Elokuva/tv sarja joka pelästytti sinut lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruohometsän kansa

Lapsena toi oli itselleni vain surullista. En pelännyt.

Jännää kuvitella, kuinka erilaisia mieliä on.

Ei jumpe, sekoitin tuon

Kaukametsän pa ko laisiin.

Aikuis-iällä vasta näin tuon Ruohometsän kansan ja aivan hirveä elokuva oli. Jos olisin nähnyt tuon lapsena niin aivan kauheat traumat olisi itselleni jääneet siitä.

Hiidenvirta. Hyi hitto!

Vierailija kirjoitti:

Mikä oli tämä lauantai-illan ohjelma, jossa oli Pentti Siimes ja Ritva Valkama. Joskus 80-luvun alkupuolella. Kerran sen aikana tv-kuuluttajan kuuluttaessa, iskeytyi pöytään kirves, sitä pelästyin kunnolla.

Sarja lienee ollut Parempi myöhään. En ollut sarjan pyöressä vielä syntynyt, mutta jälkeenpäin katsottu sarja joko Youtubesta tai Dvd:ltä. Noissa ainakin oli kuuluttajasketsejä. Yhdessä kuuluttaja sanoi, että seuraava juttumme saattaa säikäyttää katsojia jolloin tämä kuuluttaja ykskaks huusi kameralle. Tuolloin itsekin säpsähdin.  

60-luvun lapselta Pidättekö ostereista ja pakastimesta löytynyt ruumis veivät ihon kananlihalle

Uinu uinu lemmikkini, se ihan ensimmäinen. Olin alle kouluikäinen sen katsoessani, enkä viikkokausiin uskaltanut kävellä kovin lähellä sänkyäni, saatikka istua sängyllä niin, että jalat oli maassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riihalan valtias, kotimainen mustavalkoelokuva vuodelta 1956. Olin n. 12-13-vuotias, kun kerran iltapäivällä olin yksin kotona ja katselin sitä tv:stä. Näin sen silloin ensimmäistä kertaa.  

Elokuvassa Riihalan emäntä, joka eli onnettomassa avioliitossa, sai kerran saunaa lämmittäessään ajatuksen, että sulkisi kiukaan pellin tahallaan liian aikaisin ja näin aiheuttaisi miehelleen häkämyrkytyksen, kun tämä saunoisi. Tuossa kohtauksessa emännän kasvot oli onnistuttu tekemään valon ja varjojen avulla hyvin pelottavan näköisiksi, ja ääni taustalla kuiskaili todella aavemaisesti: " Hän saa kuolla  häkään, häkään, häkääään..."

Rupesin kovasti pelkäämään, ja rauhoituin vasta, kun veljeni tuli koulusta kotiin, eikä minun enää tarvinnut olla yksin.  

 

Aikuisena olen katsonut saman elokuvan useamman kerran, eikä tuo kohtaus enää pelota.

Mulle on myös jäänyt vahva muistijälki tuosta "häkään-häkään-häkääään"-hokemasta. Oli kyllä todella pelottava.

Muistan tuon.

Joku toinenkin kotimainen elokuva oli pelottava, mies sauvoo veneellä joessa ja joen pinnassa nauraa miehen kasvot(oli kai aiemmin tapoanut hänet?) Sauvoja pelästyy ja pudottaa sauvoimensa ja ajautuu koskeen hukkuen.

Olikohan joku Tulion paatos?

Linnut vieläkin säikähdän lintu laumoja

Joskus lapsena 80-luvulla näin päiväsaikaan telkkarista tulleen piirretyn, jossa kuvattiin ydinpommin aiheuttamaa tuhoa. Pommi räjähti, ja ilmanpaine vei ensin ihmisiltä vaatteet, lopulta kaikki luhistui. Loppukohtauksessa ns. kasan päällimmäiseksi jäi aiemmin äitinsä sylissä ollut pieni lapsi, jonka kasvot olivat enää veristä mössöä. Jäi mieleen ja vieläkin itkettää pelkkä ajatus. Kylmän sodan aikana lapsuuttaan viettäneille on varmaan monille jäänyt takaraivoon ydinsodan pelko. 

Joku leffa, jossa ihmisiä oli arkuissa ja syttyi tulipalo ja ne paloi sinne. En muista nimeä, enkä varmaan tuota juontakaan ihan varmasti.

