5-2 -dieetti - pskan marjat!
Onko muilla parempia kokemuksia 5-2 -dieetistä? Kokeilin sitä kuukauden, enkä laihtunut yhtään kiloa. Kolesteroliarvojen muutoksesta en tiedä, ehkä ne sitten edes hiukan kohenivat. Mutta ainakaan laihtumiseen siitä ei välttämättä ole.
Sen sijaan sydämen rytmihäiriöitä oli todella paljon paastopäivinä, vaikka yritin jakaa ne 500 kaloria fiksusti aamuun, iltapäivään ja iltaan. Kuukautisetkin jäivät väliin.
En siten ainakaan itse suosittele tuota muotidieettiä kenellekään.
Kommentit (137)
Minun paastopäiväni syömiset ovat usein hyvin samanlaiset:
Aamupalaksi ei mitään (pyrin saamaan mahdollisimman pitkän paastopätkän edelliseen iltaruokailuun)
Puolen päivän aikaan töissä 2 ruisleipäviipaletta kasviksilla ja kalkkunaleikkeleellä tai maustamatonta jugurttia, kaurahiutaleita, mansikoita ja sokeritonta mehukeittoa smoothiena.
Illalla kotona noin klo 19 päivälliseksi kasviskeittoa (välillä soseutettuna, välillä ilman), sekaan monesti raejuustoa. Joskus kokeilin salaattia, mutta jäi nälkä, minulle lämmin ruoka sopii paremmin.
Alussa oli tosi rankkaa, koko ajan oli nälkä, päätä särki, oli ihan veltto olo. Noin kuukauden kuluttua helpotti ja paastopäivät alkoivat sujua helposti. Suhde ruokaan on muuttunut, nälkä ei tule enää samalla tavalla.
Itse olen paastonnut nyt reilu 4 kk,ja minulla on vaan pelkkää hyvää sanottavaa tästä kyseisestä dietistä! Painoa on tippunut 7,4 kg,ja muutenkin olo on ollut hyvä,vatsa voi hyvin..Toki paastopäivinä välillä tuntuu,että olisi jatkuvasti nälkä,vaikka pyrin nuo 500 kcal jakamaan tasaisesti koko päivälle.Vettä kuluu varmaan 3 litraa päivässä,ja koen sen oleva tärkeä osa paastoa!Tämä siis sopii minulle,koska en jaksaisi joka päivä laskea kaloreita ja punnita ruokia!Toki olisi kiva jos tuota painoa tippuisi enemmän viikossa,tällä hetkellä paino on tippunut 200g - 800g viikossa,mutta hyvä tuokin.Joskus on viikkoja että saattaa näyttää 100g - 200g plussaa.. :/ Mutta en silti ole lannistunut! :)
Kyseisen dieetinhän ei ole tarkoitus olla mikään varsinainen ihmedieetti eli laihduttaa nopeasti ja reilusti. Enemmänhän siinä on tavoitteena hakeutua kullekin ominaiseen normaalipainoon ja tarkoitus laukaista elimistössä reaktioita, jotka normaalistavat häiriintynyttä aineenvaihduntaa ja parantavat insuliinitasapainoa ja kolesterolitasapainoa ja osa reaktioista myös (ainakin teoreettisesti) voi suojata diabetekselta, sydän- ja verisuonitaudeilta, syöviltä, dementialta ym. pitkäaikaissairauksilta. Ihmisillä tutkittua pitkäaikaisnäyttöä asiasta ei ole mutta koe-eläimillä tällaista näyttöä jo on.
Ihmiselimistö (eikä eläintenkään) ei ole biologisesti sopeutunut jatkuvaan 2-3 tunnin välein tapahtuvaan energiarikkaaseen mussuttamiseen suhteessa minimaaliseen energiankulutukseen. Tästä epätasapainosta johtuu suurin osa nykyisistä elämäntapasairauksista. Ihmisen pitäisi olla välillä nälässä, jotta elimistössä olisi jatkuvan rasvanvarastoinnin ja kasvuaktivaation sijaan myös hajottavia ja uudelleenrakentavia reaktioita käynnissä.
Varmasti on ihmisiä, joille tällainen ravitsemus ei sovi ja tuloksena on kahden päivän ahdistus ja kärsimys ja muina päivinä ahdetaan alas kaikki mikä menee. Voi olla, että verensokerin säätely on poikkeava tai taustalla on esim. psyykkisiä, ahmimiselle altistavia tekijöitä. Tällaisille ihmisille toisentyyppiset ruokavaliot ovat varmasti sopivampia.
