APUA tulossa hulluksi?? :(

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:32"]Kannattaa ehkäpä myös lukea Orsillon ja Roemerin kirja Mielekkäästi irti ahdistuksesta. Siellä on tiedon ja muiden ihmisten kokemusten lisäksi myös harjoituksia, joiden avulla voi treenata tietoista läsnäoloa.

Itsellä myös ahdistuneisuutta. Pikkuhiljaa olen opetellut suhtautumaan noihin ajatuksiin sellaisella myönteisen "uteliaalla" tavalla. Siis vähän kuin siten, että "Kas, nyt pelkään saavani sydänkohtauksen. Kylläpä tämäkin ajatus/pelko kohta ohi menee, kuten viime viikolla se toinenkin juttu." Pointti siis on se, että sitä pelkoa ei lykätä mihinkään maton alle, vaan tarkastellaan vähän niin kuin ulkopuolelta, että kah, tuollaista se mieli tänään keksi. Tuon jos opettelee, niin pääsee kaikenmoisesta muustakin stressistä vähän vähemmällä.

11

[/quote]

Vousiko olla kaikki vain ahdistukseen liittyvää oireilua? Olen saanut pahimmat paniikin tunteet hallittua juuri tuolla tavalla etten murru lasten edessä, mutta kun uusia oireita tulee niin pelko ottaa taas vallan...

ap.

Ei sinua luulotautiseksi leimata kun sinulla on oikeasti vikaa!

Eli sinulla on ihan selvästi tuo ahdistuneisuushäiriö ja alkava paniikkihäiriö.

Googleta vaikka...

Ja hae heti apua koska oireet tuskin kotikonstein hellittää vaan niillä on taipumus paheta.

Kokemusta on!

Ap, kyse on ahdistuneisuushäiriöstä, etkä ole yksin. Kaiken pohjalla on kuoleman pelko. Olen itse käynyt aikanaan saman läpi, ja kohtalotovereita meillä on paljon. Eräs lääkäri sanoi aikanaan, että pienten lasten äidit sairastavat kaikki maailman kamalimmat taudit. Mielessään. Vastuu omista pienistä lapsista on niin valtava, että se ruokkii menettämisen pelkoa.

Minua eivät auttaneet lopulta lukuisatkaan verikokeet eivätkä lääkärintarkastukset, niiden tuoma helpotus kesti vain hetkisen, siihen saakka kunnes löysin itsestäni taas uusia oireita. Näin vuosia jälkikäteen ajatellen pelastukseni oli viisas lääkäri, joka sanoi, että meistä maailman ihmisistä ihan jokainen elää saman epätietoisuuden kanssa. Kukaan meistä ei koskaan voi tietää mitä seuraava minuutti tuo tullessaan. Ja kun näin on, kannattaako tätä ihanaa elämää tuhlata huolehtimiseen. Mietin näitä sanoja pitkään ja koin jonkinlaisen valaistumisen. Lisäksi söin usemman kuukauden hevoskuurin rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita, jotta aivot ja koko keho varmasti sai kaikki tarvittavat rakennusaineet.

Yht äkkiä alkoi aurinko paistaa pilvien takaa ja olin kuin uusi ihminen. Ahdistus oli väistynyt kokonaan ja nautin elämästä täysin rinnoin. Se tapahtuu sinullekin, ap. Voimia ja halauksia! Käy rohkeasti juttelemassa, pyydä apua. Jostakin löytyy sinullekin se väylä, joka vie  ahdistuksen pois ja tuo ilon ja luottamuksen takaisin. Muista, et ole yksin!

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:38"]Ei sinua luulotautiseksi leimata kun sinulla on oikeasti vikaa!

Eli sinulla on ihan selvästi tuo ahdistuneisuushäiriö ja alkava paniikkihäiriö.

Googleta vaikka...

Ja hae heti apua koska oireet tuskin kotikonstein hellittää vaan niillä on taipumus paheta.

Kokemusta on!

[/quote]

Tieto siitä että kaikki johtuisi vain jostain ahdistuksesta helpottaisi kyllä ihan älyttömästi. Haluaisin niin nauttia elämästäni kun minua siunattu niin ihanilla lapsilla ja miehellä! On vain niin vaikeaa selittää ventovieraalle tästä kun en ole omallelaan miehelle saanu suutani avattua :(

ap.

