Miksi ei saa sanoa, että ylipainoiset syövät liikaa?
Monet ylipainoiset ovat alkaneet hyväksyä itsensä juuri sellaisina kuin ovat, eli ovat lopettaneet häpeilyn ja peittelyn, mikä on hienoa.
Miksi ylipainoiset kuitenkin häpeävät syömisiään? Jos ihmisellä on monta kymmentä kiloa ylipainoa, on selvää, että hän syö selvästi enemmän kuin kuluttaa.
Miksi tätä ei voi myöntää avoimesti? Miksi ei voi myöntää, että nauttii hyvästä ruoasta eikä halua tai jaksa vahtia syömisiään?
Moni ylipainoisuuden upeutta korostava kertoo edelleen, kuinka vain maistelee herkkuja tai muuta vastaavaa ja ruoka ei maistu ja niin edelleen. On kuitenkin olemassa fysiikan lakeja, jotka vaikuttavat aivan kaikkiin. Ihminen lihoo, jos hän syö enemmän kuin kuluttaa. Tämä pätee myös kilpirauhasen vajaatoimintaan, "säästöliekkiin" ja muihin suosittuihin ylipainoisuuden syihin.
Kommentit (26)
Siksi, koska ylipainoiset tietävät sen jo liiankin hyvin. Heiltä ei puutu tietoa, mutta heiltä puuttuu vilpitöntä myönteistä, rakastavaa ja kannustavaa tukea. Kenties sinä voit antaa sellaista tukea jollekin?
Miksi ei saisi sanoa, että koska en kestä olla kotona, niin laitan lapset laitokseen sen perusteella , että he saavat virikkeitä? Monet äidit ovat alkneet hyväksyä tapansa laittamalla 1 vuotiaansa laitokseen.
Miksi tätä ei voi myöntää avoimesti ja sanoa, että en halua enkä pysty eikä minusta edes ole ajattelemaan lapsen parasta?
Miksi ei voi suoraan sanoa, että ajattelen rahaa?
Siksi, koska todennäköisesti sanomisesi saa ylipainoisen syömään vielä enemmän. Ylipaino johtuu monesti masennuksesta tai muista psyykkisistä ongelmista, jotka eivät sanomisella parane tai jopa pahenevat siitä sanomisesta.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 22:34"]
Jos ihmisellä on monta kymmentä kiloa ylipainoa, on selvää, että hän syö selvästi enemmän kuin kuluttaa.
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Jos ihmisellä on monta kymmentä kiloa ylipainoa, hän syö täsmälleen sen minkä kuluttaakin, olettaen että paino pysyy suunnilleen samana vuodesta toiseen.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 22:40"]
Siksi, koska ylipainoiset tietävät sen jo liiankin hyvin. Heiltä ei puutu tietoa, mutta heiltä puuttuu vilpitöntä myönteistä, rakastavaa ja kannustavaa tukea. Kenties sinä voit antaa sellaista tukea jollekin?
[/quote]
Jos ylipainoinen ottaa minusta tukea, huonosti käy. Nojaan mieluummin itse läskiin..
Työttömiä läskejä voitaisiin palkata meluvalleiksi. Tai tuulensuojiksi. 9e/pv tietenkin.
Itseasiassa mielialalääkitys voi todellakin nostaa painoa (joillakin myös muut lääkkeet) Jollet ole täysin varma että tiedät mistä painonnousu on johtunut pidä pääsi kiinni.
Koska Chicago Iida saattaa loukkaantua ja kirjoittaa blogiinsa jotain ulkeää
Mä olen ottanut asiakseni syödä just niin paljon kun naparuskaa. Sitten kanssa ihmiset pyörittelee silmiään ja kauhistelen vittuilevat. Jos mulla on nälkä niin mä syön.
Jos normaalipainoiselle noin kauhistellaan, niin mitähän se o sitten lihavien kohdalla.
On se kurja, kun ei saa olla omaitsensä rauhasssa. Aina pitää olla selittelemässä tekemisiään ja olemassaoloaan tyhmille.
Joo, ei tarvi kenenkään tulla sanomaan, kyllä läskit tietää sanomattakin mitä syövät ja kuinka paljon, ja parhaiten tietävät myös ovatko viime vuosina lihoneet vai laihtuneet.
Mua ärsyttää eniten se, että oletetaan että läskit syö paljon, määrällisesti, läskit syö kaloreita liikaa kun lihovat lisää, ja kun eivät liho tai laihdu, syövät juuri tarvittavan määrän kaloreita, se on sitten sama tuleeko ne kalorit kahdesta suklaalevystä vai hevoskuormasta salaattia.
Laihojen pitää aina olla lyömässä sitä päähän, että te läskit syötte liian paljon, miksi? En minäkään puutu toisten tekemisiin, varsinkaan mihinkään joka ei minulle kuulu millään lailla.
Saathan sä sanoa. Voit ottaa vaikka elämäntehtäväksesi sen, että jokaiselle kadulla vastaantulevalle ylipainoiselle kerrot, että "Hei sinä siellä! Sinä olet ylipainoinen. Myönnä, että nautit herkuttelusta, myönnä!"
Jos vaikka muutamalle tuhannelle ylipainoiselle tämän sanot, niin uskon, että elämäsi muuttuu huomattavasti laadukkaammaksi ja maailma muuttuu paremmaksi paikaksi.
En tarkoittanut, että pitäisi mennä sanomaan suoraan tai kadulla huutelemaan.