Toisille taas tämäntyyppinen 1-2 pv rajoitettu syöminen sopii vallan mainiosti ja erittäin hyviä tuloksia on saatu ilman sen ihmeempää elämäntapojen muuttamista tai radikaalia laihdutusprojektia. Välipäivien normaaliruokavaliokin tuppaa näillä ihmisillä pitkällä aikavälillä hieman niukentumaan ja muuttumaan terveellisemmäksi eikä pelättyä binge-syömistä tule. Näinhän tuo dieetti tai elämäntapa ideaalisesti toimii.
Ilman omaa kokeilua ei pysty sanomaan asiasta mitään. Monilla tuo tasapainon löytyminen vie vähintään sen 2-3 viikkoa ja sen jälkeen olo on selvästi parempi. Elimistö alkaa sietää pieniä kalorimääriä ja hetkittäistä näläntunnetta eikä olo enää romahda, vaikka kahden-kolmen tunnin välein ei maha täytykään.
Mun mielestä on hyvin outoa, ettet laihtunut, mutta silti kehosi reagoi niin vahvasti, että kuukautiset jäi pois. Kun eivät ne tavallisilla laihduttajillakaan jää pois. Ootko raskaana?
En ole kokeillut 5:2 -dieettiä, mutta paastoan ainakin viitenä päivänä viikossa aamusta viiteen illalla. Syön viiden ja yhdeksän välillä kaksi runsasta ateriaa, yhden miehen ja lasten kanssa ja lasten mentyä nukkumaan, vielä oman runsaan iltapalani. Päivällä juon kahvia ja otan pienen kourallisen manteleita jos nälkä meinaa yllättää.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 21:00"]
Minä olen noudattanut koko elämäni dieettiä jossa paastoan 1-2 päivää viikossa, riippuen siitä kuinka muina päivinä on tullut syötyä.
Eipä ole ollut paino-ongelmia, saa syödä ja juoda ihan mitä huvittaa eikä tarvitse laskea kaloreita. Tosin nykyään monelle se syöminen itsessään tuntuu olevan ylipäätään elämän ykkösasia ja silloinhan tällainen elämäntyyli ei sovi. Koko ajan pitää leuat keikkua, olikohan se tällä palstalla kun joku suri jo kuukausia etukäteen miten onnistuu parin tunnin lento vuoden ikäisen kanssa yksin, kun ei pysty syömään eikä noin pitkää aikaa oikein mitenkään kestä syömättäkään...
Mutta siis en suosittele niille, jotka ajattelevat pelkästään ruokaa ja jotka eivät selviä kahta tuntia syömättä.
[/quote]
Se on se verensokerin pitää pysyä tasaisena -uskonto. Kuvitellaan että ihmisnisäkäs on suunniteltu puputtamaan jotain tunnin-parin välein eikä selviä hengissä ilman. Toisin kuin muut eläimet, ihmisnisäkäs ei selviä ilman lehmän poikasille tarkoitettua ravintoa ja viljasta jalostettua leipää.
2,5kk ja -4kg ja vyötäröltä useampi sentti :) Nyt kun alan olla ihannepainoinen niin pudotus on vähenemään päin. Ihan loistavasti pärjään nestettä paljon nauttien paastopäivät. Elämäntavaksi otin tämän kun se sopii mulle, ei päänsärkyä yms, ainoastaan vähän enemmän palelen paastopäivinä. Välipäivinä Ei edes jaksa syödä hirveitä määriä eikä mun aivot sano edellisenä päivänä että pitäis syödä enemmän. kaikki ei sovi kaikille ja joillakin ei vaan ole tahdonvoimaa kestää paasto-oireita joita ekana kuukautena voi olla enemmän kunnes elimistö tottuu. Itseasiassa mulla ei ole edes aamulla nälkä ma ja to vaikka muina päivinä näläntunne aamulla on vakio.
Tämä on jo vanha aloitus, mutta jos ap lukee joskus, niin täällä toinen keski-ikäinen nainen, kenelle pikkuhiljaa alkoi tulla kiloja huomaamatta.
