Lue keskustelun säännöt.
Minkälaiseen kaveriin et pidä enää yhteyttä?
01.01.2014 |
Itselläni on tullut mitta täyteen yhtä kaveria. Säälii itseään vuosikaudet ja koko ajan tuo julki epävarmuuttaan siitä, että mahtaako ihmiset viihtyä hänen seurassaan. Saattaa esim. johonkin illanviettokutsuun kirjoittaa, että "mun kanssa siellä ei sitten toki tarvitse hengailla." Saattaa bileissä ja tapaamisissa yhtäkkiä tokaista, että "ja sulla on tylsää vai?", vaikka kukaan ei ole sanonut mitään ja istutaan ja jutellaan normaalisti hyvällä mielellä. Aivan äärettömän raskasta olla tällaisessa seurassa. Jatkuvasti pitäisi olla varpaillaan ja varoa, ettei vain jollain harmittomalla liikkeellä tai ilmeellä loukkaa itsesäälikuningatarta.
No, nyt on ainakin saanut aikaiseksi sen mitä koko ajan vatvoo, eli yksi ihminen ainakin on kaikonnut lähipiiristä.
Kommentit (84)
Olen monasti miettinyt, että miksi MINUUN katkaistaan ystävyys. En kyllä tunnistanut itseäni yhdestäkään aiemmasta kuvauksesta. Silti voin sanoa, että ystävät viihtyvät elämässäni noin 5 vuotta. Sitten ne vain häipyvät.
Yhden ystävän kanssa vaihdeltiin viestejä päivittäin. Kerrottiin kuulumiset ja tekemiset ja fiilikset. Käytiin kahvilla / jäätelöllä jne. Kyläiltiin puolin ja toisin. Illanvietot olivat kivoja, joskus pariskuntailtoja, joskus taas likkojen iltoja. Aina sai soittaa tai laittaa viestiä, puolin ja toisin. Sitten yhtäkkiä hänen puoleltaan naps. Ei halua olla tekemisissä. Siihen jäi. Tähänkään päivään mennessä en ole saanut mitään syytä selville.
Toinen kaveri, iänkaiken oltu kavereita, opetteli vittuilemisen jalon taidon ja minä olin sitten kohde. Ei sitä pää kestänyt, eikä itsetunto. Hankkiuduin eroon sellaisesta. Mutta silti mietin, että miksi tappaa ystävyys vittuilemisella?
Kolmas kaveri. Pitää tarkoituksella välimatkaa. Kyllä toivotellaan synttärit ja joulut ja tällaiset, mutta vaikea häntä on saada lähtemään yhtään mihinkään. Mies pitäisi aina raahata mukana.
Eipä minulla ole enää ketään tosiystävää. Siis likkakaveria, jolle kertoa juttuja ja jonka kanssa parantaa maailmaa. Mies on, mutta miehet nyt tietää, ettei niille voi kaikkea jutella. Työkavereilta menee kohta hermot, kun he ovat ainoat "ulkopuoliset" joiden kanssa keskustella. Enkä aina halua kertoa omia juttuja "vain" työkavereille. Tietäähän sen, että kohta koko laitos tietää miun elämäntapahtumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin toiselle paikkakunnalle töiden perässä ja paras ystävä jäi useamman sadan kilometrin päähän. Aluksi kuviteltiin ettei se haittaa. Ensimmäinen vuosi soiteltiin puolin ja toisin. Nyt kolmen vuoden jälkeen huomaan olevani ainoa joka soittaa tai laittaa viestiä. Juteltavaa ei ole jos kaverilla ei ole jotain juoruttavaa tai minä en valita elämästä tai parisuhteesta. En taida ottaa häneen enään yhteyttä. Tilanne harmittaa minua paljon mutta vaikea ystävyyttä on yksin pitää pystyssä.
Kaveriin, joka vaikutti mitä sydämellisimmältä ja aidosti välittävältä henkilöltä. Mietin ja häpesinkin, että miksen nyt ole tyytyväinen tähän ystävyyteen, hänhän tahtoo minun parastani ja haluaa vain olla läheisin ystäväni. Olin kuitenkin hyvin ahdistunut, ja tiesin että se liittyy jotenkin häneen.
