Oletteko kaikki nuoria maistereita joilla täydellinen suhde yms?

Mikä ihmeen juttu on olla maisteri? Voi prkl! Perheessä molemmat olemme,  mutta sillä ei ole mitään merkitystä. En koskaan halua asiaa tuoda esille missään. Jos joku pelle insinööri tai ekonomi pullistelee oppiarvoillaan, yleensä esittäydyn maalaisena tai olen kunnalla töissä. Siinä on kiva myhäillä kun urpot pullistelevat valtavalla statuksellaan...

Ei ole kaikki hieonostija mallillaan. Kiva talo on (ja siitä vielä velkaa 150 000), kolme ihanaa lasta, mutta kaiken eteen on raadettu ja aivan tyhjästä alettu aikoinaan. Reilu 40 v mittarissa. En tiedä mitä teen kun lapset kasvavat täysi-ikäisiksi. Eikä taida tietää vaimokaan. Kiva puhamaa meillä tällä hetkellä on kuitenkin.

Mutta se maisterius ei kyllä tee mitään asiaa sen paremmaksi tai helpommaksi. Jos paiskit töitä sen 4-5 vuotta mitä maisteriksi opiskeleva tekee opintovelkaa, niin sulla on sievoinen summa säästössä jo valmiiksi. Ja toisaalta miksi pitäisi asioita verrata muutenkaan. Jollakin on status, hilloa ja upea puoliso ja kaikki se on tullut täysin ansioitta!

So what?

joka toinen vastaus on tavalla tai toisella "olen maisteri"... okei, selvä täytyy kai vaan uskoa. 

Minä olen niin vanha, etten ole maisteri vaan kandi (ylempi korkeakoulututkinto). Parisuhde on ihan ok, yhdessä on oltu 35 vuotta. Lapset on parasta, mitä olen saavuttanut.

Olen 45-vuotias ja yritän yhä saada saada gradua tehtyä... No, eihän tässä ole mennyt kuin vasta 24 vuotta yliopiston kirjoilla.

Ikinä en ole seurustellut, en edes treffeillä käynyt.

En ole provo.

En maisteri, mutta DI. Miehelleä on sama koulutus. Asutaan Helsingin laitamilla paritalo kolmiossa. Yksi lapsi ja kohtuullinen parisuhde. Kovalla työllä ollaan koulutukset ja koulutusta vastaavat työpaikat saatu. Ikään noin 30 vee.

Mä olen maisteri, mutta oon pätkätöissä ja sopimukseni jää luultavasti uusimatta välittömästi kun työnantaja saa tietää, että olen raskaana. Asun halvassa vuokramurjussa alueella jossa ainakin pari vuotta sitten tietääkseni tapahtui eniten henkirikoksia kaikista Suomen kaupunginosista (mun mielestäni kämppäni on kyllä kiva ja täällä on ihan rauhallistakin nykyään). Mulla ei ole tällä hetkellä miestä ja ne pari parisuhdetta, joita tähän asti on ollut, ovat olleet niin totaalisia katastrofeja, että olen tällä hetkellä vaan onnellinen siitä että saan keskittyä tulevaan vauvaan eikä ole ketään miestä sotkemassa elämääni (valitettavasti sellaisista suhteista, jotka olisivat elämässäni kuormittamisen sijaan toimineet positiivisina voimavaroina, ei ole kokemusta :( ).

Mäkin ihmettelen, miten niin monilla voi käydä niin mieletön mäihä elämässä. Etenkin kumppanin löytämisen suhteen. Oon kuitenkin onnellinen monista asioista elämässäni: pidän todella työstäni vaikka palkka onkin huono ja työtilanne epävarma, minulla on elämässäni muutamia todella ihania ihmisiä ja vaikka perhe-elämäni ei tulekaan olemaan "kasvatamme lapset yhdessä täydellisen elämäni rakkauden kanssa ihanassa omistusomakotitalossamme" -idylliä, olen aidosti todella onnellinen tulevasta vauvasta.

Itse olen vielä opiskelemassa, miestä en väkisin halua eli olen siis sinkku, en todellakaan lapsiakaan halua vuosikausiin. Elämäni on juhlimista, viinaa, eri miehiä ja siinä sivussa vähän opiskeluakin. Olen onnellinen näin.

Saisko tänne vastauksia tyyliin: "olen lähihoitaja, kampaaja, suurtalouskokki, sähkömies, maalari, tarjoilija jne". Tuskin, kun kaikki on maistereita. 

Itse olen media-assistentti, 23v eikä ole töitä eikä lasta eikä omakotitaloa enkä ole naimisissa. Olen siis todellakin vähemmistöä tällä palstalla. 

Maistereita täällä on varmasti paljon, mutta näitä 100-200 tuhatta tienaavia en usko olevan niin monta...

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 17:42"]

Mäkin ihmettelen, miten niin monilla voi käydä niin mieletön mäihä elämässä. Etenkin kumppanin löytämisen suhteen.

[/quote]

Mun ystäväpiirissä kukaan ei ole nähdäkseni etsimällä etsinyt miestä. Kukaan ei valittanut sinkkuuttaan. Yhtäkkiä kaikilla vain oli kumppani. Kukaan ei ole eronnut (olemme +40v.). Vain yksi on vaihtanut kumppania, ja sekin tapahtui vähän päälle parikymppisenä. En minä tiedä kuinka onnellisia ovat, mutta välillä ihmettelen, miten voikin olla noin (näennäisen?) helppoa joillain.

Olen outolintu tässä porukassa.

