Miten estää isää tekemästä itsemurhaa?

Lähde kylmästi kyselemään hautajaistoiveita ja kysy,onko miettinyt miltä teistä perheenjäsenistä siellä tuntuu

Eipä ole neuvoja antaa minullakaan, myötätuntoa kyllä <3

Oma isä yritti ainakin kaks kertaa tehdä itsemurhaa, oli syvästi masentunut ja yksinäinen. Se on kyllä musertavaa seurata kun toinen ei enää innostu mistään. Ei siis mistään mikä ennen oli ollut niin tärkeää, ja saanut aina kiinnostumaan. Loppujen lopuksi kun isä kuolleena löydettiin kotoaan, oli mulle alusta asti selvää että itsari se oli. Yllätys oli suuri kun selvisi ettei ollutkaan!

Ainoa mitä voit tehdä, niin päätä nyt jo olla katumatta sitä mitä mahdollisesti jätät/jätit tekemättä. Vaikka kyseessä on sinulle rakas perheenjäsen, hän tekee kuitenkin omat päätökset loppujen lopuksi itse...

Tsemppiä ja voimia <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämänhalua ei ole, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi kitua? Mikä sinä olet määräämään hänen elämästään ja sanomaan, että hänen ajatuksensa ovat turhia?

Kuolema on pysyvä olotila kuten sinun idioottimaisuutesi. Elämänhalu sen sijaan saattaa hetkeksi kadota ja palata sitten.

Isä on aikuinen ihminen, joka saa lähteä täältä ilman lastensa hyväksyntää ja lupaa. Ap voisi keskittyä olemaan luotettava ja isää tukeva tytär eikä vain haihatella ympäriinsä ja puhua isän hoidoista ihan niin kuin he olisivat yhdessä niissä olleet rintarinnan.

Ap:n isä on miettinyt asiaa ilmeisesti jo kauan ja hän ei ole kiinnostunut enää selittelemään kenellekään mitään, ei vaikka ap yrittäisi kuinka nokkaansa työntää niihin. Ap syyllistää isäänsä hänen ajatuksistaan ja yrittää vaikuttaa kaikkein tärkeimpään, eli itsemääräämisoikeuteen.

Kuolema on pysyvää, mutta jos elämäniloa ei ole, niin miksi tänne pitäisi jäädä sen takia, että muut niin haluavat? Olen nähnyt hyvin läheltä yhden tällaisen tapauksen ja mielestäni sen rouvan kuolema oli paras kaikille loppujen lopuksi. Tiukkaa se teki, mutta ajatellen rouvaa ja hänen päänsä sisäisiä vuosikausia kestäneitä myrskyjä oli lähtö parasta. Edes ap ei voi mennä isänsä pään sisälle ikinä. Ymmärrätkö? Et ehkä, mutta ei se haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Lähde kylmästi kyselemään hautajaistoiveita ja kysy,onko miettinyt miltä teistä perheenjäsenistä siellä tuntuu

Eli isän vuosikausia kestäneet ongelmat ovat sinulle ihan se ja sama? Syyllistät häntä vain ja et ajattele, että perheenjäsenet unohtavat äijän heti kun eivät tätä näe.

Isällä on varmasti mietitty jo hautajaisjärjestelyt, testamentti on tehty ja elvytyskiellot asetettu.

Vierailija kirjoitti:

Lähde kylmästi kyselemään hautajaistoiveita ja kysy,onko miettinyt miltä teistä perheenjäsenistä siellä tuntuu

Oikeasti?

Soita kriisipuhelimeen.

Nyt saman tien.

Toivottavasti saat langan päähän jonkun

hyvän ihmisen.

Tää ei ole hyvä paikka, kuten huomaat.

Yleensä vanhempi terästäytyy lapsen kuoleman jälkeen, oikeastaan kyse on luontaisesta reaktiosta: oman tuskan turruttamisesta ja täten olemassa olevien lasten suojelusta. Romahdus tulee sitten kertarysäyksellä. Lisäksi oman lapsen menettäminen itsemurhalle on ihan hirvittävää kidutusta, siihen linkittyy myös häpeän ja syyllisyyden tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämänhalua ei ole, niin miksi ihmeessä hänen pitäisi kitua? Mikä sinä olet määräämään hänen elämästään ja sanomaan, että hänen ajatuksensa ovat turhia?

Kuolema on pysyvä olotila kuten sinun idioottimaisuutesi. Elämänhalu sen sijaan saattaa hetkeksi kadota ja palata sitten.

Ja sinä olet ottanut asiaksesi tuhota toistenkin elämänhalun täällä? Vain koska joku on eri mieltä kuin sinä, ei se tarkoita että häntä pitää kutsua "pysyväksi idiootiksi".