Niin ihan turha on niitä epämääräisiä ruumiillisia oireita hoitaa kun sinulla suoraan sanottuna on ongelmia henkisellä puolella ja en sano tätä pahalla vaan se on fakta.

Kun saat henkisen puolen kuntoon niin nuo psykosomaattiset oireetkin häviää pikkuhiljaa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:33"]

[

Tai juttelet neuvolan th: n kanssa ja pyydät häneltä.

[/quote] kyllä mun pitäisi pitäisi soittaa, mutta pelkään niin että mut leimataan luulotautiseksi kun kahteen kertaan oon käynyt Tän tyyppisten yksittäisten vaivojen vuoksi eikä mitään löytynyt..jos ei oteta tosissaan kun oireet vaihtelevat ja ovat niin epämääräisiä :(

ap.

[/quote]

Mutta mitäpä jos sä varaisit vaikka yksityiseltä ihan tavallisen terveystarkistusajan? Et oireiden vuoksi, vaan ihan muuten vaan. Siellä sitten kävisit läpi sen, että sulla on tällaisia oireita sekä tällaista pelkoa. Kun mun mielestä niitä yksittäisiä ei tavallaan kannata lähteä tutkimaan, jos heti kohta tulee joku uusi pelko kuitenkin. Vaikka siihen voi olla vaikea luottaa, niin kyllä ne lääkärit osaa sen arvioida, että kertooko ne oireet jostain vakavasta vai ei. Todennäköisesti ei, koska ihmisen kroppaan nyt kuuluu kaikenmoista viiltelyä, pistelyä ja puutumista ihan normaalistiki - puhumattakaan siitä, jos sattuu moisesta menemään paniikkiin. Kun sekin on hyvä muistaa, että ihminen on psykofyysinen olento.

Itse olen esimerkiksi stressaamalla onnistunut aiheuttamaan itselleni sydämen lisälyöntejä. Siis ihan oikeita rytmihäiriöitä, jotka tuntuvat inhottavilta ja näkyvät sydänkäyrässä ja tuntuvat pelottavilta, mutta jotka helpottavat, jos onnistun olemaan stressaamatta. Mikä on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, koska tuntemus on tosi inhottava ja säikäyttävä ja stressaava.

Edelleen nro 11

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:39"]Ap, kyse on ahdistuneisuushäiriöstä, etkä ole yksin. Kaiken pohjalla on kuoleman pelko. Olen itse käynyt aikanaan saman läpi, ja kohtalotovereita meillä on paljon. Eräs lääkäri sanoi aikanaan, että pienten lasten äidit sairastavat kaikki maailman kamalimmat taudit. Mielessään. Vastuu omista pienistä lapsista on niin valtava, että se ruokkii menettämisen pelkoa.

Minua eivät auttaneet lopulta lukuisatkaan verikokeet eivätkä lääkärintarkastukset, niiden tuoma helpotus kesti vain hetkisen, siihen saakka kunnes löysin itsestäni taas uusia oireita. Näin vuosia jälkikäteen ajatellen pelastukseni oli viisas lääkäri, joka sanoi, että meistä maailman ihmisistä ihan jokainen elää saman epätietoisuuden kanssa. Kukaan meistä ei koskaan voi tietää mitä seuraava minuutti tuo tullessaan. Ja kun näin on, kannattaako tätä ihanaa elämää tuhlata huolehtimiseen. Mietin näitä sanoja pitkään ja koin jonkinlaisen valaistumisen. Lisäksi söin usemman kuukauden hevoskuurin rasvahappoja, vitamiineja ja hivenaineita, jotta aivot ja koko keho varmasti sai kaikki tarvittavat rakennusaineet.

Yht äkkiä alkoi aurinko paistaa pilvien takaa ja olin kuin uusi ihminen. Ahdistus oli väistynyt kokonaan ja nautin elämästä täysin rinnoin. Se tapahtuu sinullekin, ap. Voimia ja halauksia! Käy rohkeasti juttelemassa, pyydä apua. Jostakin löytyy sinullekin se väylä, joka vie  ahdistuksen pois ja tuo ilon ja luottamuksen takaisin. Muista, et ole yksin!

[/quote]

Voi kuinka ihanasti kirjoitit! Kiitos!<3 Ap.

