Lue keskustelun säännöt.
Miehen lapset
30.12.2013 |
Ikuisuusaihe, mutta sen verran hankala, että otetaanpa nyt kannanottoja täältäkin.
Olen eronnut noin vuosi sitten entisestä miehestäni, jolla oli yhden yön tarinasta alkunsa saanut poika. Tapasin pojan, kun tämä oli alle vuoden ikäinen ja pidin häntä aina kuin omana lapsenani. Hänen äitinsä luotti tapaani kasvattaa ja pystyimme sopimaan käytännön asioista kaikki yhdessä. Suhteemme päättyi lapsettomuuden mukanaan tuomiin ongelmiin.
Olen puolisen vuotta tapaillut uutta miestä, jolla on kolme lasta kahden eri naisen kanssa. Olen tutustunut hänen 4-vuotiaaseen tyttäreen, jonka huoltajuutta mieheni hakee itselleen. Tulemme tytön kanssa mukavasti toimeen ja voisin helposti kuvitella ottavani hänet 'omakseni'.
Ongelman muodostavat kouluikäiset pojat mieheni noin seitsemän vuotta sitten päättyneestä avioliitosta. Poikien äiti on sitä mieltä, että on liian aikaista minun tavata poikia. Olemme kuitenkin ostamassa yhteistä kotia, joten mielestäni olisi korkea aika pikku hiljaa tutustua poikiinkin. Olen kiltisti pysytellyt omassa kodissani joka toinen viikonloppu, mutta nyt välipäivinä vietimme yhden illan koko porukalla. Tämä vastoin äidin pyyntöä. Pojat olivat mukavia ja ottivat minut hyvin vastaan, nuorempi etenkin. Poikien äiti on raivona jo pelkästään olemassaolostani ja edelleen sitä mieltä, että en saa ottaa kontaktia sen enempää häneen kuin poikiinkaan. Tämä on täysin vastoin sitä, mihin olen edellisessä suhteessani tottunut ja myös mielestäni vastoin lasten etua jatkoa ajatellen.
Mitä olette mieltä? Tutustunko poikiin pikku hiljaa äidin vastustuksesta huolimatta? Tämä tullee aiheuttamaan joka ikinen kerta tunteja kestävän puhelu- ja viestiryöpyn miehelleni. Nainen solvaa minua ja miestäni, mutta perustelee paikoin myös hyvin sitä, miksi pojat eivät ole vielä valmiita. Mieheni edellinen puoliso kohteli poikia ala-arvoisesti ja heille on jäänyt tästä käsittääkseni jonkinlaisia pelkotiloja. Nainen ei tiedä asunnon hankinnastamme, koska mielestämme se ei hänelle kuulu ja moitteita sekin saisi osakseen, vaikka yrittäisimme sillä poikien tapaamista perustellakkin. Ajatuksia puolesta ja vastaan? En lapsettomana ole paras asiantuntija..
Kommentit (69)
Tähän asti olen itse myös ajatellut niin, mutta en haluaisi, että pojat joutuvat tutustumaan minuun kertaheitolla, kun olemme muuttaneet yhteiseen kotiimme. Jotenkin koen, että se olisi suurempi tuska kuin tutustua pikkuhiljaa heidän ehdoillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 12:22"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 12:13"]
No hei, jos mies on yli 40, niin ei siinä ole nykypäivänä mitään kummallista, että on kaksi liittoa takana. Nyt jotain kohtuullisuutta arvon hyeenat.
[/quote]
Kyllä siinä silloin on paljon ja pahasti peilessä jotain sen miehen persoonassa ja moraalissa mun silmissä, ja juoksisin karkuun äkkiä!
Päinvastoin toimisin kun tässä, että olisin muuttamassa yhteen jossain ihastumisen huumassa.
Jotenkin pelottavalta kuullostaa että nelikymppiset ihmiset käyttäytyy kuin teinikakarat samalla kun lapset kärsii. Niillä onkin tosi hyvä malli aikuisesta kypsästä suhteesta isänsä puolelta...
[/quote]No elämä menee joskus erilailla kuin satukirjoissa. Kuinka voit ihmistä ja tapausta tuntematta tuomita noin raskaasti? Kyllä mä tiedän sellaisiakin tositarinoita, joissa tuleva uusi puoliso välittää vain itsestään ja omista eduistaan ja puolison lapset ovat vain rasite. Täältäkin löytyy sellaisia ketjuja pilvin pimein. Tässä tapauksessa ap vaikuttaa hyvin empaattiselta. Tyhmää esim pitää häntä automaattisesti lapsellisena ja tuomita lapsista mitään ymmärätämättömäksi.
Mutta täällähän voi puskista huudella mitä vaan kun on muuten vaan paha mieli.
