5-2 -dieetti - pskan marjat!
Onko muilla parempia kokemuksia 5-2 -dieetistä? Kokeilin sitä kuukauden, enkä laihtunut yhtään kiloa. Kolesteroliarvojen muutoksesta en tiedä, ehkä ne sitten edes hiukan kohenivat. Mutta ainakaan laihtumiseen siitä ei välttämättä ole.
Sen sijaan sydämen rytmihäiriöitä oli todella paljon paastopäivinä, vaikka yritin jakaa ne 500 kaloria fiksusti aamuun, iltapäivään ja iltaan. Kuukautisetkin jäivät väliin.
En siten ainakaan itse suosittele tuota muotidieettiä kenellekään.
Kommentit (137)
Onhan sitä kaikenlaista. Mää lähdin kyllä tolle viiskakkoselle ihan terveyden takia. Piti saada kolet ja verensokerit kohilleen. Aika hyvin ne nyt onkin, kun on 5:2 ruokavalion myötä muuttunut syöminen ihan erilaan ku ennen. Eli nyt täytetään kuulkaas se lautanen 3/4 vihanneksilla ja salaatilla, loppu voipi sitten olla broileria, kalaa, kalkkunaa. Ja nuot kaksi päivää pienemmillä kaloreilla alkaa oleen jo sellaisia, joita oikein odottaa....ja terkkari sekä vaaka kiittää. Mutta se pitää muistaa minkä Mosleykin siinä 5:2 elämäntavaksi kirjassaan sanoo, jotta me ei olla kaikki samasta piparkakkumuotista - eli ei sovi kaikille. Siitä on turha vääntää kättä.
Mutta mulle sopii ja oon siitä kiitollinen.
Notta se nyt unohtu tosta äsköisestä sanoa, että vaikka ap sanookin että "paskan marjat" niin se tarkoottaa vaan sitä, että hälle tämä ei sopinut. Tooset ei vaan osaa aina pettymystään ilmaista kaanistii. Mutta me kelle tämä sopii ei välitetä siit.
Kannattaa katsoa tuo video
http://www.dailymotion.com/video/xyke49_prisma-syo-paastoa-ja-ela-pitempaan_tech
Nostan. Olen nyt toista päivää tällä pätkäpaastolla. Ensimmäisenä päivänä söin fit+ feelgood pirtelöä 3 annosta ja tänään syönyt yhden pirtelön..
Tuli mieleeni jaksaako muut liikua yhtään näinä päivinä? Mulla olis jumppa illalla ja jos sitä ennen syön päivän toisen aterian niin jaksaisinkohan siellä?
7 viikkoa 5-2:lla ja -9kg
Kannattaa muistaa ettei 5 päivänä saa "syödä mitä tahansa" ts. idea on vähentää kokonaiskalorimäärää viikon aikana. Itsellä veriarvot oli kunnossa jo ennenkin. Paastopäivien jälkeinen yö on tullut nukuttua erityisen hyvin ja seuraavana aamuna mahtava olo ilman nälkää.
Helpompi on tää: viikossa 4 päivää 1200 kcal ja 3 päivää normisyöntiä. Herkkujakin tuli syötyä, paino tippui hissukseen ja koko ajan oli hyvä olo. 1200-päivinä vain järkeviä ruokia, muulloin sai löysäillä. Jatkossa paino on ollut helppo pitää, alkuviikosta pari 1200-päivää, sitten punnitus ja katsoo onko tarpeen pitää vielä yksi. On psyykkisesti aika paljon helpompi systeemi kuin että joutuisi aina vaan rajoittamaan syömistä. Lisäksi maha "kutistuu" niin että "vapaapäivinä" ei edes jaksa ahmia kauheasti.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 15:04"]
Helpompi on tää: viikossa 4 päivää 1200 kcal ja 3 päivää normisyöntiä. Herkkujakin tuli syötyä, paino tippui hissukseen ja koko ajan oli hyvä olo. 1200-päivinä vain järkeviä ruokia, muulloin sai löysäillä. Jatkossa paino on ollut helppo pitää, alkuviikosta pari 1200-päivää, sitten punnitus ja katsoo onko tarpeen pitää vielä yksi. On psyykkisesti aika paljon helpompi systeemi kuin että joutuisi aina vaan rajoittamaan syömistä. Lisäksi maha "kutistuu" niin että "vapaapäivinä" ei edes jaksa ahmia kauheasti.
