Lue keskustelun säännöt.
70-80 luvun RUMA KORISTE-ESINE ketju!
70-80 luvuilla suomessa vallitsi vielä yhtenäiskulttuuri joten veikkaan että ”sisustus” (siihen aikaan ei varsinaisesti sisustettu kuten nykyään) oli samanlaista. Kerro ketjussa RUMIN koriste-esine lapsuudenkodista tai omasta kodistasi mikäli silloin asuit jo yksin. Jos jollain oli sama niin peukku ylös!
Mä listaan alkuun muutaman:
- ruma kreikanmatkalta ostettu saviruukku jossa oli kaatonokka, eli se oli jonkinlainen kaadin
- lasipallo jonka sisällä oli vettä(?) ja tekoruusu
- ruma puupahka joka oli lakattu ja jossa oli tehty 3-4 koloa tuikkukynttilälle
Näitä on toki vaikea kuvailla sanallisesti mutta pointti on se että joku tunnistaa ko. esineen ja naurut saa siitä! Esim tuo hirveä lasinen pallo jonka sisällä nesteessä kukka, löytyi melko varmaan joltakin muultakin, kuka tunnustaa? :)
Kommentit (963)
Kaameat printtikuvat maalauksista joissa oli rääsyinen orpolapsi kyynel poskella. Giovanni Bragolin näemmä on artisti. Siis miksi? Mitä iloa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastettiinko kenenkään muun perheessä kukkien kuivaamista? Ihanat rippiruusut kuivattiin ja tökättiin sitten johonkin kauniiseen vaasiin/pulloon kirjahyllyyn ja ne muistuttivat tuosta ilon ja onnen päivästä ikuisesti! Toki jos rippijuhlia ei juuri nyt ollut, voi kaupasta ostaa valmiina vaikka kuivattuja ruiskaunokkeja eli ikikukkia.
Ei tollalailla, mutta minun äitini keräsi luonnosta lehtiä ja erilaisia kasveja, kuivasi ja laittoi kontaktimuovin päälle ja teki useita tauluja.
Teki myös verhokankaita, painattamalla niihin puun lehtien kuvia. Miksi sitä sanotaankaan, kankaanpainattamiseksi?
Äitini teki monenlaista taidetta ja on luova kuin mikä.
Millä tavalla puupahka on ruma? Arvokasta ja kaunista puutahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Tässä myös korkealle kärkisijoille pääsevä: nahkapeikko!!
Tästä tuli mieleen sellainen Lapin tuliainen, varmaan jotain 40cm korkea poron karvasta tehty peikko. Oli aivan hirveä pölyn kerääjä ainakin, siis sen lisäksi että oli hirveä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hypnoottinen rumilus: Kupukello. Nuo pampulat pyörivät vuorotellen kumpaankin suuntaan.
Aah! Anoppilassa on vielä tänäkin päivänä tällainen ja jonakin päivänä se päätyy vielä meille, koska mitäänhän ei saa heittää pois.
Kupukello, enpä ole ennen tuollaista nimeä kuullut, mutta omien vanhempieni kirjahylly/tv-tasoyhdistelmässä (koko olohuoneen seinän mittainen rakennelma erilaisine hyllyineen ja lasiovineen :D ) tällainen on vieläkin. Ei kyllä ole toiminut enää vuosiin, mutta siinä se on nököttänyt paikallaan n. 30 vuotta.
Tässä samaisessa kirjahyllykössä on kyllä edelleen kaikki hirvitykset:
-tietosanakirjoja + lintu- ja muita eläintietokirjoja, keittokirjoja, matkakartastoja (!!!)
-rivi lp-levyjä plus tietysti lp-soitin (joka ei toimi)
-nämä lasivaasit, muistaako joku: https://www.meillakotona.fi/artikkelit/humppilan-ropeloisella-lasivaasi… (ilmeisesti jonkin verran arvokkaita jopa tänä päivänä)
-lasiovien takana erilaisia viini- ja konjakki/viskilaseja yms.
Mutta kaikessa retroudessaan kyllä melko kotoisaa silti :D
Meillä ei lapsuudessa ollut mitään etelänlomakrääsää tai muita krääsäkoriste-esineitä juurikaan, mutta muistan kyllä mummolasta ja muista kyläpaikoista nämä puistattavat poronkarvoista tehdyt peikot, viuhkat seinillä, posliiniesineet rivissä hyllyllä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini sai eläkkeelle jäädessään työnantajalta lahjaksi kupukellon ja ei tykännyt siitä yhtään. Kello sijoitettiin eteiseen ja äiti haukkui sitä aina kun muisti.
