Lue keskustelun säännöt.
Läheisen hautajaiset ja puoliso
05.10.2020 |
Minulla on parin viikon päästä lähisukulaisen hautajaiset. Sanoin puolisolleni, että minulle on tärkeää että hän olisi tukenani siellä hautajaisissa, vaikka vainaja ei ollut puolisolleni kovin läheinen. Ei aio lähteä, hänen siirrettävissä olevat menot ovat ilmeisesti tärkeimpiä. Olen tästä todella suruissani ja luokkaantunut.. Onko teillä ihan normaalia ettei puoliso välttämäti osallistu hautajaisiin teidän tueksi? Varsinkin tässä tilanteessa, että tilanne on minulle tosi raskas ja tarvitsen puolisoni tueksi.. Ja hän tietää sen kuinka tärkeätä minulle se olisi ollut että hän tulee ja tiesi että satuttaa minua kieltäytymällä...
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon ole mitään yksiselitteistä vastausta, vaan riippuu kokonaiskuvasta.
Vaikka puolison menot ovat sinun mielestäsi siirrettävissä, ne voivat olla puolison hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeitä. Etenkin tässä koronan kurimuksessa joku ihan "tavallinen" meno voi olla ainoa, mikä auttaa jaksamaan.
Sulla on omituinen vastaus. Puolison tarve johonkin hupiin ei voi olla tärkeämpi tarve kuin aloittajan tarve saada tukihenkilö läheisen hautajaisiin.
Mitä outoa on siinä, että ei yhden näkökulman perusteella halua tuomita? Ensinnäkään ap:n kirjoituksesta ei selviä, mitä nämä puolison menot ovat.
Toisekseen, puolison voinnista ei tiedetä mitään ap:n kertomuksen perusteella. Hänhän voi olla vaikka sairaanhoitaja, joka tekee pitkiä työpäiviä ja pitkiä viikkoja, ja välissä on tuo yksi viikonloppu, kun voisi hoitaa omaa palautumistaan kuntoon, jotta kestää kasassa taas seuraavan oravanpyörän. Palautumaan hautajaisiin?
Tuossa aiemmassa viestissä ei ole kirjoitettu, että puolison ei pitäisi tukea toista. Lähinnä herätelty ajatusta siitä, että toista ei voi tukea, jos ei ensin pidä itsestään huolta. Eikä joka tilanteessa ole järkevää venyä vain toisen mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exän mummo kuoli. Minulla alkoi samana viikonloppuna hautajaisten kanssa uudet opinnot, joten en osallistunut hautajaisiin. Ex meni paikalle äitinsä ja meidän yhteisten lasten kanssa.
Jos olisi ollut mikä tahansa viikonloppu eikä opintojen aloitus, niin varmasti olisin osallistunut. Toisaalta tämä ihminen ei ollut mitenkään minun sukulaiseni enkä häntä juuri tuntenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Mitäpä jos vaikka uuden kumppanin äiti tai isä kuolee? Menetkö paikalle hautajaisiin, jos et ole kyseistä ihmistä koskaan edes tavannut?
Mulla voisi olla tämä tilanne lähitulevaisuudessa, enkä koe oikein mielekkäänä mennä tapaamaan miesystävän sukulaisia ensimmäistä kertaa hänen vanhempansa hautajaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Juuri näin.
Valitettavasti näitä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
HUH HUH
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos vaikka uuden kumppanin äiti tai isä kuolee? Menetkö paikalle hautajaisiin, jos et ole kyseistä ihmistä koskaan edes tavannut?
Mulla voisi olla tämä tilanne lähitulevaisuudessa, enkä koe oikein mielekkäänä mennä tapaamaan miesystävän sukulaisia ensimmäistä kertaa hänen vanhempansa hautajaisiin.
Totta kai menisin, jos toinen pyytäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Et nyt osannut oikein lukea? Kirjoittajahan paheksuu sitä, että poisjääjää ymmärretään siksi, kun hautajaiset on ikävä tilaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos vaikka uuden kumppanin äiti tai isä kuolee? Menetkö paikalle hautajaisiin, jos et ole kyseistä ihmistä koskaan edes tavannut?
Mulla voisi olla tämä tilanne lähitulevaisuudessa, enkä koe oikein mielekkäänä mennä tapaamaan miesystävän sukulaisia ensimmäistä kertaa hänen vanhempansa hautajaisiin.
Et sinä ole heitä menossa tapaamaan vaan tukemaan miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Onko sulla sisälukutaito vähän kateissa?!?
Minä olen käynyt hautajaisissa yksin. Koska miehellä 'tärkeämpää' tekemistä.
Mies ei niinkään vastusta ajatusta hautajaisiin osallistumisesta, mutta on lähinnä mukavuudenhaluinen, ja ei välttämättä halua lähteä useamman tunnin ajomatkalle (sukuni asuu kauempana kuin mieheni suku). Syyksi on kelvannut esimerkiksi, että oli varannut lipun erään (toistuvasti keikkailevan) bändin keikalle.
