Lapsiperheelle ei myyty lastenelokuvaa, myyjän vastuu??
Helin yritti ostaa nuorelle pojalleen lastenelokuvaa, mutta kaupan kassa sieppasi elokuvan pojan kädestä, koska poika oli nuorempi kuin mitä elokuvan ikäraja salli.
4-vuotias poika säikähti tilannetta pahasti, ja tilanne aiheutti kovasti pahaa mieltä. Mikään ei kuitenkaan auttanut, sillä kaupan kassa ei suostunut myymään alle 7-vuotiailta kiellettyä elokuvaa lapsiperheelle, koska se olisi voinut joutua liian nuoren katsojan käsiin.
Mitään varsinaista lakia asiasta ei kuitenkaan ole olemassa. Esimerkiksi elokuvateattereissa on kolmen vuoden ikäjousto eli 4-vuotiaat saavat käydä katsomassa alle 7-vuotiailta kiellettyä elokuvaa aikuisen seurassa.
- Ostin toisen elokuvan tilalle, mutta paha mielihän siitä tuli, kun elokuva ei ollutkaan se, minkä hän oli itse valinnut Maria Helin kertoo Iltalehdelle.
HOK-Elannon laatu- ja ympäristöpäällikön Satu Kattilamäen mukaan Prisman myyjä toimi kuitenkin tilanteessa kaikesta huolimatta oikein. Prismoissa noudatetaan Päivittäistavarakauppa PTY ry:n laatimaa ikärajaopasta.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 19:37"]
Entäs jos äiti olisikin ostanut leffan itselleen mutta lapsi vain piti sitä kädessään?
Entä jos minä haluan ostaa K18-elokuvan kun lapsi on mukana? Voidaanko myynti evätä koska elokuva voi päätyä alaikäisen saataville?
[/quote]
Me käytiin juuri ostamassa tytön kanssa isolle veljelle k16 pelejä. Isoveli on 17v mutta pikkusisko 13v. Pikkusisko oli matkassa valitsemassa, koska tietää, mistä isoveli tykkää.
Onneksi ei ollut niin nipoa myyjää, kuin tämä prisman kassa, että ei olisi myynyt, koska oli matkassa alle 16v. Ja taisi jopa olla niin, että tyttö jopa otti sen hyllystä ja antoi minulle ja sanoi, että tämän se haluaa.
Sehän olisi myyjä voinut käydä repimässä pelin pois tytön kädestä
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 19:42"]
Kyllä on taas pitänyt olla julkisuuden kipiä, että tästä pitänyt lehteen saada juttukin. Ihme, kun kukaan 16-vuotiaan VillePetterin äiti ole tullut julkisuuteen itkemään, että kun hänen pojalleen ei myyty naapurin siwasta kaljaa ja tupakkaa.
[/quote]
Mutta ei saisi myydä äidille edes olutta tai tupakkaa, jos on lapsi mukana??!!
Montako kertaa olette sitten rikkoneet lakia ja ostaneet saunakaljat ja lapsi mukana?
Ainakin kirjastot taitavat yleisesti noudattaa sellaista linjaa, että lapsi voi lainata ikärajallisen elokuvan vanhempansa luvalla, siis vanhemman ollessa mukana.
Tuo tapaus on mielestäni todella outo, että myyjä nappasi dvd:n lapsen kädestä. Olisiko myyjä myynyt elokuvan, jos se ei olisi ollut lapsen kädessä? Vanhemmathan joka tapauksessa olisivat maksaneet dvd-levyn ja muutenkin viime kädessä päättävät, mitä elokuvia lapset saavat katsoa.
Myyjä toimi oikein. Sain juuri ikärajapassin, koska myyjillä pitää nykyään löytyä sellainen.
Myyjän pitää arvioida tilanne. Jos myyjä edes EPÄILEE ostajan "diilavan" pelejä/leffoja/ tupakkaa ym. Alle ikärajan, niin myyjän on kieltäydyttävä myymästä tuotetta.
Jos menet alkoon vauvan kanssa ja ostat viinaa niin ei vauvalta tietenkään odoteta papereita ja myyjä myy. mutta jos menet alkoon kaveriporukalla niin myyjän on kysyttävä paperit koko porukala, jos on pieninkään epäilys, että juoma päätyy alaikäiselle.
Kaupoissa käy ikäänkuin mystery shoppereita , jotka tekevät pistokokeita. Jos myyjä ei kysy papereita nuorelta näyttävältä, niin rangaistukssena voi nPsahtaa myyntikielto tai vähintään varoitus työntekijälle.
Anteeksi 16 sekava kirjotus ja virheet. Kirjoitan kännykällä. Niin siis opiskelin juuri noita asioita ja välillä kyllä iitseäkin joku kohta vähän hymyilytti. Myyjälle vaan voi tulla kovin kalliiksi jos poikkeaa määrätyistä toimintamalleista.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 19:48"]
Myyjä on noudattanut työnantajansa sääntöjä, turha häntä on tästä syyllistää. Prisma on tehnyt päätöksen noudattaa ikäraja*suosituksia* (ei -lakia), ja sen mukaan eletään.
"Sieppasi kädestä" kuulostaa aika dramaattiselta ilmapallokeissiltä, mutta eiköhän myyjä tuossa ole vain ilmoittanut, ettei myy leffaa koska kauppa noudattaa suosituksia.
[/quote]
Eli leffa jätettiin myymättä, koska mukana oli "alaikäinen". Maksajana eli ostajana olisi ollut äiti eli leffaa ei olisi myyty lapselle. Entäs jos leffa olisi mennyt synttärilahjaksi vaikkapa isommalle sisarukselle?
Aletaanko nyt sitten käyttää samaa taktiikkaa tupakkaa, alkoholiin, energiajuomiin ja tulentekovälineisiin? Koska mukana on alaikäinen, voivat tuotteet päätyä heille eli kieltäydytään myymästä vaikka ostaja on täysi-ikäinen.