Lue keskustelun säännöt.
Kiljukaulaperheet vs rauhalliset perheet
01.01.2014 |
On taas ollut otanta lapsiperhe-elämästä viime viikkoina. Perheitä on karkeasti jaoteltunta kahta sorttia. Havaintomateriaalina toimivat tuttava- ja sukulaisperheet sekä havainnot viikon aivot-narikkaan-reissulta Kanarialle lapsiperhekohteeseen.
a) Kiljukaulaperheet. Riippumatta lapsimäärästä tai lasten sukupuolesta tai jopa temperamentista kommunikaatio käy huutamalla, kiljumalla, itkemällä tai valittamisella. Kaikki, mitä perheessä tapahtuu on pois toiselta perheen jäseneltä ja tästä tulee protestoida. Vanhemmat huutavat itsekin sekä lapsille että toisilleen. Perheessä ylpeillään tunteiden näyttämisellä, mutta niitä näytetään niin, että kaikki ympärillä uupuvat ja oikeastaan homma menee lietsomiseksi. Kenenkään ääni ei kuulu, kun koko lauma rääkyy.
b) Rauhalliset perheet. Riippumatta lapsimäärästä tai lasten sukupuolesta tai jopa temperamentista vanhemmat panostavat siihen, että lapset puhuvat vuorotellen, eivät keskeytä toisiaan eikä aikuisia ja että jokaisen mielipide tulee kuultua. Vanhemmat tekevät lopulliset päätökset ja protestoijat viedään esimerkiksi naapurihuoneeseen tai ravintolasta ulos eikä kohtausta järjestetä muiden kustannuksella. Lapset on alusta asti systemaattisesti kasvatettu siihen, että sana menee perille. Lapsilla on toki eri temperamentteja, mutta mikään piirre ei silti oikeuta kusipäiseen käytökseen. Usein pelkkä katse riittää. Näissä perheissä lapset ovat avoimia, ystävällisiä ja uteliaita sekä aika luottavaisia.
Eri ikäkausia toki on ja välillä on vaikeampaa. Silti riippumatta lasten kasvuvaiheesta perheet jatkavat samalla linjalla. Kiljukaulaperheiden jälkeen sitä on aivan poikki ja siivottavaakin on yleensä enemmän. Rauhallisten perheiden jälkeen lapsiperhe-elämä tuntuu tosi kivalta.
Kumpaan kategoriaan sinun perheesi kuuluu?
Kommentit (35)
Meillä myös b.
niskavillat nousee pystyy a-perheistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekoitus molempia. Lasten mielestä kaikki on välillä epäreilua ja käyttäytyvät huonosti toisiaan kohtaan, tosin harvoin julkisilla paikoilla. Meillä keskustellaan ja puhutaan paljon joten päällekkäisyydeltä ei voi välttyä. Mutta mulkaisulla ei yritetä hiljentää ketään, se on ylemmyyttä ja vallan käyttöä. Jokainen saa aina yrittää perustella kantansa. Katseen käyttäminen kommunikointivälineenä aiheuttaa vain kapinaa ja häpeää. Samanlailla toiset pyörittelevät silmiään ja tuhahtelevat, se on raukkamaista sanatonta viestintää.
Tässä on kaksi hyvää vaihtoehtoa. Ap kuuluu tietysti itse perheeseen a. Sen ominaisuuksiin voi tietysti lisätä myös a) vanhempien alhainen koulutustaso b) vanhemmat pettävät toisiaan c) vanhemmat eroavat d) lapsilla adhd plus parit syndroomat ja häiriöt e) ylipaino f) ruma ulkomuoto g) kananpersetukka äidillä h) huonot alapään lihakset.
Onneksi b. Meillä on vilkas poika ja hän vaatii kieltoihin perusteluja, mutta nyt hän jo kuuntelee paremmin ohjeita ja sääntöjä kuin vielä vuosi, pari sitten. Välillä menee hermot ja huudetaan puolin ja toisin, mutta huutamalla ja kiljumalla ei saa ensimmäistäkään asiaa, vaan rauhallisena jutellaan. Tunteita saa näyttää.
A-perheet on ihan hirveitä. Kaikki energia pakenee kehosta sellaisten seurassa.
Kotona ollaan joskus a vaikka usein b, julkisesti aina b. Koskaan ei lähdetä kyläpaikasta ja jätetä romuja levälleen, ja hääkirkostakin ollaan kuskattu huutava lapsi pihalle rääkymään.