Meillä ei ollut mitään 80-luvun koriste-esineitä kotona, ei siis pahkapöytiä tai viuhkoja seinillä. Lapsena ihailin kavereiden kodeissa olleita muovihärpäkkeitä, erityisesti lamppua, josta lähti ne muovilangat. Aikuisena tajusin, että äitini osasi sisustaa tyylillä, ja siksi meiltä puuttui nuo sen ajan erikoisuudet.
Kaverin äiti oli erikoistunut näihin ja muistan, että heillä oli ainakin juuri tuo muovilamppu langoilla, erilaisia ulkomaantuliaisia ja valaistu muovikukka kuvun alla kirjahyllyssä. Iso viuhka oli myös olohuoneen seinällä. Kaverin äiti oli kyllä mukava tyyppi kaikin puolin.
Muistatteko sen, että tyhjiä viinapulloja, erityisesti niitä pieniä, keräiltiin ja pidettiin esillä? Lisäksi oli niitä jo jonkun mainitsemia drinkkitikkuja, ulkomailta sai ja piti ottaa muistoksi talteen.
No sehän oli muksuna ihmeellinen se konjakkilasi, jota pystyi kääntämään ylösalaisin eikä neste valunut pois.
Näitä oli kaikkialla ja aina yhtä mielenkiintoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka muistaa ”taulun” joka oli kuin puinen leikkuulauta johon oli jollain polttoraudalla (sellainen polttava ”kynä”, tälle on varmaan joku oikea nimi) tehty joku maisema tms. Eli siis se puun pinta oli poltettu mustaksi sillä raudalla.
Rumilus! :D
Muotia oli myös valaistu karttapallo kirjahyllyn päällä, kukaan ei varmaan koskaan sitä katsonut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muotia oli myös valaistu karttapallo kirjahyllyn päällä, kukaan ei varmaan koskaan sitä katsonut
Mä kyllä katselin ja haaveilin avaruudesta.
Nyt älkää suuttuko tästä viestistä, koska tarkoituksenani ei ole esiintyä hienompana tai parempana ihmisenä. Tämä ketju on taas tarjonnut selityksiä omalle sukutaustalleni. Nimittäin meillä kotona tai oikeastaan sukulaistemmekaan kotona, ei ollut näitä ketjussa mainittuja juttuja, vaikka tunnistan niitä kyllä. Olen nyt nelikymppisenä miettinyt paljon omaa sukutaustaani ja siitä, miten se on minuun vaikuttanut, ja ennen kaikkea sitä, miten se on muotoutunut. En ole nimittäin mistään rikkaasta tai hienostuneesta suvusta, vaan molemmat vanhempani ovat pientilallisten lapsia. He ja heidän sisaruksensa ovat kuitenkin kaikki kouluttautuneet, joko korkeakoulussa tai silloisella opistotasolla (nyk. AMK). Kun luen tätä ketjua, tässä puhutaan kirjahyllyistä, joissa on viinapulloja, matkamuistoja ja tietokirjasarja, meillä ja sukulaisillani oli kirjahylly, joissa oli kirjoja. Näitä suosittuja koriste-esineitä ei ollut kenenkään kotona. Olen miettinyt sitä, miten kaikki sukulaiseni ovat tavallaan samasta puusta, vaikka kaikilla on sama, melko vaatimaton tausta, ja hauskasti tosiaan samanlainen sekä isäni että äitini puolella. Olen miettinyt, voisiko körttiläisyys (molemmat vanhemmat ovat taustaltaan herännäisiä) tarjota jonkinlaista selitystä. Kun tässä ketjussa puhutaan sisustamisesta, onko se tarjonnut omanlaistaan esteettistä, tässä tapauksessa aika pelkistettyä, esimerkkiä?
Näitä juttuja on paitsi hauska, myös mielenkiintoista lukea, koska ne tarjoavat joskus tällaistakin ajattelemisen aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläpä oli jäätelötikuista rakennettu pieni ”hirsimökki” kirjahyllyssä koristeena! :)
Isoveljeni askarteli hirsimökin tulitikuista :)
Tiikkipuisessa kirjahyllyssä sitä tietenkin säilytettiin.
Vierailija kirjoitti:
Kaameat printtikuvat maalauksista joissa oli rääsyinen orpolapsi kyynel poskella. Giovanni Bragolin näemmä on artisti. Siis miksi? Mitä iloa?
Meillä oli 70- l taulu tytöstä kyynel poskella olkkarin kunniapaikalla. Työläustaustainen äitini muisti aina korostaa, että se oli oikein mehiläisvahamaaleilla maalattu ja siksi niin hieno. Se oli kamala, suorastaan ahdistava tummine kehyksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi useampi käyttää sanaa "kullitettu" kun joku esine on kullattu? Miten kulli liittyy asiaan ;)
Onko mainittu oluttynnyrituolit, joissa oli musta nahka päällä? 70-luvun tyyliä.