E.T. Näin painajaisia vuosia lapsena tästä tän nähtyäni. Äitini mielestä et oli söpö ja katsoimme sen kun olin ala-asteella, leffan jälkeen pelkäsin että et tulee

Sängyn alta tai seisoo lelujeni joukossa enkä uskaltanut edes pissalla käydä yöllä, vaan aloin myös yö kastelemaan housuihini jos ei joku sattunut huudostani tullut viemään vessaan pimeydessä. Pissasin siis mielummin housuuni koska pelkäsin. Tälläistä jotkut leffat saavat aikaan ja leffoissa ikärajat! Minusta E.T ei todellakaan ollut ”söpö”.. nyt kun jälkikäteen ajattelee vasn suorastaan lasta traumatisoiva ufo kenet liitin oikeeseen maailmaan

Vierailija kirjoitti:

E.T. Näin painajaisia vuosia lapsena tästä tän nähtyäni. Äitini mielestä et oli söpö ja katsoimme sen kun olin ala-asteella, leffan jälkeen pelkäsin että et tulee

Sängyn alta tai seisoo lelujeni joukossa enkä uskaltanut edes pissalla käydä yöllä, vaan aloin myös yö kastelemaan housuihini jos ei joku sattunut huudostani tullut viemään vessaan pimeydessä. Pissasin siis mielummin housuuni koska pelkäsin. Tälläistä jotkut leffat saavat aikaan ja leffoissa ikärajat! Minusta E.T ei todellakaan ollut ”söpö”.. nyt kun jälkikäteen ajattelee vasn suorastaan lasta traumatisoiva ufo kenet liitin oikeeseen maailmaan

Joo ja se E.T : n käsi tuli jostain sängyn alta 🤏🏿🌕

Paranormal activity

Pelkäsin Muumien sitä noitaa joka asui metsässä että mitä se voi tehdä ja pelotti. Mörkö ei ollut niin pelottava mutta Noita oli

Vierailija kirjoitti:

Joskus lapsena 80-luvulla näin päiväsaikaan telkkarista tulleen piirretyn, jossa kuvattiin ydinpommin aiheuttamaa tuhoa. Pommi räjähti, ja ilmanpaine vei ensin ihmisiltä vaatteet, lopulta kaikki luhistui. Loppukohtauksessa ns. kasan päällimmäiseksi jäi aiemmin äitinsä sylissä ollut pieni lapsi, jonka kasvot olivat enää veristä mössöä. Jäi mieleen ja vieläkin itkettää pelkkä ajatus. Kylmän sodan aikana lapsuuttaan viettäneille on varmaan monille jäänyt takaraivoon ydinsodan pelko. 

"Suosittelen" katsomaan youtubesta sellaisen leffan kuin Day After. Katso se ensimmäiseksi, sillä se on helpompi kuin seuraava leffa, Threads.

Day after on elokuva, jossa kaikki kääntyy hollywoodilaisittain hyväksi. Threads on BBC dokumentti. Suosittelen katsomaan Threadsin jälkeen tullen keskusteluosionkin, jos englannintaitoa on.

Threads on se leffa, joka pilasi kokonaisen sukupolven ja sai ihmiset kaduille vaatimaan ydinaseiden täyskieltoa, joten elokuvan merkitystä ei voi vähätellä vieläkään vaikka efektit ovat 80 luvun alun torsoa tekniikkaa! Suosittelen oikeasti katsomaan sen vasta Day Afterin jälkeen koska siitä puuttuu kaikenlainen länsipropaganda ja se on varsin kiinnostava tarkasteltava kuinka amerikkalaiset näkivät tulevaisuuden ja kuinka taas länsieurooppa sen näki.

Koko lapsuuteni ja nuoruuteni meni pilalle sen jälkeen kun olin erehtynyt lapsena katsomaan Threadsin. Elokuva tuli silloin kun olin vasta noin 5-6 vuotias. Seuraavina öinä kysyin vanhemmilta, nukkuessani heidän välissään, että milloin ydinsota alkaa. Vielä yläasteikäisenä rukoilin ettei ydinpommeja pudotettaisi sinä yönä, ja samaan aikaan katselin ikkunasta ja kuvittelin öisen metsänrajan takaa nousevan kirkkaita välähdyksiä ja sienipilviä ja laskin milloin paineaalto tuhoaisi kaiken ja estäisikö pieni mäki talomme tuhon.