Ihmettelen älyttömästi miten joku jaksaa kerta toisensa jälkeen vain pahoitella kuinka lapsella nyt vain on tapana heitellä maidot ja ruuat lattialle, rääkyä alvariinsa pitkiä aikoja pienestäkin mielipahasta, ja aikuiset vain voivottelee. Ruokailu loppuu, jos tahallaan sotketaan, ja jos huutamalla halutaan osoittaa mieltään (ja terrorisoida koko perheen olemista), pääsee omaan huoneeseen karjumaan ja ulos saa tulla kun osaa olla rauhassa (sylissä tai muualla) ja sanoa asiansa muuten kuin ölisemällä täyttä kurkkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan sekasotku. Lapset ovat kilttejä, avoimia, uteliaita, hyvinkäyttäytyviä noin yleensä, mutta aina joskus tulee tilanne, että riehaantuvat. Toisaalta osaavat olla metelöiviä ja levottomia, jos on jokin stressaava tilanne.
Me vanhemmat emme ole hiljaisia emmekä rauhallisia mutta julkisilla paikoilla emme kailottele emmekä huuda. Lapsia ojennetaan aina ensisijaisesti rauhallisesti ja usein juuri katseella.
Toisaalta tunnistan kyllä tuon kovaäänisyyden kotipihallamme. Kailotan parvekkeelta syömään, lapset huutavat sisälle, saako olla pidempään jne. Jos on känkkäränkkäpäivä niin kiukutellaan pihalla kovaäänisesti koko perhe.
En usko, että on olemassa yhtä kiljukaulaperhettä koko ajan. Meillä on aika hiljainen ja rauhallinen perhe julkisilla paikoilla noin yleensä ja jos joku rupeaa kiukkuamaan, niin hän menee rauhoittumaan pihalle/autoon. Pidämme käytöstapoja tärkeinä ja esim. koulusta on saatu kiitosta lasten hyvästä käytöksestä.
Edelleen kuitenkin näytetään niitä tunteita avoimesti ja saatiin kerran eräs tuttavaperhe järkyttymään, kun eivät siis ikinä milloinkaan kommunikoi kuiskausta kovempaa ja lapset seisovat rivissä odottamassa, mitä saa tehdä esim. pihalla. Meidän lapset juosivat puuhiinsa ja leikkimään, minä kailottelin kovaa, että ei saa mennä lammikolle asti ja tämä rauhallinen perhe seisoi paikoillaan jämähtäneinä ihan kuin eivät olisi tienneet, mitä voi tehdä ja mitä ei. Ehdotin lapsille pihalla leikkimistä ja nämä vain seisoivat jämähtäneinä, kunnes perheen äiti kuiskasi, että lapsilla ei ole pihavaatteet (oli kesä, aurinkoinen päivä, tarkoitus grillata ulkona ja kaikilla kesävaatteet päällä) päällä. Oltiin siinä miehen kanssa hetki ihan äimistyneitä kunnes keksin hankkia rytkyjä tämän sosiaalisesti äärimmäisen kyvyttömän perheen lapsille. Keskustelusta ei oikein tullut mitään, kun aikuiset ja lapset olivat niin äänettömiä. Edes pelin sääntöjä (10 tikkua laudalla) ei saatu sovittua yhteisesti, kun perheen lapsilla ei ollut minkäänlaisia mielipiteitä mihinkään suuntaan.
Juu, voihan tuollaista sosiaalista kyvyttömyyttä kutsua myös rauhallisuudeksi, mutta ei se mikään ihannetila ole ainakaan lapsilla. Lapset opettelevat käyttäytymään, aina välillä tulee ylilyöntejä, joskus itketään ja kovaa, kun ottaa lujille se kasvatus, mutta tärkeintä on nauttia elämästä. En halua lapsistani pieniä, äänettömiä patsaita, jotka pelkäävät ilmaista itseään ja joista voidaan sitten ylpeillä, että ovat hiljaisia ja siksi hyvätapaisia.