Nyt kun olen saanut kunnollisen hajuraon, olen vasta huomannut minkälainen manipulaattori tämä ystäväntekele onkaan. Hän on saanut minut tuntemaan syyllisyyttä siitä etten suostu näkemään häntä joka viikonloppu. Hän on saanut minut tuntemaan itseni köyhäksi, kun en tuosta vaan laita rahojani palamaan, vaan harkitsen tarkkaan kaikki ostokset etukäteen. Ja hän on saanut minut tuntemaan oloni tylsäksi nössöksi, kun en halua enää aikuisena naisena olla humalassa ja kärsiä sitten harvoja vapaapäiviä krapulassa.
Miksi ihmeessä olemme kaikki nämä vuodet olleet ystäviä? Koska hän on painostanut minua näkemään itseänsä. Jos minusta ei muutamaan viikkoon kuulu, hän lähettää "Oletko suuttunut? Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää, mutta jos olen, kerro se suoraan vaan" -viestejä.
Ja siis keskusteluja on käyty monet kerrat. Mutta kun tämä ihminen ei suostu ottamaan minun kantaani todesta. "Ois mullakin tässä vaikka mitä muuta. Ei mullakaan olis rahaa." No jos sinulla on muuta, eikä ole rahaa, miksi painostat minua lähtemään baariin????!!!??
Aika moni maininnut syyksi välien katkaisemiseen tuon, ettei tullut tarpeeksi usein oma-alotteista yhteydenottoa. Sitä ei kuitenkaan pitäisi aina ottaa henkilökohtaisesti. Minä esimerkiksi olen tuollainen, etten hirveästi soittele ja ehdottele, siis juuri kenellekään, mutta ilahdun kuitenkin kun joku ottaa minuun yhteyttä. Omissa oloissani viihtyvä introvertti kun olen, sitä on vaikea motivoida itseään soittelemaan ja helposti "unohtuu" olemaan itsekseen. Sitten se hyvä kaveri pirauttaa ja houkuttelee ulos sieltä ylhäisestä yksinäisyydestä. Ymmärtävät tilanteen ja se on hyvä, minulla sitten muita avuja ystävyydessä. Mutta ehkä tuo on joku "naisten juttu" että pidetään kirjaa kuka soitti ja kuka ei.
Syy välin katkaisuun: vikitteli poikaystävääni ja esim. puristeli pepusta, vaihtoi paitaa yms. hänen nähtensä, halusi aina sekasaunoa (yök), tässä vain muutama syy niistä lukuisista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:09"]Minulla oli yksi ystävä, joka meni 19-vuotiaana naimisiin ja hankki omistusasunnon ja oli sen jälkeen niin rouvaa ettei meillä ollut enää mitään puhuttavaa. Varsinkin kun hänen asenteensa on vielä nykyäänkin sellainen että minä en voi tietää mistään mitään, koska minulla ei ole aviomiestä eikä asuntolainaa. Kyllästyin kun sain osakseni vain jatkuvaa arvostelua. Reilu kolme vuotta sitten kuppi tuli lopullisesti täyteen. Olin juuri eronnut poikaystävästäni ja kaipasin kuuntelijaa, mutta sitä ei minulle herunut, vaan "ystäväni" vaihtoi aiheen siihen mitä kukkia laittaisi takapihalleen.
[/quote] mullakin oli 2 kaveria joilla oli aikoinaan hirvee hoppu teininä tavatun poikaystävän kanssa naimisiin ja se talokin rakennettiin kilsan päähän lapsuudenkodista. Itse lähdin tuon ikäisenä au-pairiksi ja jäin maailmalle. Kavereillani oli aika lailla toi sama asenne että tässä ollaan niin aikuisia 19v kun aviomies ja asuntolaina. Nooh nyt meillä kaikilla ikään pian 35v ja palasin muutama vuosi sitten lapsuuden maisemiin. Nyt nää nuoruudenkamut ovat ajat sitten eronneita,miehet vaihtuu ja ollaan hieman katkeria kun se nuoruus jäi elämättä ja äitikin asuu turhan lähellä..
eli kyllä se elämä opettaa itse kutakin.
