RAVINTOLOIDEN ULINA
Ihan muutama pointti näille iltaravintoloiden rajoituksista ulisijoille.
Ensinnäkin työntekijät :
1) Olisitte liittyneet liittoon ja työttömyyskassaan silloin maaliskuussa, niin olisitte nyt oikeutettuja ansiosidonnaiseen.
2) Ottakaa pää pois sieltä p eestänne ja miettikää hetki sen asian äärellä, että tienaatte monin paikoin enemmän kuin ne ihmiset, kenen työ ON oikeasti yhteiskunnallisesti tärkeää , kuten lähihoitajat ja sairaanhoitajat, jotka joutuvat elämään korona-aikana valtavan paineen alla
Muut kuin ravintola-alantyöntekijät:
Miten se teitä niin paljon liikuttaa jos ravintolat on kiinni? Kaikki iltaravintoloiden ”kantikset ja fanit” - ette taida tajuta että te olette vain rahantulolähde ravintolalle. Se ihkudaa ihana huippu yökerhon omistaja ei välitä teistä pätkän vertaa. Se välittää teidän rahoista. Ihmeellinen kiima suojella yksityistä yritystoimintaa?
Yöravintoloiden omistajat: tough luck. Sitä saa mitä tilaa. Yökerhot on yrityksinä muutenkin moraalittomimmasta päästä. Teette rahaa ihmisten persoudella alkoholiin, häpeilemättä. Olette osana monen henkilökohtaisen tragedian synnyssä. Yritystoimintanne perustuu siihen, että saatte tarjoiltua mahdollisimman paljon syöpää aiheuttavaa maksamyrkkyä ihmisille.
Ja ihan kaikille aiheesta ulisijoille vielä: maailmassa on muitakin kuin te.
Kommentit (418)
Vierailija kirjoitti:
VieraIilija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Niin? Tuollaista on kuule kokeneet monet 30 ja 40 vuodenkin uran jälkeen. Perustele, miksi sinä olet parempi työtön kuin aiemmin esim. konkurssin vuoksi työttömäksi joutuneet? Ihan samalla sinulle voi sanoa, että vaihda alaa tai etsi työtä alalta, missä niitä on, kuten minulle sanottiin kun perinteikäs suuri vanha firma kaatui kokonaan alta. Mulla oli jo kaksi tutkintoa silloinkin.
Konkurssi sen vuoksi, että bisnes ei kannata on aivan eri asia, kuin konkurssi sen vuoksi, että hallitus ei anna toimia. Jälkimmäinen olisi voitu estää eikä työntekijöiden tarvitsisi olla päivääkään palkatta.
Keväällä vaikka ei virallisesti suljettu vaikka kuntosaleja ja kampaamoja, ihmiset vain ei käyneet, koska korona. Ihan samalla lailla kaikki konkurssit toimii. Toimintaympäristö muuttuu. Miltä luulet tuntuneen kameraliikkeistä, kun tuli kamerakännykät. Tai suutareista ja ompelijoista, kun tuli halpakaupat, eikä mitään tarvitse korjata. Tai Tampereen keskustakauppiaille, kun monta vuotta rakennettiin ratikkaa. Nyt se toimintaympäristön muutos on korona.
Eikö yökerhoissa ja ravintoloissa suurin osa ole vuokraltaan kautta. Ne ihmiset saa sieltä muutakin työtä kuin ravintola x:ltä. Ja onhan ravintolat päivälläkin auki. Luulisi sen olevan ravintolan pitäjällekin halvempaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäis vain ajatella ravintoloiden pelastamista? Ajattelitko koronaa ennen jonkun kituuttavan yökerhon tai ravintolan pelastamista? Tuskin. Ne selviää jaloilleen jotka on tarkoitettu selviävän ja uusia tulee kuitenkin. Turhaa valitusta.
Markkinaliberalismi on niin kauan kiva juttu, kunnes tappiot osuu omalle kohdalle
Vierailija kirjoitti:
Tuttu lentäjä valitti kun tulot on pudonneet ja ei ole enää varaa asua isossa ja hienossa omakotitalossa hyvällä alueella. No, itse olen asunut koko elämäni kerrostaloasunnossa halvalla alueella, kovasta työnteosta huolimatta. Ei paljoa liikene empatiaa ravintolayrittäjille jotka joutuvat luopumaan yhdestä autosta ja vaihtamaan 150 neliön talon 100 neliön taloon. Deal with it.
Kaikki kommunistien teot ja puheet perustuvat pohjimmiltaan kateuteen.
Täällä kateelliset nauttii kun korona vie yökerhot veks. Sitten pian itku silmässä mätisevät "kun tiälä ei oo mittään!"
Itsellä jo pelkästään empatiakyky on sillä tasolla että oikeasti tekee pahaa niiden tuhansien työtekijöiden ja omistajien puolesta että työpaikka menee alta. Ei sillä alalla muutenkaan mitään älyttömiä tienaa varsinkaan jos et tee 40h/vko.
