Onko haikaranpesä parempi paikka synnyttää kuin tavallinen synnäri?

Poikamme syntyi reilu vuosi sitten tuolla, eikä siis kokemusta tavallisesta synnäristä/osastosta.

Haikaranpesäänhän haetaan toisen ultran jälkeen ja sinne ei siis välttämättä pääse, jos H-hetkellä paikka täynnä.

Meillä kävi tuuri ja pääsimme ja sain oikeen valita huoneenkin. Olin toivonut vesisynnytystä ja sain allashuoneen (kivuissani olin niin onnellinen kun pääsin altaaseen). Olin jo 6 cm auki kun pääsimme sairaalaan ja odoteltiin tilanteen etenemistä. Kätilö kävi vain silloin tällöin eli olimme aika omillamme. Painoin aina punaista nappia kun tarvitsin kysyä jotain. Sitten puhkaistiin kalvot ja ja poika oli kakannut lapsiveteen joten en saanut synnyttää sitten veteen mutta hyvin meni sängylläkin synnytys. Ensisynnyttäjänä olin todella tyytyväinen koko synnytykseen ja se meni jotenkin niin hyvin. Osastolla olimme 2 pv ja jo alle 2 vrk olivat passittamassa kotia eli ihmettelin vähän miten nopeasti.

Osastolla viihdyimme hyvin,oli ihana saada perhehuone, vieraita sai käydä koko päivän eikä vierailuaikoja, mies osallistui heti alussa jo todella paljon ja lapsi oli vierihoidossa.

Poika ei suostunut tissille koko ensimmäiseen päivään ja huoli nousi, pelko imetyksen alkuvaiheista askarrutti. Ilmeisesti kurkku ja suu oli kipeä, kun jouduttiin imemään lapsivettä letkulla (tilanteessa tuli kiire ja kätilöt, hoitaja ja lastenlääkäri toimivat tod. nopeasti etten kerennyt kuin vähän säikähtämään).

En saanut nuorilta kätilöiltä apua imetysopastukseen mutta vanhempi kätilö myöhemmin auttoi ja oli ystävällinen. Sanoivat että jos ongelmia alkaa liikaa esiintyä osastolla, heidän on siiirrettävä tavalliselle osastolle, koska henkilökunnan määrä ja laskettu minimiin (haikaranpesän ideana omatoiminen synnytys ja itsenäisyys, apua annetaan tarvittaessa), varsinkin yöllä. Yöllä hermostuin kun poika ei edelleenkään syönyt ja pyysin heti maitoa ja antoivat armosta vähän maitoa! Sitten imemättömyyden syyksi diagnosoin että keuhkoissa oli vielä lapsivettä ja muutenkin tukkoinen, silmät ja kaikki rähmi kovasti, pyysin suolaliuostippoja mutta eivät antaneet. Kun pyysin kolmannen kerran, antoivat pullon ja se auttoi. Imetys lähtikin hyvin käyntiin ja kotona jatkuin seuraavat 10kk hyvin:) Mutta muuten haikaranpesästä hyvät kokemukset. Ja varmasti jo synnyttäneenä ja lapsia hoitaneen tiedät tavallaan mitä tuleman pitää:) Tsemmpiä!!

Niin ja yliaikaiset ja alle rv 37 ei pääse synnyttämään sinne+raskaus täytynyt edetä muutenkin normaalisti

Hei!



Olin innoissani kun pääsimme synnyttämään poikaamme toukokuussa -05 Haikaranpesään...mutta nyt toista odottaessa en halua sinne. Tässä lyhyen ytimekkäästi pääasia vain, kun en ehdi pitkästi kirjoittamaan.



Meillä kävi huono tuuri ja saimme mielestämme huonon kätilön. Synnytin hätäsektiolla 2 h ponnistamisen jälkeen terveen pojan, mutta suurin harmitus tuli jälkikäteen kun tajusin, että kätilömme ei jostain syystä tehnyt mitään, vaikka laitteet ilmoittivat vauvamme hätää kahdesti ponnistusvaiheen aikana. Kätilömme saikin sanomista lääkäriltä jo synnytyksen aikana. Muutenkin hän oli tosiaan paljon poissa huoneesta ja jotenkin poissaoleva eikä juuri keskustellut kanssamme synnytyksen kulusta vaan kaikki täytyi itse kysyä, esim. pyynnöstäni hän mittasi avautumisvaiheen, joka silloin oli jo 10 cm. Lieneekö huono päivä hänellä vai eikö työt vain maistuneet...olimme vielä ainoat synnyttäjät koko osastolla sinä yönä.



