin palkkaisitko heidät vielä 4 vuoden lisäajaksi?
Joten sanotaanko ennemmin, että kiitos Bidenille tuosta minkälainen USA nyt on. Urapolitikot pitäisi kieltää.
Politiikka ei ole yksilölaji
Se on juuri yksilölaji.
Valovoimainen ja menestynyt poliitikko saa jopa koko maan vaihtamaan suuntaa.
Jos ei 47 vuodessa saa mitään merkittävää aikaiseksi niin ei sitä saa koskaan.
Oikeasti hyvät poliitikot voittavat vaalit toisensa perään ja ovat Presidenttejä jo poliittisen uransa alussa.
Tai pääministereitä, niinkuin esim. Sanna Marin :)
Sanna Marinia ei ikinä ole valittu vaaleilla.
Hän on petoksella valtaan päässyt ja surkein pääministeri tämän maan historiassa.
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä on progressiivisen veroprosentti kuten meilläkin, mitä isommat tulot, sitä enemmän maksat
According to the Tax Foundation, the top 50% of taxpayers paid 96.96% of all federal income taxes in 2016, the last tax year for which comprehensive and vetted statistics are available from the Internal Revenue Service. This means that the bottom 50% paid just 3.04%.
https://www.thebalance.com/what-the-average-american-pays-in-taxes-4768…
Että kyllä sielläkin työssäkäyvät elättävät niitä jotka eivät ”jaksa” käydä töissä.
Ikävä kyllä sielläkin on liikaa niitä sossupummeja jotka äänestävät demokraatteja. Kun eivät työtä osaa tehdä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ämmyli kirjoitti:
Mitä w..siel populaa enempi ko tääk,ja tilanne nyt on mikä on.Obamacare oli susi syntyessään.Täälläkin sairaalanpoli käynti maksa melkein 38€ terkkakäynnit myös.Miks Leikola kääntää veistä haavassa..sielläkin ovat kovilla terv.huolto.
Määrä luulen että keskiverto amerikkalainen kiljuisi riemusta jos poliklinikkakäynti maksaisi 38€, siellä puhutaan tonneista.
Netissä olen nähnyt mielenkiintoiia keskuteluja jenkkisaiteilla, joissa esimerkiksi naiset ovat vertailleen synnytyskuluja. Suomessahan normaali synnytys jossa olet vaikkapa 4 päivää sairaalassa on jotain alle 200 euroa. USA:ssa se olisi samoilla ehdoilla keskimäärin 10 000 dollaria.
Kun tästä keskustellaan netissä niin kyllähän jenkkinaiset ovat aivan äimänkäkenä ja jotkut saavat raivarin.
Ja kyse ei siis ole edes varsinaisesti sairaudesta...
Suomessa muut joutuvat maksamaan sinun synnytyksesi. Mikä on väärin!
Yhdysvallat on oikeidenmukaisempi maa. Jokainen saa mitä itse saa itselleen tuotettua eikä joudu maksamaan muiden kuluja.
Älä Ismo ota lemmikkieläintä. Eehheheh..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen unelma. Se se on!
Siksi he eivät halua sosialismia.
Kaliforniassa nimenomaan haluavat. Vassareiden hallussa.
Demokraatit eivät ole vasemmistolainen puolue. Ajavat huomattavasti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Suomessa esimerkiksi Kokoomus. Se että puoluetta äänestävät vähemmistöt ja abortinkannattajat, ei vielä tee puolueesta vasemmistolaista.
Kyllä se on vasenmmistolainen. Veroja lisää, sossurahaa lisää.
Siihen vielä päälle kaikki PC-roska mitä ne haluaa.
Täällä on kumma harhaluulo siitä, että USA:ssa olisi muka todella alhaiset verot. Alhaiset verot siellä on kyllä riittävän rikkaille ihmisille, muttei vättämättä tavan palkansaajille. Kyllä sielläkin ihan kohtalaisesti tuloveroa maksetaan. Kiinteistävero onkin sitten jo ihan toista maata kuin meillä täällä Suomessa. Puolen miljoonan kämpästä voit pahimmillaan maksaa yli kymppitonnin vuodessa kiinteistöveroa ja vähimmilläänkin useita tuhansia, eli Suomeen verrattuna kiinteistövero on aivan pilvissä. Meillähän puolen miljoonan talossa kiinteistövero on tonnin luokkaa vuodessa.