Siirryn sitten raskausosiosta tänne...

Aika hurjalta kuulostaa muuten tuo, että "puudutetun potilaan voi hetkeksi jättää". Melko hurja mielikuva moisesta. Jos jotakin hyvää tuossa kaavinassa, niin se lyhyempi ja niukempi jälkivuoto tuossa.
Minulla meni jonkin aikaa hemoglobiinin nostossa ja sen heikon olon tasaantumisessa. Rautavalmistettahan sitä sopisi syödä ja ihan kunnon ruokaa. Minulla ruokahalu katosi useammaksi päiväksi tuon sairaalapäivän jälkeen. Vasta noin viikon kuluttua oli olo parempi.

Mä oon aiemmin ollut tosi pettynyt tuohon sairaalaan, tai en oo siellä toki hirveästi ollutkaan, mutta se viikko mikä meni kun tytön synnytin ja kun oltiin siellä sen jälkeen antibioottitipassa (siis yhteensä se viikko) niin en varmaan törmännyt ensimmäiseenkään ystävälliseen ihmiseen. Tyypit oli selvästi siellä "vaan töissä". Mutta nyt oli ihan toisenlaista henkilökuntaa ja se lääkärikin joka mut illalla tutki kun se istukka ei irronnut oli ihan tositosi ihana ja kertoi kyllä asioista paljon. Samoin se kätilö joka oli ilta- ja aamuvuorossa osastolla oli tosi mahtava. Sain kyllä tietoa mielestäni ihan hyvin :) Mutta ehkä mulla oli onnea, että sattui vuoroon sellaiset ihmiset. Sitten jo se yöhoitaja olikin jo vähän oudon oloinen..

Ja juu, sain sitä maidoneritysestolääkettä tänä aamuna..

Tämä päivä on mennyt ihan itkiessä. Olisin niin mielelläni sen vauvan pitänyt :( ja tiedän, että niin olisit sinäkin Aapeli77. Varmaan tulee itku vielä monesti. Mummolleni (joka kuoli 2003 ja oli mulle melkein kuin äiti) juttelin tänään, että ottaa meidän pikkuisen hoiviinsa.. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta ehkä se on jotain sellaista, mihin haluan uskoa, joka ehkä vähän helpottaa.

Tulevaisuuden suunnitelmatkin muuttuvat. Olin niin ajatellut, että saan oll kesän lasten kanssa kotona ja syksyllä kun poika aloittaa koulun. Mutta koska sijainen olen niin taas menee koko kesä töissä (osaavat kyllä katkaista työsopimuksen jossain kohtaa niin, että jo kertyneet lomat palavat ennen kesää).. ja lapsi joutuu lähtemään kouluun yksin kun aamupäiväkerhot alkavat myöhemmin kuin meidän työt ja sitten seilaamaan iltapäiväkerhot sun muut. No, onhan muidenkin lapset siitä selvinneet ja meidän poika ihan varmasti <3 mutta kun olin jo ehtinyt siitäkin olla niin onnellinen, että ei olis voinut parempaan aikaan tuo raskaus tulla.. No, elämä on pettymyksiä täynnä ja ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;) Toivottavasti välillä onneakin. Ja nyt ainakin koetetaan viettää mahdollisimman onnellinen joulu ja lasten ilohan sen paljolti tekee :)

Voi kyllä. Minua harmitti päällimmäisenä - kaiken surun keskellä - se, että en päässytkään maaliskuussa äityslomalle, joka olisi mahdollistanut sen, että olisin voinut vapaasti olla kotona tuon tyttären kanssa. Kaikki olisi mennyt taloudellisesti täydellisesti ja olisin lomarahoja saanut venytettyä maaliskuussa alkavaan äitiyslomaan ja sitten ei olisi ollut hetkeen hätäpäivää. Mutta sekin romahti ja nyt keväällä on tehtävä töitä ja talous on tosi tiukalla. Onneksi pystyn tekemään sivutyötäni osa-aikaisesti ja voin silti olla tytön kanssa kotona. Mutta on se ihan eri juttu juosta töissä 4 päivää viikossa silti ja sumplia nähdään-ja-vaihdetaan-ovella-aikatauluja. Juuri nämä tällaisetkin asiat todella murheduttavat lisäksi.
Keskenmenossahan menettää juuri sen mahdollisuuden ja jokainen suunnitelma ja unelma tuhoutuu ja revitään riekaleiksi.
Yritin kuvailla sitä jollekin siten, että olisi hakenut suuren ruljanssin ja hakuprosessin läpi uuteen työpaikkaan ja psykologisten testien ja ties minkä muun kautta tullut valituksi jättimäisestä hakijajoukosta ainoana. Ja sitten olisi sanonut itsensä irti edellisestä työpaikasta, opetellut työmatkan, selvittänyt ja suunnitellut lasten uuden rytmin, käynyt tutustumassa ihaniin uusiin työkavereihin ja uutuutta kiiltävään työpaikkaan, saanut avaimet ja olisi valmiina aloittamaan - ja sitten joku ilmoittaisi, että "pahoitteluni - joudumme perumaan koko jutun".
Eihän tuo tähän menetykseen mitenkään rinnastu, mutta näiden muiden suunnitelmien ja ajatusten tuhoutumiseen ehkä. Ehkä?