Ensisynnyttäjälle suosittelisin ehkä tavallista osastoa, jossa henkilökunnan mitoitus yms. asiat ovat hieman toisenlaiset. Haikaranpesässä on mm. tuo itsenäinen toiminta aatteena ja ensisynnyttäjä tarvitsee hitusen enemmän ohjausta ja neuvontaa. Mutta meitä on moneen junaan; toisille Haikaranpesä sopii ja toisille ei.



Hyvää synnytystä sinulle, missä ikinä sitten päätätkään elämän suurimman ihmeen tehdä :O)

ja itse synnytyksestä jäi kurja fiilis. Minulle sattui kätilö, joka ilmeisesti kovastikin vastustaa kivunlievitystä (varsinkin epiduraalia) ja sain vaatimalla vaatia itselleni sellaista.



Mutta itse Haikaranpesä perhehuoneineen oli mukava paikka ja hoito erinomaista synnytyksen jälkeen ja siksi olen tätä toista sinne menossa synnyttämään (jos tilaa vain on). Tosin sen olen päättänyt, että jos tämä esikoisen kätilö sattuu olemaan työvuorossa, harkitsen siirtymistä toiselle osastolle.

Haikaranpesään menossa, ja epiduraalin aion saada jos vaan ehtii. :)

Ainoa asia joka Haikaranpesässä jäi askarruttamaan oli ponnistusvaihe. Sain epiduraalin pyytäessäni x tunnin ahertamisen jälkeen, ja se auttoi aivan loistavasti. Nukuin jopa muutaman tunnin, 12h supistusten jälkeen olo oli väsynyt. Unien jälkeen kätilö totesi kohdunsuun olevan 10cm auki, ja lapsen olevan valmis syntymään. Kunhan vain ensin odottaisimme epiduraalin vaikutuksen lakkaamista!!! Se oli elämäni kauhein puolituntinen, näin ruudulta voimakkaat supistukset ja tiesin että joutuisin ne taas tuntemaan.

Kätilö oli sinänsä oikeassa, että en tuntenut ponnistamisen tarvetta ennen epiduraalin vaikutuksen häipymistä, mutta kuitenkin. Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja kipu oli aivan järkyttävä, pahempi kuin supistukset. Tätä en ole muualla kuullut tapahtuneen (vaikka olen kysellyt) enkä vieläkään oikein ymmärrä miksi näin tehtiin. Itse en ensisynnyttäjänä osannut kyseenalaistaa kätilön sanoja.



Ja vielä taustaksi, synnytin esikoiseni Haikaranpesässä v. 2002 ja kakkosen tavallisella osastolla v. 2004. Kakkosen kanssa en ehtinyt saada kivunlievitystä nopean synnytyksen vuoksi, joten vertailukohtaa ei ole.

synnytin 30 tuntia, supistuksia vauhditettiin oksitosiinilla (en silti auennut siitä neljästä sentistä milliäkään koko aikana) .Sitten päädyttiin sektioon kun sydänäänet heikkenivät. Mieheni sanoi myöhemmin että niissä oli ollut jo aiemminkin häikkää eikä kätilö reagoinut. Meillä vaihtui siinä kätilö vanhempaan ja kokeneempaan, hän hälyytti heti lääkärit. Leikkauksessa vuodin niin pahasti että sain verensiirron kolme päivää synnytyksen jälkeen, muuten en olisi saanut lähteä kotiin. Kätilöt olivat unohtaneet antaa minulle rautalääkkeet kun hemoglobiinini oli 79. Perhehuonetta emme saaneet, huonekaveri minulla vaihtui karmeasta toiseen karmeaan, itkeskelivät kaikki yöt ja vauvat huusivat, en saanut tuon maratoonisynnytyksen jälkeen nukuttua ollenkaan kahteen yöhön, jonka jälkeen oma vauvani alkoi huutamaan yötä päivää. Kätilöt eivät tarjonneet vauvanhoitoapua. Sain selville vasta myöhemmin että vauvan olisi voinut viedä vessassakäynnin tai syönnin ajaksi kätilöille. Olin valtavan stressaantunut huonon kuntoni, usean vuorokauden valvomisen ja vauvan huutamisen takia. Kakkosen kävimme synnyttämässä muualla.

