Lue keskustelun säännöt.
Joka asiasta räjähtäminen
12.12.2013 |
Mä en tajua mikä mua vaivaa. Suutun hirveän herkästi miehelle ja sitten kun olen suuttunut, ei kelpaa enää mitkään selitykset. Sanon aina, että:" hyvähän nyt on seivailla, kun huomasit että loukkaannuin, nyt keksit vaan selityksiä." Tiedän olevani tosi raivostuttava, enkä osaa lopettaa. Jatkan vaan jankuttamista ja riitelyä vaikka mies kuinka pyytäisi anteeksi ja selittäisi miksi sanoi/teki jotain. Mies aina sanoo, että ajattelen siitä ja kaikista muistakin aina pahimman kautta ja että kaikki on mua vastaan. Huooh. Eilen mies jo sanoi, että tää voi jopa tuhota meidän parisuhteen, jos en opi rauhassa keskustelemaan ja hyväksymään anteeksi pyyntöä.
Miten tästä pääsisi eroon? Ehdin suuttua ennen kun itse olen edes havainnut asiaa. Olen jo alkanut huutaa ennen kuin olen huomannut.
Kommentit (49)
Se oma tietoisuus ja se, että asia häiritsee sinua itseäsi on varmaankin se tärkein tekijä tehdä asialle jotain. Uskallat tunnistaa ja tunnustaa asioita. Hieno juttu se. VÄsymys ja ne vanhat traumat, jotka on meiltä itseltä piilossa, ihan niinkuin se jänkätys mistä kirjoitaT, vaikuttanevat. Kuka sinulle aikoinaan on jänkättänyt.
Itsellä samat jutut. Haluan päästä irti. Sellainen työkirja, missä on teoriaa myös "vapaaksi ahdistuksesta" on kuulemma hyvä. Joku psykologi sitä aikoinaansuositteli.AAL on myös hyvä. Kanssajakajia, missä nimettömänä saa olla kertoa ja kuunnella tai kuunnellA.
Noi käytännön hommat laskea kymmeneen, lenkki ym. on hyviä. Itsen tunteminen antaisipohjaa, että se asia sisäistyisi. Itse olen saanut tukinaisesta apua. Oli vanha seksuaalinen ikävä kokemus ja nyt vasta tunnen kehossa ja mielessä, miten se on vaikuttanut olemiseeni. Toki lasinen lapsuuskin on raskas ollut, mikä vaikuttaa. Sitä vaan yrittää suorittaa. Yrittää olla näkymätön ja pois tieltä ja usein pelottaa ja ahdistaa eikä osaa tai uskalla puhua asiastakenellekään. Siinä jää niin yksin. Se pieni lapsi. Sitten on aikuisena yksin näitten asioitten kanssa. Eikä ymmärrä mistä kiljunta ja ahdistus johtuu. JA se ulkopuolisuuden tunne ja riittämättömyys. Ja lapsiin purkaa. Ne on lähellä. Ja miehelle. Ihana, että sinulla on se mies, joka puhuu. Ehkä kannattaa hakea apua myös muualta. Netissäkin on hyviä sivustoja? Naisten talo voi olla myös hyVä. Ja se, että antaa itselle anteeksi ja ottaa henkistä tilaa ja yrittää olla suorittamatta elämää. Elää elämää.
Kuullostat hirmu järkevältä ja sellaiselta, joka pystyy raivontietoisuuden avulla taltuttamaan...Ottamaan niskalenkin. Sellaiselta kuulostat. Voittajalta tuon asian suhteen. Käsittelet sitä jo nyt niin tietoisella tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoo lääkärille, että masentaa ja ahdistaa ja se vaikuttaa tekemiseen ja olemiseen. Ja kertoo, että haluaisi siihen apua. Rohkeasti kertoo. Suomessa masennus on siellä kansantautien joukossanykyään. Siitä voi nousta. Uskaltaa myöntää, uskaltaa hakea apua. Voimia! Olette Arvokkaita. Paha olo ei ole synti, se on seurausta jostain. Voi olla juttuja, jotka tulee niin kaukaa, ettei pysty muistamaan ja jokin arjessa ne laukaisee esiin. Ne huonot olot ei ole vika, masennus ei ole vika. Se on oire. Lääkäriltä haetaan apua oireeseen. Ehkä mieluummin henkinen apu. Siitä kannattaa lääkärille puhua, että toivoisi henkistä apua, ehkä psykologille.