Mitä tulee töiden arvottamiseen kuten AP tekee niin kyllä minusta kaikki työ on arvokasta. Alkoholin käyttö kohtuudella ja sen mahdollistaminen ei ole mitenkään ala-arvoista. Ihmisen mieli tarvitsee muutakin ettei pää hajoa. Ei se kotona istuminen lauantai-iltana television ääressä ole yhtään sen enempää yhteiskunnallisesti kannattavaa kuin että illastaisi ravintolassa hyvässä seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu lentäjä valitti kun tulot on pudonneet ja ei ole enää varaa asua isossa ja hienossa omakotitalossa hyvällä alueella. No, itse olen asunut koko elämäni kerrostaloasunnossa halvalla alueella, kovasta työnteosta huolimatta. Ei paljoa liikene empatiaa ravintolayrittäjille jotka joutuvat luopumaan yhdestä autosta ja vaihtamaan 150 neliön talon 100 neliön taloon. Deal with it.
Toi kuulostaa enemmän siltä että ettet oikeasti tiedä mitä se tarkoittaa kun joutuu muuttamaan pois ensinnäkin omasta kodista pakon edessä. Ei se ole helppoa eikä se pointti aina ole jossain neliöissä. Jos perhe on iso, niin onhan sekin kurjaa että joutuu huomattavasti pienempään asuntoon ahtamaan porukkaa. Lisäksi on taloudellinen puoli: mitä jos sitä taloa ei saada myytyä?
Kyllä minä ainakin ymmärrän että omasta kodista lähtö on vaikea tilanne kenelle tahansa. Ja juu olen opiskelija olen tiukilla ja asun kerrostaloyksiössä kaukana kaikesta kun keskustassa on kalliimpaa asua.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu lentäjä valitti kun tulot on pudonneet ja ei ole enää varaa asua isossa ja hienossa omakotitalossa hyvällä alueella. No, itse olen asunut koko elämäni kerrostaloasunnossa halvalla alueella, kovasta työnteosta huolimatta. Ei paljoa liikene empatiaa ravintolayrittäjille jotka joutuvat luopumaan yhdestä autosta ja vaihtamaan 150 neliön talon 100 neliön taloon. Deal with it.
No miksi et sitten itse ole ryhtynyt ravintolayrittäjäksi jotka elävät niin leveästi, vaan olet tyytynyt kituuttamaan ja valittamaan oman elämäsi kurjuutta. Oletko huomannut että tämä menestys on kiinni ihan jokaisesta itsestään ja turha jauhaa paskaa siitä ettei ole ollut mahdollisuutta. Itse olet valintasi tehnyt.
Kieltämättä näitä kommentteja lukiessa tulee mieleen vahingonilokin. Niin moni on kovin olevinaan, katsotaan "luusereita" nenän vartta pitkin. No, kohta ovat itse niitä, luusereita.
Kyllä ihmiset jaksaa nauraa kusisesti "mitäs läksit yrittämään, siinä on aina riskinsä". Mitä jos kaikki yritykset lakkautettaisiin? Ei olisi kenellekkään töitä enää. Hyvästi kampaamot, hieronnat, kuntosalit, tatuoijat, kahvilat, ravintolat jne. Puhumattakaan isoista yrityksistä missä varmaa suurin osa on töissä palkansaajana. Kyllä ihmiset on tyhmiä.
Ravintolat auki, muuten nuoret naiset eivät pääse metsästämään meitä setämiehiä.
-Setämiesten klubi.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä jo pelkästään empatiakyky on sillä tasolla että oikeasti tekee pahaa niiden tuhansien työtekijöiden ja omistajien puolesta että työpaikka menee alta. Ei sillä alalla muutenkaan mitään älyttömiä tienaa varsinkaan jos et tee 40h/vko.
Mitä tulee töiden arvottamiseen kuten AP tekee niin kyllä minusta kaikki työ on arvokasta. Alkoholin käyttö kohtuudella ja sen mahdollistaminen ei ole mitenkään ala-arvoista. Ihmisen mieli tarvitsee muutakin ettei pää hajoa. Ei se kotona istuminen lauantai-iltana television ääressä ole yhtään sen enempää yhteiskunnallisesti kannattavaa kuin että illastaisi ravintolassa hyvässä seurassa.
Mara-ala on ihan itse toiminut leväperäisesti ja toiminut koronalinkoina. Olisivat tyytyväisiä kun ei taas kokonaan suljeta. Kyllähän tässäkin ketjussa on niin paljon viinanhimoisia ulisijoita, että yritysten ei tarvitse muuta kuin saada tämä porukka tulemaan aikaisemmin sitä rahansa tuhlaamaan. Aukioloaikana on nytkin riittävästi,senkin hyödynnätte sen.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Entä sitten. Moni menettää työpaikkansa eikä meillä laskettu paljonko tulot tippui.
Tippui kuule ihan hitosti kun mies korkeakoulutettu.
Töissä on nykyään.
