Ismo Leikola maalaa aika karmean kuvan Usa:sta Iltasanomissa
Tai ainakin Los Angelesista. Terveydenhuolto on ihan karmeaa, ihmiset jonottaa kaduilla shekkien kanssa pankkeihin ja kukaan ei luota kehenkään. Suomi kuulemma ihan lintukoto tuohon paikkaan verrattuna.
Kommentit (93)
Jokaisella maalla on omat kulttuuriset arvonsa, jotka näkyvät siinä miten asiat on järjestetty. Oma mielipide siitä mitä pitää tärkeänä, vaikuttaa sitten siihen miten asiat näkee kotimaassa tai ulkomailla.
Tyypillistä on kuitenkin se, että jos muutat asumaan ulkomaille, teet päätöksen niiden hyvien puolien takia.
Unohdat sen, että niitä huonoja puoliakin on ja usein ne juuri ovat ne asiat, jotka meillä Suomessa toimivat ja joita me pidämme itsestäänselvinä -- niinpä et tule ajatelleeksikaan että ne asiat olisi eri tavalla siellä ulkomailla. Sen huomaa vasta muuton jälkeen.
Mulla on amerikkalainen kaveri, joka on asui Suomessa vuosien ajan isänsä kanssa. Hänen isänsä on varakas liikemies, asuvat Connecticutissa hyvällä seudulla, jne...
Kaverini ja isän vertailussa Suomen ja USA:n systeemissä eroja oli. Kaverini tiivisti erot niin, että "Amerikassa maksamme vähemmän veroja kuin Suomessa, mutta Suomessa saamme enemmän vastinetta veroille, joita maksamme."
Leikola haluaa olla siellä vain, koska hänellä on ura showbisneksessä siellä. Eli vähän erikoistapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Trumpille tästäkin
Trumppihan on ollut politiikassa vasta reilut 3 vuotta, joten ei, hae syypäätä esim tästä:
1973: Biden enters politics
1974:
1975:
1976:
1977:
1978:
1979:
1980:
1981:
1982:
1983:
1984:
1985:
1986:
1987:
1988:
1989:
1990: HANG ON... ALMOST THERE
1991:
1992:
1993:
1994:
1995:
1996:
1997:
1998:
1999:
2000:
2001:
2002:
2003:
2004:
2005:
2006:
2007:
2008:
2009:
2010:
2011:
2012:
2013:
2014:
2015:
2016:
2017:
2018:
2019:
2020: NOW HE'S READY TO FIX THE COUNTRYJoe Bidenin poliittinen ura on siis kestänyt 47 vuotta eli 19% USA:n 244 vuoden olemassaolon historiasta.
Ollut politiikassa 1/5 koko valtion olemassaolon ajasta.
Jos sinä olisit palkannut kotiisi remontoijia ja he eivät olisi vielä 47 vuoden päästä saaneet hommaa valmiiksi, niin palkkaisitko heidät vielä 4 vuoden lisäajaksi?
Joten sanotaanko ennemmin, että kiitos Bidenille tuosta minkälainen USA nyt on. Urapolitikot pitäisi kieltää.
Ei jeesus mikä analogia. 😂 Voisihan esimerkiksi RBG:istakin sanoa että niin kauan istui korkeimmassa oikeudessa ja mihin tuo maa sinä aikana on mennytkään! Se on kyllä totta että Donald on USA:n hengen ilmentymä, ei niinkään toisinpäin.
Ei jeesus että on huono analogia verrata Bidenia ja RBG:ta keskenään.
Toinen sentään sai jotain aikaan, toinen taas on ollut pelkkä urapolitikko jolla ei ole näyttää kuin liuta epäonnistumisia.
Ihmekkös tuo. Onhan Kalifornia vasemmiston johtama osavaltio.
Aijaa, hän maalasi karmean kuvan kyllä itsestään ajat sitten. Hevosenhakkaaja.
#eiunohdu
Ei pidä tuomita koko maata joidenkin suurkaupunkien toiminnan perusteella. Siellä on paljon muitakin paikkoja. Et vain näe kotimaisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen unelma. Se se on!
Siksi he eivät halua sosialismia.
Kaliforniassa nimenomaan haluavat. Vassareiden hallussa.