[/quote] Juuri näin se napanuora ei katkee vanhempiin ja eletään ihme symbioosissa kun koko ikä ollaan kylkikyljessä. Lisäksi maailmankatsomus on jollain tapaa aika suppea kun koko elämä on pyörinyt siinä yhdessä ja samassa kuviossa.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:09"]Minulla oli yksi ystävä, joka meni 19-vuotiaana naimisiin ja hankki omistusasunnon ja oli sen jälkeen niin rouvaa ettei meillä ollut enää mitään puhuttavaa. Varsinkin kun hänen asenteensa on vielä nykyäänkin sellainen että minä en voi tietää mistään mitään, koska minulla ei ole aviomiestä eikä asuntolainaa. Kyllästyin kun sain osakseni vain jatkuvaa arvostelua. Reilu kolme vuotta sitten kuppi tuli lopullisesti täyteen. Olin juuri eronnut poikaystävästäni ja kaipasin kuuntelijaa, mutta sitä ei minulle herunut, vaan "ystäväni" vaihtoi aiheen siihen mitä kukkia laittaisi takapihalleen.
[/quote] mullakin oli 2 kaveria joilla oli aikoinaan hirvee hoppu teininä tavatun poikaystävän kanssa naimisiin ja se talokin rakennettiin kilsan päähän lapsuudenkodista. Itse lähdin tuon ikäisenä au-pairiksi ja jäin maailmalle. Kavereillani oli aika lailla toi sama asenne että tässä ollaan niin aikuisia 19v kun aviomies ja asuntolaina. Nooh nyt meillä kaikilla ikään pian 35v ja palasin muutama vuosi sitten lapsuuden maisemiin. Nyt nää nuoruudenkamut ovat ajat sitten eronneita,miehet vaihtuu ja ollaan hieman katkeria kun se nuoruus jäi elämättä ja äitikin asuu turhan lähellä..
eli kyllä se elämä opettaa itse kutakin.
[/quote] Juuri näin se napanuora ei katkee vanhempiin ja eletään ihme symbioosissa kun koko ikä ollaan kylkikyljessä. Lisäksi maailmankatsomus on jollain tapaa aika suppea kun koko elämä on pyörinyt siinä yhdessä ja samassa kuviossa. 6289
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 22:02"]Olen monasti miettinyt, että miksi MINUUN katkaistaan ystävyys. En kyllä tunnistanut itseäni yhdestäkään aiemmasta kuvauksesta. Silti voin sanoa, että ystävät viihtyvät elämässäni noin 5 vuotta. Sitten ne vain häipyvät.
Yhden ystävän kanssa vaihdeltiin viestejä päivittäin. Kerrottiin kuulumiset ja tekemiset ja fiilikset. Käytiin kahvilla / jäätelöllä jne. Kyläiltiin puolin ja toisin. Illanvietot olivat kivoja, joskus pariskuntailtoja, joskus taas likkojen iltoja. Aina sai soittaa tai laittaa viestiä, puolin ja toisin. Sitten yhtäkkiä hänen puoleltaan naps. Ei halua olla tekemisissä. Siihen jäi. Tähänkään päivään mennessä en ole saanut mitään syytä selville.
Toinen kaveri, iänkaiken oltu kavereita, opetteli vittuilemisen jalon taidon ja minä olin sitten kohde. Ei sitä pää kestänyt, eikä itsetunto. Hankkiuduin eroon sellaisesta. Mutta silti mietin, että miksi tappaa ystävyys vittuilemisella?
Kolmas kaveri. Pitää tarkoituksella välimatkaa. Kyllä toivotellaan synttärit ja joulut ja tällaiset, mutta vaikea häntä on saada lähtemään yhtään mihinkään. Mies pitäisi aina raahata mukana.
Eipä minulla ole enää ketään tosiystävää. Siis likkakaveria, jolle kertoa juttuja ja jonka kanssa parantaa maailmaa. Mies on, mutta miehet nyt tietää, ettei niille voi kaikkea jutella. Työkavereilta menee kohta hermot, kun he ovat ainoat "ulkopuoliset" joiden kanssa keskustella. Enkä aina halua kertoa omia juttuja "vain" työkavereille. Tietäähän sen, että kohta koko laitos tietää miun elämäntapahtumat.
[/quote]
Mietin ihan samaa. En tunnista itseäni yhdestäkään kuvauksesta, joskus on ollut lapset mukana kahvilassa, mutta näin varmaan kaikilla keillä lapsia? Silti on kasapäin kavereita jättäneet pitämättä yhteyttä, ja usein saanut huomata olevansa se ketä kutsuta illanviettoihin yms, perutaan tapaamiset viimetingassa. Surullista, olisi hyvä saada tietää mikä minussa "vialla".