Niin, niitä itkuja. Niitä on itkettävä ja sitä itkua vain tulee. Miten paljon sitä pientä olisikaan halunnut vaalia, kantaa ja hoivata ja mitä hänestä olisikaan tullut... Ja mitä kaikkea surullista sitä joutuikaan kokemaan. Kuten torstaina muistolehdossa käydessämme pohdimme - piti mennä rakenneultraan, mutta päädyimmekin hautausmaalle...

Tuosta koulunaloituksesta - en tiedä miten teillä kerhot on järjestetty - mutta täällä ekaluokkalainen ilmoitti kesällä, että hän ei ip-kerhoon halua mennä. (on nähnyt ip-kerhoa viimeisen kaksi päiväkotivuotta ja se on varmaa näyttänyt hiukan aran eskarilaisen mielestä hurjalta) Nyt kertoo, että ip-kerho on kaikkein parasta mitä on. Ja koska ekaluokkalaisten päivät ovat  niin lyhyitä, täällä meidän pikkuisessa koulussamme erityisesti korostettiin sitä, että ip-kerhossa ne kaverisuhteet pidetään yllä kun koulupäivän aikana ehtii olla vain kaksi välituntia. Jos siis yhtään lohduttaa moinen.
Ja lisäksi tämä äidissä ihan todella kiinni ollut pikkuherra menee ja tulee ylpeänä itse koulusta (vaikka ei siis tarvitsisi, koska olen kotona) ja mm. käy kaupassa itse koska niin haluaa.

Ja lopulta ne itkut vähenevät. Ensin tulee päiviä ettei itke kuin kahdesti ja sitten kerran ja sitten ei ollenkaan. Ja lopulta pystyy puhumaan asiasta hyvin arkisesti ja jotenkin hyväksyy tämän osaksi omaa elämäänsä ja sen kulkua. Mutta kuten mieheni sanoi, emme me koskaan unohda.

Toivon todella, että olet voimissasi joulunajan ja saat ja ehdit nauttia lasten riemusta. Se on se mikä tekee joulun :)

Itkin varmaan jo omaa itsekkyyttänikin eilen kun surin tämän kaiken keskellä sitä menetettyä kesälomaani. Mutta ehkä se onkin sitten normaalia sellaistakin miettiä. Ja onhan se lapsiltakin pois -ovat taas koko kesän hoidossa kun miehen työkin on kesäpainotteista. Saavat yleensä pitää kesäloman vasta joskus syksyllä ja nämä pimeimmät ajat ovat sitten pakkolomalla. Onhan niillä tietenkin kavereita ja poikakin onneksi eskarivuoden jälkeen saa olla vielä kesän hoidossa.

Tunnesyöminen on mun ongelma, ei niinkään ruokahalun menetys. Tai ehkä sitä oikeaa ruokaa ei tee mieli, mutta suklaata kului kyllä eilenkin. Taisimpa sitten syödä viimeisen terveellisen ateriani hetkeksi aikaa sairaalassa ;) Eikun ostinhan mä tänään kaupasta lohta ja salaattiakin.