Myöskään yhteisen rippilapsemme rippijuhliin ei halunnut osallistua. (Yhteinen rippilapsi, mutta minun sukuni puolelta, ja ajomatkaa se 4 - 5 h.). Kesällä pidettyjen rippijuhlien päivämäärä oli tiedossa etukäteen tammikuussa, mutta ei riittänyt siihen, että mieheni olisi kyseisen päivämäärän voinut varata vapaaksi.
Toisaalta mieheni ei kaipaa minun tukeani juuri mihinkään. Käy sujuvasti sukunsa juhlissa, ja hänelle on melko yhdentekevää, olenko minä mukana vai en.
Nän meillä. Mutta kieltämättä tunnen itseni muutenkin melko yhdentekeväksi puolisolleni. Ja tämä osallistumattomuus nyt vain yhtenä esimerkkinä asiasta.
Ap, toivottavasti selviät hautajaisista jotenkin!
Tiina
p.s. ei sillä, puolisoni on myös osallistunut hautajaisiin kerran, noin 14 vuotta sitten. Muistan, että loukkaannuin sillä kertaa siitä, että puolisoni mielestä hautajaisia ei oltu 'oikein' järjestetty. Koska niistä puuttui sellaisia elementtejä/ohjelmaosioita, joita hänen sukunsa hautajaisissa on ehdottomasti. Loukkaannuin, koska minulle merkityksellinen täti oli kuollut. Ja hänen hautajaisensa olivat mielestäni juuri oikeanlaiset. Niistä ei mielestäni puuttunut mitään. Ainutlaatuiset. Koin loukkaavaksi, että mieheni koki tarpeelliseksi arvostella hautajaisia vääränlaisiksi. Vain koska asioita ei tehty siten, kun hänen suvussaan on 'aina' tapana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Et nyt osannut oikein lukea? Kirjoittajahan paheksuu sitä, että poisjääjää ymmärretään siksi, kun hautajaiset on ikävä tilaisuus.
Harvemmin ne oikeasti surevat jättävät sen viimeisen matkan eli hautajaiset väliin. Vai vaikuttaako aloittajakaan siltä että jättäisi väliin. Suru oikeen huokuu tekstistä.
Ne joytka ei oikeasti kykenen hautajaisiin, ovat sängynpukjalla lääkitynken alaisina eikä sinä / "hohhoijjaa" -tyyppi vaikuta sellaiselta surijalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Syvää surua kokevaa ja omaisensa menettänyt ei kommentoin hautajaisia hohhoijaa.
Et koe silloin viimeistä matkaa niin voimakkaana että et sinne kykene. Olet vain yksinkertaisesti tunteeton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Eli sulle on oma olo tärkeämpi kuin puolisosi suru.
Ethän sä edes sure kuollutta siinä määrin kuin omaisen menettänyt puolisosi. Jos surisit, menisit saattamaan tärkeän ihmisen hautaan.
Eli sulla on pienempi tunne kuin surevalla puolisollasi ja silti sun tunne menee puolisosi tunteen ohi.
Miten ihmeessä näin tunteettomia jha itsekeskeisiä ihmisiä voi olla olemassa.
Onko sulla sisälukutaito vähän kateissa?!?
Älä selittele tunteeton pska.
mikä on lähisukulainen? miksi ap ei kertonut, vai eikö asiasta olisi saanut juttua jos olisi kertonut kyseessä olevan serkun kummin kaimasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No herran tähden! Tietenkin sukulaisen hautajaisiin mennään aina yhdessä. Varsinkin jos on toisen lähisukulainen. Täysin normaalia tapakulttuuria, yksin meneminen on jotenkin tökeröä ja tyyliin tekeillä olevan eron merkki, ja muutenkin tottakai tullaan mukaan tukemaan puolisoa.
Erikseen sitten koronat ja muut, ja tilanne jossa vainaja on vaikka kollega töistä.
Miten pitkälle tämä mukavuusajattelu oikein menee? Kyllä vaan on asioita, jotka tehdään parina, vaikka menot olisi muuten pitkälle omia.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...
Mistä sä oikein puhut. Melko keveästi.
"Vähän ikävä" on kuule vähän eri tunne kuin se ettei oikeasti pääse sängystä ylös ja hautajaisiin surun syövereistä.
Tllaiset ihmiset on lääkitys päällä eikä ne lausu hohhoijaa tärkeästä ihmisestä välinpitämättömästi kuten sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon ole mitään yksiselitteistä vastausta, vaan riippuu kokonaiskuvasta.
Vaikka puolison menot ovat sinun mielestäsi siirrettävissä, ne voivat olla puolison hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeitä. Etenkin tässä koronan kurimuksessa joku ihan "tavallinen" meno voi olla ainoa, mikä auttaa jaksamaan.