[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 00:05"]
On kuvailemani kaltainen yhteisymmärrys. Mutta oikeasti, miksi se on niin kynnyskysymys kumpi sen puhelun soittaa, että ollaan valmiita katkaisemaan koko ystävyys... En ymmärrä.
[/quote]
Ei "se puhelu" mutta se, jos yhteydenpito on täysin yksipuolista. Ei vastavuoroisuuden toivominen todellakaan ole mitenkään hirveän kohtuutonta mielestäni. No, en mä ainakaan välejä hyviin ystäviin katkaise, mutta en voi kieltää etteikö tuntuisi ikävältä olla aina se joka tavoittelee toista. Tuon huomaamiseksi ei tarvitse "pitää kirjaa" (niin kuin joku asian esitti) vaan sitä ei oikein voi olla huomaamatta jos toinen ei koskaan tai juuri koskaan ota yhteyttä. Se sitten huomaamatta karsii niitä omia yhteydenottoja, kun huomaa ettei sieltä toisesta päästä kuulu koskaan mitään. Eikä todellakaan ole ainakaan mistään roikkumisesta kyse, ihan hyvin voi mennä vaikka pari-kolme kuukautta ilman, että olisi missään yhteydessä ja se on ihan ok.
Semmoisiin kavereihin on myös yhteydenpito vähän jäänyt tai ainakin väljentynyt, jotka eivät näe tarpeelliseksi vastata viesteihin. Ja tosiaan, en todellakaan ahdistele tai pommita viesteillä. Itselläni vaan on tapana vastata jotakin, jos toinen laittaa viestiä. Tulee vaan aika tyhmä olo ottaa kontaktia, jos ehkä kerran kolmesta kerrasta toiselta tulee jotain vastakaikua. Ehkä osittain on kyse vaan erilaisesta viestittelykulttuurista (eli joidenkin mielestä on ihan ok olla noteeraamatta mitenkään), mutta ei varmasti kokonaan sillä ei se esimerkiksi fb:ssä nyt ihan hirveästi vaatisi kommentoida johonkin viestiin vaikka että "aika hyvä :D". Täydellisestä kommentoimattomuudesta tulee aika tyly vaikutelma.
Yksi ihmistyyppi on sitten kaikkitietävät pomottajat. Sellaisten seurassa ärsyynnyn ja koen tulevani väheksytyksi (kaikkitietävät tietävät aina toisen henkilökohtaiset asiatkin paremmin kuin henkilö itse, ja tämän lisäksi usein vielä käskyttävät toimimaan tietyllä tavalla. Usein myös tapaamisten suhteen ollaan aika jyrääviä, eli jos sanoo ettei pysty tehdä jotakin asiaa rahapulan vuoksi niin toinen osapuoli ei kunnioita tätä vaan alkaa jankuttaa miten sitä rahaa kyllä oikeasti on jos vaan haluaisin lähteä jne.) Jotenkin vaistomaisesti yhteydenpito tällaisiin henkilöihin vähenee, ei toki täysin katkea koska jokaisessa on vikansa. Kuitenkaan sellaisen henkilön, jonka seurassa ärsyyntyy ja/tai tuntee itsensä mistään ymmärrämättömäksi tolloksi, seura ei ole kovin houkuttelevaa.
Ainoat oikeastaan täysin katkenneet kaverisuhteet ovat semmoisia, jotka eivät alkujaankaan ole olleet mitään bestissuhteita vaan enemmän elämäntilanteeseen liittyviä. Esim. nuorena sinkkuna kaveripiiri oli laajempi ja baarissakäyntikavereita oli suht paljon. Nuo kaverisuhteet ovat vaan hiipuneet pois. Yhdessä vähän tiiviimmässä nuoruusajan kaveruudessa kävi niin, että itse muutuin mutta toinen pysyi ihan samassa meiningissä kuin "teininäkin", sellaista pakonomaista ihastumista alati vaihtuviin miehiin, ja koko tunne-elämän aaltoilua sen mukaan mitä kulloinenkin ihastus on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kävi raskaaksi kuunnella samoja suht raskaita juttuja aina uudelleen ja uudelleen, kun ulkopuolisen näkökulmasta tilanne oli sitä samaa säätämistä ja kuohuntaa vuodesta toiseen vaikka miehet vaihtuivatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveriin, joka ottaa yhteyttä vain kun tarvitsee minulta jotain, kuten jotain esinettä tai muuten vain vittuilukohdetta. Käyttäytyy kuin vain hänellä koskaan olisi elämässä asiat huonosti, ei arvosta toisia ihmisiä. Tulee esim. kaikkiin tapaamisiin myöhässä ja pahallatuulella. Jokaista sanaansa saa tämän ihmisen kanssa varoa, ettei hän vedi pultteja ja tyyliin käy silmille. Mitään anteeksipyytöä jälkikäteen näistä yhtäkkisistä draamahyökkäyksistä ei kuulu koskaan.