Maksalaatikkoa tein onneksi niin paljon, että riittää. Sitä ja pinaattilättyjä oon syönyt, että saisi tuon Hb:n nousemaan. Juu, taas yksi hyvä syy terveellisyyden varjolla syödä epäterveellistä ruokaa! Retaferiä löysin kaapista melkeen täyden liuskan ja tietysti C-vitamiinia ja puolukkaa tehostamaan raudan imeytymistä. Huimaus on vähentynyt, mutta aaveelta näytän vieläkin. Laitoin sentään hiukset tänään :)

Vähän valoisampi päivä, vaikka pihalla onkin pimeää ja synkkää. Ainoastaan hautakynttiläosastolla kaupassa meinasi olla itkussa pidättelemistä. Nyt onkin "lähellä ja kaukana olevien muistolle" -kiven juureen vietävänä kaksi kynttilää. Miehen isälle, joka on haudattu kauas ja nyt tälle meidän pienelle <3

Jouluaatto vietetty. Urheasti esitin iloista ja yritin olla "normaali".. Mummolassa siis oltiin. Kotimatkalla tulikin sitten itku. Huomenna pitäis palata "arkeen" ja mennä töihin... Enkä oo yhtään varma saanko pidettyä ihteni kasassa,  mutta pakkohan sinne töihin joskus on mennä. Ja nuo pyhälisät on kuitenkin aika tärkeitä kun muuten palkka ei päätä huimaa.

"Sä oot vielä nuori, sulla on vielä mahdollisuus" ja "luonto teki tehtävänsä". Lohdutukseksihan nämä oli tarkoitettu, mutta loukkasivat enemmän kuin mikään. Onhan mulla vielä mahdollisuuksia saada lapsia (ikää 31), mutta vaikka meille tulisi kymmenen lasta vielä niin ei muuta sitä tosiasiaa, että tämä vauva,  jota 17 viikkoa sisälläni kannoin, on kuollut. Eikä se ollut minulle pelkkä sikiö/epäkelpo yksilö,  vaan oma pieni rakas vauva, vaikka elikin vain hetken. Ehkä vika ei edes ollut vauvassa, kuten "luonto teki tehtävänsä" antaa ymmärtää. Ehkä vika onkin minusta, enkä pystynyt tarjoamaan vauvalle tarpeeksi hyvää ja turvallista elinympäristöä :(

Viikko mennyt. Nyt olis rv 18+0 vaan kun ei ole. Milloin tulee se päivä kun ei enää itketä?

Kunpa voisi pian alkaa yrittämään uutta vauvaa.. Jälkivuoto on jo loppunut eli periaatteessa kai seksiä vois harrastaa? Mieli ainakin tekis jo, halut on siis palanneet (raskausaikana kun mulla ei niitä juurikaan ole). Mutta sitten pitäis kai kuitenkin odottaa ne yhdet menkat? Pitäiskö siis nyt vielä käyttää kortsua tms jos nyt alkais jo "harjoittelemaan" tai tietääkö joku?

Töissä olo on ollut kai ihan hyvä juttu. Kaks päivää oon nyt ollu ja on ainakin vähän saanut muutakin ajateltavaa kuin oma napa, vaikka välillä on meinannut töissäkin tulla itku,  mutta työkaverit on olleet ihania. Oli varmasti hyvä päätös multa pyytää esimiestä jo etukäteen kertomaan tästä tapahtuneesta, ei ole tarvinnut kaikille kertoa erikseen, olis ollut liian ahdistavaa.

Niin, joulu tuntuu nostavan esiin tämän niin voimakkaana... Eräänäkin aamuna viime viikolla radiossa soinut Varpunen jouluaamuna sai sekä minut, että pojan itkemään. Tänä jouluna olen pyytänyt mieheltä, että kyseinen laulu ei mistään kuuluisi...

Nuo kommentit ovat karmeita - typeriä, tietämättömiä ja ajattelemattomia.. Vanhoilla Pesun (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php) sivuilla on tosi hyvä osio:
"Keskenmenon kokeneen ystävälle

Vältä seuraavia lausahduksia:

"No sehän oli vasta niin alussa"
"Eihän se edes ollut vauva vielä tossa vaiheessa"
"Sehän oli vaan pari solua noin aikasessa vaiheessa"
"Te ootte vielä nuoria, onhan teillä aikaa yrittää uudelleen"
"Parempihan se oli nyt kuin myöhemmin"
"Kyllä luonto poistaa vialliset"
"Teidän aika ei ollut vielä saada lapsia"
"Kyllä te vielä saatte tällasen koliikkivauvan itekin - haluutsä tän lainaksi pariks päiväksi?"
"Kyllä sulla nyt jo pitäis olla parempi olo"
"Kyllä mä tiedän miltä susta tuntuu" (silloin jos et ole itse vastaavaa kokenut)
"Kyllä se siitä nopeesti ohi menee"
"Älä itke"
"Aika parantaa"
"Se oli Jumalan tahto"

Tee mielummin jotain seuraavista:

Älä karta keskenmenon kokenutta.
Kuuntele. Kerro, että jos haluat puhua siitä niin kuuntelet.
Sano, että olet pahoillasi.
Lähetä kortti tms. osoittaaksesi että välität.