Mikä ihmeen 6kk lääkekokeilun pakko? Hui hai. Ei sellaista ole. Mene avoimeen ryhmään juttelemaan. On psykologeja julkisella puolella, mihin voi mennä. Kysy kuntasi terveysasemalta niissä niitä on. Ei tarvitse olla psykiatri, voi olla vaikka neuvontapsykologi tai sairaanhoitaja, että pääset alkuun. Ei lääkkeitä ole pakko syödä päästäkseen terapiaan.
Miksi asetat muut itsesi eDelle? Itse teen niin helposTi myös. Jos se on eurosta kiinni, niin sitten säästä. Voihan se olla elämys se säästäminen ja kuponkien kanssa häärääminen. Kannattaa ottaahuumorilla noinkin tilanteet.Aika hupaisaa ne raivot kuponkien ja eurojen kanssa. Onhan stokka kuitenkin hienompi harvinasempi elämys kuin Anttila, joita on paljon enemmän. Mikä se motivaattori siellä taustalla sitten onkaan? Olisi aihetta sketsiin. Elämänmaukuiseen. Onhan siinä se vakavampikin puoli. Ryhmät on hyviä voi jakaa ahdistuksen ja mitä tekee ja miksi. Kanssajajakajia on...Itsen taustalle asettajia, tarjousten perässä menijöitä. Etsiä itsestä se arvokas januskoa siihen. Siellä se on. Se hieno sinä. Se hieno minuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten otitte puheeksi lääkärissä masennus/ahdistus asiat?
Suosittelen lämpimästi Daniel Golemanin kirjaa Tunneäly -lahjakkuuden koko kuva. (Samalla kirjoittajalla on myös työelämään liittyvä tunneälykirja ja sosiaalisesta älystä kertova kirja, mutta luulisin että juuri tuo eka opus on kaikkein paras tähän tarkoitukseen.) Ainakin minun mielestäni tuo kirja on tosi hyvä ja se avaa sitä, miksi esim. se "räjähtäminen" tapahtuu. Siihen on ihan biologisia syitä, Goleman nimittää sitä "tunnehypyksi" kun vaikkapa nyt juuri se raivo leimahtaa ilman, että itsekään ymmärtää mitä tapahtuu. Kirja löytyy varmastikin kirjastosta, suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tausta on samanlainen kuin mun. (Lapsuus ja äiti.) luulen, että sieltä se kumpuaa, se tunne syvästä epäreiluudesta. Ja ihanaa, että sinä olet yhdessä miehesi kanssa tajunnut, että jos jokin muu asia ahdistaa sua, niin se purkautuu jostain muusta asiasta kohtuuttomasti kiihtymällä. Just tuollaisista oivalluksista mun solmu alkoi purkautumaan. Kävin myös terapiassa juttelemassa, se auttoi paljon ymmärtämään niitä taustoja, ja lopulta aloin oppia myös pois tuosta huonosta tavasta.
Joskus kun oikein pahasti ahdistaa (jos on kolme isoa murhetta yhtä aikaa päällä), mulla saattaa vielä tulla sama tunne ja käytösmalli, mutta onneksi aika nopeasti saan sen poikki. (Kuvittelen, että kotona on piilokamera ja kaikki saa nähdä, miten typerästi käyttäydyn. Se jotenkin auttaa mua rauhoittumaan, koska samalla alan itsekin katsoa itseäni ulkopuolelta.) Kielteiset tunteensa saa ilmaista, muttei typerästi vaan järkevästi, Eikä asian vierstä vaan asiasta. Siinä on opettelemista, jos koko lapsuuden ja nuoruuden on joutunut pantaamaan tunteitaan, mutta kyllä se siitä.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:05"]
Eihän AP:n tilanne ole mitenkään poikkeuksellinen, sanoisin että 90% naimisissa olevista naisista on samanlaisia. Itse ainakin epäilisin vaimoni käytöstä jos olisi yhtäkkiä kovinkin kiltti. Se nalkutus ja naputus kyllä saa meikäläisenkin tekemään kotihommia. Ole siis huoleti, ei mitään pelättävää.
[/quote]
Ei me tapella kotitöistä enkä mä niistä naputakaan. Yleensä riidat on jostain ihan muusta ja aivan järkyttävän naurettavista asioista useimmiten.
[/quote]
Se kotityö oli vaan esimerkki. Meillä vaimo rähjää joka asiasta, en pidä sitä mitenkään omituisena. Kaveripiirissä kaikilla sama juttu. Naiset on aina olleet turhasta jankuttajia, ei ne luonteelleen mitään voi. Semmosta hiljaista hissukkaa joka myötäilee kaikessa olisi kyllä hankala sietää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:08"][quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:01"]
Kun seuraavan kerran suutut, ota aikalisä. Tai käske etukäteen miestäsi ottamaan. Lähde vaikka lenkille. Koska et suuttuneena suostu ymmärtämään miehesi selityksiä/kantaa, on hänen turha sitä sinulle kertoa kun olet suuttunut. Kykenetkö ymmärtämään miehen näkökulman nykyään riidan jälkeen, esimerkiksi seuraavana päivänä?