Hieman aikuisempana, pelot lievittyivät aavistuksen, ja aloin tutustua enemmän aiheeseen. 00-luvulla kirjoitin useita novelleja ydinsodan tuhosta ja selviytymisestä, ja tilasin esimerkiksi yliopistojen tekemiä tutkimuksia ydinsodan jälkeisestä maailmasta, ihmisten reaktioista ja selviytymisstrategioista, kuin myös tutkimuksia eri räjäytyksistä jne. Varmaan tällä yritin terapoida itseäni. Tämä tutustuminen alkoi sen jälkeen kun olin nähnyt televisiosta "Atomipommi"-elokuvan.

Yhä edelleen, jos vierailen esimerkiksi kylmän sodan aikaisissa bunkkereissa, tai vaikkapa ihan esimerkiksi oman kerrostaloni alla olevassa väestönsuojassa, tuo ahdistus/kiinnostus puskee hyvin voimakkaana esille. Mutta vaikka aihe kiinnostaakin, siitä huolimatta ahdistus on vahvempaa. Joskus takavuosina Teemalta tuli suomalainen ydinsotadokumentti, laskeuma, jossa ihmisiä neuvottiin kuinka toimia jos pommi tippuisi. Se oli aika kesyä, suomalaiseen tapaan, kun venäläisiä ei ihan suoraan uskallettu nimetä pommien tiputtajiksi.

Teemalta tuli samalla myös Hiroshiman kauhuista kertova japanilaisdokumentti, jossa selviytyneet kertoivat sen päivän kokemuksista. Siinä eräs nainen kertoi kuinka hänen äitinsä oli jäänyt palavan kattoparrun alle, ja aneli lastaan vetämään hänet pois sieltä, mutta lapsi ei jaksanut ja liekkien kuumuuden vuoksi joutui pakenemaan ulos ja ulkopuolella kuuntelemaan kunnes äidin huudot lakkasivat. Hän oli päätynyt myös jonkun sotilaan ottamaan kuvaan, jossa ihmiset odottelivat sillalla, ihonriekaleet roikkuen, sotilaiden levittäessä jonkinlaista ihovoidetta kärsiville, ja tajuamatta että vedessä oli ihmisiä jotka olivat yrittäneet pelastautua mutta kuolleet sinne. Mutta kauhut eivät loppuneet vieläkään siihen, vaan hän kertoi kuinka oli ollut niin heikko, että oli jonkun sillan alla janoissaan, mutta kykenemättä enää liikkumaan, katsellut kun muut parempi kuntoiset olivat lopulta kuivuneina saaneet sadetta, joka oli ollut mustaa ja erittäin radioaktiivista. Ihmiset olivat sitä janoissaan juoneet, tietämättä sen olevan tappavan vaarallista. Seuraavana päivänä suurin osa ihmisistä jotka olivat ensin selviytyneet pommista ja päässeet jonkinlaiseen turvaan, olivat kuolleet säteilymyrkytykseen.

Vasta tuossa 2013 löysin Threadsin vahingossa youtubesta ja katsoin sen toistamiseen ja sain helpotuksen.

Day after on ihan hollywood nössökamaa sen rinnalla millaisen trauman Threads aiheutti.

Muistan myös tuon Peppi Pitkätossun heiluttamassa irtokättä, pelästyin sitä.

Toinen oli missä Peppi hyppää kalliolta alas ja se pudotus on pitkä ja samaan aikaan Peppi iloisesti heiluttaa käsiään niinkuin lentäisi.

Niin ja Muumipeikon painajainen missä Nuuskamuikkunen hyppää alas lentohärvelistä! Se ahdistaa nyt aikuisenakin.

Vähän ohi ketjun otsikon, anteeksi mutta tuolloin parivuotias poikani pelkäsi Passions-sarjan nukkea niin että en voinut katsoa sarjaa :O

Jouko Turkan Seitsemän veljestä. Enemmän ehkä vaan inhotti ja iljetti kun näytetään oikein lähikuvia itkevistä ja kuolaavista miehistä. 

Yöjutut, Panssaripartio noin 5-6 vuotiaana ja Mogadugun valtiaat kun siinä kävi pari panolla verhon takana ja kuului ähkitää enkä ymmärtänyt mitä tekivät, vasta nyt jälkeenpäin, ymmärin, että naivathan ne ja oikein kovaa ja ehkä oli ei- sallittuakin, en tiedä. Olin alle 10 vuotta tai jotain sinne päin.

Safiiri ja Teräs! Kapteeni Nemo! Nää 70-luvulta.

Safiirin ja Teräksen se alku, missä se verkko ikään kuin palaa pois ja se miesääni kertoo niiden kaikkien aineiden nimet. Sitä katsottiin veljen kanssa sohvan takaa. Muistajat kyllä muistaa mitä tarkoitan.