Olettaa aina ettei hänessä ole mitään vikaa eikä ymmärrä, että ihmiset on erilaisia eivätkä ole yhtä kiinnostuneita niistä asioista mistä hän. Vittuilee kaikille kaiken aikaa ja arvostelee meidän muiden parisuhteita. On siis itse sinkku. Ei selkeästi osaa olla iloinen ystäviensä puolesta, vaan vittuilee toisen onnesta niin kuin se olisi henkilökohtainen loukkaus häntä kohtaan.
Lyhyesti sanottuna: vie enemmän energiaa kuin antaa. Ei vastavuoroisuutta.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 22:02"]
Olen monasti miettinyt, että miksi MINUUN katkaistaan ystävyys. En kyllä tunnistanut itseäni yhdestäkään aiemmasta kuvauksesta. Silti voin sanoa, että ystävät viihtyvät elämässäni noin 5 vuotta. Sitten ne vain häipyvät.
Yhden ystävän kanssa vaihdeltiin viestejä päivittäin. Kerrottiin kuulumiset ja tekemiset ja fiilikset. Käytiin kahvilla / jäätelöllä jne. Kyläiltiin puolin ja toisin. Illanvietot olivat kivoja, joskus pariskuntailtoja, joskus taas likkojen iltoja. Aina sai soittaa tai laittaa viestiä, puolin ja toisin. Sitten yhtäkkiä hänen puoleltaan naps. Ei halua olla tekemisissä. Siihen jäi. Tähänkään päivään mennessä en ole saanut mitään syytä selville.
Toinen kaveri, iänkaiken oltu kavereita, opetteli vittuilemisen jalon taidon ja minä olin sitten kohde. Ei sitä pää kestänyt, eikä itsetunto. Hankkiuduin eroon sellaisesta. Mutta silti mietin, että miksi tappaa ystävyys vittuilemisella?
Kolmas kaveri. Pitää tarkoituksella välimatkaa. Kyllä toivotellaan synttärit ja joulut ja tällaiset, mutta vaikea häntä on saada lähtemään yhtään mihinkään. Mies pitäisi aina raahata mukana.
Eipä minulla ole enää ketään tosiystävää. Siis likkakaveria, jolle kertoa juttuja ja jonka kanssa parantaa maailmaa. Mies on, mutta miehet nyt tietää, ettei niille voi kaikkea jutella. Työkavereilta menee kohta hermot, kun he ovat ainoat "ulkopuoliset" joiden kanssa keskustella. Enkä aina halua kertoa omia juttuja "vain" työkavereille. Tietäähän sen, että kohta koko laitos tietää miun elämäntapahtumat.
[/quote]
-välien katkaisuun syynä esim palstaa seurattuani on se että sinulla voi mennä liian hyvin. esim. parisuhderintama, koulutus, olet harkinnut lapsimäärän jne
- et ole tarpeeksi verkostoitunut tai omaa sosiaalista pääomaa tai et juorua tarpeeksi muista eli ole tarpeeksi "kiinnostava"
-sinulla on joku kateellinen perskärpänen joka puhuu sinusta selkäsi takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todelliset syyt ovat ihan muita kuin nämä useimmiten, kuten kateus.
Kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja kiinnostuneita omista asioistaan.