[/quote]
No tuo ei tehoa mulla kun normaali päiväannos o n1200-1500 kaloria:) Kilon pudottamiseen menisi (jos söisin aina 1500 kaloria) yli 3 viikkoa!!
Minä ja mieheni aloitettiin 5-2 tasan 8 viikkoa sitten. Mies laihtunut 10 kg ja minä olen lihonut 2!! Kyllä muuten ottaa päähän ja raskaasti... :(
[quote author="Vierailija" time="27.07.2014 klo 15:29"]
Minä ja mieheni aloitettiin 5-2 tasan 8 viikkoa sitten. Mies laihtunut 10 kg ja minä olen lihonut 2!! Kyllä muuten ottaa päähän ja raskaasti... :(
[/quote]
Siitä on olemassa tutkimuskin, jossa todettiin, että miehillä paastoaminen laihduttaa ja parantaa terveyttä, naisia se lihottaa, se tutkimus kiersi aikoinaan paljon paleoblogeissa.
Se aiheuttaa myös naisilla hormonihäiriöitä.
Tässä kirjoitus siitä tutkimuksesta-
Mä olen ollut tosi tyytyväinen 5:2 dieettiin, ajattelin jatkaa lopun ilääni. Ehkä helpoin dieetti ikinä, paino putoaa puoli kiloa viikossa kuin itsestään.,
Älä lopeta, kun olet saavuttanut ihannepainosi, pidä yksi paastopäivä (500 Cal naisille ja 600 Cal miehille) päivässä, sen pitäisi pitää paino kurissa, jos lähtee nouseen vaihda taasen kahteen päivään jne.
Olen ollut 2 vuotta 5/2 paastolla. Syönyt säännöllisesti kahtena päivänä viikossa 600 kaloria. Muuten syönyt mitä lystää. Paino tippunut 106 kilosta 86 kiloon, täysin terveenä kokojan. Sisäinen rasva tippunut, kolestroli ok, ja yleisolotila erittäin mukava.
Pitkäjänteisyys ja säännöllisyys, siinä avainsana myös 5/2 dieetissä. Aion jatkaa loppuelämäni.
Mulla 4 päivänä viikossa 1200 kcal, 3 päivänä normisyöntiä. Kohtuullista liikuntaa. Paino on pudonnut ja olo on hyvä. En tiedä miksi tämä versio ei ole yleisempi. Suosittelen.
Kokeile sitten jotain muuta. Ihmiset ovat erilaisia, joten eri dieetit toimivat eri tavalla eri ihmisillä. Jokaisen ympärillä on omat fanaatikkonsa, joille juuri se on toiminut ja jotka yleistävät surutta oman dieettinsä yleispäteväksi, mutta niistä ei kannata välittää. Eikä sitä tulisi ajatella vain dieettinä vaan elämäntapana. Muuten paino tulee heti takaisin.
Mä aloitin vuoropäiväpaastolla ja olin sillä 3kk ja siirryin siitä 5/2, jolla oon jatkanut nyt 2vuotta. Paino on lähinnä tasoittunut ja ei ole yarvonu liikuntaa muuten rajata, kuin rankimmat päivät normaalin ruokailun päiville.
Omalle kropalle toimii, ei ole ongelmia ilmenny. Kolesteroli on kohdillaan ja olen virkeä.. Toisaalta mulla on verensokerit aina ollut tosi tasaiset syömisistä riippumatta.
En kyllä oo ikinä laskenu tätä dieetiksi, musta tää on vaan elämäntapa , joka sattuu mulle sopimaan. Kyllä se laihtuminen lähtee edelleenki liikunnan ja ruuan kombosta :)
Mä olen varmaan aiemminkinn vastannut tähän mutta vielä kerran - epäsäännöllisen säännöllisesti 1-2 pvää paastoa 600-800 kaloria ja muut normaalisti n 1500 kalorin päiviä.
Syksyllä putosi normaalipainon sisällä 4 kiloa, sitten tyssäsi 2 kuukaudeksi. Joulun jälkeen putosi kilo ja nyt näyttää menevän alaspäin vaikkei noita paastopäiviä joka viikko ole ollutkaan, yhtä enempää en pidä enää koska olen tavoitteessani. Yleensä "paastoan" maanantain niin saan viikonlopun herkuttelut ja turvotukset pois heti.
