Ymmärrättekö ihmisiä, jotka eivät halua ollenkaan lapsia?

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 02:03"]"Kaikista ei ole vanhemmiksi"? Tämänkö luulet olevan suurin syy valittuun lapsettomuuteen? Onko kaikista vanhemmista vanhemmiksi? Kun perhesurmatilastoakin katsoo, niin ei. Lisäksi, lapsesi eivät ole sinun kuten sanonta kuuluu. Aika kaameaa, jos joku tekee lapsesta elämänsä tarkoituksen. Oletko sinä oman äitisi elämän tarkoitus? 

[/quote]

En ole tuo alkuperäinen mutta kyllä minulle lapset ovat yksi tärkeimmistä asioista elämässä, aika kauheaahan se olisi, jos lapset olisivat vain jokin "sivuseikka" vanhemmilleen.

Lasten kasvun ja kehityksen seuraaminen on ollut hienoa, ja vaikka he ovat jo nuoria aikuisia, välimme ovat läheiset. Toki elämässä silti paljon muutakin tärkeää on, mutta läheiset ihmiset ovat itselleni ykkösasia.

Ymmärrän... Vastuu niin prkleen iso

Ymmärrän. Tuntemieni velojen valintaan on vaikuttanut esim. se, että he eivät ole saaneet rakkautta vanhemmiltaan. Silloin ei voi tietää, mitä vanhemman ja lapsen suhde ja rakkaus parhaimmillaan on. Osa on sellaisia, että talous menisi todennäköisesti tosi heikkoon jamaan ja työn ja perheen yhdistäminen olisi äärimmäisen vaikeaa (esim. yrittäjyys). Osa on sellaisia, että miehestä ei olisi mitään apua perhe-elämässä. Osa on sellaisia, että täysi vapaus on äärimmäisen tärkeää. On paljon harrastuksia ja esim. työkomennuksia ulkomailla. Olisi vaikeaa sovittaa lapsia tähän elämäntapaan. Moni heistä on äärimmäisen rationaalisia työ- ja ja suorituskeskeisiä, jopa vähän kylmiä. Moni näkee kaiken suorittamisen kautta. Kaikki ihmisten (ja lasten) kanssa oleminenkin on suorittamista ja työtä. Kaikkia yhdistää se, että ei pidä perhettä tärkeänä arvona. He ajattelevat lapsiperheen elämästä sitä mitä se on vauva/pikkulapsiaikana, ei elämää pidempänä jatkumona. Moni luulee, että vapautta tehdä mitä haluaa, ei ole ikinä sen jälkeen kun saa lapsia.

Ymmärrän, sillä lapset voivat pahimmillaan olla ihan kauheita, heissä on hirveä vastuu ja omaa aikaa ei jää juurikaan.

Mutta itse haluan kyllä joskus vielä lapsia.

Ei se, että on lapsia tarkoita, että saisi lapsenlapsia. Voi myös käydä niinkuin omassa suvussani, että lapset inhoavat äitiään eivätkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Oma mummini oli karmea äiti lapsilleen, ja nyt yli 70-vuotiaana itkee kun hänen aikuiset lapsensa eivät pidä häneen yhteyttä. Sitten on näitä, jotka perinnön toivossa odottavat vain vanhempiensa kuolemaa. Niitäkin löytyy suvustani.

Myös tuo cliché lapsettomista bilettävinä sinkkuina on rasittava. Olen itse naimisissa ja mieheni kanssa todellinen kotihiiri, mutta lasten saaminen ei kiinnosta meitä kumpaakaan. Kahdessa kissanpennussa on jo riittävästi hoidettavaa ;)

Lapset vaativat kärsivällisyyttä ja aikaa. Minulla ei olisi kumpaakaan heille rajattomasti tarjota. Uskon, että lasten kanssa voi kokea hienoja hetkiä, mutta kuten joku aiemmin sanoikin niin vaivaan suhteutettuna palkinto ei tunnu tarpeeksi houkuttelevalta. Minusta lapset vaan eivät ole kovin kiinnostavia, lähinnä ärsyttäviä. Tämäkin on varmasti luonnekysymys.

Tällä hetkellä tämä on rehellinen mielipiteeni. Ikää on 30 vuotta. Ehkä mieleni joskus muuttuu, mikä tuntuu kyllä kovin uskomattomalta ja epätodennäköiseltä asialta. Joskus mietin, jäänkö jostain paitsi, mutta sen jälkeen muistelen lapsiperheen arkea, jota olen teini-ikäisenä kotonani seurannut. Mitä jos lapsenhankinnan jälkeen alkaisi kaduttaa? Olisipa kauhea tilanne.

[quote author="Vierailija" time="25.12.2013 klo 23:43"]

Voitteko samaistua heidän asemaansa? Tai oletteko koskaan kateellisia ihmisille, jotka voivat vain elää omaa elämäänsä ja tehdä mitä haluavat ilman lasten asettamia rajoitteita elämälle?

[/quote]

totta kai ymmärrän ja muuten en ole kateellinen, mutta kun oli pari vuotta todella huonosti nukuttuja öitä takana, niin olin kyllä lapsettoman ystäväni yöunista kateellinen