Demokraatit eivät ole vasemmistolainen puolue. Ajavat huomattavasti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Suomessa esimerkiksi Kokoomus. Se että puoluetta äänestävät vähemmistöt ja abortinkannattajat, ei vielä tee puolueesta vasemmistolaista.
fkldögklödfg kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalifornia ei ole U.S.A. Porukka pakenee sielta kovaa vauhtia. Paastivat hurjan maaran vankeja vapaaksi ja nyt ne asuvat kaduilla. Paljon rikollisuutta ja paljon veroja. Osavaltiot maaraavat itse miten sita pyorittavat.( Ei ole presidentin vika.)
Hammaslaakarit tekevat rahaa. On huonoja ja hyvia paikkoja. Tietysti ulkomaalaisia yritetaan viilata "hampaaseen". Eihan Leikolakaan uskonut ekan paikan hintoja. On normi homma kilpailuttaa hintoja. Ei tarvitse jonottaa kuukausia.
Ei Suomessakaan tarvitse jonottaa kuukausia kun käy yksityisellä.
_____________________
Mutta me vasta tyhmiä ollaan. Maksamme todella paljon veroja ja silti emme pääse julkiselle puolelle hoitoon. Ei lääkäriin, eikä hammaslääkäriin. Julkisen puolen anti keskituloiselle veronmaksajalle on kaiken kaikkiaan tänä päivänä vähäistä. Suurella osalla on jo terveysvakuutus. Eli maksamma vakuutuksen ja verot. Yleensä vain toista.
Mutta saihan italialaiset ja espanjalaiset vähän avustusta suomalaisilta tyhmiltä veronmaksajilta, ressukat.
Vai niin. Kyllä minä olen käynyt monta kertaa tämän vuoden puolella lääkärissä ja hammaslääkärillä julkisella puolella. Koronahysterian takia saa kiireettömän ajan parissa päivässä ja voi valita lääkärin ja kellonajan koska sopii. Niin tyhjää on ollut. Normaalisti on 3 viikon jono.

Pohjanmaalla on kuukausien jono (Hammaslääkäriin ei pääse edes lapset) ja yleinen perusterveydenhoito on jäissä. Vain akuutit tapaukset pääsevät hoitoon.
Täällä voi todellakin unohtaa vuosittaiset mammografiatarkastukset ja gynet.
Vierailija kirjoitti:
Ihmekkös tuo. Onhan Kalifornia vasemmiston johtama osavaltio.
Amerikan "vasemmisto" on ihan eri asia kuin mikään eurooppalainen vasemmisto.
Vierailija kirjoitti:
Ismo sanoo KOTINSA kuitenkin olevan USA:ssa, joten ei se NIIN paha paikka voi olla. Mitä olen itse aiheeseen tutustunut, niin VAPAUS, AITO OMAN POTENTIAALINSA esiin tuominen on Jenkkilässä helpompaa kuin täällä. Uskon, että senkin takia Ismo puolisoineen MIELUUMMIN asuu USA:ssa kuin Suomessa.
Jaa, uskot siis niiden propagandaan.
Nykyään tiedetään jo, että ns. "amerikkalainen unelma" on pelkkä myytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen unelma. Se se on!
Siksi he eivät halua sosialismia.
Kaliforniassa nimenomaan haluavat. Vassareiden hallussa.
Demokraatit eivät ole vasemmistolainen puolue. Ajavat huomattavasti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Suomessa esimerkiksi Kokoomus. Se että puoluetta äänestävät vähemmistöt ja abortinkannattajat, ei vielä tee puolueesta vasemmistolaista.
Englantilainen puolue- ja poliittinen järjestelmä toimii hyvänä johdantona amerikkalaiseen vastaavaan. Tosin, sillä erotuksella, että Englannissa on kolme puoluetta ja USA:ssa vain kaksi. Englannissa ovat Toryt (konservatiivit), liberaalit ja Labour (vasemmisto). Tuosta saa helposti amerikkalaisen järjestelmän, kun rapsasee Labourin pois.
Sen vuoksi työpaikat, sosiaaliturva, koulutus ja sun muut eivät tule _koskaan_ näyttelemään merkittävää roolia USA:n politiikasta. Niistä ei ole yhtäkään tahoa puhumassa tai nostamassa epäkohtia esille. Kaikkihan ne tietävät, mutta ei ole ketään, joka niistä puhuisi.
Mulle käynyt samantapaisia juttuja yksityishammaslääkärillä Suomessa, on yhden hampaan lisäksi haluttu korjata muitakin, joissa ei ole ollut suurempaa vikaa (paikka painunut alaspäin). Olisi halunnut laittaa vanhan muovipaikan tilalle uuden keraamisen paikan, hinta monta sataa euroa. Vaihdoin hammaslääkäriä, uuden lääkärin mielestä sille ei tarvinnut tehdä mitään.
