Ymmärrättekö ihmisiä, jotka eivät halua ollenkaan lapsia?

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:25"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:06"]

Rehellisesti sanottuna en ymmärrä. Ajattelen, että tietysti ihmiset haluavat eri asioita elämältään, eikä kenenkään ole pakko lapsia hankkia. Itselleni vaan halu tulla äidiksi on ollut niin suuri ja itsestäänselvä asia, etten oikein tajua miten joku voi olla haluamatta sitä. Tiedän tämän olevan oma vajaavaisuuteni.

[/quote]

Mulla taaskin päinvastoin. Koskaan ei ole ollut halua tulla äidiksi, joten on jollain tapaa käsittämätöntä, että niin monilla se halu on, saati sitten, että kyseessä olisi vahva tunne. No en ole mitenkään täysin lapsia vastaan, joten ehkä se halu vielä joskus syttyy minullakin, mutta mitään merkkiä ei ole vielä näkynyt, ja olen kohta 30 v. Mutta siis miksi niin moni haluaa luopua itsenäisyydestään ja olla uudesta ihmisestä vastuussa parikymmentä vuotta? Tuntuu lähinnä valtavalta taakalta.

[/quote]

Juuri noin minäkin ajattelin 39-vuotiaaksi asti. En olisi ikinä uskonut.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:30"]

Ihmettelen aina näissä vapaaehtoisesti lapsettomissa, että miksi alapeukutatte ja tuomitsette niin voimakkaasti niiden kommentit, jotka nauttivat lapsista? Toivotte itsellenne hyväksyntää, minkä lähes aina saattekin, mutta suhtaudutte tosi aggressiivisesti jos joku sanoo että elämä on ihanaa lapsen kanssa. Miksi?

[/quote]

Alapeukutan lähinnä silloin, kun samassa kommentissa ei suvaita tai haluta ymmärtää sitä, etteivät kaikki tahdo lapsia ja kuvitellaan, että salaa sisimmässään kaikki niitä haluaa ja että lapsettomat jäisivät mukamas paitsi jostain, jota lapsettomat eivät edes halua kokea (isovanhemmuus yms).

[/quote]

No mitä alapeukuttamista kommentissani oli? Minähän sanoin, että ymmärrän lapsettomia mutta nautin omasta lapsestani.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:35"]

No mitä alapeukuttamista kommentissani oli? Minähän sanoin, että ymmärrän lapsettomia mutta nautin omasta lapsestani.

[/quote]

Relaa.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:30"]

 Toivotte itsellenne hyväksyntää, minkä lähes aina saattekin.

[/quote]

Sulla taitaa tässä olla perspektiiviharha, kuten enemmistön edustajalla usein on puhuttaessa vähemmistön kokemuksesta. Varmaan vanhemman näkökulmasta velat saavat lähes aina hyväksyntää, mutta velan elämässä törmää kyllä todella usein pyytämättä ja yllätyksenä tulevaan "kyllä sinäkin oikeasti haluat lapsia"-puheeseen. 

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:30"]

Ihmettelen aina näissä vapaaehtoisesti lapsettomissa, että miksi alapeukutatte ja tuomitsette niin voimakkaasti niiden kommentit, jotka nauttivat lapsista? Toivotte itsellenne hyväksyntää, minkä lähes aina saattekin, mutta suhtaudutte tosi aggressiivisesti jos joku sanoo että elämä on ihanaa lapsen kanssa. Miksi?

[/quote]

Mikä tekee alapeukuttamisesta "tosi aggressiivista"? Minusta se on aika lievä keino ilmaista erimielisyyttä.

Just tuollaiset "en olisi ikinä uskonut" tai "noin minäkin ajattelin, kunnes tapasin miehen/täytin x-vuotta ja halusin lapsen"-kommentit saavat alapeukkua just siksi, että oman kokemuksen perusteella oletetaan, että muillekin käy samoin ja että se on vain ajan kysymys, kun velan mieli muuttuu.