Kokeilin pari diettiä, mutta sitten tajusin, että se on ihan höpöhommaa. Minulla toimi niin päin tämä homma, että 5 päivää (eli arki) lautaselle suhde niin päin, että enemmän vihanneksia ja salaattia ja vähemmän tavallista ruokaa ja viikonloppuna sitten vapaammin. Paino on tippunut ja takaisin siihen, mitä oli nuorena.
Oma kokemus näistä 5+2 laihduttajista on, että kenelläkään ei ole tapahtunut muuta muutosta, kuin korkeintaan hieman lihoneet. Paastopäivä laukaisee ahmisishalun ja ovat sitten niinä viitenä päivänä ahmineen ruokaa kaksin kourin.
Mutta ehkä jollekin muulle toimii, kuin työkavereilleni, jotka tätä ovat kokeilleet.
Tsemppiä kaikille vaihdevuosia läheneville naisille t. ikänsä hoikka, mutta kenelle hiipui huomaamatta 5 kiloa lisää vaihdevuosien kynnyksellä
Itse olin n. 5 kk viime vuonna 5:2 -dieetillä, ja laihduin ihannepainooni, mutta alussa siinä meni tosiaan noin kuukausi ennen kuin mitään alkoi näkyä.
Huvittavaa kyllä että ihmiset paasaavat elämäntapamuutoksista - 5:2 dieetti ON elämäntapamuutos!
(Ja outoa, että täällä oikein toimittajien taholta kysellään nimenomaan negatiivisia kokemuksia...)
Itse paastoan toisinaan ilman aikomusta laihduttaa ja se sopii elimistölleni oikein hyvin. En kyllä muutenkaan syö älyttömän paljon vaan kohtuudella ja painoni on normaali.
Poikaystävä ollut nyt 2kk sillä dietillä ja kyllä siltä on painoa tippunut :-) Itekin kokeilin sitä siinä sivussa, mutta viikon jälkeen totesin ettei tosiaan mulle sovi, oli kovat pääkivut ja olin pahantuulinen paastopäivinä. Söin myös illalla ennen paastoa ajatellen "pakko tankata, huomenna ei saa ruokaa". No, sen jälkeen ollaan oltu silleen että lämmintä ruokaa ei tehdä, mies on kokonaan kouluruokailun jälkeen syömättä, minä syön hedelmiä/näkkileipää/jukurttia siinä päivän mittaan. Omasta laihtumisistani en tiedä, vaakaa en omista :)
Itellä eka kuukausi 85,4kg => 83,3kg toimii! :)
Ehkä se dieetti toimii niilläkin jotka eivät laihdu. Paino pysyy samana, mikä on erinomainen juttu. Monihan lihoo muutaman kilon salakavalasti per vuosi ja huomaa vasta siinä vaiheessa kun on rankasti jo ylipainoa.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 16:26"]
"On ihan selvää, että syömällä ituja ja liikkumalla intohimoisesti laihtuu. Mutta pointti olikin, että esim. minä olen näin liki viisikymppisenä ja vaihdevuosien lähestyessä alkanut lihoa jo ihan perusterveelliselläkin ruokavaliolla. Jotta tässä elämäntapoja muuttamalla laihtuisi, pitäisi karsia todellakin KAIKKI herkut pois ja puolet normaalista ruuasta. Se ei kuulkaas ihan nyt houkuta, koska se se vasta raskas dieetti olisikin."
Näin yli viisikymppisenä jätin suurimman osan herkuista pois ja kilot karisevat mukavasti. Aluksi tosin yritin luopua kaikesta makeasta, jotta makeanhimo lähtisi. Ja lähtihän se. Nyt voin silloin tällöin ottaa tarjottua kakkua, palan suklaata tms. ilman, että homma riistäytyy käsistä. Eikä tunnu ollenkaan raskaalta dieetiltä.
[/quote]
Ja lisään tuohon vielä, että tuollainen 5-2-dieetti vasta raskaalta tuntuisi, kun pitäisi kahtena päivänä viikossa kärsiä nälkää.
Maanantaisin ja torstaisin syön n. 700-800 kilokalorin edestä. Aamulla desi raejuustoa ja marjoja, päivällä pieni lihakeitto ja illalla kalaa ja salaattia. Välipalana 1 tai 2 omenaa ja vettä. Aina kun tuntuu nälkäiseltä niin vettä lasillinen. Olen laihtunut 7 kiloa kolmessa kuukaudessa. Välipäivinä syön normaalisti.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 15:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 17:29"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 16:26"]
"On ihan selvää, että syömällä ituja ja liikkumalla intohimoisesti laihtuu. Mutta pointti olikin, että esim. minä olen näin liki viisikymppisenä ja vaihdevuosien lähestyessä alkanut lihoa jo ihan perusterveelliselläkin ruokavaliolla. Jotta tässä elämäntapoja muuttamalla laihtuisi, pitäisi karsia todellakin KAIKKI herkut pois ja puolet normaalista ruuasta. Se ei kuulkaas ihan nyt houkuta, koska se se vasta raskas dieetti olisikin."