Jos suuttumuksen jälkeen kykenet ymmärtämään järkipuhetta, puhukaa vasta kun suurin suuttumuksesi on laantunut (vaikka sen lenkin jälkeen). Iso vastuu toteutuksessa voi olla miehelläsi, jos et pysty kontrolloimaan itseäsi suuttuneena. Ohjeista häntä, että ei ala riidellä takaisin tai selitellä, kun olet suuttuneessa tilassa. Se kuitenkin on aika primitiivinen tila, jossa logiikka ei päde.
Luultavasti saat suuttumuksesta ja huutamisesta jotain mielihyvää, stressiä purettua tms? Yritä tavoittaa nuo tunteet ja keksiä joku toinen tapa niiden purkamiseen.
[/quote]
No sitä se mieskin sanoo, että haluan riidellä. Se toimii kauheen fiksusti näissä tilanteissa, pysyy rauhallisena, pyytää lopettamaan huutamisen, kertoo että vastaa sitten kun olen rauhottunut, sanoo että menee vaikka makkariin ja hetken päästä keskustellaan. Oon kun jossain kamalassa tilanteessa kun huudan ja jankutan ja seuraan sitä:"Tää on selvitettävä nyt!!!" Ollaan yritetty sitäkin, että mies vaikka halaisi mua kun olen tosi kiihtynyt, mutta sitte kuitenkin alan huutamaan, että älä koske.
Kaikki sanoo, että opettele hillitsemään itsesi. Mutta miten? Yritys on kova ja ei tää itsestänikään kivaa ole, haluaisin kyllä.
[/quote]
voisitteko kokeilla muulla tavalla viestimistä? Esimerkiksi riitatilanteessa mies kirjoittaisi oman kantansa paperille, jonka voisit ottaa mukaasi ja käsitellä itseksesi. Tuolloin sinua ja raivoasi ei sivuutettaisi. Entä jos itse huutamisen sijasta kommunikoisit kirjoittamalla? Testatkaa riitelyä netin kautta chatilla, tuolloin voit myöhemmin vielä lukea sanotut asiat ja käydä tilanteen läpi.
On eri asia, lähteekö mies tilanteesta "jäähylle" haluamakseen ajaksi, vai teetkö sinä saman. Se joka lähtee, kontrolloi tilannetta ja miehen lähteminen ilmeisesti vain yllyttää sinua, jos muutenkin tunnet olevasi alakynnessä. Voisitko saada itse jostain voimia lähteä hetkeksi muualle, ennen kuin mies ehtii lähteä ja näin saada tyydytystä vallan viemisestä? Itse kun voi tulla takaisin silloin kun suuttumus on laantunut.
sanot, että mies väittää samoja asioita kuin tässä ketjussa on tullut esiin. Oletko itse asiasta samaa mieltä? Ei se riitä, että mies niitä hokee, sinun pitää itsekin sisäistää sama asia ihan kunnolla.
Sukupuolenvaihdos voisi ehkä auttaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi, kaikki lähtee tunteiden tiedostamisesta. Jos et kykene sitä tekemään riitatilanteessa, analysoi tilanteet jälkikäteen perinpohjin vaikka kirjalliseen muotoon. Siis ihan kaikki mitä on sanottu ja erityisesti, mitä tunteita ne sinussa herätti. Noin pääset pikkuhiljaa selville siitä, minkä kautta mielesi tilanteet hoitelee.
Lisäksi, kaikki lähtee tunteiden tiedostamisesta. Jos et kykene sitä tekemään riitatilanteessa, analysoi tilanteet jälkikäteen perinpohjin vaikka kirjalliseen muotoon. Siis ihan kaikki mitä on sanottu ja erityisesti, mitä tunteita ne sinussa herätti. Noin pääset pikkuhiljaa selville siitä, minkä kautta mielesi tilanteet hoitelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan olen samaa mieltä kuin mies. Ehkä ongelmana on se, että kun ollaan sovittu mies ei suostu puhumaan riidasta vaan sanoo, ettei halua enää kaivella vanhaa riitaa. Itse just haluaisin käydä sen rauhassa läpi ja analysoida mistä se johtu. Mut ymmärrän kyllä miestä ettei se jaksa kun olen kaksi tuntia ensin raivonnut ja se on selittänyt kaiken mulle tuhat kertaa enkä edes muista mitä se on vastannut. Sit sovinnon jälkeen pitäis vielä puida.
