Lue keskustelun säännöt.
Okt lapsuuden viettänyt. Olisitko viihtynyt lapsena kerrostaloasunnossa?
Kommentit (49)
Olisin. Olennaisempaa on asumisympäristö laajemmin, onko sopivia leikki- ja oleskelupaikkoja ymv. lapsille & nuorille ja millainen ympäristö muutoin on esim. turvallisuuden näkökulmasta. Harvemmin lapsena tuli kenenkään omalla takapihalla leikttyä, vaan leikittiin lähimetsässä, pelattiin urheilukentällä ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin. Helsingin Punavuoressa. Ihana lapsuus oli.
Asuin kerrostalossa ja vähän säälin niitä jotka asui omakotitaloissa. Meillä oli iso lauma kavereita pihassa aina.
Mistä minä sen tietäisin?
Olin vauvasta asti asunut ja elänyt aina omakotitalossa, leikkinyt oman kodin suojatussa pihassa, kukaan ei koskaan kiusannut, eikä huudellut eikä tullut kieltämään mistään.
En minä tiedä, millaista olisi ollut elää ja asua kerrostalossa, jossa ei ollut omaa pihaa eikä aina omaa saunakaan.
Noista kerrostalojen kielteisistä puolista olen kuullut vain ystäviltä jälkeen päin.
Ja mitä niistä olen kuullut, niin sen pohjalta olen tosi iloinen ja onnellinen, että olen saanut viettää lapsuuden ja nuoruuden vanhempieni omakotitalossa.
Vahvasti epäilen, etten todellakaan olisi viihtynyt. Ihan sillä perusteella, että muutimme miehen kanssa lapsuudenkodeistamme pariksi vuodeksi kerrostaloon ja inhottiin sitä molemmat. Nyt omakotitalossa pienessä kylässä ja elämä on mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahvasti epäilen, etten todellakaan olisi viihtynyt. Ihan sillä perusteella, että muutimme miehen kanssa lapsuudenkodeistamme pariksi vuodeksi kerrostaloon ja inhottiin sitä molemmat. Nyt omakotitalossa pienessä kylässä ja elämä on mukavaa.
Lapset välittää vähän eri asioista kuin aikuiset. Meillä esim oli kerran viikossa saunavuoro ja se oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Itselleni oli merkitystä lähinnä sillä että oli kaverit lähellä. Talkkarille tehtiin kiusaa. Kytättiin hulluimpia naapureita. Lapsille se on hupia mikä aikuista ärsyttää.
Asuin sekä kerros- että omakotitalossa. Kerrostalossa oli kyllä enemmän kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin omakotitalossa koko lapsuuteni ja 17-vuotiaana muutin omilleni vuokralle kerrostaloon. Monta vuotta meni kärvistellessä kamalissa vuokrakämpissä ja koko sen ajan unelmoin omakotitalosta. Vuosi sitten haaveeni toteutui ja nautin jälleen elämästä. Mun kaltaiselle pienestä pitäen omakotitalon hommiin tottuneelle kerrostaloasuminen oli kamalaa.
Olisin varmaan. Naapurit eivät tosin olisi viihtyneet, koska olin ihan älytön kiljuja lapsena 🙄 Onneksi asuttiin vielä hiukan syrjemmässä, niin ei kenenkään viattoman naapurin elämä minun takiani häiriintynyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi viihtynyt kerrostaloalueella. Kotipihalla meillä oli keinut, kiipeilyteline, hiekkalaatikko, puumaja, marjapensaita, omenapuita, talvella lumilinnat, pulkkamäki (rinnetontin etu), omaa pihaa tuli hiihdettyä ympäri. Naapurustossa oli paljon saman ikäisiä (+-1-2v) lapsia, joten leikkikavereita oli aina.
Asuin 5kk remonttievakossa kerrostalossa aikuisiällä ja se oli ihan kamalaa.
Ei ole omakotitalon voittanutta.
Vierailija kirjoitti:
Asuin sekä kerros- että omakotitalossa. Kerrostalossa oli kyllä enemmän kavereita.
Juurikin näin. Ap ei voi tietää miten olisi viihtynyt, kun ei ole lapsuutta kerrostalossa kokenut. Kavereita löytyi joka päivä. Ja pihassa oli keinut ja kiipeily telineet, joita ei oman talon pihasta löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä minä sen tietäisin?
Olin vauvasta asti asunut ja elänyt aina omakotitalossa, leikkinyt oman kodin suojatussa pihassa, kukaan ei koskaan kiusannut, eikä huudellut eikä tullut kieltämään mistään.
En minä tiedä, millaista olisi ollut elää ja asua kerrostalossa, jossa ei ollut omaa pihaa eikä aina omaa saunakaan.
Noista kerrostalojen kielteisistä puolista olen kuullut vain ystäviltä jälkeen päin.
Ja mitä niistä olen kuullut, niin sen pohjalta olen tosi iloinen ja onnellinen, että olen saanut viettää lapsuuden ja nuoruuden vanhempieni omakotitalossa.
Hienoa, että ihmiset muuttotappioeleillakin voivat olla onnellisia. 👍
Olisin viihtynyt vaikka yksiössä jos ei olisi tarvinnut sietää väkivaltaista alkkis-isää. Kavereitakin olisi varmaan ollut eri tavalla, asuttiin syrjässä eikä monen kilometrin säteellä ollut leikkikavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrostalossa asumisen tähtihetkiä oli aina ne kun taloon muutti uusi perhe. Yhdellä sellaisella kerralla siihen muutti tosi söpö poika ja siitä tulikin sitten ensirakkaus.
Ajatus kerrostalosta lapsen asuntona tuntui mahdottomalta ja pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuin sekä kerros- että omakotitalossa. Kerrostalossa oli kyllä enemmän kavereita.
Juurikin näin. Ap ei voi tietää miten olisi viihtynyt, kun ei ole lapsuutta kerrostalossa kokenut. Kavereita löytyi joka päivä. Ja pihassa oli keinut ja kiipeily telineet, joita ei oman talon pihasta löytynyt.
Ja meillä oli lähellä iso metsä jossa temmeltää ja rakentaa majoja, pulkkamäkikin löytyi lähistöltä, samoin puroja joissa uittaa veneitä jne.
Olisin, sillä siellä olisi varmasti ollut edes yksi kaveri. Asuin alueella, jossa asui vain eläkeläisiä. Lähin koulukaveri asui parin kilometrin päässä eikä minua päästetty sinne eikä kaverit saaneet tulla meille. Olin hyvin yksinäinen ala-asteikäisenä.
No lapsuuteni kun vietin keräten mansikoita ja nostaen perunaa omalta maalta niin tämä kerrostaloasuminen tuntuu hiton rajoittavalta. Koen, että olisin jäänyt paljosta paitsi jos olisin asunut lapsuuteni kerrostalossa.
Vierailija kirjoitti:
Ajatus kerrostalosta lapsen asuntona tuntui mahdottomalta ja pahalta.
Miksi?
Asuin lapsena kerros-, rivi- ja omakotitalossa. Aivan yhdentekevä asia lapsuuteni kannalta. Aloittaja on vain ennakkoluuloinen hölmö.