No en minäkään välttämättä miehelle ainakaan heti mitään kertoisi koska mieheni on sen tyyppinen ihminen ettei välttämättä ymmärrä " henkisiä heikkouksia" kun on itse vahva ihminen.

Eli oikea osoite on vaikka mielenterveystoimisto josta saa keskusteluapua ja tietoa ja ohjaavat sitten eteenpäin jos on tarve.

Kaikki terveyskeskuslääkärit eivät ymmärrä ahdistuksesta tai paniikista mitään joten sieltä ei välttämättä saa oikeaa apua.

Neuvolan kautta voi saada myös kai lähetteen psykologille...kysy sieltä apua.

Kerro suoraan että kaikki pelottaa, ahdistaa, tuntuu pahalta ja sairaalta ja paniikki iskee...älä vähättele ettet jää ilman apua.

Mutta ensin sinun pitää toki myöntää asia itsellesi ja se tosiasia että tarviit apua!  Woimia :)

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:50"]No en minäkään välttämättä miehelle ainakaan heti mitään kertoisi koska mieheni on sen tyyppinen ihminen ettei välttämättä ymmärrä " henkisiä heikkouksia" kun on itse vahva ihminen.

Eli oikea osoite on vaikka mielenterveystoimisto josta saa keskusteluapua ja tietoa ja ohjaavat sitten eteenpäin jos on tarve.

Kaikki terveyskeskuslääkärit eivät ymmärrä ahdistuksesta tai paniikista mitään joten sieltä ei välttämättä saa oikeaa apua.

Neuvolan kautta voi saada myös kai lähetteen psykologille...kysy sieltä apua.

Kerro suoraan että kaikki pelottaa, ahdistaa, tuntuu pahalta ja sairaalta ja paniikki iskee...älä vähättele ettet jää ilman apua.

Mutta ensin sinun pitää toki myöntää asia itsellesi ja se tosiasia että tarviit apua!  Woimia :)

[/quote]

Kiitos! <3 onnistuisiko oikeasti neuvolan kautta lähete? on seuraava neuvola vasta 2kk kuluttua, enkä tiedä kestänkö/elänkö niin kauaa jos tämä pahenee joten millä keinoin voin muuten saada lähetteen johonkin mielenterveys puolelle jos tämä kaikki todellakin olisi vain ahdistuneisuudesta johtuvaa?

Todellakin voin allekirjoittaa etteivät tk lääkärit ymmärrä..menin mm paniikissa puutuvien käsien ja jalkojen kanssa sinne ja katsoi mua silmiä pyöritellen kun mitään ei löytynyt..

ap.

kuulostaa paniikkihäiriöltä voi puheta suurien elämänmuutosten aikaan kuten lapsen syntymä. Ensisijaisen tärkeää on että ei hoideta vain fyysisiä(lihasjumeja) vaan myös psyykkisiä oireita. Tuo että sydän tykyttää ja tun tuu että tulee hulluksi on jo itsessään paniikkia.

Varaat aikaa ja kerrot tästä lääkäri osaa ohjata eteenpäin ja tehdä tietyt kokeet joilla saat myös itsekin mielenrauhan. Ph:n kanssa oppii kyllä elämään vaikka se on vaikeaa.

Koita jättää kofeiini pois ja olla kasaamatta hirveästi hommia ja ressiä itsellesi. Lepää ja anna aikaa mene lääkärille ja ota apu vastaan. kaikkea hyvää tämä sairaus on kauhea, muttei maailman loppu sen kanssa voi elää mielekästäkin elämää <3

Juu, ahdistuneisuutta ihan selvästikin. Itselläni aiemmin ollut samoja ongelmia, mutta jotenkin sain itseni miettimään että kaikki mitä tapahtuu on tarkoitettu tapahtuvaksi, eli kävi miten kävi kaikki on kuitenkin hyvin ja niinkuin pitääkin olla. Ja että kyseessä on vain pelko, se on oikeasti vain pelko ja ajatus, EI TOTTA! Miksi muka sairastuisit niin että olisit aavistanut sen ensin jotenkin, ei fyysistä sairastumista voi ennustaa tai aavistaa mitenkään, todella epätodennäköistä. Ja hulluksi ei tulla niin että sen tajuaa, oikeat hullut ei edes tajua olevansa hulluja. Se on vain ajatus ja pelko.