Tässähän kysyttiin, että ymmärtävätkö lapsen omaavat tätä velojen valintaa? Eikö keskustelussa saa siis sanoa, että ei ymmärrä tai oma mieli muuttui? 

Ymmärrän.

Minusta on hyvä, että ihminen joka ei halua lasta, ei sellaista hanki. Näin hän on onnellinen.

Itse toivoin lapsia ja sain, ja olen siitä onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:43"]

Tässähän kysyttiin, että ymmärtävätkö lapsen omaavat tätä velojen valintaa? Eikö keskustelussa saa siis sanoa, että ei ymmärrä tai oma mieli muuttui? 

[/quote]

Tuo oman mielen muuttuminen tuodaan ikävä kyllä usein esille väheksynnän, ei ymmärryksen ilmauksena. 

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:43"]

Tässähän kysyttiin, että ymmärtävätkö lapsen omaavat tätä velojen valintaa? Eikö keskustelussa saa siis sanoa, että ei ymmärrä tai oma mieli muuttui? 

[/quote]

Saa sanoa. Ja muilla on oikeus sanoa, että heidän mielestään ymmärtämättömyys on tyhmää. Näin sananvapaus toimii.

Ennen en ymmärtänyt. Nyt kun elän päivästä, viikosta, vuodesta toiseen tätä arkea lasten kanssa (ilman toista aikuista) ja lasken vuosia siihen kun olisi taas omaa aikaa, niin ymmärrän enemmän kuin hyvin. Kadehdin jopa.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:33"][quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:30"]

Ihmettelen aina näissä vapaaehtoisesti lapsettomissa, että miksi alapeukutatte ja tuomitsette niin voimakkaasti niiden kommentit, jotka nauttivat lapsista? Toivotte itsellenne hyväksyntää, minkä lähes aina saattekin, mutta suhtaudutte tosi aggressiivisesti jos joku sanoo että elämä on ihanaa lapsen kanssa. Miksi?

[/quote]

Alapeukutan lähinnä silloin, kun samassa kommentissa ei suvaita tai haluta ymmärtää sitä, etteivät kaikki tahdo lapsia ja kuvitellaan, että salaa sisimmässään kaikki niitä haluaa ja että lapsettomat jäisivät mukamas paitsi jostain, jota lapsettomat eivät edes halua kokea (isovanhemmuus yms).

[/quote]Huoh. Ihan samalla tavalla moni vapaaehtoisesti lapseton olettaa lapsellisten olevan jotenkin katellisia heidän "vapaudestaan". Väännän nyt vielä rautalangasta: MINULLE isovanhemmuus on tärkeä unelma siinä missä äitiyskin oli, ja uskoisin että jäisin paljosta paitsi jos en sitä saisi kokea. Tarkoitinkin, että en kadehdi lapsettomien vapautta, koska koen itse saavani parempaa, eli sekä vapautta että isovanhemmuutta ( jos minulle lapsenlapsia joskus suodaan). Miksi tästä ylipäätään pitää aina olla vääntämässä? Mitä merkitystä sillä on, millaisia valintoja muut elämässään tekevät? Jos omien valintojen erinomaisuutta

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:25"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:06"]

Rehellisesti sanottuna en ymmärrä. Ajattelen, että tietysti ihmiset haluavat eri asioita elämältään, eikä kenenkään ole pakko lapsia hankkia. Itselleni vaan halu tulla äidiksi on ollut niin suuri ja itsestäänselvä asia, etten oikein tajua miten joku voi olla haluamatta sitä. Tiedän tämän olevan oma vajaavaisuuteni.