Lähinnä kunnioittaisin poikien äidin tahtoa, hän on silti poikien äiti. Jos aiotte miehen kanssa loppuelämän yhdessä olla, ihan senkin kannalta kannattaa säilyttää välit miehen lapsien äitiin ja kunnioittaa hänen toiveitaan.
Ja mikä kiire niitä lapsia on niin aikaisin väkisin tavata...?
Ei auta vaikka ap olisi kuinka kypsä (mitä saanen hieman epäillä kuitenkin näiden juttujen perusteella)
Mutta jos se mies on auttamattoman kykenemätön tasapainoiseen suhteeseen, on lopputulos hänen kanssaan aina sama.
Voihan sitä selitellä ummet ja lammet hulluista existä, mutta, Actions speak louder, you know. Jotenkin mulla hälytyskellot soi pahasti päässä ton miehen suhteen, onhan ne pahimmatkin narsistit aina aivan hurmaavia ihmisiä ja maailman parhaimpia isiä ja vain kamalien ex naisten uhreja aluksi tietenkin. Kunnes totuus paljastuu.
Tuo yhteen muuttaminen pikaisella aikataululla ja uuseperheleikkiin ryhtyminen kevyesti on vain yksinkertaisesti edesvastuutonta ja itsekästä hommaa.
Miksi ostatte yhteisen asunnon 'tapailu'vaiheessa? Etenetkö aina noin nopeasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta taas lapsille olisi helppoa tutustua uusiin aikuisiin pikkuhiljaa. Tyyliin, isä nyt nyt tapailee tälläistä naista ja sitten edetä siitä hiljalleen, niin jää lapsille aikaa hyväksyä ja sopeutua tilanteeseen. Varsinkin kun edellisessä isän naissuhteessa oli ongelmaa. Isompi psyykkinen stressi luulisi lapsille olevan, jos yhtäkkiä vaan isä asuukin uuden puolison kanssa. Eli, olen yhtä mieltä ap:n kanssa, että lapsia pitäisi vähitellen ajaa sisään.
Mutta, ap:lla ei taida tässä oikein olla vaihtoehtoja. Älä rupea saa tapailemaan lapsia. Saat turhaan hankalan puolison maineen poikien äidin silmissä (sen saa varmaan muutenkin lähes yrittämättä ;). Informoikaa poikien äitiä yhteenmuuttamisesta, teidän vakavista aikeista ja ehdota vaikka tapaamista aikuisten kesken. Silloin pystyt esittäytymään ja poikien äidin pelot voivat lientyä, ja voitte yhteisymmärryksessä sopia poikiin tutustumisaikataulusta. Ja vaikka poikien äidin toivoma aikataulu tuntuisi sinusta liian hitaalta, jos siinä kuitenkin on etenemistä, odottelisin vaan ihan rauhassa. Teillä on kuitenkin pitkä loppuelämä aikaa tutustua ja vanhempien pitää pystyä jonkinlaiseen yhteistyöhön, muuten menee lasten elämä ihan sekaisin.
Voimia ap. Suhtaudut kyllä mukavasti muiden lapsiin.
Terv. ydinperheäiti (ei siis kokemuksia muiden lapsista)
En edes harkitse muuta vaihtoehtoa kuin yhteisen asunnon ostaminen. En voi luopua omasta asunnostani muuttaakseni mieheni ja hänen tyttärensä luo, koska minulla on oltava paikka, jossa vietän joka toisen viikonlopun, kun pojat ovat. Muut ajat vietämme perheenä kyllä jomman kumman meidän asunnoista.
Edellisen mieheni luo muutin viikon tuntemisen jälkeen, nyt olemme lasten takia odottaneet tämän puoli vuotta ja koko kevät menee vielä remontissa, joten lähes vuoden olemme 'tapailleet' ennen kuin muutamme virallisesti yhteen. En näe lasten lisäksi muuta syytä leikkiä treffailua ja tapailua, koska joka tapauksessa yhdessä on tarkoitus elämää elää. Näin olen aina ajatellut ja niin nytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kiitos kommenteista. Otan neuvoista oppia poikiin liittyen. Mahdotonta ei ole yhteiseen kotiin muuton jälkeenkään olla tapaamatta poikia.. he voivat kesällä viettää viikonloppuja mökillä ja minä myös sellaisina viikonloppuina kun he haluavat olla kotona. Tuntuu vaan niin hullulta ajatukselta, että siellä ne (jo kuitenkin isot lapset) asuttavat minun kotiani, enkä silti saa heitä tavata.