A ja B. Molemmat lapset pahimpien uhmien aikaan (noin parin viikon jaksot) kiljuvat, huutavat, itkevät, potkivat yms. Itse pysyn rauhallisena ja yritän viedä lapsen mahdollisuuksien mukaan pois häiritsemästä muita. Muuten meillä keskustellaan tavallisella äänellä ja komennetaan tavallisella äänellä. Poikkeuksia tapahtuu muutamia kertoja vuodessa, kun olen todella väsynyt ja väsymyksestä tiuskaissut tai jopa huutanut. Silloin olen pyrkinyt saamaan miehen hoitamaan lapsia niin, että pääsen pahimmista univeloista pois. Pääsääntöisesti B, mutta muutaman kerran A ja jos satut meidät näkemään juuri tuona A-hetkenä niin sillion varmasti tuomitset, että lapset on kasvatettu huonosti yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ei olla kumpaakaan, kotona saa huutaa, lapset joskus kiukuttelevat ja vanhemmat huutavat lapsille jos eivät muutamasta kerrasta tottele. Myös huoneista toisiin huudetaan. Julkisilla paikoilla ei huudeta, ei varsinkaan vanhemmat, jos lapset alkaa huutaa asialle tehdään jotain.
Kyllä tunteita saa ilmaista ym. mutta kyllä pitää aika ja paikka olla kohdallaan.
Todella pintapuolinen yleistys tuo ap:n tekemä, sehän kertoo lähinnä sen osaako perhe käyttäytyä julkisilla paikoilla, se ei kerro kodin seinien sisäpuolisesta elämästä yhtään mitään.
Olen huomannut että on perheitä joissa metelin aiheuttavat vanhemmat ja sellaisia joissa metelöi vaan lapset, ja vanhemmat eivät vaan tee asialle mitään. Sitten on perheitä joissa kaikki ovat vaan luonteeltaan hiljaisia hissukoita, eikä vanhemmilla ole tarvetta itse metelöidä, eikä tarvetta edes komentaa lapsiaan, varmasti tälläinen perhe vaikuttaa todella hyvätapaisilta, mutta tosiasia on että he ovat vaan ujoja, ja jopa tylsiä. Luonteeltaan hiljaiset ihmiset tietysti ahdistuvat kun joutuvat vähän vilkkampien ihmisten kanssa samaan tilaan.
Joillakin perheillä on vaan helposti kasvatettavat lapset, vanhempien ei tarvi nähdä mitään vaivaa että lapset käyttäytyisivät julkisilla paikoilla, jotkut lapset ovat jopa pelokkaita, eivätkä uskalla esim. lähteä juoksentelemaan mihinkään, vaan nyhjäävät vanhemman vierellä vaikka mikä olisi, tästäkään ilmiöstä ei voi vanhemmille antaa kunniaa kasvatuksellisessa mielessä.
Ja sitten on vielä se kulttuuriero, mustalaiset metelöivät yleensä aina, heillä on tapana se että julkisillakin paikoilla kaikki puhuvat ja huutavat estoitta kovaan ääneen, eivätkä he pidä sitä mitenkään epäkohteliaana muita kohtaan, omasta mielestään käyttäytyvät vaan normaalisti.
Oman suunvuoron odottaminen ja päällepuhuminen eivt ole hyviin tapoihin, vaan kulttuuripiirteisiin liittyviä juttuja. Suomalaiset eivät osaa keskustella, vaan antavat toisen jauhaa ja söpöttää niin kauan kuin itseotettua puheenvuoroa riittää ja sitten vasta sanovat jotain elleivät jo uupuneet odottamiseen ja vaikenevat kokonaan. Päällepuhumista pitäisi opettaa jo lapsille. Minun lapseni onneksi jo osaavat sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 12:19"]
Joo, ei olla kumpaakaan, kotona saa huutaa, lapset joskus kiukuttelevat ja vanhemmat huutavat lapsille jos eivät muutamasta kerrasta tottele. Myös huoneista toisiin huudetaan. Julkisilla paikoilla ei huudeta, ei varsinkaan vanhemmat, jos lapset alkaa huutaa asialle tehdään jotain.
Kyllä tunteita saa ilmaista ym. mutta kyllä pitää aika ja paikka olla kohdallaan.
Todella pintapuolinen yleistys tuo ap:n tekemä, sehän kertoo lähinnä sen osaako perhe käyttäytyä julkisilla paikoilla, se ei kerro kodin seinien sisäpuolisesta elämästä yhtään mitään.
Olen huomannut että on perheitä joissa metelin aiheuttavat vanhemmat ja sellaisia joissa metelöi vaan lapset, ja vanhemmat eivät vaan tee asialle mitään. Sitten on perheitä joissa kaikki ovat vaan luonteeltaan hiljaisia hissukoita, eikä vanhemmilla ole tarvetta itse metelöidä, eikä tarvetta edes komentaa lapsiaan, varmasti tälläinen perhe vaikuttaa todella hyvätapaisilta, mutta tosiasia on että he ovat vaan ujoja, ja jopa tylsiä. Luonteeltaan hiljaiset ihmiset tietysti ahdistuvat kun joutuvat vähän vilkkampien ihmisten kanssa samaan tilaan.