Sulla on omituinen vastaus. Puolison tarve johonkin hupiin ei voi olla tärkeämpi tarve kuin aloittajan tarve saada tukihenkilö läheisen hautajaisiin.
Mitä outoa on siinä, että ei yhden näkökulman perusteella halua tuomita? Ensinnäkään ap:n kirjoituksesta ei selviä, mitä nämä puolison menot ovat.
Toisekseen, puolison voinnista ei tiedetä mitään ap:n kertomuksen perusteella. Hänhän voi olla vaikka sairaanhoitaja, joka tekee pitkiä työpäiviä ja pitkiä viikkoja, ja välissä on tuo yksi viikonloppu, kun voisi hoitaa omaa palautumistaan kuntoon, jotta kestää kasassa taas seuraavan oravanpyörän. Palautumaan hautajaisiin?
Tuossa aiemmassa viestissä ei ole kirjoitettu, että puolison ei pitäisi tukea toista. Lähinnä herätelty ajatusta siitä, että toista ei voi tukea, jos ei ensin pidä itsestään huolta. Eikä joka tilanteessa ole järkevää venyä vain toisen mieliksi.
No mutta ihan totta. Kamalan itsekästä vaatia, että joustaisi lepuutusrutiineistaan sen kerran, kun toisen läheinen kerran elämässään kuolee. Kuolee niitä ihmisiä Intiassakin, eli miksi tämä yksi kuolema nyt jotenkin olisi erilainen. Tärkeämpää pitää itsestään huoli kuin lähteä toisen tueksi tälläisiin, jotka oikeasti ovat ihan yleisiä, vaikka toisesta nyt jonkun vuoksi vähän erilaisilta tuntuvatkin.
Mikä on mielestäsi se paikka, jossa toista tuetaan, jos läheisen kuolema ei sellaiseksi kelpaa - vai onko kenties tarkoitus sanoa, että tuetaan toki, mutta vain silloin, kun se sattuu omaan kalenteriin sopimaan?
Kiinnostaisi siis tietää, milloin sinä olisit puolisoa valmis tukemaan = mikä ei ole "jokainen tilanne"?
Yrittäkää ymmärtää että jotkut ihmiset ahdistuvat hautajaisista todella paljon.
Puoliso voi tukea surussa vaikkei itse hautajaisiin osallistuisikaan.
Älä ap nyt miestäsi tämän takia jätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuohon ole mitään yksiselitteistä vastausta, vaan riippuu kokonaiskuvasta.
Vaikka puolison menot ovat sinun mielestäsi siirrettävissä, ne voivat olla puolison hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeitä. Etenkin tässä koronan kurimuksessa joku ihan "tavallinen" meno voi olla ainoa, mikä auttaa jaksamaan.
Sulla on omituinen vastaus. Puolison tarve johonkin hupiin ei voi olla tärkeämpi tarve kuin aloittajan tarve saada tukihenkilö läheisen hautajaisiin.
Mitä outoa on siinä, että ei yhden näkökulman perusteella halua tuomita? Ensinnäkään ap:n kirjoituksesta ei selviä, mitä nämä puolison menot ovat.
Toisekseen, puolison voinnista ei tiedetä mitään ap:n kertomuksen perusteella. Hänhän voi olla vaikka sairaanhoitaja, joka tekee pitkiä työpäiviä ja pitkiä viikkoja, ja välissä on tuo yksi viikonloppu, kun voisi hoitaa omaa palautumistaan kuntoon, jotta kestää kasassa taas seuraavan oravanpyörän. Palautumaan hautajaisiin?
Tuossa aiemmassa viestissä ei ole kirjoitettu, että puolison ei pitäisi tukea toista. Lähinnä herätelty ajatusta siitä, että toista ei voi tukea, jos ei ensin pidä itsestään huolta. Eikä joka tilanteessa ole järkevää venyä vain toisen mieliksi.
Kuule elämässä on sellaisia asioita, joissa täsmälleen toimitaan yhden näkökulman mukaan ja sillä myös tuomitaan.
Tälläisiä ovat juurikin kuolema ja syntymä. Ne on niin isoja taitekohtia, että jos toisella ei ole halua omien juttujensa vuoksi tai jonkun työväsymyksen takia osallistua, ei pariskunnastakaan ole mitään enää jäljellä. Voidaan hengailla panokavereina ja muuten ystävinä, tosin, ystäväni eivät koskaan jättäisi minua yksin selviämään läheisen kuolemasta sen takia, että duunit vähän väsyttää.
Ja vetoaminen siihen, että hautajaiset on vähän ikävä tapahtuma, niin siksi ymmärretään, ettei toinen sinne halua... hohhoijjaa, aikuiset ihmiset...