"
Kukaan muu, ei edes oma mies, voi ymmärtää miltä tuo kaikki tuntuu ja kuinka konkreettista se kaikki kuitenkin on. Pelkästään mieheni lausahdus siitä, että "kulunut vuosi on ollut meille tosi hyvä, saimmehan tammikuussa ihanan tyttären" - tuntui kaamealta. Kyllä saimme kokea maailman suloisimman asian ja tuo suloisuus muuttuu päivä päivältä suloisemmaksi, MUTTA ei vuosi ollut kokonaisuutena ollenkaan hyvä, sillä ei mene päivääkään etten muistaisi tuota pientä, jonka piti meille ensi vuonna syntyä. Jotenkin tuntui, että miehelle tuo ei enää olisikaan merkityksellistä. Vaikka hyvin tiedän, että keskenmeno on ja oli hänelle todella rankka ja ajatuksia herättävä kokemus ja varmasti todella merkityksellinen, mutta silti... Kukaan muu ei voi tietää miltä se tuntuu!

Jonakin päivänä kyllä tulee se päivä kun ei enää itke - varmasti, mutta ainakin minulla siihen meni useampi viikko. Ja sittenkin aina välillä on pala kurkussa. Ja sitten sitä lakkasi lopulta laskemasta viikkojakin, vaikka kyllä ne välillä mielessä käyvät, kun jotakin raskauteen liittyvää sattuu silmiin. Luulen, että vasta kun LA on ohi, tai uusi raskaus meneillään, lakkaa laskemasta.

Samoja ajatuksia sitä läpikäy: syyllisyyttä siitä, että oma keho on tavallaan pettänyt tuon lapsen - ei jaksanut, ei pystynyt kantamaan pientä loppuun asti.

Voin vain kuvitella kuinka tuskallista on juuri keskenmenon ja tuon kaiken kauheuden kokeneena koettaa nauttia joulusta tai jos ja kun pitää yrittää esittää sitä reipasta. Minä olin silloin sairaalassa keskiviikkona ja mieheni oli hautajaisissa oman sukunsa puolelta saman viikon lauantaina - itse ilmoitin tuolloin, että se on minulle liikaa ja jätin osaltani menemättä. Mutta, että samaan aikaan olisi pitänyt pyrkiä joulua järjestämään ja juhlimaan... Olet hurjan urhea!

Töihin menon suhteen ei kuitenkaan kannattane olla liian urhea (vaikka tiedän enemmän kuin hyvin miten jokainen penni merkitsee), mutta ihanaa, että on mennyt noin hyvin. Ja olet päässyt kokeilemaan ja, että siellä olo onkin ollut helpompaa kuin arvaakaan. Tai voisihan sitä käydä toisinkin, niin, ettei jaksa, pysty ja voi, ja silloin toivottavasti uskallat ja voit jättäytyä vielä hetkeksi pois tai voit muutoin järjestellä työt vaikka jotenkin "kevyemmin"...

Ohjehan on, että pitäisi odottaa yhdet kuukautiset, mutta kaiketi ihan vain siksi, että raskauden kesto on helpompi selvittää eikä tarvitse (kalliita) ylimääräisiä ultria. Mutta oma lääkärini on aina sanonut, että suoraan kun vuoto on päättynyt - ja, että nuo kuukautiset ovat niille "neuvolantädeille", mutta, että lääketieteellistä estettä ei ole ja keho ei raskaudu, jollei se ole mahdollista.
Me kyllä käytimme ensin, kun pahin vuoto oli päättynyt, kondomia, mutta on tässä nyt jo oltu ihan ilman ennen ja jälkeen jälkitarkastuksen.
On kyllä todella onnellista, että vuoto sinulla on jo loppunut, joten jotakin hyvää ainakin.