Ahdistus kyllä hälvenee pois, kunhan jaksat uskoa siihen. Kannattaa ottaa esim. kriisikeskukselle yhteyttä, sinne pääsee melko nopeasti juttelemaan. Ja syödä vahvaa e-epa 650 mg, pari kpl päivässä, muutaman kuukauden kuluttua jo nuo rasvahapot auttavat.

Ei tarvitse odottaa seuraavaa neulovaa kun soitat sille neuvolan tädille ja kysyt neuvoa ja apua.

Tai sitten etsit netistä ym. kaupungin tai kunnan mielenterveystoimiston numeron tai kysyt apua perheneuvolasta.

Apua saa heti jos vain itse pystyy olemaan sen verran aktiivinen että pystyy soittamaan.

Ja joskus se "oikea paikan" ja avun löytäminen ei ole ihan helppoa joten et saa lannistua jos joku taho sinut teilaa niinkuin se tk-lääkäri vaan soitat seuraavaan paikkaa.

Sinä selviät tästä kun vain tiukasti haet apua!

Niin ja vielä 32 jatkaa, että hulluksi tulemisen pelko on kuoleman pelon ohella yleisin paniikkikohtauksen aikana tuleva ajatus. Silti yksikään ei ole tiettävästi koskaan seonnut tai kuollut paniikkikohtaukseen, joten ei oikeaa huolta, se on vain pelko, ei totta. Itseäni aikoinaan myös tuo lohdutti paljon, koska myös minä pelkäsin sekoavani ja tulevani hulluksi. Mutta nyt tiedän, kuten psykologini minulle sanoi, ettei minunlaiset ihmiset edes tule hulluiksi, vaan se on ainoastaan epätodellinen pelko.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:02"]Ei tarvitse odottaa seuraavaa neulovaa kun soitat sille neuvolan tädille ja kysyt neuvoa ja apua.

Tai sitten etsit netistä ym. kaupungin tai kunnan mielenterveystoimiston numeron tai kysyt apua perheneuvolasta.

Apua saa heti jos vain itse pystyy olemaan sen verran aktiivinen että pystyy soittamaan.

Ja joskus se "oikea paikan" ja avun löytäminen ei ole ihan helppoa joten et saa lannistua jos joku taho sinut teilaa niinkuin se tk-lääkäri vaan soitat seuraavaan paikkaa.

Sinä selviät tästä kun vain tiukasti haet apua!

[/quote]

KIITOS kaikille teille kovasti! Voin oikeasti sanoa että nyt on jotenkin paljon parempi olla. Pahin terä ahdistuksesta kadonnut kun tajusin että tää voi olla oikeasti olla "voitettavissa".

Täytyy yrittää kerätä rohkeutta jos saisin soitettua johonkin ja haettua apua..en tosiaan jaksa tätä kauan, haluan olla oikeasti läsnä pikkuisilleni ja onnellinen ja tasapainoinen äiti!

kiitos vielä kerran!

ap.

Veit sanat suustani :) Juurikin näin. Pienten lasten äiti ei saa sairastua eikä nyt ainakaan kuolla.

Ap on varmasti tällainen loistava, huolehtiva äiti, jonka luonto on varustanut vähän liian herkillä sensoreilla, mitä tulee lasten hoivaamiseen.

Hae keskusteluapua tähän mielenterveysalan ammattilaisilta tai ota asia puheeksi muiden äitien kanssa. Yllättävän monella on näitä samoja pelkoja.

Koskaan ennen lapsia en ole omaa kuolemaani pelännyt tai sitä ajatellut. Päinvastoin pieni riskinotto elämässä lisäsi vain jännitystä ja virtaa. Auta armias, kun musta tuli äiti, fobioiden määrä vain tuplaantuu vuosittain ja välillä tuntuu, että kuolema odottaa joka puun takana.

Te, joilla lapset ovat jo vähän isompia: helpottaako tämä sitten, kun omat lapset eivät ole niin pieniä ja tarvitsevia?

Stressi tai masennus? Mulla oli todella pahoja rintakipuja ja rytmihäiriöitä + kaikkea muuta pientä, jotka johtui stressistä. Helpotti käydä lääkärillä, kun sai tietää, ettei mistään vakavammasta ollut kyse, vaikkei lääkäri nyt suoraan stressiin osannutkaan apua antaa.