Esikoinen syntyi 2003 ja kuopus 2005 haikaranpesässä. MEillä kyllä on kaikki mennyt synnytyksissä tosi hyvin, ja vauvat olleet terveitä ja rauhallisia, joten haikaranpesä on ollut senkin suhteen hyvä paikka, että emme ole liiemmin apua kaipailleet. Kuopuksen kohdalla pääsin vielä synnyttämään veteen, se oli todella hyvä kokemus myös.



HAikaranpesän plussapuolia on mielestäni:



- synnytyssuunnitelman teko, ja omalla kohdallani sitä on hyvin kunnioitettu synnytystilanteessa

- tosi hyvät " erikoisvalmennukset" esikoistaan odottaville

- se että halutessaan saa olla tosi rauhassa osastolla, perhehuone on mahtava juttu. Varsinkin kun vertaa johonkin NKL:n mintun vihreisiin 10-hengen huoneisiin loisteputkivalaistuksella brrrr...



Ítselläni siis ehdottoman hyvät kokemukset, ja musta on ollut tosi kiva, että aina kun olemme menneet haikaranpesässä käymään, on siellä meidät muistettu esikoisen ajalta. TUlee sellainen fiilis,että välittävät...

Yhdyn Rekkalepakon sanoihin ja erityisesti noihin plussapuoliin eli synnytyssuunnitelman tekoon ja valmennuksiin sekä omaan rauhaan. Tosin meillä kävi niin, että esikoisen synnytyksen koittaessa Haikaranpesä oli täynnä eli " jouduimme" normaalille puolelle synnyttämään ja samoin normaalille osastolle, josta onneksi saimme perhehuoneen. Ihana kokemus sekin! Mutta tämän hetkisen kuopuksen synnytin 2004 Haikaranpesässä ja sain synnytyksen vaikeassa loppuavautumis + ponnistusvaiheessa kätilöiltä todella ihanasti tukea. Kätilöopiskelija oli paikalla koko ajan ja varsinainen kätilökin aivan riittävästi. Loppuponnistuksessa jopa tuntui paikalla olevan liikaa porukkaa, kun sängyn ympärillä oli mieheni, kätilöopiskelija, kätilö sekä juuri vuoroon tullut kätilö!



En missään vaiheessa kokenut jääväni yksin synnytyksen aikana. En jostain syystä ollut avautunut kokonaan siinä vaiheessa kun ponnistamisen tarve oli aivan valtava ja supistusten aikana jouduin keskittymään siihen etten ponnista. Ja siinä vaiheessa kun sain luvan ponnistaa oli vauvalla pitkä matka syntyä, sillä jostain syystä vauva ei ollut laskeutunut synnytyskanavaan asti. Mutta niin se vaan vauva saatiin ulos oman tahdonvoiman ja kätilöiden sekä miehen tuen avulla, kuulemma huomattavasti nopeammin kuin mitä osasivat odottaa (ponnistusvaihe 30 min täyttä työtä, ensimmäisen kanssa 15 min eikä niin täyttä työtä).



Valitettavasti kakkosenkin kohdalla Haikaranpesän huoneet olivat täynnä joten olimme samalla osastolla kuin mitä esikoisen kanssa, mutta taas saimme perhehuoneen jossa oli mukava aloitella elämä uuden vauvan kanssa.



Nyt kun odotan kolmatta jännityksellä odotan miten Keski-Suomen keskussairaala poikkeaa kättäristä synnytyspaikkana, nykyään kun asumme Jyväskylän seudulla. Ensi viikolla pitäisi käydä tutustumiskäynnillä!

Esikoista odottaessani valitsin suosiolla NKL:n enkä Haikaranpesään olisi päässytkään, kuten en nytkään pääse. Mua ei haitannut NKL:n synnytyssalien ja osastojen verhojen väri tai muu sellainen, en kaivannut mitään kodinomaisuutta. Tärkeintä oli, että vauva sai hoitoa. Mutta olisi kyllä ollut kiva päästä rauhallisempaan huoneeseen, kun en saanut vauvaa vierihoitoon. Synnytyksestä NKL:lla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kivunlievitykseen tarjottiin ahkerasti ns. pehmeitä keinoja, mutta epiduraaliakaan ei tarvinnut kerjätä. Kätilöopiskelija oli käytännössä koko ajan paikalla. NKL:n ja Lastenklinikan yhteistyö sujui saumattomasti.