Kymmenen vuotta sitten yksi hammaslääkäri olisi halunnut vaihtaa amalgaamipaikkani, 3kpl, muovisiin. En suostunut. Siellä ne ovat suussa tänäkin päivänä.
Kyllä täälläkin halutaan ylihoitaa, se on bisnestä. Joskus kannattaa vaan kylmästi kysyä ns. second opinion toiselta lääkäriasemalta.
Vierailija kirjoitti:
Kalifornia ei ole U.S.A. Porukka pakenee sielta kovaa vauhtia. Paastivat hurjan maaran vankeja vapaaksi ja nyt ne asuvat kaduilla. Paljon rikollisuutta ja paljon veroja. Osavaltiot maaraavat itse miten sita pyorittavat.( Ei ole presidentin vika.)
Hammaslaakarit tekevat rahaa. On huonoja ja hyvia paikkoja. Tietysti ulkomaalaisia yritetaan viilata "hampaaseen". Eihan Leikolakaan uskonut ekan paikan hintoja. On normi homma kilpailuttaa hintoja. Ei tarvitse jonottaa kuukausia.
Itseäni on ihan Helsingissä yritetty huijata samalla tavalla kuin Ismoa. Olin saanut hammaslääkäriasemalle Helsingin kaupungin ostopalvelulähetteen. Lääkäri totesi pian, ettei hammasta kannata paikata vaan pitää laittaa kruunu, myös viereiselle hampaalle. Heillä onnistuisi "erikoishintaan", 1500 €. Menin omalla rahalla yksityiselle lääkärille, joka hoiti paikkauksen parilla sadalla eurolla. Paikka on pysynyt hyvin paikallaan.

Ohhoh! On jotakuinkin vastaavanlainen kokemus itselläkin, eli kunnan ostositoumus yksityiselle, ja hammaslääkäri yksityisellä pokkana esittää, että ei voi paikata hammasta muovilla. Vaikea sijainti. Pitää laittaa keraaminen. Hintaa olisi tullut itselle maksettavaksi melkein 500 euroa.
Koska julkinen ei maksa kuin tietylle osoitetulle paikalle ostositoumuksen eikä osoitettu yksityinen paikka suostunut normihintaiseen muovipaikkaan, oli pakko itse mennä yksityiselle. Tämä yksityinen totesi, että sijainti on vaikea, mutta ei niin vaikea, etteikö siihen saada "matriisia" aikaiseksi. Niinpä laitettiin muovipaikka ja on siinä pysynyt vuosia.
Törkeää menoa! Ja siis tämä kunnan osoittama paikka ei millään suostunut tekemään sitä muovipaikkaa. Ei suostunut.
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, hän maalasi karmean kuvan kyllä itsestään ajat sitten. Hevosenhakkaaja.
#eiunohdu
En halua puolustella hevosen lyömistä, vaikka ratsastajan virheestä olikin kyse, mutta olihan se Tallitähdet ohjelmaformaatti totuuden nimissä täysin epäreilu sekä ratsastajien että hevosten osalta.
Osallistujat (ihmiset siis) laitettiin jatkuvasti taitotasoonsa nähden liian vaativien tilanteiden eteen, jolloin aivan liikaa joudutaan luottamaan siihen, että hevonen pelastaa tilanteen. Ei ihme, että tilanne oli sekä ratsastajille että poloisille hevosille hyvin turhauttava.
Ratsastus on laji, joissa mutkien oikominen kostautuu aina jossain vaiheessa, ja riskit loukkaantumisille on suuret aina kun yritetään ratsukon taitoihin nähden liian vaikeita asioita varsinkin vauhdikkaassa esteratsastuksessa. Onneksi tätä ohjelmaa ei yhtä kautta enempää tehty.
Meni ohi aiheen. Anteeksi.
Niin siis eihän tuo mikään uutinen ole.
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo edes taloudellisesti järkevää kansantaloudeuden kannalta, jos ihmisten terveysasiat on täysin tuuliajolla? Terveyteen panostaminen ylläpitää ihmisten työkykyä. Samoin ihmettelen miksei valtavalle ylipaino-ongelmalle tehdä mitään? Ei tuo äärimmäisen individualistinen yhteiskunta ole joka suhteessa kovin toumiva.
Lähes kaikki fläsät on jättiperzeisiä n e g r u-naisia.
Ei siellä töitä tekevät ihmiset voi töitä tehdä ja painaa samalla 200kg.