Ap., kuten on jo sanottu, jos isäsi ei halua elää, et voi estää häntä tappamasta itseään mitenkään. Sen sijaan että yrittäisit, ennemminkin vietä aikaa hänen kanssaan ja sano että ymmärrät jos hän ei jaksa jatkaa, mutta ennen kuin hän on poissa, haluaisit oppia tuntemaan hänet paremmin. Yritä saada hänet kertomaan koko elämäntarinansa, ihan alusta alkaen, hyvät ja huonot jutut. Vaikka se ei puheterapiana toimisikaan (saattaa toimia), ainakin sinulla olisi enemmän muistoja jälkeenpäin.

Jeesus on vastaus kaikkiin ongelmiin, Hän antaa elämänhalua ihmiselle.

Menkää seurakuntaan, pyytäkää esirukousta. Jeesus auttaa teitä.

Tiedän, että kuulostaa ehkä itsekeskeiseltä sanoa, että itsestä tuntuu aika pahalta, että isä ei näe minussa tai meissä muissa syitä elää. Toki ymmärrän, että sisarukseni kuolema oli hänelle ehkä elämän pahin vastoinkäyminen, mutta kuitenkin.

_________

Ymmärrän. Näin itsekin ajattelen ulkopuolisena isästäsi.

Ihmettelen siis suuresti ettei isäsi näe syytä elää. Itse vanhempana ei olekaan muuta syytä kuin juuri ne lapset. Siis tilanteessa jossa olisi halu kuolla. Luulisi, että ne lapset pitäisi hengissä.

Käytä se aika hyvin, jonka isäsi kanssa saat viettää. Mitä muutakaan voi tehdä? 

Vierailija kirjoitti:

Ketamiinihoito?

Sanoppa sille faijalle, että se ehtii kuolla vielä, mutta että nyt sinnittelee ja vaikka makaa vaan huoneessaan 4raajahalvaantuneen lailla. Katsoo youtubea, kuuntelee musaa, syö terveellisesti.

Se im tehnyt sisarus odottaa siellä rajan takana ja isä pääsee juttelemaan tälle, mutta isän tulisi pysyä täällä elämän puolella koska on lapsia hankkinut. Pelkkä oleminen riittää.

Foolihappo ja esim ferroforte tai ramavit päivittäin käytettynä nostaa mielialaa. Sokeri kokonaan pois. Kahvikin pois, jos juo paljon. Kananmuna, kala, kana, juurekset, kaurapuuro, marjat, vihannekset.

Sitten tietty kaikki apu terveydenhuollosta. Osastolla on säännöllinen rutiini ja ruokailut. Ei tarvitse itse stressata niistä.

Venlafax on aika piristävä lääke. Ei tosin sovi kaikille.

Kannattaa kokeilla kaikenlaista. Kaikki ei sovi kaikille.

Alanuolittajat voitteko kertoa syyn miksi?

Mielestäni sulla ei ole mitään syytä alanuolitella tällaista kirjoitusta, kun todennäköisesti et itse ole esittänyt yhtään vaihtoehtoja. Parempi niin, että jokainen tuo esiin ajatuksia ja vinkkejä tarvitsevat poimivat sitten omaan tilanteeseen sopivat.

Vaihda  itsemurhapillerit lakstatiiveihin ja piilota vessapaperit ja lukitse wc:n ovi lujasti..

Kyllä siinä murheet tuntuu pieniltä asioilta, tulee suhteellisuuden tajua.

Isäni on siis aina aikaisemmin ollut hyvin elämänmyönteinen, eikä hänellä ole ollut koskaan aiemmin samanlaista masennusta tai itsetuhoisuutta. Siksi isä tuntuukin nykyään tavallaan vieraalta, jos vertaa siihen isään joka oli muutama vuosi sitten.

Aluksi sisaruksen kuoleman jälkeen isä oli se vahvempi, joka hoiti käytännön jutut, hautajaiset, perintöjutut ja muut. Oikeastaan jo silloin oli aika selvää että isä tavallaan pakeni tilannetta puuhaamalla kaikkea muuta. Mutta koska siitä ei ollut varsinaista haittaakaan, niin mikäs siinä. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, niin voinnin muutos oli vähitellen, mikä kärjistyi viimekeväiseen itsemurhayritykseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksei ihminen saa itse päättää tuollaista asiaa? Etenkin, jos "lapset" ovat jo aikuisia ja riittävän vanhoja huolehtimaan itsestään.

Tulee mieleen, että ap pelkää omaa kohtaloaan. On kauhea asia menettää sisarus ja vielä oman käden kautta tietenkin. Eikä isä näe apssa syytä elää tai muussa suvussa. Jos yrittäisit elää omaa elämääsi ja valmistautua vanhempiesi menetykseen henkisesti?

Mahtavia vastauksia. Tottakai AP suree sitä, että isä ei halua elää ja sitä, että tulee menettämään hänet mahdollisesti pian. Jos oma puolisosi tai lapsesi haluaisi tehdä itsemurhan niin sanoisitko, että tervemenoa vaan ja sitten jatkaisit elämääsi mitään välittämättä tai yrittämättä hakea apua?