Minä menen maanantaina erikoislääkärille (yksityiselle) kuulemaan hänen mielipiteensä siitä, pitäisikö tässä ryhtyä testaamaan näitä arvoja ja/tai syödä mahdollisessa tulevassa raskaudessa (julkisen puolen suosittelemaa) kardio-aspirinia. Nyt tosin mietin myös sitä jaksaako tähän taas yhtä tolkutonta väsymystä, kireätä pinnaa, turvotusta, kokoaikaista kuvotusta, oksentelua, jännitystä, pelkoa, paniikkia... ja samalla hiukan peräti toivon, että nyt jo olisi tärpännyt <3

Olen miettinyt sellaista, että jos vain tällainen, sinun ja minun - keskustelu olisi ollut itselleni luettavissa silloin kun tuo tilanne oli todettu, akutti ja sitä eli sen keskellä, miten sitä olisikaan saanut tukea ajatuksilleen ja tunteilleen. Keskenmenon kokenut on kovin yksin!
Missään ei tunnu olevan kerrottuna sitä ajatusten ja tuntemusten kirjoa, jota käy läpi. Eikä sitä konkretiaa mitä oikeasti tapahtuu. Eikä aikajanaa siitä kuinka kauan toipuminen voikaan kestää ja miten siitä selviää.

Tästä on ollut kyllä mulle tosi paljon apua ja toivottavasti joku muukin saman kokenut löytäö tämän ketjun ja saa jotain lohdutusta itelleen. 

Mä oon sairaanhoitaja ammatiltani ja teen nyt töitä vanhusten parissa joten siinä ei ole sillä lailla helpotusta mahdollista saada, mutta toisaalta työ on sellaista, että siinä ei tarvitse/ehdi niin paljon miettiä.

Samaten mulla on tuo Varpunen jouluaamuna saanut ihan uudenlaisen merkityksen. Aluksi just pelkäsin, että jos se tulee radiosta, mutta kun lopulta sen kuulin, se olikin aika lohduttava. Sukupuolta en vielä tiedä, mutta koko raskauden ajan mulla oli sellainen poikaolo, eli ehkä se oli poika. Selvinnee aikanaan.

Työterveyshoitajalla kävin tuossa mittauttamassa Hb:n. Oli noussut yllättävän vähän, oli edelleenkin vain 112 (toki nuo pikamittarit ei oo ihan viimesen päälle luotettavia). Synnytyksen jälkeen mulla noud Hb paljon nopeammin, vaikka silloinkin oli nopea lasku kun menetin silloinkin lähes litran verta. Voisikoham tuohonkin vaikuttaa mieliala? Yhtä kaikki, kalpea kyllä olen, mutta ei ainakaan huimaa enää joten elimistö on varmaan alkanut tottua siihen matalampaan Hb:hen.

Tänä aamuna tunsin olevani jopa onnellinen kun tein tytön kanssa muffinseja -sai joulupukilta ihan oikeita leivonta-tarvikkeita (lasten sellaisia), mm. silikonisia muffinsivuokia ja pitihän niitä päästä testaamaan, vaikka kaapit pursuaa vielä jouluherkkujakin :)

Uusi raskaus tai sen mahdollisuus aiheuttaa myös varmasti monenlaisia tunteita ja varsinkin tälläisen jälkeen se pelko ja jännitys on ihan toisenlaista, vaikka tietysti normaalistikin pieni jännitys on. Sitä kamalaa alkuraskauden väsymystä en kyllä yhtään kaipaa, samoin oon nyt ollut lähes tyytyväinen siitä,  että kaikki kamalan hajuiset jutut ei enää olekaan kuin normaalin hajuisia. Pahoinvoinnilta mä oon säästynyt, mutta sitten esim. ilmavaivat ja närästys ovat olleet riesana (ekana mainittu alkuvaiheessa ja toinen koko raskauksien ajan). Monenlaista kuitenkin, mitä en välttämättä kaipaa, mutta ehkä kuitenkin vähän <3

Kyllä me myös varmaan unohdetaan se ehkäisy ihan alkuunsa ;) ja tekeehän tuota "läheisyyttä" mieli jo muutenkin kuin vauvan teko mielessä. Jostain syystä kun mulla on raskausaikana halut aina ihan nollassa ja mies raukkakin on ollut lähestulkoon selibaatissa monta viikkoa.