Jotenkin kuitenkin luottaisin teidän äitien kommentteihin.. koska niin kuin sanoin, itselläni ei lapsia ole ja olen siksikin hiukan neuvoton.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 22:23"]
Tähän asti olen itse myös ajatellut niin, mutta en haluaisi, että pojat joutuvat tutustumaan minuun kertaheitolla, kun olemme muuttaneet yhteiseen kotiimme. Jotenkin koen, että se olisi suurempi tuska kuin tutustua pikkuhiljaa heidän ehdoillaan.
[/quote]
Mä muutin nykyisen mieheni kanssa vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja tapasin vasta tuolloin tämän lapset. Lasten äiti vastusti myös tapaamisia kovasti. Me sovittiin miehen kanssa, että alkuun menen vaikka kaverille, jos siltä tuntuu. Ei siis siten, että lapset olisivat saaneet mielikuvan, että saavat heitettyä mut kotoani vaan sovittiin valkpåoinen valhe, että jos näyttää alkuun vaikealta, niin olen muka jo sopinut menoni. Ei tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko tavata tätä äitiä, että hän vakuuttuisi sinun olevan kunnon ihminben
Puolisen vuotta tapaillut ja nyt ostamassa yhteistä kotia... miehen kanssa, jolla 3 lasta 2 liitosta ...
Kerjäätkö aina verta nenästäsi?
Lapsille isän vaihtuvat naiset eivät ole mikään pikkujuttu, joten katsoisin nyt kahdesta eri asunnosta muutaman vuoden, mihin suhde kehittyy. Ei lapset ole mitään nukkeja, joiden kanssa voi leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ajatus tuo.. samalla tavalla se pikkuhiljaa tutustuminen toteutuisi noinkin. Ja tosiaan, meillä on mökki kyllä minne etenkin kesällä on mahdollisuus vuoroon 'paeta' jos tuntuu siltä, että pojat kaipaavat lisää aikaa.
Ehdotin tapaamista äidin kanssa noin kuukausi sitten juuri tästä syystä, että voisimme yhdessä laatia pelisäännöt. Näin toimin entisen mieheni lapsen äidin kanssa ja kaikki meni alusta loppuun loistavasti. Näiden poikien äiti ilmoitti heti, että ei koskaan halua olla kanssani missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika, Ap! Vaikutat erittäin itsekkäältä. Ja miehesi on melkoinen kusipää myös.
Minusta miehellä on oikeus myös kasvattaa lapsiaan, eikä totella sokeasti eksää. Olen äiti, mutta en pidä oikeutenani määräillä lapseni isän asumisia tai kotioloja. Ja tietysti myös toisinpäin, ex-miehellä ei ole myöskään sanomista minun uusien suhteideni takia.
Yhden lapsen 'kasvattaneena' koen sen verran tietäväni lapsista, että näen milloin on hyvä ja milloIn huono. Mutta ei, asunnon ostamista emme aio tämän naisen oikkujen takia siirtää. Se olisi taloudellisestikin idioottimaista. Meillä on tämän puoli vuotta ollut poikien viikonloppuja lukuun ottamatta aina toinen asunnoista tyhjillään. Kesällä usein molemmat, kun olimme mökillä. Tuntuisi tosiaan aivan idioottimaisesti jatkaa tällaista pelleilyä asuntojen kanssa, kun kuitenkin elämme kolmisin perheenä muun ajan.
Mutta en ollut lainkaan ajatellut, että eihän minun ole pakko poikia vielä muuton jälkeenkään tavata, jos näyttää siltä, että äitinsä ei halua. Mutta missä kulkee raja.. koska äidin kielto muuttuu huolesta kiusanteoksi?
Olen varmasti itsekkäämpi kuin moni perhe-elämää elänyt ja sitä kautta omasta vapaudestaan yms. luopunut. Toisaalta koen myös, että on erittäin epäitsekästä ottaa täysi vastuu toisen lapsista. Olen nähnyt valitettavan monta ero- ja uusioperhetätä, missä lapsia ei ajatella lainkaan ja pahimmassa tapauksessa käytetään pelinappuloina. Me kaikki, myös poikien äiti, ajattelemme lasten parasta.
En nyt ota kantaa tähän tapaukseen, mutta yleisesti ottaen täällä palstalla on mielipiteenä se, että isän uusi nainen on väärässä ja bioäiti oikeassa.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 23:27"]
En nyt ota kantaa tähän tapaukseen, mutta yleisesti ottaen täällä palstalla on mielipiteenä se, että isän uusi nainen on väärässä ja bioäiti oikeassa.
[/quote]
Vaikka olenkin itse se uusi nainen, hyväksyn lapsiin liittyen tämän ajatusmallin kyllä. Mutta asumiseeni tai elämääni muuten en totisesti anna tuntemattoman ihmisen vaikuttaa.
Puoli vuotta on tosi lyhyt aika. Sinuna kunnioittaisin poikien äitiä ja en tieten tahtoisesti aiheuttaisi ongelmia.