Näin yli viisikymppisenä jätin suurimman osan herkuista pois ja kilot karisevat mukavasti. Aluksi tosin yritin luopua kaikesta makeasta, jotta makeanhimo lähtisi. Ja lähtihän se. Nyt voin silloin tällöin ottaa tarjottua kakkua, palan suklaata tms. ilman, että homma riistäytyy käsistä. Eikä tunnu ollenkaan raskaalta dieetiltä.
[/quote]
Ja lisään tuohon vielä, että tuollainen 5-2-dieetti vasta raskaalta tuntuisi, kun pitäisi kahtena päivänä viikossa kärsiä nälkää.
[/quote]
Jostain kumman syystä noina 2 päivänä ei ole ollenkaan nälkä?? Periaatteessa vaihdan vain lounaan 125gr rahkaa+ 1/2 banaaniin ja sokerittomaan mehukeittoon enkä syö välipalaa enkä jälkiruokaa. Päivällinen ihan normaali kasvis/salaattipainoitteinen kotiruoka. Normipäivinä syön 1300-1500 kalorin edestä, sitä pitäisi vähän nostaa.
96
[/quote]
Niin, täytyy myöntää, etten ole tuota viisi-kakkosta kokeillutkaan. Sokeriherkkujen vähentämisen motiivinakin oli enemmän muu terveellisyys kuin laihdutustarve. Normaalipainon sisällä olen laihtunut 3-4 kiloa, mutta tämänpainoisena on kyllä mukavampi olo.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 16:13"]

96 on myös normaalipainoinen ja ihan sen hyvän olotilan takia pidän noita välipäiviä. 2,5 kg pudonnut maaliskuusta.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 11:19"][quote author="Vierailija" time="23.12.2013 klo 11:12"]
Siis miten joku voi olla laihdutusdietillä loppuikänsä, kuten 9 kirjoitti? Miten läski pitää olla - tai miten huonosti tuo dietti oikein toimii - jos ajattelee laihduttavansa moisella systeemillä koko loppuikänsä? Eikö sitä voisi vain parantaa niitä elintapojaan kokonaisuudessaan, uskoisi sen olevan parempi keino hyvinvointiin..
[/quote]
ÄLKÄÄ nyt viitsikö jankuttaa elämäntapamuutoksista. Vitsit on taas palstan besserwisserit vauhdissa. Tämä ketju on tarkoitettu 5-2-dieetille, ei tarvita nyt tuota Valitut palat-tyyppistä kommentointia, kiitos.
On ihan selvää, että syömällä ituja ja liikkumalla intohimoisesti laihtuu. Mutta pointti olikin, että esim. minä olen näin liki viisikymppisenä ja vaihdevuosien lähestyessä alkanut lihoa jo ihan perusterveelliselläkin ruokavaliolla. Jotta tässä elämäntapoja muuttamalla laihtuisi, pitäisi karsia todellakin KAIKKI herkut pois ja puolet normaalista ruuasta. Se ei kuulkaas ihan nyt houkuta, koska se se vasta raskas dieetti olisikin.
Olisi ollut mukavaa, JOS olisi löytynyt dieetti, joka sallisi hyvän ruuan syömisen edes viitenä päivänä viikossa ilman, että pitää harkita ja laskea joka suupalaa. Mutta niin tuo dieetti ei minulla toiminut, mukavaa että yhdeksiköllä toimi. Jos ja kun paria panttaamispäivää viikossa ei pidä pahana, mikäpä siinä, ettei sitä dieettiä voisi jatkaa lopun ikäänsä - veriarvoille sen pitäisi ainakin olla vain hyväksi.
ap
[/quote]
Kannattaa liikkua enemmän, heti kun huomaa että paino alkaa nousemaan. Ja kokeile eri lajeja, esim. pelkkä lenkki koiran kanssa ei riitä painon hallintaan, jos aineenvaihdunta tuntuu hitaalta.