Miksi ihminen naurahtelee lauseen lopussa?

Aivan , se on vain tapa muiden joukossa niinkuin yllä oleva sanoi. Itsekin teen tätä ja välillä havahdun siihen ja mietin et apua oonpas varmaan ärsyttävän kuuloinen. Mutta olen muutenkin luonteeltani sellainen että haluan aina pitää yllä kivaa tunnelmaa ja hymyilen paljon. En näe siinä mitään huonoa vaikka itse sen monesti huomaan. Muut kuvailevat minua hymyilevänsä ja ystävälliseksi.

Ihan normaalia koronan ja Jokerin jälkeisessä maailmassa

Urheilutoimittaja Mervi Kallio on outo, virnistelee kokoajan puhuessaan. Miksihän?

Näyttää vaan hölmöltä.

Kivikaudelta periytyvä tapa, siis geeneissä. Tarkoituksena on viestiä, ettei ole vaarallinen.

Hymyily on vähän eri asia. Sehän ei näy puhelimessa.

Ketään muuta en tiedä joka naureskelee - ei millekään.

Vierailija kirjoitti:

Hymyily on vähän eri asia. Sehän ei näy puhelimessa.

Ketään muuta en tiedä joka naureskelee - ei millekään.

Hymyily usein kuuluu puhelimessa, välittyy ääneen.

Mun mieheni naurahtelee englantia puhuessaan, ei suomea. Ärsyttävää, ja ihan selkeästi epävarmuutta.

Itse olin aikoinaan päinvastainen. Eli sain raivokohtauksen.

Pahimmillaan kun kynä tippui lattialle tai nukahdin kesken meditaation, iskin nyrkillä keittiön oven läpi.

Läheiset ja perhe sitten ottivat asian puheeksi.

Saatoin aina rangaista itseäni epäonnistuessani jossain asiassa lyömällä turpaan itseäni tai potkaisemalla niin kovaa autoon että autoon tuli lommo tai varvas murtui.

Kehossani on lukemattomia murtumia ja sen lisäksi harrastan nyrkkeilyä.

Kehoni on kuin koskella ajelehtinut tukki. Täynnä kolhuja ja kovettumia. Kykenen helposti tinttaamaan isoon panssarioveen syvän lommon ilman että käsille käy mitään.

Psykoterapiassa korjattiin käänteispsykologialla raivoni huumorilla ja letkeällä asenteella. Nykyään vain naureskelen elämälle, kun maitolasi kaatuu ja saatan jättää sen lattialle häpeämään omaa kohtaloaan.

Minä olen herra ja en alistu maitolasin äärelle. Saa luvan itse haihduttaa itsensä pois silmistäni hehe heehhehe hehheeh hehehehe

Tai jos myöhästyn tapaamisesta niin nauran vain ja totean että elämä vähän yrittää koetella minua, mutta minä olen jo valmistunut oman elämäni pomoksi hehe hehe. Elämä ei enää provosoi minua mitenkään.

Kaikki johtuu isästäni joka oli hyvin ankara ja vaati minulta kympin suorituksia kaikesta ja kovaa kilpailua urheilussa, myös kaikilla elämänalueilla. Piti olla paras, jos epäonnistuin, niin hän kuritti minua ja antoi epäsuosiollista huomiota.

Nykyään tajuan olevani iso mies ja edes elämä ei enää ole isäni, vaan minä olen oman itseni isä

RAAH HAAH HAAH HAAH haah haah, RAAH haah haah haaah!!!

Hymyillä voi puhelimessa, se ei näy.

Mä teen tota. Väkivaltaisen äidin lapsena totuin että kaikki sanomiseni oli väärin. Se on sellainen lohdutteleva äidin tunteita tasottava hyminä siinä lopussa, yritän välttää raivokohtauksen. En hymistele enää kaikkien kanssa, mutta pelottavien ihmisten kanssa se tulee matelija-aivoista ilmeisesti.