Myötätunto on muuten ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Isäni on siis aina aikaisemmin ollut hyvin elämänmyönteinen, eikä hänellä ole ollut koskaan aiemmin samanlaista masennusta tai itsetuhoisuutta. Siksi isä tuntuukin nykyään tavallaan vieraalta, jos vertaa siihen isään joka oli muutama vuosi sitten.

Aluksi sisaruksen kuoleman jälkeen isä oli se vahvempi, joka hoiti käytännön jutut, hautajaiset, perintöjutut ja muut. Oikeastaan jo silloin oli aika selvää että isä tavallaan pakeni tilannetta puuhaamalla kaikkea muuta. Mutta koska siitä ei ollut varsinaista haittaakaan, niin mikäs siinä. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, niin voinnin muutos oli vähitellen, mikä kärjistyi viimekeväiseen itsemurhayritykseen.

Minkälainen isän elämä on muutoin? Miten hänen päivänsä sujuvat, miten hän nukkuu, mitä syö, mitä harrastaa? Onko hänellä edes harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita? Mistä hän ollut innostunut aikaisemmin? Kuinka usein näette isää, kuinka usein lapset ovat hänen seurassaan? Oletteko kiinnostuneita hänestä itsestään vai vaan hänen masennuksestaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei ihminen saa itse päättää tuollaista asiaa? Etenkin, jos "lapset" ovat jo aikuisia ja riittävän vanhoja huolehtimaan itsestään.

Tulee mieleen, että ap pelkää omaa kohtaloaan. On kauhea asia menettää sisarus ja vielä oman käden kautta tietenkin. Eikä isä näe apssa syytä elää tai muussa suvussa. Jos yrittäisit elää omaa elämääsi ja valmistautua vanhempiesi menetykseen henkisesti?

Mahtavia vastauksia. Tottakai AP suree sitä, että isä ei halua elää ja sitä, että tulee menettämään hänet mahdollisesti pian. Jos oma puolisosi tai lapsesi haluaisi tehdä itsemurhan niin sanoisitko, että tervemenoa vaan ja sitten jatkaisit elämääsi mitään välittämättä tai yrittämättä hakea apua?

Myötätunto on muuten ilmaista.

Sinä voit siis kaivella jostakin itsellesi hippusen myötätuntoa, jos se kerran ilmaista on. Et ollut pätkääkään myötätuntoinen isän valtavalle hädälle ja epätoivolle, vaan surkuttelit vain elävää ja hyvin voivaa ihmistä.

Ap on eri ihminen kuin hänen isänsä ap ei voi ikinä asettua edes promilleen isän ajatuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Käytä se aika hyvin, jonka isäsi kanssa saat viettää. Mitä muutakaan voi tehdä? 

Tämä.

Isä tarvitsee NYT lastaan. Nyt hänen kanssaan pitäisi olla ja jutella kaikesta muusta kuin sairaudesta.

Siis totta kai aikuinen ihminen saa itse päättää, haluaako elää vai kuolla. MUTTA itse masennuksesta kärsivänä/kärsineenä tiedän, että tilanne voi muuttua. Jos joku olisi pahimpana aikana sanonut minulle, että joo, kun elämä on tuollaista kärsimystä niin kuole vaan pois, niin en olisi enää täällä. On aikoja, jolloin mietin, että olisi pitänyt kuolla pois jo vuosia sitten, sitten taas parempana aikana ajattelen, että se olisi ollut hirveä virhe.

Tietysti päätös omasta elämästä on ihmisellä itsellään ja ei pidä syyllistää kuolemantoiveista esim. kyselemällä, eikö perhe merkitse mitään jne. Koska siitä ei ole kyse, masentunut usein sinnittelee juurikin perheen takia. Mutta asia ei ole mustavalkoinen. Siksi kummastuttaa nämä kommentit, joiden mukaan pitäisi vaan antaa kuolla jos niin haluaa. Loppukädessä kyllä, asia on ihmisen oma valinta, mutta kyllä perhe saa haluta pitää ihmisen elävien kirjoissa ja toivoa, että apu löytyy vielä. Apua on tosin vaikeaa antaa ja hakea sellaiselle, joka ei sitä itse halua.

1. Onko isä kokeillut itse -yksityistä- terapeuttia, vaikka pari kertaa. 5 kertaakin voisi tuoda eri näkökulmia. Entä kriisikeskus nimettömänä käynti. 2. Onko hänellä burnout lisäksi? 3. Onko verensokerit kunnossa, vai laskeeko liikaa. Syökö tai juoko. 4. Saako levättyä. 5. Onko hänellä väärä lääke nyt? 6. Onko hänellä kaveri tai äiti /isä jolle soittaa. Kriisinpuhelimen numero. 7. Onko hän saanut aikaa parantua, ettei perhe tai työ vaadi liikaa. 8. Onko hänellä varalla kirjoja, videota tai harrastusta kotona, sitten kun pystyy keskittymään muuhun välillä.