Tosta rauhottumisesta... Eilenkin kaupungilla lähdin kotiin kun siellä se riita alkoi. Yritin virittää whatsapp sotaa, johon mies ei lähtenyt mukaan. Okei oon sinänsä samaa mieltä edelleen niistä asioista mitä sille kirjotin, mutten ymmärrä miks olin niin hemmetin vihanen enkä voinut puhua rauhassa. Sitten kun mies tuli kotiin tehtyään omat ostoksensa niin olin edelleen vihanen ja siitä se riita sitten vasta alkoikin. Että kaipa se tosiaan on sitä, että HALUAN riidellä, vaikken sitä itelle haluais myöntää. Kai mä sillä puran stressiä niinkun joku tuolla sanokin ja mies myös. Voi kun löytyiskin itestä taitoa lähteä rauhottumaan ku alkaa huuhdatuttaa.
ap.
Mulla oli tuollainen vaihe. Se johtui varmaankin siitä että äitini oli/on sellainen. Se saattoi suuttua ihan pienestä asiasta ja huutaa ja jäkättää putkeen viisi tuntia, jona aikana muu perhe lähti yleensä pakoon koska toisinaan ilmassa viuhui myös tavaroita.
Ensin äidin malli vaikutti minuun siten etten koskaan suuttunut mistään. Olin teininä aivan ylikiltti suorittaja ettei äiti räjähtäisi mistään. Kaikki sisälle patoutunut viha purkaantui itsetuhoisuutena.
Aikuisenakaan en parisuhteessa osannut suuttua edes silloin kun oli syytä. Ja sitten kun alkoi ryöpytä yli niin se oli pitkälti juuri samanlaista kuin sinulla.
Tietoista itsehillintää siinä joutui opettelemaan. Opettelin uusia tapoja, opettelin kuuntelemaan toisen näkökulmaa ja ymmärtämisen yrittämistä. Kompromisseja. Hiljaa olemista. En halunnut siirtää samaa toimintatapaa lapsilleni.
Nykyisin saatan suuttua jostain asiasta mutta sen sijaan että alkaisin riehua kerron vain miksi olen suuttunut ja ehdotan että jos ensi kerralla voisi toimia jotenkin toisin kyseisen asian suhteen.
Vielä toisinaan minuun iskee aivan hillitön vihantunne, jota en osaa purkaa mitenkään. Silloin lähden parin tunnin juoksulenkille tai kävelen monta tuntia ympäriinsä. Kun tulen takaisin, osaan jo puhua rakentavasti ja olen rauhoittunut (väsynyt).
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 11:48"]
Mulla oli tuollainen vaihe. Se johtui varmaankin siitä että äitini oli/on sellainen. Se saattoi suuttua ihan pienestä asiasta ja huutaa ja jäkättää putkeen viisi tuntia, jona aikana muu perhe lähti yleensä pakoon koska toisinaan ilmassa viuhui myös tavaroita.
Ensin äidin malli vaikutti minuun siten etten koskaan suuttunut mistään. Olin teininä aivan ylikiltti suorittaja ettei äiti räjähtäisi mistään. Kaikki sisälle patoutunut viha purkaantui itsetuhoisuutena.
Aikuisenakaan en parisuhteessa osannut suuttua edes silloin kun oli syytä. Ja sitten kun alkoi ryöpytä yli niin se oli pitkälti juuri samanlaista kuin sinulla.
Tietoista itsehillintää siinä joutui opettelemaan.[/quote]
Sama juttu minulla!! Patoutunut viha ehkä purkautui mulla taas syömishäiriönä.
Ihana kuulla, että on tästä päästy eroonkin.Kai se on vaan lähdettävä ulos ja rauhotuttava, tultava takaisin kun ei enää suututa. Ei kai tässä muu auta, vaikka se kuulostaa niin vaikealta.
ap
En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta hyvä, että tiedostat asian ja haluat siihen muutosta. Kyllä ne vastaukset vielä löytyvät, kun pysähdyt tutkiskelemaan, mitä tunnet ja ajattelet sillä hetkellä, kun kaasu hirttää päälle.
Puolisosi on selvästi kärsivällinen. Oma toleranssini nalkutukselle ja raivoamiselle on hyvin lähellä nollaa. Kun mies sanoo, että parisuhde on tämän takia vaarassa, usko häntä.
Tarttis puhua niistä ongelmista kun niitä voi suunnitella ja sopia, ei siis silloin kun ne purkaantuu.