[/quote]

Mulla taaskin päinvastoin. Koskaan ei ole ollut halua tulla äidiksi, joten on jollain tapaa käsittämätöntä, että niin monilla se halu on, saati sitten, että kyseessä olisi vahva tunne. No en ole mitenkään täysin lapsia vastaan, joten ehkä se halu vielä joskus syttyy minullakin, mutta mitään merkkiä ei ole vielä näkynyt, ja olen kohta 30 v. Mutta siis miksi niin moni haluaa luopua itsenäisyydestään ja olla uudesta ihmisestä vastuussa parikymmentä vuotta? Tuntuu lähinnä valtavalta taakalta.

[/quote]

Juuri noin minäkin ajattelin 39-vuotiaaksi asti. En olisi ikinä uskonut.

[/quote]

No tuota minä olenkin ajatellut, että ehkä sitten neljänkympin lähestyessä, kun nuoruus on muutenkin jo takana, ja itsenäisestä aikuisuudesta on saanut nauttia jo kyllästymiseen asti. Ehkä sitten kaipaa jo uutta sisältöä ja vastuuta. Äitinikin sai minut 39-vuotiaana, joten voipi kulkea suvussa. Siihen en vain voi mitenkään samaistua, että niitä lapsia haluaa jo parikymppisenä tai ylipäätään ennen kolmeakymppiä. Tuntuu vain niin oudolta kuluttaa nuoruutensa lapsien hyysäämiseen. Enkä todellakaan ole mikään bilettäjä millään tapaa, nautin vain vapaudesta ja omasta rauhasta.

Ymmärrän, mutta itsellänikin, entisellä "vakaasti" ei-lapsia-ihmisellä mieli muuttui, kun oikea mies tuli kohdalle. Se oli itselleni todella suuri yllätys, ja sen siitä opin, etten enää helposti mene vannomaan, etten ikinä halua tai tee jotain. Joskus elämä yllättää (ja joskus ei, eiväthän nämä asiat mene millään vakikaavalla).

t.kahden lapsen onnellinen äiti

39-vuotiaana olen ollut steriloitu jo melkein kymmenen vuotta, joten kysymys lasten hankinnasta on sen jälkeen enää teoreettinen. Jos tuolloin alkaisin hinkua jälkikasvua, persoonallisuudessani olisi kyllä täytynyt tapahtua todella suuri muutos. 

En ole koskaan kokenut vauvakuumetta. 

Olen paljon matkustanut ja maailmaa nähnyt, korkeasti koulutettu sinkkunainen, jolla on ollut seurustelusuhteita, mutta osan kohdalla on maailma vienyt erilleen (eri maat), osan kohdalla taas muut asiat. En ole löytänyt sitä oikeaa, enkä ole koskaan tuntenut sitä polttavaa tarvetta olla äiti. Olen kohta nelikymppinen, joten sitä biologista kelloa ei kai vain ole.

Toisaalta olen myös luonteeltani maailmanparantaja ja tiedän, että väestönkasvu on valtava uhka. Olen täysin onnellinen valintani kanssa, mutta ikävä kyllä työtoverit koulussa (olen opettaja) ovat saaneet minut tuntemaan oloni toisen luokan kansalaiseksi ja paariaksi. Niin monta kertaa on ilkeä ja ajattelematon kollega ja jopa pomo sanonut ettei sitä tai tätä asiaa (työhön liittyvää) voi ymmärtää ellei ole itse äiti, ja on myös "vitsailtu" (vielä nyt, vuonna 2013!) "vanhoistapiioista" - "Niin, ei kai täällä ole yhtään vanhaapiikaa paikalla hahaha," nauraa kuusikymppinen naisopettaja kahvipöydässä ja muut remahtavat nauruun myös.

Nainen on naiselle susi, ja perheellinen nainen ei missaa tilaisuutta olla bitch lapsettomalle sinkulle. Tämä on oma, surullinen kokemukseni. Mistä se ohtuu, en tiedä. Kenties kyseessä on kateus.

Olen erittäin hyvä lasten kanssa, pidän heistä, mutta elämäni on vain mennyt näin, eikä vauvakuumetta koskaan tullut. Ilkeitä äiti-ihmisiä tielleni sitäkin enemmän - työelämässä. Perheelliset ystäväni ymmärtävät hyvin. 