Tyttömme oli jatkohoidossa Kättärillä ja silloin kyllä alkoi tuntua siltä, että Kättärin tunnettu vauva- ja perhemyönteisyys koskee vain " normaalitapauksia" . Esim. tuki imetyksessä oli lähes olematonta eikä vauvan tutkimuksista tahtonut saada tietoa. Säälistä sain kerran viettää yhden yön vauvan kanssa sairaalassa, mutta isälle ei ollut tilaa. Tuntuu siltä, että monien noista Haikaranpesän hyvistä puolista tulisi olla kaikkien synnyttäjiä hoitavien osastojen normaalikäytäntöjä eikä mitään ekstraa.

kun luin useista huonoista kokemuksista Haikaranpesässä. Esikoistyttäremme syntyi Haikaranpesässä 2004 ja jos odotusaikana ja senkin jälkeen olen seurannut keskusteluja Haikaranpesästä. Tähän asti lukemani kokemukset ovat olleet monilla hyvinkin myönteisiä. Mutta kuten aina on sanottu, jokainen synnytys on omanlaisensa ja jokainen kokee synnytyksensä omalla tavallaan. Ja totta on myös se, että kun synnytyksiä on sairaaloilla paljon, on aivan varmaa, että joku " pettyy" synnytykseensä tai sairaalansa. Sellaista " palvelua" ei olekaan, joka olisi kaikille hyvä, etenkään Suomessa, jossa palvelua annetaan eräällä tapaa joka osastolla liukuhihnalla, työvuorojen sanelemana.



Mutta tottahan toki sairaaloilla on varmasti omat eronsa ja sairaaloiden sisällä eroja on osastoittain. Ehkä joillekin osastoille valikoituu tietynlaisia kätilöitä ja muuta henkilökuntaa ja jollekin toiselle osastolle jotakin toisenlaista porukkaa. Lienee kuitenkin mahdotonta sanoa yksioikoisesti, mikä paikka on paras synnytyspaikka tai ylipäänsä tehdä objektiivisia vertailuja osastojen välillä ihan vain omien ja tuttujen kokemusten perusteella.



Uskallan kuitenkin hehkuttaa omaa, mukavaa perhekokemustamme Haikaranpesässä. Minusta osastosta huokui jo eteisessä aivan erityinen kodinomainen ja rauhoittava henkensä. Tykkäsimme käydä valmennuksissa, vaikka osa niistä olikin vähän höpö höpöä perheemme lähtökohdista käsin. Synnytyssuunnittelukeskustelu antoi myös varmuutta esikoisen odotuksen loppumetreille. Synnytyskokemus oli ... no, mitä ne nyt yleensä ovat... vaikuttava. Parasta oli kuitenkin aika perhehuoneessa synnytyksen jälkeen. Kuinka hyvä meidän olikin aloittaa yhteiselämä sillä lailla hissukseen, kolmistaan. Saimme omasta mielestämme erinomaiset lähtökohdat uuteen elämään.



Jos tässä toisessa raskaudessa kaikki menee hyvin loppuun saakka ja olosuhteet antavat periksi, pääsemme toivottavasti taas Haikaranpesään. Mitään pelkoja minulla ei ole yhtäkään pääkaupunkiseudun synnytyssairaaloista kohtaan. Nyt olen kuullut joka ainoasta sairaalasta ja osastosta niin kivoja kuin kurjiakin kokemuksia. Se ei sinänsä yllätä, sillä harvoinhan elämä on ihan mustavalkoista.



Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä on tulossa, mutta ehkäpä paikkoihin etukäteen ennen päätöksentekoa tutustumalla voi saada tunteen siitä, että paikka johon itse on toivottavasti menossa, vaikuttaa ainakin lupaavalta. :)



Iloista ja onnellista perhetapahtumaa kaikille toivoen Tituliini

Haikaranpesän tehdasmaisesta meiningistä (satuimme kyllä kiireiseen aikaan), kun olin kuullut siitä niin paljon hyvää. Mietimme mieheni kanssa että onkohan nyt käynyt niin kuin monesti käy, että maine kasvaa viidakkorummun kuljettamana suuremmaksi kuin mitä todellisuus on. Mieheni haluaa yleensä nähdä aina positiiviset asiat kaikessa, mutta tässä hänkin on minun kanssa samaa mieltä. Meillä oli myös oikein mukava alku kuopuksemme kanssa rauhallisessa perhehuoneessa, missä meistä huolehdittiin hyvin, mutta Porvoon sairaalassa. Olen erittän tyytyväinen, etten lähtenyt Haikaranpesään enää tätä toista tekemään. Kun kerroin miehelleni tästä keskustelusta, hän muistutti siitä, että Haikaranpesässä oli todella hyvät synnytysvalmennukset. Siitä minäkin olen samaa mieltä, ja oli todella hyödyllistä käydä ne kun esikoista oli menossa synnyttämään.

