Miksi ei saa sanoa, että ylipainoiset syövät liikaa?
Monet ylipainoiset ovat alkaneet hyväksyä itsensä juuri sellaisina kuin ovat, eli ovat lopettaneet häpeilyn ja peittelyn, mikä on hienoa.
Miksi ylipainoiset kuitenkin häpeävät syömisiään? Jos ihmisellä on monta kymmentä kiloa ylipainoa, on selvää, että hän syö selvästi enemmän kuin kuluttaa.
Miksi tätä ei voi myöntää avoimesti? Miksi ei voi myöntää, että nauttii hyvästä ruoasta eikä halua tai jaksa vahtia syömisiään?
Moni ylipainoisuuden upeutta korostava kertoo edelleen, kuinka vain maistelee herkkuja tai muuta vastaavaa ja ruoka ei maistu ja niin edelleen. On kuitenkin olemassa fysiikan lakeja, jotka vaikuttavat aivan kaikkiin. Ihminen lihoo, jos hän syö enemmän kuin kuluttaa. Tämä pätee myös kilpirauhasen vajaatoimintaan, "säästöliekkiin" ja muihin suosittuihin ylipainoisuuden syihin.
Kommentit (26)
Saa toki.
Juopot juovat liikaa, koska heistä on hauska pöhöttyä ja turvota.
Tupakoijat kiskovat tupakkaa, koska he haluavat haista pahalle ja näyttää vanhoilta.
Typerykset jauhavat samoista asioista päivittäin vauvapalstalla.
Samasta syystä kun ei saa sanoa että ulkomaalaiset tekevät huomattavan osan raiskauksista.
Omalla tavallaan se on rasismia ja osoittaa sanojan olevan junttieinari.
Saa sanoa jos kuuletnhenkilön päivittelevän että miten hitossa mä en laihdu! Jos kommentoi muuten vaan toisen ulkonäköä se on tosi tylyä ja läski tietää olevansa läski jo.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 22:46"]
Saa toki.
Juopot juovat liikaa, koska heistä on hauska pöhöttyä ja turvota.
Tupakoijat kiskovat tupakkaa, koska he haluavat haista pahalle ja näyttää vanhoilta.
Typerykset jauhavat samoista asioista päivittäin vauvapalstalla.
[/quote]
Juupajuu. Eiköhän kyse ole kuitenkin enemmänkin riippuvuuksista. Juoppo on riippuvainen alkoholista, tupakoitsija nikotiinista ja ylipainoinen rasvasta ja/tai sokerista. AV-palstalaisista valitettavan moni tuntuu olevan riippuvainen siitä, että saa illasta toiseen provota ja solvata muita palstalaisia.
Olen painanut viimeiset 15vuotta 90kg, syönkö mielestäsi liikaa?
Mielestäni syön sen minkä kulutan, ikävuosina 20-28 lihoin 47kg tuohon 90kg eli silloin söin liikaa, en nyt. Laihtuakseni minun pitäisi syödä liian vähän kulutukseeni nähden.
Miksi sinun pitäisi sanoa se tai saada pyöreä ihminen asia myöntämään. Mitä väliä sillä sinulle on, mitä sinä siitä saat? Jokaisella on tietoa ja valistusta, mistä ne kilot kertyvät. Ei sitä tarvitse toitottaa.