Onko paastolla positiivisia vaikutuksia mielialaan? Onko kokemuksia?
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 22:23"]
Onko paastolla positiivisia vaikutuksia mielialaan? Onko kokemuksia?
[/quote]
Mulla oli erittäin negatiivisia. Paastopäivinä olin ärtynyt, levoton ja ahdistunut vaikka en yleensä ole juuri koskaan sellainen ilman ulkoista syytä. Syykin selvisi kun mittasin verensokerin: se oli jossain 3:n paikkeilla vain. Ei ihme että vituttaa ja huimaa.
Itsellä paino ei tippunut lainkaan 5:2:lla, en syönyt normaalia enempää välipäivinä ja jaksoin paastopäivät ok, mutta ei vain toiminut. Itse en tiedä yhtään naista, jolla tämä olisi toiminut, miehiä taas useita, jotka onnistuneet 5:2:lla pudottamaan ihan mukavasti painoa. Hauska tietää että jokunen nainen kuitenkin onnistunut tästä ketjusta päätellen. Itse siis olin 8 vkoa, mutta kun ei grammaakaan lähtenyt niin vaihdoin sitten 16:8 paastoon, eli olen syömättä sen 16 tuntia vuorokaudessa. Arkena päivän syömiset klo 12.00 ja 20.00 välillä. Viikonloppuisin olen syönyt normaalisti, en tietenkään hirveästi ole silloinkaan mässyttänyt. Painoa lähtenyt nyt 6 viikon aikana 6 kiloa. Helpoin dietti ikinä. Olo on hyvä ja jaksaa paremmin. Ruokaa myös arvostaa enemmän ja näkee vaivaa enemmän sen eteen mitä syö. Ja nälän tunne on sellaista "tervettä" nälkää, jonka hyvin kestää kun tietää, että halutessaan saa 8 tunnin aikana syödä mitä vain. Kuitenkin kun on aika syödä, niin tekee mieli jotain ravitsevaa. Eikä satunnaisesta näläntunteesta huolimatta ole lainkaan huonoa oloa.
Entinen jojoilija suosittelee: Clean&Lean-periaate! Sillä kroppa voi oikeasti hyvin ja paino laskee, vaikka se ei olisikaan homman pääasia. Itse olen elänyt (suurinpiirtein) tätä periaatetta noudattaen nyt muutaman kuukauden. Ero yleisvoinnissa on ollut valtava. Ennen tätä kokeilua olin aina väsynyt. Vaikka nukuin ja söin, tuntui että olo oli jotenkin nuutunut . Epäilin jo että minulla voisi olla kilpirauhasongelma, mutta testien perusteella kilpirauhanen toimi normaalisti. Erään blogin kautta törmäsin Clean&Lesn -reseptikirjaan, kurkkasin Amazonista millaisia kommentteja se oli saanut ja päätin tilata ja kokeilla.
En olisi ikinä uskonut, että kasviksien, lihan, pähkinöiden, munien, kalan, kanan (eli sitä mitä söin ennenkin mutta eri muodossa) jne sekä täysirasvaisten tuotteiden (suurin osa light-/kevyttuotteista on oikeita sokeri- ja lisäainepommeja) syömisellä, voi olla niin suuri merkitys jaksamiseen ja hyväänoloon. Tuntuu kuin energiaa olisi kolme kertaa enemmän kuin ennen ja en muista milloin viimeksi vatsa olisi voinut näin hyvin.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Reseptikirjalle tuli Amazonin kautta tilattuna hintaa postikuluineen 4,70 euroa, joten mitään järin suuria summia ei vaadittu. Mikään ihmedieetti tämä ei ole vaan ennemminkin herätys siihen mitä syömämme ruoka oikeasti on ja miksi se voimaan hyvin tai huonosti. Ruoka ja reseptit on tässä tosi simppeleitä. Aikaa voi tietysti mennä enemmän varsinkin jos on tottunut syömään pitkälle prosessoituja tai valmisruokia (esim. aamupalalla valmiin mansikkavitalineajogurtin sijaan avaan nykyään normirasvaisen kreikkalaisen jogurtin ja ripottelen sekaan mansikoita, pähkinöitä ja hunajaa).