Jännä muuten, että tuota cardio-aspiriinia  (Primaspania) suositellaan noin niin kuin "varmuuden vuoksi". Sehän imeytyy istukan läpi eli myös sikiön veri ohenee. Vaikka mullakin kävi mielessä, että jos alkaisin ottaa 50 mg:sta varmuuden vuoksi, niin oon kuitenkin käsittänyt, että siinä pitäis oikeasti ottaa ne verikokeet ja sitten lääkärin toimesta hyvin tarkkaan punnita hyödyt ja haitat jos hyytymistekijöissä jotain vikaa. Monesti nykyään myös mielummin riskien takia nämä hyytymistekijä ongelmat hoidetaan Klexane tms. piikeillä, koska se ei imeydy sikiöön. Mut ehkä se lääkäri sitten tiesi mitä suositteli :)

Nämä on kuitenkin vaan sitä "tietoa" mitä mä oon saanut ja "koulukuntiakin" on tässä asiassakin varmaan yhtä paljon kuin lääkäreitäkin. Mitä niistä sitten uskot tai oot uskomatta?!

Mä ajattelin selättää tuon hyytymäriskin E-Epalla (siis sillä aidolla oikealla Tohtori Tolosen kalaöljyllä  -kaks kapselia päivässä). On yhtä tehokas kuin tuollainen ihan pieni määrä Primaspania, mutta siitä on sikiölle vain hyötyä :) Sitten tietenkin jos siitä huolimatta uudessa raskaudessa käy samoin, on pakko ottaa ne verikokeet ja jos on vikaa niin sitten niitä piikkejä pistelemään..

Jälkivuoto alkoi sitten uudestaan :/ No, kyllähän mä sitä ihmettelinkin kun kesti vaan about neljä päivää ja ihan sellasta pientä tuhnua. Liekö vaikuttanut se kun kävin eilen lenkillä? Tai tiedä tuota. Mutta näin nyt on..

No hitto, nyt vuotaa kyllä aika lailla kunnolla tai vastaa mulla varmaan n. toisen menkapäivän vuotoa. Siis menee vielä siihen kuukautisvuodon määritelmään. Kuumetta ei oo eikä kipua. Kai tämä on sitten normaalia? Jos ei huomenna oo vähentynyt nii kai mä sitte soittelen sinne osastolle? Tai oonko vaan hysteerinen? 

Illalla jo soitin osastolle kun panikoin niin.. Kätilö sieltä osastolta mua rauhoitteli ja niin vaan on taas vuoto hiipunut lähes pois. Oli ehkä joku kohdun suulle tms. jäänyt hyytymä joka nyt vaan kun olin aktiivisempi, lähti vuotamaan pois. Tai sitten jollain vain on tälläistä 3-4 viikkoakin. Jos ei tule hajua, kovaa kipua, kananmunan kokoisia hyytymiä, vuoto ei runsastu yli kuukautisvuodon tai jatkuu sen tasoisena päiviä,  eikä tule kuumetta niin kaikki on todennäköisesti hyvin. Ja nyt vaikuttaa taas normaalimmalta. 

Poika varmaan nyt jollain tavalla käsittelee tätä asiaa myös, koska puhuu kuolemasta eikä aina niin ajattelevaisesti tai kauniistikaan. Tänään tokaisi yhtäkkiä kesken jonkun pelin, että se on mummo, jonka pitäis kuolla.. ei oikein taida vielä ymmärtää. 

Sitä oon miettinyt paljon kun vietiin itsenäisyyspäivänä kynttilä miehen veljen ja mun mummon haudalle niin poika kysyi/totesi "eikö meillä ole kuin kaks hautausmaalla, pitäisi olla kolme!" Pahoitin jo siinä mieleni ja puhuttiin pojan kanssa asiasta. Vauvan oletin tietysti siinä vaiheessa olevan vielä kunnossa.. mutta toteutuiko pojan "toive"? Nyt meillä on hautausmaalla se kolme kunhan vauvan tuhkatkin on sinne aikoinaan siroteltu (toki eri hautausmaalle kuin missä nämä kaksi ovat). Periaatteessa neljäkin, koska miehen isä on haudattu Venäjälle. Siellä haudalla ei olla ikinä käyty niin kuin ei koko Venäjälläkään lasten aikana.

keskeytyneestä keskenmenostani on nyt kaksi kk. Sikiö oli ilmeisesti juuri menehtynyt, ehkä muutaman päivän sisällä, sillä se oli kasvanut edellisellä viikolla tehdystä ultrasta. Km havaittiin sikiöseulonnan yhteydessä (down-epäily) rv 13. Vaikka tässä tapauksessa oli valmistautunut siihen, että jotain voisi olla vialla, oli keskenmeno suuri suru. Ehkä varsinkin siksi, että tämä oli ensimmäinen raskauteni. Suru on kuitenkin helpottanut ajan myötä.