Lasten pelottavailmeiset ja tunkkaiset itä-eurooppalaiset nuket.
Tämä on hauska ketju, vaikken vielä ehtinyt kokonaan lukemaan läpi.
Mieleen tuli umpikasari sisustusesine, joita lapsuudenystäväni äiti ilmeisesti rakasti; harlekiininuket ja saman tyyliset naamiot, joita ripustettiin seinille koristeeksi.
Toinen sisustusjuttu oli sellainen kolmiosainen taulu, jossa keskimmäinen oli hieman kookkaampi ja reunoilla kapeammat taulut ja kuvana jokin öinen kaupunki tai iltaruskossa hehkuva palmuranta. :D
Vitriinikaapissa viinilasit ja niitä pikkuruisia viinapulloja ruotsinlaivalta.
Lasten/nuorten huoneissa seinäkello, joka muistutti ulkonäöltään rannekelloa, mutta oli semmoinen iso. Samoin lastenhuoneessa riisipaperi pallovalaisin, jossa jotakin nukkumatin kuvia.
Vierailija kirjoitti:
Äitini sai eläkkeelle jäädessään työnantajalta lahjaksi kupukellon ja ei tykännyt siitä yhtään. Kello sijoitettiin eteiseen ja äiti haukkui sitä aina kun muisti.
Meillä ei ollut mitään 80-luvun koriste-esineitä kotona, ei siis pahkapöytiä tai viuhkoja seinillä. Lapsena ihailin kavereiden kodeissa olleita muovihärpäkkeitä, erityisesti lamppua, josta lähti ne muovilangat. Aikuisena tajusin, että äitini osasi sisustaa tyylillä, ja siksi meiltä puuttui nuo sen ajan erikoisuudet.
Kaverin äiti oli erikoistunut näihin ja muistan, että heillä oli ainakin juuri tuo muovilamppu langoilla, erilaisia ulkomaantuliaisia ja valaistu muovikukka kuvun alla kirjahyllyssä. Iso viuhka oli myös olohuoneen seinällä. Kaverin äiti oli kyllä mukava tyyppi kaikin puolin.
Muistatteko sen, että tyhjiä viinapulloja, erityisesti niitä pieniä, keräiltiin ja pidettiin esillä? Lisäksi oli niitä jo jonkun mainitsemia drinkkitikkuja, ulkomailta sai ja piti ottaa muistoksi talteen.
Meillä oli sama juttu. Äiti ei tykännyt mistään "junttikrääsästä" mitä useimmat kodit siihen aikaan pullisteli.
Kirjahylly meilläkin kyllä oli ja siellä tietokirjasarja. Sekä maatuskat.
Mutta muutoin äiti ja siä sisustivat ihan omalla tyylillä. Ja kirjahyllyssä oli jopa kirjojakin, muitakin kuin kaupparatsulta ostettu tietokirjasaira. Löytyi muutama romaanikin nääs.
Kaverien luona sitten pällistelin etelän matkojen tuliaistavaroita ja viirejä hyllyn päällä, viinakaappia jne. Meillä isä piti viinat piilossa liiterissä tai halkopinon takana. Äiti ei juonut kotona koskaan. Mikä olikin hyvä, sillä isä oli alkoholisti ja pelottava ihminen viikonloppuisin, ihan erilainen kuin selvinpäin.
Mutta se kuuluukin jo toiseen ketjuun.
Ei ole koriste-esineitä, mutta 80-luvulla mustat muhkeat nahkasohvat oli sisustuselementti numero yksi. Minusta ne olivat todella epämukavat ja narisivat ärsyttävästi. Nahka tuntui nihkeältä ja kylmältä ihoa vasten. Sitten oli sellasia valkoisia läpinäkyviä laskostettuja verhoja.
Myös kaaret oviaukoissa olivat suosiossa. Kaikki oli pastellinväristä: mintunvihreää ja vaaleanpunaista.
Ketjun paras eli pahin on tuo Pentikin Kaamoskivi. Muuten tykkään Pentikin kotoisasta tyylistä, mikähän lipsahdus tuo on ollut? Kaupaksi on kuitenkin mennyt ja hyvin. Mulle tulee siitä mieleen epämuodostunut sydän.
Meille äiti osti Lontoon matkaltaan posliinisen vaaleanpunaisen käden joka ruuvattiin seinään, laittoi sen vessaan. Luuli kai että on saippuateline. Ei siinä saippua kyllä pysynyt.