-24

Ap, mä valmistun vasta ensi vuonna maisteriksi. Ei siis hätää. Naimisissa kyllä olen ja odotan esikoistani. Alallani hyvin palkatussa työssä, jonka perässä lähdimme ulkomaille. Olen siis nuori pian maisteri ja siihen päälle vielä se kamala ulkosuomalainenkin.

Ei taida olla kovin monella tuollaista elämää tällä palstalla. Esim. olen naimisissa (menin vasta 36-vuotiaana) ja korkein koulutukseni on AMK ja miehelläni ammattikoulu (tosin pääsi just opiskelemaan AMK:n). Hiukan yli keskituloisia ollaan, mutta pienehköjen säästöjen ja epävarman työtilanteen takia asutaan vuokralla varmaan lopun ikää. Miehellä on lapsi aikaisemmasta suhteesta, itse olen lapseton, enkä taida koskaan lasta saadakaan. Työelämässä olen menestynyt välttävästi eli en ole ollut työttömänä, mutta en ole juuri edennyt urallani sen jälkeen kun siirryin täysipäiväisesti työelämään, palkkakin on noussut viimeisen 10 vuoden aikana vain 1400€/kk (ja alkupalkkani oli pienempi kuin kaupan kassalla). Eikä olla kauhen hyvännäköisiäkään, tosin normaalipainoisia molemmat kuitenkin.

okei tuli jo selväksi, täällä on pelkkiä maistereita. yks oli käynyt pelkän peruskoulun ja yks amiksen. Ei tartte maistereiden enää ilmoittautua, tuli tosiaan selväski, että teitä on enemmistö. 

Saattaa toi otsikko vähän vaikuttaa siihen, että just maisterit tän ketjun avaa ja haluaa vastata...

Olen 32-vuotias meri-insinööri, olen käynyt lukion, merenkulkualan ammattikoulun, merenkulkualan ammattikorkeakoulun ja työskennellyt pätkätöissä 8 vuotta laivoilla, konemestarina, korjausmiehenä, moottorimiehenä ja puolimatruusina erittäin hyvällä palkalla. Asun helsingissä kerrostalossa kaksiossa jonka omistamme. Ja meillä on 2,5kk vanha poika vaimoni kanssa. Vaimoni kanssa ollaan oltu yhdessä jo 14 vuotta ja naimisissa ollaan oltu maaliskuusta lähtien. Omaan elämääni olen ainakin todella tyytyväinen ja hyvin tulen toimeen.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 17:59"]

okei tuli jo selväksi, täällä on pelkkiä maistereita. yks oli käynyt pelkän peruskoulun ja yks amiksen. Ei tartte maistereiden enää ilmoittautua, tuli tosiaan selväski, että teitä on enemmistö. 

[/quote]

Harmittaako tämä asia sua jotenkin? Suomessahan joka toinen nuori (alle kolmekymppinen) on nykyään maisteri tai vähintään AMK:n käynyt. Suomessa ylikoulutetaan ihmisiä, siksi meillä on niin paljon akateemisia työttömiä. 

Kaikki, ketkä täyttävät ap:n kriteerit, saavat roppakaupalla alapeukkua. Ok?

Tarviiko siitä nyt riehaantua, että osa on maistereita? Itsekin olen, mutta ei se ole mikään kehumisen aihe. Työtä sillä tutkinnolla ei saa, muuta kuin pätkissä. Pari kuukautta on taas mennyt masentuneena ja itkiessä kun en vaan millään saa oikeaa työpaikkaa.

Työelämässä olen tavalla tai toisella ollut mukana jo teini-iästä, mutta kokoaikaista vakipaikkaa en ole koskaan saanut. Mulla ei ole pysyviä työkavereita tai työterveyshuoltoa, ei lomia eikä samanlaista oikeutta vanhempainvapaisiin kuin vakkareilla on. En saa asuntolainaa tietenkään.

Asun vuokralla, puoliso on ja lapset. Puolisoa ei kiinnosta uralla eteneminen ja tekee tosi vähän töitä vähällä palkalla. Olemme ihan jumissa tässä elämässä jos minä en asiaa muuta, ja ei vaan tunnu onnistuvan. Tuli otettua vääränlainen mies siis, mutta silloin kun mentiin yhteen sain hänestä erilaisen kuvan. Suhde ei ole muutenkaan täydellinen.

Aina sanotaan, että kovalla työnteolla menestyy kyllä, mutta ei se niin ole. Olen tehnyt aina paljon töitä, monesti useammassa työpaikassa samaan aikaan (päivätyö+ osa-aika) ja opiskellut hyvin arvosanoin. Suurimmasta osasta työpaikkojakin on tullut pelkkää hyvää palautetta, ja ne joista ei ovat olleet ongelmapaikkoja joissa on ollut huono ilmapiiri ym.

Nyt ajattelin opiskella ammattitutkinnon jos joskus pääsisin "oikeisiin" töihin.

Olen 32 vuotias meri-insinööri. Olen opiskellut lukion,merenkulkualan ammattikoulussa ja merenkulkualan ammattikorkeakoulussa ja valmistunut kaikista. Olen ollut merellä töissä 8 vuotta laivoilla konepäällikkönä, konemestarina, korjausmiehenä, moottorimiehenä ja puolimatruusina. Olen tyytyväinen työhöni ja elämääni, vaikka olen töissä silloin kun tarvitaan, eli tuuraan. Meillä on oma kaksio helsingissä kerrostalossa vaimoni kanssa. Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä jo 13 vuotta ja naimisiin mentiin maaliskuussa. Meillä on 2,5kk vanha poika ja lemmikkeinä pari kesyrottaa. Vaimoni on ammatiltaan kokki ja valmistunut perhon kokkikoulusta ja lukiosta.

Emme kumpikaan ole maistereita. Yhdessä 28v.