Minulla on lievä paniikkihäriö ja ahdistuneisuushäiriö ja parhaan avun sain terveyskeskuslääkäriltä joka tosin oli asiasta kiinnostunut ja sen takia asioista perillä.

Terapia ei sopinut minulle koska asioiden vatvonta vain pahensi oloa.

Minua on auttanut eniten kun olen vain hyväksynyt itseni tällaisena hermoheikkona kuin olen ja se että tiedän ettei oikeasti ole mitään hätää ja tarvittaessa lääkityksenä on Propral.

Mies tietää että olen herkkis mutta hän ei tiedä muuta koska hän ei henkisen puolen sairauksia ymmärrä eikä ole erityisen empaattinen ihminen vaan hän on "mallia inssi" ;) ja toimii kuin kone. Mutta tämä on vaan mielestäni hyvä asia kun olemme erilaisia sillä eihän tästä elämästä mitään tulisi jos molemmat oltaisiin jatkuvasti ahdistuneita ja paniikissa.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:32"]

Pikkuhiljaa olen opetellut suhtautumaan noihin ajatuksiin sellaisella myönteisen "uteliaalla" tavalla. Siis vähän kuin siten, että "Kas, nyt pelkään saavani sydänkohtauksen. Kylläpä tämäkin ajatus/pelko kohta ohi menee, kuten viime viikolla se toinenkin juttu." Pointti siis on se, että sitä pelkoa ei lykätä mihinkään maton alle, vaan tarkastellaan vähän niin kuin ulkopuolelta, että kah, tuollaista se mieli tänään keksi. Tuon jos opettelee, niin pääsee kaikenmoisesta muustakin stressistä vähän vähemmällä.

11

[/quote]

Tuo on hyvä neuvo. Mulla oli joskus myös tosi paha ahdistuksen kierre, ja avain sen katkaisemiseen oli nimenomaan tuo, että tajuaa sen ahdistuksen ja niiden katastrofiajatuste olevan vain oman mielen tuotos, ei mikään fakta. Kun oppii suhtautumaan niihin pelkoa lietsoviin ajatuksiin juuri siten, että ajattelee "jaha, tämä on nyt taas vaan tätä" niin ne ajatukset jäävät omaan arvoonsa eivätkä ala ikään kuin tosiasioina vainota ja pahentaa negatiivisia tunteita ja ahdistusta.

Nyt kun mietin asiaa, mulla oli esikoisen ollessa vauva (5v sitten) samantyylistä ahdistusta ensikerran..sillon aloin pelätä ms-tautia hysteerisesti..oli näkö oiretta, puutumista jne..kävin lääkärissäkin ja syyksi löytyi vain lihasjännitykset jotka helpottivat kun kävin aikani hierojalla. Ne pelit ei tosin olleet lähelläkään tätä luokkaa ja olin jo unohtanut asian kunnes nyt välähti!!

ehkä tosiaan kaikki liittyykin jotenkin siihen lapsen syntymään...mutta toisaalta on se pelko että entä jos nyt olenkin sairastumassa oikeasti jotenkin vakavasti. Ap.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 15:57"]

...mutta toisaalta on se pelko että entä jos nyt olenkin sairastumassa oikeasti jotenkin vakavasti. Ap.

[/quote]

Mutta tämähän se nimenomaan on kaikilla muillakin kuolemanpelkoisilla, että ENTÄ JOS juuri tämä juttu nyt sitten olisikin sellainen, joka pitäisi huomata. Sehän siinä pelottaa. Mutta sitten taas toisaalta mä olen ainakin ihan joka kerta, kun oikeasti olen tarvinnut lääkäriä, osannut myös sinne mennä. Mikä on noin yksi prosentti niistä kaikista oireista ja peloista, joita vuosien varrella on ollut. Ikinä ei ole mitään vakavaa ollut vaikka oireet olisi olleet jo objektiivisestikin arvioiden vähän säikähdyttävät. Tuossa ahdistumisessa vaan on juuri se juttu, että se suhteellisuudentaju katoaa ja pelko ottaa vallan. Ja sitten meneekin koko aika siihen, ettei uskalla oikein elää kun pelkää kuolevansa.

11