Eli jos sinulla on työtä ja et mene sinne koska olet tienannut jo riittävästi niin tuohon pitää sitten taas tehdä suunnitelmaa miten käytätte rahaa. Kun olit töissä tienaamassa niin käytittekö rahaa turhaan? Ja nyt on tiukkaa ettekä meinaa saada tarpeellistakaan?
Onko Stockmann taas oikea paikka asiointiin jos ei ole rahaa? Vai saitteko jostain vaan lahjakortin sinne. Miksi taas menette kauppaan ilman että sovitte ensin mitä ostatte? Kumpi olisi ostanut turhaketta ja millä perusteella?
Kaikkea ei voi nyt ostaa ja saada jos ei ole rahaa. Varmaan valtaosa meistä painii tämän ongelman kanssa, joskus pitää vaan ymmärtää että tästä tilistä maksetaan vain ruoka ja kotiin tulleet laskut ja mielummin koitetaan pitää tilillä ne muutamat eurot jotka jää ja ostetaan sitten vaikka joulun jälkeen alennuksesta sitä ja tätä tai vasta kesällä hommataan jotain eikä kaikkea heti kun saadaan tilaisuus.
Ehkä teidän kannattaa kirjoitella tulot ja menot peperille ja vähän yrittää suunnitelmallisesti tasapainotella kuin kaupassa alkaa miettimään ostetaanko sieltä mitä. Koska tuokin miten te rahoja syynäätte mihinkin voi olla iso ongelma ja ostamisella saattaa olla joku tiedostomatonkin tarve, vaikka omanarvontunnetta tai sitten siitä saa hyvän olon?
Teidän riitakin voi olla siitä että sinä olisit ostanut jotain mistä saat hyvän olon ja mies kielsi sen. Eli vähän tarkennusta itselle että mitä kaupasta voidaan ostaa jos rahaa ei kuitenkaan ole sitten loppukuulle ja kädessäsi on lappu jolla taas saisi kaikkea.
Ehkä sen materiaalin voisi kääntää niinkin että nauttisit säästämisestä ja siitä saisi hyvän olon että on sitten hetkenkin päästä varaa mennä kauppaan ostamaan kun on vielä tiukkaa?
Minulla joskus nuorena oli todella kammottavaa kun lapsena ei saanut mitään ostaa eikä opetettu rahankäyttöönkään, kun muutin omilleni niin piti ottaa opintolainaa ja asuntolainaa, oli käyttöluottoa ja kokeiltiin kaikenlaiset Stockat ja Amexit. Nykyisin minulla on vain pankkitili ja ihan omasta valinnasta. Minusta kannattaa ajatella opettelemaan käyttämään vain sen verran kuin on varaa ja jos on kausia kun ei ole paljon rahaa niin eletään niillä säästöillä ja koitetaan elää tiukemmin. Mutta se on kamalan vaikeaa jos sitä ei sovita yhdessä.
Tuo shoppailu-ongelma voi johtua siitä ettei ole itse pienenä saanut paljon ja tahtoo omilleen ostaa? Tai siitä tulee hyvä olo. Mutta kannattaa miettiä miten voisi sitä henkistä hyvinvointia toisin saada. Joulun ei tarvitse olla kulutusjuhlaa vaan voisi nauttia hiljentymisestä ja yhdessäolosta? Toki voi keksiä kaikkea annettavaa mutta sen voi tehdä ajatuksen kanssa ja sitten lisätä siihen päälle sen että yhdessä on mukavaa.
Reagoitko siihen kun et kaupassa saanut mitä olisit tahtonut?
Ongelma on juuri päinvastainen. Minulla on rahaa, säästin alkuvuodesta ja kesällä, kun kävin töissä paljon. Olen todella tarkka rahoistani, en tuhlaile. Ahdistaa, että elän osittain säästöillä, enkä siis tahtoisi ostaa mitään. Rahahuolia meillä ei ole, itse olen vain ahdistunut, ettei säännöllisiä tuloja ole tällä hetkellä minulla. Mies käy normaalisti päivätöissä ja on normaalituloinen. En ole ostanut itselleni kesän jälkeen esim. yhtäkään vaatetta. Olimme siis stockalla joululahjaostoksilla, josta ajattelin ostaa kummilapsilleni (3kpl) joululahjat, koska niillä etuseteleillä sai 10e alennusta 50 euron ostoksista. Ja olimme vertailleet hintoja Sockan ja anttilan välillä, pelit maksoivat stockalla EURON enemmän, joten menimme sinne koska oli etuseteleitä.
up