Esikoispoiamme syntyi siellä kuusi viikkoa sitten ja olen tosi tyytyväinen Haikaranpesään. Kätilöt olivat mielestäni mukavia, tapasimme heitä synnytyksen aikana kolme. Ainoastaan ensimmäinen kätilö, joka otti meidät vastaan kun menimme sairaalaan neljältä yöllä, oli jotenkin ehkä vähän nuivan oloinen. Hyvin hänkin teki kuitenkin työnsä ja kertoi missä mennään, kyseli mitä kivunlievitystä haluan jne.



Synnytys päättyi lopulta imukupppiulosauttoon, koska vauvan sydänäänet heikkenivät. Loppu ei ollut siis kovin mukava, menetin kaksi litraa verta ja jouduin pusertamaan lapsen lopulta ulos n. 10 minuutissa. Tämä ei kuitankaan ollut henkilökunnan vika vaan synnytys nyt vaan meni niin. Oikein hyvin synnytys hoidettiin ja jälkikäteen kanssani tapahtumien kulusta keskustelivat kätilö sekä synnytyslääkäri, joka tuli paikalle imukuppiulosauton takia. Haikaranpesässä olisi ollut perhehuoneita vapaana, mutta ' jouduimme' toiselle osastolle perhehuoneeseen, koska olin niin huonossa kunnossa verenhukan takia että emme olisi ehkä kovin hyvin pystyneet omatoimisuuteen, kun minut piti mm. kärrätä vessaan pyörätuolilla.



Mielestäni Haikaranpesän valmennukset olivat hyviä ja oli mielenkiintoista ja mukavaa päästä kunnolla tutustumaan osastoon ja nähdä mm. synnytyssali ennen synnytystä (toki tavallisillekkin osasatoille jäörjestetään tutustumiskäyntejä Kättärillä). Synnytyskeskustelu oli myös todella hyödyllinen, siinä keskusteltiin mm. kivunlievityksestä, synnytysasentotoiveista ym. Itsellä kävi vielä hyvä tuuri kun synnytykseni loppuun sain saman kätilön jonka kanssa olin käynyt synnytyskeskustelun! Niin pyritään aina järjestämään jos mahdollista.



Suosittelen Haikaranpesää. Mielestäni ' palvelu' oli henkilökohtaista ja huomaavaista eikä minulla ole osastosta pahaa sanottavaa. Tosin emme siis Haikaranpesässä asustelleet vaan pelkkä synnytys tapahtui siellä. Ehkä yksi ongelma voi olla se, että jos on paljon ongelmia esim imetyksen kanssa, ei Haikaranpesässä ole niin paljon henkilökuntaa että ehtisivät koko ajan neuvoa. Toki sielläkin apua saa mutta siis muilla osastoilla yöaikaankin täysi miehitys päällä, Haikaranpesässä ei.Ehkä esikoisen kanssa muutenkin voi olla sormi suussa alussa joten en tiedä onko tavallinen osasto ehkä siinä mielessä parempi ensisynnyttäjille. Tosi kyllä sielläkin paljon riippui ihan henkilöstä että kuinka perusteellisesti esim imetykserssä neuvottiin.

Rekkalepakko:

- se että halutessaan saa olla tosi rauhassa osastolla, perhehuone on mahtava juttu. Varsinkin kun vertaa johonkin NKL:n mintun vihreisiin 10-hengen huoneisiin loisteputkivalaistuksella brrrr...

Kyllä meillä oli ihan mukava perhehuone NKL:lla eivätkä ne haikaranpesän huoneet joissa olen itse vieraillut paljon sen ihmeellisempiä ole olleet.

Olen vaan pari kertaa vieraillut siellä tavallisella osastolla, enkä ikinä haluaisi sinne mennä. Mutta muut saa mennä minne tykkää ja valita itselleen sopivan synnytyssairaalan ihan vapaasti.