Joillakin perheillä on vaan helposti kasvatettavat lapset, vanhempien ei tarvi nähdä mitään vaivaa että lapset käyttäytyisivät julkisilla paikoilla, jotkut lapset ovat jopa pelokkaita, eivätkä uskalla esim. lähteä juoksentelemaan mihinkään, vaan nyhjäävät vanhemman vierellä vaikka mikä olisi, tästäkään ilmiöstä ei voi vanhemmille antaa kunniaa kasvatuksellisessa mielessä.
Ja sitten on vielä se kulttuuriero, mustalaiset metelöivät yleensä aina, heillä on tapana se että julkisillakin paikoilla kaikki puhuvat ja huutavat estoitta kovaan ääneen, eivätkä he pidä sitä mitenkään epäkohteliaana muita kohtaan, omasta mielestään käyttäytyvät vaan normaalisti.
[/quote]
Tuosta mustalaisten huutelusta, mistä tiedät, etteivät pidä sitä epäkohteliaana? Esim. mustalaismiehet eivät väisty piiruakaan, jos tulevat vaikka ahtaalla kauppakäytävällä vastaan. Näin osoitetaan naiselle paikka. Ehkä se ei ole epäkohteliasta heidän mielestään, mutta mukavan alistavaaa kumminkin.
Voi luoja, mikä jako... Ei löydy kuin kaksi vaihtoehtoa... Jollain tylsä loma ja elämä, kun kotonaan katkerana tällasia miettii. Uudenvuodenlupauksena voit miettiä tänä vuonna jotain tärkeämpää ja repeillä raameista kiljuen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, syyllistyt tässä kommentissasi argumentaatiovirheeseen nimeltä "henkilöön meneminen" ( tarkemmin ad hominem, kaivon myrkyttäminen). Voisit ensi kerralla yrittää kumota väitteet sen sijaan, että keskityt analysoimaan alkuperäistä. Voit lukea lisää yleisimmistä argumentaatiovirheistä esimerkiksi tästä linkistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Argumentaatiovirheet
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 12:31"]
Voi luoja, mikä jako... Ei löydy kuin kaksi vaihtoehtoa... Jollain tylsä loma ja elämä, kun kotonaan katkerana tällasia miettii. Uudenvuodenlupauksena voit miettiä tänä vuonna jotain tärkeämpää ja repeillä raameista kiljuen
[/quote]
Ehdottomasti perhe a. Siitä huolimatta me kyllä kasvatetaan meidän lapsia;) Keinot on vaan vähän toiset kuin perheissä b.
Mulla on vain yksi rauhallinen lapsi, mutta miten ap voi tietää, että kiljukaulaisuus ei riippuisi lasten temperamentista? Mä kyllä uskon, että se on iso tekijä, eikä vieraiden lasten temperamenttipiirteitä voi arvioida kovin helposti (enkä ymmärrä, minkä perusteella ap noita piirteitä arvioi, ellei juuri lasten käyttäytymisen perusteella).
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 12:03"]
Me ollaan sekasotku. Lapset ovat kilttejä, avoimia, uteliaita, hyvinkäyttäytyviä noin yleensä, mutta aina joskus tulee tilanne, että riehaantuvat. Toisaalta osaavat olla metelöiviä ja levottomia, jos on jokin stressaava tilanne.
Me vanhemmat emme ole hiljaisia emmekä rauhallisia mutta julkisilla paikoilla emme kailottele emmekä huuda. Lapsia ojennetaan aina ensisijaisesti rauhallisesti ja usein juuri katseella.
Toisaalta tunnistan kyllä tuon kovaäänisyyden kotipihallamme. Kailotan parvekkeelta syömään, lapset huutavat sisälle, saako olla pidempään jne. Jos on känkkäränkkäpäivä niin kiukutellaan pihalla kovaäänisesti koko perhe.
En usko, että on olemassa yhtä kiljukaulaperhettä koko ajan. Meillä on aika hiljainen ja rauhallinen perhe julkisilla paikoilla noin yleensä ja jos joku rupeaa kiukkuamaan, niin hän menee rauhoittumaan pihalle/autoon. Pidämme käytöstapoja tärkeinä ja esim. koulusta on saatu kiitosta lasten hyvästä käytöksestä.