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:55"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:25"]

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 00:06"]

Rehellisesti sanottuna en ymmärrä. Ajattelen, että tietysti ihmiset haluavat eri asioita elämältään, eikä kenenkään ole pakko lapsia hankkia. Itselleni vaan halu tulla äidiksi on ollut niin suuri ja itsestäänselvä asia, etten oikein tajua miten joku voi olla haluamatta sitä. Tiedän tämän olevan oma vajaavaisuuteni.

[/quote]

Mulla taaskin päinvastoin. Koskaan ei ole ollut halua tulla äidiksi, joten on jollain tapaa käsittämätöntä, että niin monilla se halu on, saati sitten, että kyseessä olisi vahva tunne. No en ole mitenkään täysin lapsia vastaan, joten ehkä se halu vielä joskus syttyy minullakin, mutta mitään merkkiä ei ole vielä näkynyt, ja olen kohta 30 v. Mutta siis miksi niin moni haluaa luopua itsenäisyydestään ja olla uudesta ihmisestä vastuussa parikymmentä vuotta? Tuntuu lähinnä valtavalta taakalta.

[/quote]

Juuri noin minäkin ajattelin 39-vuotiaaksi asti. En olisi ikinä uskonut.

[/quote]

No tuota minä olenkin ajatellut, että ehkä sitten neljänkympin lähestyessä, kun nuoruus on muutenkin jo takana, ja itsenäisestä aikuisuudesta on saanut nauttia jo kyllästymiseen asti. Ehkä sitten kaipaa jo uutta sisältöä ja vastuuta. Äitinikin sai minut 39-vuotiaana, joten voipi kulkea suvussa. Siihen en vain voi mitenkään samaistua, että niitä lapsia haluaa jo parikymppisenä tai ylipäätään ennen kolmeakymppiä. Tuntuu vain niin oudolta kuluttaa nuoruutensa lapsien hyysäämiseen. Enkä todellakaan ole mikään bilettäjä millään tapaa, nautin vain vapaudesta ja omasta rauhasta.

[/quote]

Minä en koe lapseni hoitamista hyysäämisenä tai vapauden menettämisenä. Minusta on ihanaa olla lapseni kanssa ja leikkiä hänen kanssaan. Se on paljon parempaa kuin baari-illat tai juominen. Voin silti käydä kirjastossa, jumpassa, ravintolassa syömässä ja opiskella huoletta, tms. Mies hoitaa lasta yhtä paljon kuin minä. En ole luopunut elämässäni mistään sen kummemmasta, me matkustelemme ja nautimme elämästä miehenkin kanssa. Minulle lapsi on rikkaus elämässä. Olen 41-vuotias, kun lapseni on täysi-ikäinen ja uskon, että jos haluan lähteä vaikka ulkomaille töihin, voin tehdä sen silloin. Tai aiemmin, jos huvittaa. Nyt ei huvita, olen asunut vuoden ulkomailla ja opiskelen tällä hetkellä yliopistossa. Olen 25-vuotias äiti. Kaikki eivät ole samasta puusta veistettyjä, salli muille se että he ovat voineet oikeasti haluta sitoutua lapsiin. 

Jos nyt kunnolla mietitään, niin lisääntyminen on vain sisäänrakennettu vaistonvarainen juttu. Lapsi saa myös aivoissa mielihyvää välittävät aineet liikkeelle, joka tuo sen onnellisuuden tunteen.

Mutta jos ihan tosissaan mietitään, niin jos ihminen ei päästä tätä alkukantaista vaistonvaraisuutta järkiajattelun eteen, niin kuinka moni haluaisi mahdollisesti alapään repeävän niin pahasti, että vaivat voivat olla lopunikäisiä?

Kuinka moni haluaisi vuoden päivät nukkua parin tunnin pätkissä? Kuinka moni haluaisi vapaaehtoisesti kuunnella kolme kuukautta putkeen koliikkivauvan räjähtävää huutoa?