Ravintoloissa oltiin kuin ellun kanat ja tässä sitten tulos.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kateelliset nauttii kun korona vie yökerhot veks. Sitten pian itku silmässä mätisevät "kun tiälä ei oo mittään!"
Kun palvelulle ei ole kysyntää, se häviää pois. Täälläkin sadoilla tuhansilla euroilla fixattu yökerho paloi oikein sopivasti kun muutaman kuukauden oli tappiolla auki. Nätisti yrittäjä sai vakuutuksesta rahansa pois. Yökerhot nyt vaan ei ole nykyaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa se ulina muillakin kun vuoden kuluttua tajutaan, että maa ajettiin lamaan elinajanodotteen mukaisen eliniän reilusti ylittäneiden vanhusten suojelemiseksi, tämän hetken +300000 lomautusta on muuttunut +300000 uudeksi työttömäksi joille pitää maksaa työttömyyskorvausta jne.
Kouluttautuisitte kunnon ammattiin niin ei tarvitsisi ulista. Tälläkin hetkellä tietyillä aloilla on puutetta osaavasta henkilökunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläpäin lähes viidesosa tartunnoista harrastustoiminnasta, nolla ravinteleista... et sillee.
Kaikki mun tietämäni tartuntatapaukset kiertyvät myös harrastuksiin, toki niinkin että meidän tuttavapiirissä on vähän baareissa pyörivä eli ei ole ehkä luotettavin otanta. Enkä sano sitä etteikö baarien pitäjillä ja siellä käyvillä olisi syytä mennä itseensäkin, mutta en haluaisi myöskään rangaista kokonaista toimialaa, muutenkin hirvittää se lasku mitä tästä tulee. Ja tietty niinkin, että koska en itse baareissa käy enkä saa niistä leipääni, niin tuntuu vähän väärältä jaella tuomioita hövelisti kun asia ei vaikuta minuun millään tavalla.
Mikä ihme siinä on, että koronan torjuntatoimia ajatellaan jonain rangaistuksina. Eikö ihmiset oikeasti käsitä, mistä tässä on kysymys.
Ai niin, en tiedä henk. koht yhtään tartuntatapausta. Niin ei kai se sitten oikeesti tartu :D
Enkä puutu nyt enemmälti tuohon "yksityisestä yleiseen" argumentaatiovirheeseen.
Torjuntatoimet kohdistuvat lähinnä yksinasuviin. Yhtäkään pariskuntaa tai lapsiperhettä ei ole määrätty sosiaaliseen eristykseen, mutta kaikenikäiset sinkut, lesket jne on.
Sinkut ja lesket saavat liikkua ihmisten joukossa ja tavata tuttaviaan ja ketä tahansa halutessaan. Voitte myös mennä baariin heti sen auettua ja istua iltakymmeneen. Miten voi jonkun sosiaalinen elämä riippua muutamasta aamuyön tunnista? Mene sinne baariin aikaisemmin ääliö!
"Minä en ainakaan tunne empatiaa..!!!"
Niin suomalaista, ettei tiedä pitäiskö itkee vai nauraa.
Ottamatta nyt kantaa pelkästään yökerhoihin niin lapin matkailu on ainakin osaltaan itse syyllinen siihen, että nyt ei juosta kotimaisin voimin pelastamaan matkailuyrittäjiä.
Kenellä suomalaisella normaali perheellä on varaa matkustaa lappiin? Ei ainakaan meillä. 10 minuutin husky ajelu maksaa satoja euroja ja hotelliyöt monta kertaa enemmän kuin missään muualla. Edes nyt eivät ole laskeneet hintoja senttiäkään. Eivätkö he voisi osallistua OMAN elantonsa eteen edes sen vertaa, että saisivat asiakkaita joiden rahoilla voisivat ruokkia rekikoiransa, eivätkä uhkaile koirien lopettamisella kun ei ole yhtään rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vttu mitä jeesustelua. Koko teksti täyttä paskaa
Kiitos.
Olisiko sulla vielä jotain argumenttia antaa asiaan liittyen?
Siis miksi ravintola-alan yrittäjien yritysten menestys on tärkeämpää kuin muiden yritysten, miksi ravintola-alan työntekijän tulo on tärkeämpi kuin toisen eri alalla olevan ihmisen joka on joutunut lomautetuksi Koronan vuoksi, mikä yhteiskunnallinen merkitys iltaravintoloiden toiminnalla on isossa mittakaavassa esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin kannalta yms 😊
Koska just ravintolat on suurimmassa pulassa. Etkö sen vertaa ymmärrä. Hyvin vähän on tartuntoja tullut ravintoloista, hätävarjelun liioittelua.
Mikähän takia sitten on joka päivän lehdessä juttuja siitä, että siinä ja tässä ravintolassa/ yökerhossa on ollut koronaa, tarkkailkaa altistuneet oireitane. Amerikkalaisen tutkivat koronaan sairastuneita ja niitä jotka ei olleet sairastuneet. Kävi ilmi, että sairastuneet olivat syöneet ravintolassa viimeisen kahden viikon aikana.