Sitä lähinnä mietin, että miksi ihmiset, jotka sanovat olevansa sinut (yli)painonsa kanssa, usein kuitenkin väittävät syövänsä vähän. Jos on monta kymmentä kiloa ylipainoa, ei se paino pysy sillä ylhäällä ihan pienillä ruokamäärillä. Miksi ei voi myöntää, että tykkää syödä, vaan täytyy kertoa, että esim. "maistelee" herkkuja.
AP
Oletpa sinä onnekas, jos sinulla ei ole omia ongelmia joita miettiä yömyöhällä.
Minä en ole koskaan kuullut että joku on "sinut" läskiensä kanssa, varmaan joku vaivautuneena sulle sanonut kun olet tentannut hänen syömisiään, että paljonko niitä herkkuja nyt oikein menee. Minäkin syön vähän, oikeaa ruokaa, mutta syön sen edestä sitten suklaata, ruokamäärä on kiloina ja deseinä aika pieni määrä, mutta kalorit on sitten luku erikseen. Ja kyllä se paino pysyy ylhäällä, usko pois, pienellä määrällä suklaata, ja sillä kun ei kuluta paljon.
Voit tulla seuraamaan minun syömisiäni jos kiinnostaa noin kovasti.
T: 140kg
[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 02:08"]
En tarkoittanut, että pitäisi mennä sanomaan suoraan tai kadulla huutelemaan.
Sitä lähinnä mietin, että miksi ihmiset, jotka sanovat olevansa sinut (yli)painonsa kanssa, usein kuitenkin väittävät syövänsä vähän. Jos on monta kymmentä kiloa ylipainoa, ei se paino pysy sillä ylhäällä ihan pienillä ruokamäärillä. Miksi ei voi myöntää, että tykkää syödä, vaan täytyy kertoa, että esim. "maistelee" herkkuja.
AP
[/quote]
Siksi, koska he kokevat syövänsä vähän. Minä olen laihduttanut Paljon, ja koen, että se määrä, jolla lihoin, ei ollut niin huikean suuri.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 02:24"]
Minä en ole koskaan kuullut että joku on "sinut" läskiensä kanssa, varmaan joku vaivautuneena sulle sanonut kun olet tentannut hänen syömisiään, että paljonko niitä herkkuja nyt oikein menee. Minäkin syön vähän, oikeaa ruokaa, mutta syön sen edestä sitten suklaata, ruokamäärä on kiloina ja deseinä aika pieni määrä, mutta kalorit on sitten luku erikseen. Ja kyllä se paino pysyy ylhäällä, usko pois, pienellä määrällä suklaata, ja sillä kun ei kuluta paljon.
Voit tulla seuraamaan minun syömisiäni jos kiinnostaa noin kovasti.
T: 140kg
[/quote]
Totta. Suklaata ei tarvitse syödä päivässä edes montaa levyä, yksikin riittää, ja hyvin pysyy paino yli sadassa kilossa. Sen lisäksi ei tarvitse syödä kovinkaan paljon normiruokaa. Olen kokeillut itse.
[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 02:08"]
En tarkoittanut, että pitäisi mennä sanomaan suoraan tai kadulla huutelemaan.
Sitä lähinnä mietin, että miksi ihmiset, jotka sanovat olevansa sinut (yli)painonsa kanssa, usein kuitenkin väittävät syövänsä vähän. Jos on monta kymmentä kiloa ylipainoa, ei se paino pysy sillä ylhäällä ihan pienillä ruokamäärillä. Miksi ei voi myöntää, että tykkää syödä, vaan täytyy kertoa, että esim. "maistelee" herkkuja.
AP
[/quote]
Miksi et voi ap myöntää, että vuorokausirytmisi on ihan kuralla? Ei tähän aikaan kuulu valvoa.
[quote author="Vierailija" time="21.12.2013 klo 22:34"]
Monet ylipainoiset ovat alkaneet hyväksyä itsensä juuri sellaisina kuin ovat, eli ovat lopettaneet häpeilyn ja peittelyn, mikä on hienoa.
Miksi ylipainoiset kuitenkin häpeävät syömisiään? Jos ihmisellä on monta kymmentä kiloa ylipainoa, on selvää, että hän syö selvästi enemmän kuin kuluttaa.
Miksi tätä ei voi myöntää avoimesti? Miksi ei voi myöntää, että nauttii hyvästä ruoasta eikä halua tai jaksa vahtia syömisiään?
Moni ylipainoisuuden upeutta korostava kertoo edelleen, kuinka vain maistelee herkkuja tai muuta vastaavaa ja ruoka ei maistu ja niin edelleen. On kuitenkin olemassa fysiikan lakeja, jotka vaikuttavat aivan kaikkiin. Ihminen lihoo, jos hän syö enemmän kuin kuluttaa. Tämä pätee myös kilpirauhasen vajaatoimintaan, "säästöliekkiin" ja muihin suosittuihin ylipainoisuuden syihin.
[/quote]Saa sanoa ja toki syön liikaa. Se liika vain ei ihan oikeasti ole mitään jatkuvaa mässäilyä, otan vain aina lautaselleni vähän liikaa tms. Ihminen lihoo pikkuhiljaa vaikka söisi vain yhden perunan verran kulutustaan enemmän päivässä. =)
Miksi tätä kysyt? Haastan kaikki anorektikot vastaamaan osaltaan. Syömishäiriöstä on kyse molemmilla.
On aikamoista hengen köyhyyttä toistella sellaista itsestäänselvyyttä, kuten lihavat syö liikaa (ja nyt en tarkoita parhaillaan dieetillä olevaa läskiä). Se on vähän kuin toitottaisi, että vesi on märkää.