Menettää oma vapaus, ei enää mitään spontaania pitkiin aikoihin?

Uhrata oma työelämä ja mahdollisesti koulutus (jotkut valitsevat perheen korkean koulutuksen sijaan)?

Tehdä kauppareissuista mahdollisimman vaikeita, kun lapsi koettelee rajojaan ja haluaisi saada kaikkea mahdollista ja kun ei saa, niin itketään ja heittäydytään kaupan lattialle huutamaan?

Uhrata parisuhde ja seksielämä?

Itse halusin ensin lapsia, mutta näitä kaikkia mietittyäni en oikeastaan ole enää varma. Alan olla sillä kannalla, että joko jättäydyn velaksi tai sitten harkitsemme joskus adoptiota. Jos useampikin lasta haluava riisuisi edes hetkeksi ne vauvakuumelasit päästään ja tarkastelisi asioita enemmän järki- kuin tunnepohjalta, niin saattaisi jäädä moni lapsi syntymättä.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 18:27"]

Jos nyt kunnolla mietitään, niin lisääntyminen on vain sisäänrakennettu vaistonvarainen juttu. Lapsi saa myös aivoissa mielihyvää välittävät aineet liikkeelle, joka tuo sen onnellisuuden tunteen.

Mutta jos ihan tosissaan mietitään, niin jos ihminen ei päästä tätä alkukantaista vaistonvaraisuutta järkiajattelun eteen, niin kuinka moni haluaisi mahdollisesti alapään repeävän niin pahasti, että vaivat voivat olla lopunikäisiä?

Kuinka moni haluaisi vuoden päivät nukkua parin tunnin pätkissä? Kuinka moni haluaisi vapaaehtoisesti kuunnella kolme kuukautta putkeen koliikkivauvan räjähtävää huutoa?

Menettää oma vapaus, ei enää mitään spontaania pitkiin aikoihin?

Uhrata oma työelämä ja mahdollisesti koulutus (jotkut valitsevat perheen korkean koulutuksen sijaan)?

Tehdä kauppareissuista mahdollisimman vaikeita, kun lapsi koettelee rajojaan ja haluaisi saada kaikkea mahdollista ja kun ei saa, niin itketään ja heittäydytään kaupan lattialle huutamaan?

Uhrata parisuhde ja seksielämä?

Itse halusin ensin lapsia, mutta näitä kaikkia mietittyäni en oikeastaan ole enää varma. Alan olla sillä kannalla, että joko jättäydyn velaksi tai sitten harkitsemme joskus adoptiota. Jos useampikin lasta haluava riisuisi edes hetkeksi ne vauvakuumelasit päästään ja tarkastelisi asioita enemmän järki- kuin tunnepohjalta, niin saattaisi jäädä moni lapsi syntymättä.

[/quote]

Puhut muutamasta raskaammasta vuodesta ihmisen elämässä. Mutta joo, jos noi tuntuu ylitsepääsemättömiltä, ei kannata hankkia lasta.

Nim. tekniikan tohtori, jolla 2 lasta, työelämässä menee ihan mukavasti.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 01:05"]

Nainen on naiselle susi, ja perheellinen nainen ei missaa tilaisuutta olla bitch lapsettomalle sinkulle. Tämä on oma, surullinen kokemukseni. Mistä se ohtuu, en tiedä. Kenties kyseessä on kateus.

[/quote]

Voi, pahemmaksi menee kun mennään naimisiin. Itse kun ilmoitin naimisiinmenosta, niin heti alkoivat kyselyt, että "No, koskas ne me nähdään sun vatsasi pyöristyvän? ;)"

Juu ette varmaan koskaan. Eihän sitä naimisiin saa mennä, ellei ole justnytheti lapsia tehtailemassa. Ei ole vissiin tälläkään vuosituhannella kuultu kahden aikuisen ihmisen muodostamista perheistä?