Onneksi pääsin sairaalaan lääkkeelliseen tyhjennykseen kkm toteamisesta seuraavana päivänä. Edellisenä päivänä annettiin Mifegyne-lääke ja sairaalassa Cytotecia. Sanoivat, että viisi voidaan maksimissaan antaa päivän aikana, muistaakseni kolmen tunnin välein. Mies sai olla mukana sairaalassa ja saimme oman huoneen. Sen jälkeen kun alkoi tulla vuotoa, piti vessassa käydessä käyttää metalliastiaa eli portatiivia. Pilleri alkoi vaikuttaa noin parin tunnin päästä ottamisesta, mutta yhteensä jouduin ottamaan pillereitä neljä kertaa. Minulla oli oma kätilö, jonka sai kutsua paikalle tarvittaessa. Kaikki kätilöt olivat tosi mukavia ja myötätuntoisia. Lääkäriä en nähnyt koko sairaalassaoloaikana. Kipulääkkeitä oli tarjolla riittävästi ja minulle jopa ylikin, en ottanut kaikkia tarjottuja. Myös ne lämpötyynyt olivat hyviä kipuihin, jotka minulla olivat lähinnä menkkakipujen tyyppisiä alavatsakipuja. Eniten kipua tuntui lopuksi kohdun supistellessa takaisin omaan mittaansa.

Kätilöistä yksi sanoi moneen kertaa, että mene vaan kävelemään, jos pystyt, kun vaikutat niin hyväkuntoiselta. Sanoivat liikkumisen edistävän tapahtumia. Ilmeisesti hyväkuntoisuus tarkoitti tässä tapauksessa, että pystyin kävelemään / istumaan, enkä esim. maannut sängyssä. Saimme nähdä sikiön. Ensin olimme ajatelleet, ettemme haluaisi, mutta kätilö sanoi, että suurin osa haluaa ja ihmiset ovat kokeneet sen hyväksi. Pääsimme kotiin myöhään samana iltana.

Minulle sanottiin, että jälkitarkastuksesta voin kysyä omasta tk:sta. Siellä he eivät tienneet asiasta, eivätkä liioin neuvolassakaan. Oli inhottavaa soitella eri paikkoihin, kun siellä kukaan ei tuntunut tietävän mitään. Onneksi loppujen lopuksi sain puhua asiallisen henkilön kanssa ja selvisi, että "jälkitarkastus" on vain virtsa- ja verikoetesti, jossa katsotaan, onko veressä vielä raskaushormonia.

Jälkivuotoa tuli noin kolme neljä viikkoa, lopuksi aika vähän, kunnes alkoivat mielestäni kuukautiset. Kun ne olivat kestäneet jo kaksi viikkoa ja olleet lopuksi muutaman päivän erittäin runsaat ja mukana paljon hyytymiä, soitin päivystykseen. Sieltä neuvottiin seurailemaan vielä tilannetta. Soitin uudelleen seur. pv, kun vuotoa tuli yhä paljon. Pääsin päivystykseen. Siellä lääkäri huomasi ultratessa, että kohdussa oli vielä raskausmateriaalia isohko pala. Pääsin seuraavana päivänä nukutuksessa tehtävään tähystykseen, jossa loppu raskausmateriaali poistettiin. Kotiin pääsi samana päivänä. Hb ehti tippua aika alas, kun vuotoa tuli sen verran paljon, joten yritän nyt nostella sitä. Jälleen pitää odottaa yhdet kuukautiset, joiden pitäisi tulla kk päästä tähystyksestä ja sitten voi taas yrittää.

Kiitos Macaron kun jaoit kokemuksesi. Halaus <3 

Todella raskas varmasti henkisesyi tuollainen "pitkittynyt" keskenmeno, kun kuukautisetkaan eivät olleetkaan kuukautiset vaan nekin vain muistutus kuolleesta vauvasta ja siitä menetyksestä :(  Mutta me noustaan vielä tästä ja jatketaan eteenpäin onhan meillä aina pikkuiset enkelit mukanamme :)

Kiitos Blackpanther! <3

Hyvää uutta vuotta ja toivotaan meille kaikille onnea tällä saralla ensi vuonna! :)