En ole yli vuoteen ottanut mitään kontaktia koska yksinkertaisesti en jaksa kivirekeä perässäni vetää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelliselle, en olis sun kanssa missään tekemisissä, kaks ekaa kohtaa vielä menetteli mutta kolmennesta huomas että olet itse se vali vali
Edelliselle, en olis sun kanssa missään tekemisissä, kaks ekaa kohtaa vielä menetteli mutta kolmennesta huomas että olet itse se vali vali
Sellaisiin,joiden seurasaa en viihdy. Tekevät koko ajan selväksi, että ovat muita parempia ja he ovat aina oikeassa. Heidän mielipide on se ainut oikea. Sellaisiin joista en saa positiivista energiaa. Tapaamisen jälkeen mietin monta päivää mitä puhuttiin. Sellaiset ihmiset jotka yksinkertaisesti ahdistavat. Kaverit voi valita, kenenkään kanssa ei ole pakko olla, jos se ei ole kivaa.
Joo tiiän vanha keskustelu. Mutta mua ärsyttää hirveesti mun kaveri joka on mua n. Vuoden nuorempi ja mulla on noin 1-2 vuotta mua vanhempii kavereita joita justiin tämä kyseinen henkilö pitää jotenkin "cooleina" ja hänellä on varmaan jo 2 kaverini numero, enkä tiedä mistä hän sai ne. Pääasia on se että mua ärsyttää sitten kun muut kaverit valittaa että jaan heidän numeroitaan eteen päin, tosin olen jo kertonut että minä en ole niitä jakanut... Sitten se menee kommentoimaan niitten esim. IG kuviin sillee "rakas ihanuus❤❤" vaikka ei tyylin tunne niitä😂 sitä ne on sillee "okei..." oon yrittänyt sanoo vähän et ei laittaisi niille viestii kun niitä häirittee se. Nii sit kun se ei usko ni sanoin sille : "Hei kun ne ei halua olla sun kavereita koska oot niinku 3 vuotta nuorempi, ne ei tykkää susta joten lopeta niitten häiritsiminen!"sano vaan "No ihs" ja seuraavana päivänä taas oli laittanut. Miten sen sais uskoo!? PS. Soti kirjoitusvirheistä 😶🙄
sellaiseen, jonka kanssa ei vaan ole hyvä olla. Ei ollut kyllä oikein lapsena/nuorenakaan, mutta silloin jotenkin olin vaan, koska en osannut sanoa ei, enkä välittää itsestäni tarpeeksi. Ko. tyyppi pyrkii liian iholle, vaatii että kaveruuden pitää olla alleviivatusti parasta kaveruutta. Ja inhottavinta on ehkä se, että hän kysymättä olettaa minun olevan samaa mieltä asioista kanssaan, vaikken oikeasti ole.
Masentuneeseen itsensä säälijään, jolla on kuitenkin kaikki asiat tavallaan hyvin. On työ, hyvä parisuhde, terveys kunnossa ja kavereita tuntuu olevan. Kyllähän sitä aikansa jaksoi olla tukena, mutta sitten sattui omalle kohdalle vaikeuksia, jotka veivät kaiken energian. Ei vaan enää jaksanut kuunnella sitä jankutusta masentuneisuudesta, kun itsellä oli oikeasti tilanne, mistä olisi ollut syytä masentuakin ja mitään vastavuoroisuutta ei herunut.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 09:46"]
Kuulepa, jos joku ystävä lopettaa yhteydenpidon koska hän kyllästyy tekemään kaikki aloitteet, hänen syynsä on täysin pätevä ja voit katsoa peiliin. Hiirestä ei saa leijonaa, mutta syrjäänvetäytyvä temperamentti ei ole mikään tekosyy sysätä yhteydenpitoa toisen ihmisen harteille vaikka se ihanteelliselta järjestelyltä tuntuisikin. Jos toisen ihmisen ystävyyden menetys ei "motivoi" sinua tarttumaan puhelimeen useammin, et ansaitse hänen aikaansa ja vaivaansa. Tietenkin jos sinulla ja kavereillasi on kuvailemasi kaltainen yhteisymmärrys, mitään ongelmaa ei ole. Mutta turha syyttää toisia pikkumaisuudesta jos he kaipaavat vastavuoroisuutta.
T. Toinen introvertti joka myös "unohtuu" usein omiin oloihinsa ja jättäisi mielellään aloitteet muille
[/quote]
On kuvailemani kaltainen yhteisymmärrys. Mutta oikeasti, miksi se on niin kynnyskysymys kumpi sen puhelun soittaa, että ollaan valmiita katkaisemaan koko ystävyys... En ymmärrä.