Edelleen kuitenkin näytetään niitä tunteita avoimesti ja saatiin kerran eräs tuttavaperhe järkyttymään, kun eivät siis ikinä milloinkaan kommunikoi kuiskausta kovempaa ja lapset seisovat rivissä odottamassa, mitä saa tehdä esim. pihalla. Meidän lapset juosivat puuhiinsa ja leikkimään, minä kailottelin kovaa, että ei saa mennä lammikolle asti ja tämä rauhallinen perhe seisoi paikoillaan jämähtäneinä ihan kuin eivät olisi tienneet, mitä voi tehdä ja mitä ei. Ehdotin lapsille pihalla leikkimistä ja nämä vain seisoivat jämähtäneinä, kunnes perheen äiti kuiskasi, että lapsilla ei ole pihavaatteet (oli kesä, aurinkoinen päivä, tarkoitus grillata ulkona ja kaikilla kesävaatteet päällä) päällä. Oltiin siinä miehen kanssa hetki ihan äimistyneitä kunnes keksin hankkia rytkyjä tämän sosiaalisesti äärimmäisen kyvyttömän perheen lapsille. Keskustelusta ei oikein tullut mitään, kun aikuiset ja lapset olivat niin äänettömiä. Edes pelin sääntöjä (10 tikkua laudalla) ei saatu sovittua yhteisesti, kun perheen lapsilla ei ollut minkäänlaisia mielipiteitä mihinkään suuntaan.
Juu, voihan tuollaista sosiaalista kyvyttömyyttä kutsua myös rauhallisuudeksi, mutta ei se mikään ihannetila ole ainakaan lapsilla. Lapset opettelevat käyttäytymään, aina välillä tulee ylilyöntejä, joskus itketään ja kovaa, kun ottaa lujille se kasvatus, mutta tärkeintä on nauttia elämästä. En halua lapsistani pieniä, äänettömiä patsaita, jotka pelkäävät ilmaista itseään ja joista voidaan sitten ylpeillä, että ovat hiljaisia ja siksi hyvätapaisia.
[/quote]
tiivistelmä tästä: me metelöijät olemme avoimia ja täydellinen perhe tällaisenaan, nynneröt erikseen. Meidän lapset, toisten kakarat.
Me olemme sitten varmaan nämä kiljukaulat, niin kun kauniisti meidät karsinoit.
Minä en missään nimessä näe asiaa noin mustavalkoisesti. Huomaa, että ap:llä on aika laiha kosketuspinta erilaisiin lapsiperheisiin. Meillä esimerkiksi esikoisella on adhd ja uhmakkuushäiriö. Meillä on yhteensä neljä lasta. Ja valittettavasti nämä kolme pienempää kopioivat huonoa ja uhmakasta käytöstä lapselta joka ei ole terve. Joten esimerkiksi meidän perheessä huutaa jokainen lapsi, kiitos esikoisen. Ja esikoisen huono käytös taas ei ole millään tavalla kasvatuksesta riippuvaa vaan valitettava paha mikä tuli keskosuuden sivuvaikutuksena. Lapsemme siis huutavat, riehuvat ja käyttäytyvät välillä myös huonosti.
Mutta siitä olen ap:n kanssa samaa mieltä, että vanhempien huutaminen ei ole hyvä asia. (tai ei se lastenkaan ole, mutta sille ei aina valitettavasti voi mitään). Aikuisten ei kuulu huutaa tai provosoitua lastensa käytöksestä. Pakko myöntää, että täällä kotona neljän seinän sisällä on välillä napsahtanut ja olen huutanut lapsille, mutta missään julkisella en sellaista koskaan harrastaisi.
Jokatapauksessa olen siis erimiletä siitä, etteikö perheen koolla olisi mitään merkitystä lasten huutamisen kanssa. Jos meillä esimerkiksi ei olisi meidän esikoista ja meillä olisi vaikkapa vain meidän toinen lapsi, niin ai, että kuinka seesteistä olisikaan. Tai itseasiassa vaikka olisi kaiki kolme nuorimmaista, niin silloin olisimme varmaan tuo rauhallinen perhe.
Me ollaan tuo perhe b. Rasitun suunnattomasti vierailuista a-perheiden luona. En ymmärrä, miksei lapsia kasvateta.